KTO Essee Anni Kivimäki

Kyllikki Kerola – Lauri, poikani Lauri

 

 

 

Kyllikki Kerolalla on autistinen lapsi, Lauri. Lauri syntyi lokakuussa 1973 Kerolan perheeseen, jossa ennestään oli yksi tytär. Kyllikki kirjoittaa kirjaa Lauri poikani Lauri Laurin kahdeksasta elinvuodesta.

 

Kun Lauri syntyi hänellä ei tunnistettu vielä autistisia piirteitä, kunnes hän kasvoi ja ei kehittynytkään niin kuin normaalit lapset. Eräänä päivänä hän sai kohtauksen, jotka jatkuivat koko Laurin elämän ajan. Niitä ruvettiin tutkimaan, eikä niiden syytä löydetty koskaan. Kohtaukset saattoivat tulla sarjoittain tai yksittäisinä. Kohtauksen aikana hän sinertyi, silmät kääntyivät nurin, hengitys pysähtyi ja koko vartaloa kouristeli. Lauri söi lääkkeitä kouristeluun.

 

Kyllikki kertoo, että Lauria on pitänyt syöttää koko hänen elämänsä ajan. Hän ei myöskään osannut olla siisti, joten joutui myös käyttämään vaippoja. Lauri oppi kävelemään puolitoista vuotiaana, mutta ei oppinut puhumaan kunnolla.

Lauri oli iloinen ja vilkas lapsi, joka tutki kaikkea innoissaan. Hän juoksenteli useasti varpaillaan ympyrää ja rapsutti kädellään vastakkaista olkapäätään. Vanhemmat saivat Laurin huomion laulamalla tuttua laulua, kertomalla tutun lorun tai sanomalla sanan mikä tarkoitti yleensä leikkimistä. Huomion kiinnittäminen tai katsekontaktin löytäminen oli muuten vaikeaa.

                     

Kyllikki ja Lauri kävivät usein sairaaloissa Helsingissä ja Kuopiossa. Siellä hän oli tutkimusjaksoilla, jossa hänen autismisuuttaan tutkittiin. Lauri kävi myös kaksi kertaa parin viikon kestoisella hoitojaksolla Honkalammin keskuslaitoksella. Kyllikki vaihtoi kirjeitse kuulumisia Laurin voinnista ja lääkkeiden toimivuudesta helsinkiläisen lastenlääkärin kanssa.

 

Talvesta -79 lähtien Kyllikki piti Laurille päivittäin ”koulua”. Tämä opetusohjelma laadittiin Honkalammin työntekijöiden kanssa. Se sisälsi yksinkertaisten kuvien katsomisen ja niiden nimeämisen, palikoiden poistaminen laatikosta, pallon ottamisen ja antamisen, erivärisillä kynillä piirtämisen ja rytmillisten laulujen kuuntelemisen. Tämän aikana Lauri oli oppinut keskittymään ja suorittamaan joitakin tehtäviä.

 

Kyllikki synnytti -78 Sampo nimisen pojan. Hän oli terve niin kuin esikoinenkin. Kolmannen lapsen synnyttyä Laurin tilanne ei ollut kehittynyt toivotulla tavalla. Kahdesta lapsesta huolehtiminen oli rankkaa, kun molempia piti hoitaa samalla tavalla esim. syöttää, vaihtaa vaippa, yms.

 

Lauri pääsi lahtelaiseen Sylvia-kotiin, joka osoittautui hyväksi paikaksi Laurille. Hänen vanhemmat luottivat työntekijöihin ja pitivät heidän asiantuntemuksestaan. Lauri meni koeajalle esikoululaiseksi ja aloittaisi seuraavana syksynä ensimmäisellä luokalla. Välimatka oli pitkä, mutta he soittelivat vanhemmille viikoittain. Lomat vietettiin kotona perheen kanssa juhlistaen.

 

Laurin ollessa kahdeksanvuotias Sylvia-kodista soitettiin ja kerrottiin Laurin kuolleen. Myöhemmin ruumiinavauslääkäri kertoi kuoleman johtuneen kohtauksesta. Joulun jälkeen Laurin hautajaiset pidettiin ja hänet haudattiin Rovaniemelle perhehautaan.

Kyllikki toivoo, että kirjan avulla saataisiin kehitysvammaisille oikeuksia ja parempaa palvelua.

 

Mielestäni kirja oli kiinnostava kertomus Laurista ja hänen elämästään. Kirjaa oli helppo lukea. Kirjassa erityisesti oli kiinnostavaa autistisen lapsen elämä. Jäin kaipaamaan parempaa kuvaa Laurista.

 

Kirjasta sain hyviä vinkkejä, joita voin hyödyntää työelämässä. Ennakointi on tosi tärkeää. Siihen sisältyy huonekalujen sopivuuden varmistaminen, siivoaminen, lapsen tarkkailu, pienten esineiden laittaminen piiloon ja niin edelleen.