Kirjaessee Enni Kortelainen

"Kun tuuli käy, Inhimillinen kuolema"- Anna-Liisa Suni ja Juha Hänninen

                     

 

 Anna-Liisa sairastui rintasyöpään 50-vuotiaana. Hän eli leikkauksensa jälkeen neljä tervettä vuotta, jonka jälkeen hänen syöpänsä uusiutui levittäen etäpesäkkeitä ympäriinsä hänen kehoaan ja hän tiesi jäävänsä toiseksi kamppailussa. Anna-Liisa oli erittäin tekevä nainen ja keskittyi hänen uraansa juristina täydestä sydämestään. Hän murtui täysin saadessaan tiedon syövästään. Yhtäkkiä koko elämä muuttuu ja ei ole enää mitään mitä tavoitella ja mistä haaveilla. Anna-Liisa on itse kirjoittanut tarinansa päätettyään, että luopuu enimmistä hoidoista. Lopulta sairaus vie Anna-Liisan saattohoitoon.

Anna-Liisan elämänasenne muuttui kertaheitolla kuullessaan ja tietäessään, että mitään ei ole enää tehtävissä. Miten potilas tuntee itsensä yhtäkkiä aivan avuttomaksi, nainen joka on ollut aiemmin niin itsenäinen. Miten kaiken näkee aivan uudella tavalla ja elämän pienimpiäkin asioita arvostaa ihan eri tavalla ja elää täysillä joka hetkessä. Anna-Liisa korosti hoitajien merkitystä hänen sairautensa edetessä. Hän kertoo kirjassa, miten paljon apua on siitä, kun kivuliaiden hoitojen aikana hoitaja tulee pitelemään kädestä, halaa ja tuntee hänen tunteitaan mukana. Läsnäolo ja kuuntelu sekä mahdollisimman normaalin elämän mahdollistaminen on tärkeimpiä asioita saattohoidon aikana. Usein potilaat katkeroituu ja masentuvat, ja kuoleman tulemisen tiedostaminen ahdistaa. Heitä täytyy yrittää auttaa arvostamaan silti omaa itseään ja kehoaan eikä antaa katkeroitumisen antaa valtaa heidän elämänasenteeseensa.

Myös omaisten ja läheisten tuki oli hänelle todella tärkeää, sekä myös vertaistuesta oli paljon hyötyä hänen sairautensa edetessä. Hän tutustui moneen samassa tilanteessa olevaan potilaaseen sairaalassa hoitojensa aikana ja hän kertoi heistä kirjassaan paljon. Hänestä tuli erittäin läheinen varsinkin Merjan kanssa, jonka tauti oli edennyt jo loppuvaiheisiin. Anna-Liisa vieraili sairaalassa hänen luonaan useita kertoja ja halusi yrittää piristää Merjaa käynneillä hänen luonaan.

 

Toisen osan kirjaan on kirjoittanut hänen oma lääkärinsä Juha Hänninen, joka pohtii ja kirjoittaa siitä, mikä saattohoidossa on tärkeintä ja miten lääkärinä ja hoitajana kohdataan parantumattomasti sairaat ja loppua lähellä olevat potilaat.

Hän korostaa sitä miten pelkästään lääkärin ja hoitajien taito ja tieto sairaudesta ei riitä, vielä tärkeämpää on, että osaa olla potilaan tukena, turvana ja kuuntelijana. Miten empatiaa pitää löytyä hoitaessa potilaita.

 

Minusta kirjan lukemisessa oli mielenkiintoista varsinkin se, miten jo tekstistä ja kertomistavasta huomasi sen miten osaa katsoa asioita uusin silmin ja nähdä kaikkein pienimmätkin asiat paljon suurempina, sellaisia asioita, joita ei elämässä muuten osaa nähdä ja arvostaa. Miten on kiitollinen jokaisesta hetkestä ja osaa elää elämänsä joka hetkessä ja nauttia siitä.