KTO Essee Iryna Marianchenko

Kirjailija: Soili Poijula

Kirjan nimi: Lapsi ja kriisi

Kustantaja: Kirjapaja Helsinki

Ilmestymisvuosi: 2007

Tämä kirja kertoo todella tärkeitä aiheista, mitä voi tapahtua lapsen kanssa, kun heillä on stressi, kriisi, trauma ja muita vaikeita tilanteita. Kirjassa on 3 isoa lukua: 1. Stressi, kriisi, trauma, suru ja itsetuhoisuus, 2. Auttaminen ja hoito sekä 3. Kriisitilanteita.

Kirjassa käsitellään lapsen elämänhalu ja toivo. Ne vahvistuvat lämpimässä arjen vuorovaikutuksessa läheisten aikuisten kanssa. Äkilliset järkyttävät elämän tapahtumat ja menetykset vaikuttavat ihmiseen syvästi iästä riippumatta. Lapset tarvitsevat apua ymmärtämiseksi jotka suojaavat häntä pitkäkestoisilta, elämää rajoittavilta traumaattisilta vaikutuksilta. Erilaiset kriisit ovat osa kymmenientuhansien lasten arkea. Lapsilla on muita ikäryhmiä suurempi riski joutua myös vakavan trauman uhriksi. Lähes kaikki traumalle altistuneet kokevat jonkinasteisia reaktioita, mutta suurin osa toipuu luonnollisesti. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä tärkeämpi on lapsen arjessa mukana olevien lähi-ihmisten rooli.

Lapset eivät unohda järkyttäviä kokemuksia sillä, että niistä ei puhuta. Asian puheeksi ottaminen on aina aikuisen vastuulla. Kieltäminen ja välttely voivat toimia lyhytaikaisina selviytymiskeinoina, mutta pitempään jatkuvina ne voivat johtaa ongelmiin.

Tärkeää on puhua lapsen kanssa tapahtuneesta. Olennaista on, että lapsi ymmärtää tapahtuman olevan totta ja että hänellä on käsitys tapahtuneesta, sen syistä ja seurauksista. Näin mieli- ja kauhukuville jää mahdollisimman vähän tilaa, mikä vuorostaan vähentää mahdollisia syyllisyydentunteita. Kaikkia ikäviä yksityiskohtia ei kuitenkaan tarvitse kertoa. Kuuntele keskeyttämättä, mitä lapsi kertoo ajatuksistaan ja tunteistaan. Korjaa vasta sen jälkeen lapsen mahdolliset väärinkäsitykset tapahtuneesta. Jos lapsi ei löydä sanoja kuvaamaan tunteitaan, auta häntä löytämään ne. Surun hetkiä tulee varsinkin hiljaisina hetkinä, esimerkiksi iltaisin. Rohkaise lasta ilmaisemaan tunteitaan esimerkiksi leikkimällä tai piirtämällä. Ei tarvitse peittää liikaa omia tunteitasi. Pitää antaa lapselle aikaa ymmärtää. Tue lapsen turvallisuuden tunnetta ylläpitämällä arkirutiineja.

Pitää käydä lapsen kanssa asiaa läpi: 1) kysy, mitä lapsi tietää, mitä ajattelee asiasta, ja mitä juuri hän näki/kuuli/koki, 2) kerro mitä itse tiedät, 3) selvitä väärinkäsitykset. Ole avoin lapsen kysymyksille: juttele kun hän sitä haluaa, mutta älä odota juttutuokioista pitkiä, auta lasta selviytymään. On välttämätöntä varmistaa tilaa vaihtelevalle tunneilmaisulle ja sille, että tunneilmaisu välillä näyttää katoavan kokonaan. Auta lapsi selviytymään syyllisyyden, vihan, kuoleman ja muiden odottamattomien reaktioiden tunteista. Näytä omat tunteenne ja kerro heille, että luotat heidän selviytymisestään huolimatta heistä.

Lapsi tarvitsee aikaa käsitelläkseen asiaa eri tavoin. Aikuisen tehtävä on huolehtia lapsen arjen turvallisesta jatkumisesta.

Minusta kirjassa on myös hyviä parantamis menetelmiä: parantavat kuvat, valokuvaterapia ja elokuvaterapia. Ely Ramanin keksi OH-kortit, esimerkiksi kun ihminen valitsee kortin, assosioi ja alkaa reagoida siihen, hän löytää kortista itsensä ja oman sisäinen tarinansa.Valokuvat toimivat dokumentteina, tilanteen todistajina ja ne myös lohduttavat. Valokuvan käytöllä voi olla myönteistä merkitystä, jos valokuva selventää kriisitapahtumaa ja lisää ymmärrystä siitä. Symbolisten kuvien avulla voidaan puhua omista vaikeista muistoista menemättä suoraan järkyttävään tapahtumaan. Interaktiivinen elokuvaterapia tarkoittaa esimerkiksi tietokonepelien pelaamista. Yksin pelaaminen voi rauhoittaa ja auttaa välttämään trauman tai menetyksen ajattelemista. Yhteispelit puolestaan voivat toimia sosiaalisen vuorovaikutuksen muotona.

Tykkäsin kirjasta paljon ja suosittelen tätä kirjaa jokaiselle, koska se oli tosi mielenkiintoinen ja siitä sai paljon uutta tietoa lasten ongelmista ja ratkaisusta niihin.