SAHU Kirjaessee Nita Tolonen

Isäni Alzheimer

Leena Sinisalo

Kirja kertoo Leenan elämästä ja siitä miten se muuttuu, kun hänen isänsä sairastuu Alzheimerin tautiin. Leena on aikuinen työssä käyvä perheen äiti. Isän taudin epäily alkoi, kun hän rupesi unohtelemaan asioita. Aluksi ajateltiin, että se on normaalia, että joskus unohtaa avaimet kotiin, mutta kun oireet pahenivat ja muisti rupesi reistailemaan enemmän Leena rupesi epäilemään isänsä muistia. He juttelivat asiasta ja isä otti asian huumorilla, että kaikki unohtelee asioita joskus. Kun Leena tarpeeksi pitkään oli asiasta huomautellut suostui isä testeihin ja hänelle todettiin alkava Alzheimerin tauti.

Leenan äiti toimi miehensä omahoitajana kotona, mutta kun isän tauti eteni, ei vaimo enää jaksanut ja hänen voimansa oli ihan loppu. Oli vaimo itsekkin yli 87-vuotias ja hänelläkin sairauksia oli. Leena yritti järjestää isälleen hoitopaikkaa, mutta mistään ei sitä tuntunut löytyvän. Lyhyitä hoitojaksoja järjestettiin, mutta isä lähetettiin sieltä aina takaisin kotiin. Kun lopulta vaimo joutui itse sairaala hoitoon, joutui isä jäämään yksin kotiin.

Isä vietti välillä päiviä Leenan luona ja Leena kävi katsomassa isäänsä päivittäin ja pitivät yhteyttä tiiviisti. Leenan työnteko kärsi, kun hän joutui jopa kesken päivän käymään katsomassa isäänsä ja onko kaikki hyvin. Yritti hän opettaa isälle lääkkeittein oton itsenäisesti, mutta joka kerta kun hän tuli kylään oli isä jotkut lääkkeet unohtanut ottaa. Tällä verukkeella hän sai kotihoidon käymään edes isän luona, antamassa lääkkeet ja lämmittämässä ruoan.

Äidin päästyä sairaalasta pois olivat he molemmat asumassa Leenan luona, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut. Äiti ei jaksanut enää hoitaa yksin miestään ja hänelle ei löydetty mitään hoitopaikkaa. Elämä oli raskasta, isä vaelsi päivät ja yöt. Ettei vaimo saanut nukuttua.

Lopulta äiti joutui taas sairaalaan ja isälle löydettiin hoitopaikka. Leenan elämä helpottui, mutta kiireellistä ja raskasta se oli silti. Hän kävi töissä ja vieraili molempien vanhempien luona päivittäin, joskus useammin kun kerran. Lopulta isä oli karannut hoitopaikasta ja häntä etsittiin poliisien voimin. Ohikulkia oli löytänyt hänet ojasta kuolleena, mitään ei ollut tehtävissä. Pari tuntia isän kuolemasta oli hänen vaimonsa kuollut sairaalaan. Tilanteesta Leena oli surullinen, mutta helpottunut. Kun Leenan suru helpottuu ja elämä palaa taas normaaliksi. Menettää hän vielä miehensä muutama vuosi vanhempiensa kuoleman jälkeen.

Mielestäni kirja oli mielenkiintoinen ja pisti ajattelemaan asioita ja miten rankkaa omaishoitajilla ja omaisilla voi olla ku oma läheinen sairastuu vakavasti ja ei itse ymmärrä sitä.