Pala palalta pois
Anneli Kanto
Pala palalta pois
on kirjailija Anneli Kannon omakohtainen kuvaus siitä, mitä on elää Alzheimerin
tautiin sairastuneen äidin tyttärenä.
Kirjaan on kerätty myös muiden
dementiaan sairastuneiden ihmisten läheisten kertomuksia.
Alzheimer on lempeä
sairastuneelle, mutta ankara omaiselle, sanoi geriatri diagnoosin antaessaan.
Kirjan alussa kerrotaan,
että kirja sisältää kertomuksia Alzheimerin taudista, mutta myös kertomuksia
muista dementian muodoista, joiden ilmeneminen on toisenlaista kuin Alzheimerin
taudissa.
Kerronta on kepeää, jopa
hauskaa ja humoristista.
Minulla on se paha tauti
Tässä osassa kerrotaan
kuinka äiti viedään lääkärin vastaanotolle ja tutkitaan siellä. Äiti saa
lähetteen labraan ja magneettikuvaan. Uusi käynti lääkäriin kuuntelemaan
tuloksia. Läkäri kertoo, että hippokampukset ovat kutistuneet ja että äidillä
on Alzheimerin tauti.
”Pitää sanoa lapsille, että
ette sitten rupea suremaan, ettekä elämäänne uhraamaan, laitatte minut ajoissa
laitokseen, sanon itse mitä tahansa. Eikä tarvitse tulla lusikalla velliä
suuhun lappamaan. Täytyy kirjoittaa paperit valmiiksi; edunvalvonta, hoitotahto,
raha-asiat, mitä näitä on. Kaikki selväksi. Ja pitää sanoa, että suremaan ette
sitten rupea.”
Äiti kertoo itse
sairastumisen alkuajoista kotona. Asunnossa kulkee vierasta väkeä: ne kysyvät
oletko syönyt, katsovat jääkaappiin, laittavat ruokaa nenän eteen ja käskevät
syödä vaikka just olen syönyt, itse osaan ruokani laittaa. Mutta silmälasit on
hävinny, puhelin on viety tai piilotettu, mies on hävinnyt, ei se ole enää
kotona, missähän se aina on. Äiti eksyy vähissä vaatteissa ulos ja viimeinkin
äidille järjestyy paikka hoitokotiin.
Kertomuksia Mikä-Mikä-Maasta
Tässä osassa kerrotaan myös
muiden dementiaan sairastuneiden ihmisten läheisten kertomuksia.
Taistelua ajokortista
Rivoja puheita, kiroilua,
haistattelua
Erimielisyyttä lääkkeiden
otosta ja epäilyä myrkyttämisestä
Kesämökistä luopumista
Epäilyä rahan väärinkäytöstä
Epäilyä uskottomuudesta
Väärinymmärrystä vanhuksen
voinnista ja pärjämisestä
Elämässäni on musta aukko
Isä on kuollut ja äiti on
muistisairas. Kahdessa kuukaudessa otan äidiltä vallan ja vastuun. Olen niin
hyvä tytär. Kun äiti sai diagnoosin, luin taudista kaiken, minkä käsiini sain.
Kyselin tutuilta, joilla on dementoituneita läheisiä. Ostin vitamiineja: E, B,
C, magnesium, sinkki, pii, kalkki, seleeni, omega 3. Järjestin äidille
virikkeitä; vein häntä taidenäyttelyyn, teatteriin ja konserttiin. Kävimme
kahviloissa, retkillä, matkustimme. Äiti kävi muistijumpassa ja
muistelupiirissä. Eikä äiti ollut tyytyväinen mihinkään. Äidille ei kelpaa
mikään. Kunnes ymmärrän, äiti ei muista. Kaikki katoaa.
Äiti asuu dementiakodissa ja
tyttären taakka on keventynyt. Ei
tarvitse enää huolehtia. Taakka on nostettu hartioilta. Mutta olo ei kevene.
”Olen melkein iloinen. Kun
äiti kuolee, olen vapaa. Olen vapaa hänen raha-asioidensa hoitamisesta,
kuolinpesän hoitamisesta, viranomaisten kanssa asioimisesta, viikottaisista
vierailuista. Olen vapaa suremaan suruni valmiiksi asti. Voin päästää irti,
päästää irti ja palata entiseen elämäni. Kunhan saan äidin kunnialla hautaan ja
perunkirjoituksen hoidettua. Sitten itken.”
Tuohon kiteytyy
pakahduttavan paljon tunteita, tämän ymmärtää vasta sitten, kun on hoitanut
itse Alzheimerin tautiin sairastunutta läheistä ja hänen asioitaan.
Joka tapauksessa suosittelen
lukemaan tämän kirjan, kirjaa lukiessa nauratti ja tätä kirjoittaessa itketti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti