SAHU Essee Sirpa Koivisto

Omainen auttajana, Omaishoitajan kasvu, Pirkko Lahtinen (Kirja)

 

Luin kirjan, joka esitteli erilaisia omaishoitajien tarinoita, kertoivat omia kokemuksista ja kirjoittivat kirjeitä omaishoitajille omista tunteistaan. Koskettavia tarinoita, joissa osassa tarinaa kohdattiin kuolema. Todella hyvin oli kerrottu tuntemuksia omaishoitajilta. Kirjassa hoidettavat olivat lapsesta iäkkäisiin sekä vammainen omaishoidettava sekä erilailla sairaita. Kirjan kirjoittaja on myös omaishoitaja ja monessa vapaehtois työssä mukana missä tapaa omaishoitajia. Kirja oli kovin mukaansa tempaava ja antoi kuvan minulle mitä on olla omaishoitaja. Alussa ja lopussa oli kirjan kirjoittajan näkemyksiä ennen kirjan kirjoittamista ja sen jälkeen. Tarinat olivat suhteellisen lyhyitä mutta jättivät paljon ajattelemisen aihetta, miten minä voisin tukea omaishoitajia omassa työssäni sekä mikä säästöjen vaikutus omaishoidolla on. Omaishoitajien jaksaminen on ykkösasia.

 

Kehitysvammaisen omaishoitaja sitoutuu käytännössä koko lapsen elämän ajan olemaan hoitamassa lastaan. On mahdollista välillä saada lapsi muualle hoitoon mutta vanhemmat monesti tuntevat huonoa omaa tuntoa antaa lapsi pois, velvollisuuden tunne on todella suuri jokaisella omaishoitajalla että, oma jaksaminen jää toissijaiseksi. Lisäksi kun, perheessä on kehitysvammainen muukin perhe on otettava huomioon. Toiset lapset saattavat jäädä pienemmälle huomiolle, kun sairaslapsi vaatii paljon enemmän hoivaa ja huomioita kuin terve. Koulussa on taas omat vaikeutensa vammaisen kohdalla, koulu kiusaamiset, oppimisvaikeudet, lisäksi on otettava huomioon kaikki normaalin elämän lisäksi kuntoukset ja muut tukitoimet lapselle. Mutta entä omaishoitajan oma elämä, onko sitä ollenkaan. Pitäisi olla kannustavia tekijöitä ympärillä, jotka voimaannuttaisivat ja antaisivat ns. luvan elää myös omaan henkilökohtaista elämää. Elämän ei tarvitse pyöriä vain kehitysvammaisuuden ja sairauden ympärillä. Tässäkin tarinassa omaishoitaja oli edistämässä kehitysvammahuollon kehittämistä. Arki ja vapaa-aika pyörii monesti vapaaehtoistoiminnassa ja sairauden tai vamma ympärillä. Omaa aikaa ei käytännössä ole. Se vie varmasti monelta omaishoitajalta paljon voimavaroja pois. Tässä tarinassa omaishoidetta sai nuorena keuhkokuumeen ja menehtyi yllättäen siihen. Se oli järkytys koko perheelle, koska heidän lapsensa pärjäsi jo suhteellisen hyvin omassa asunnossa. Tuki mitä hoitajana antaisin tämmöisessä tapauksessa olisi juuri siihen oman jaksamiseen, kuunteleminen on yksi lähtökohta millä voisi lieventää omaishoitajan taakkaa sekä kannustus myös omaan elämään, harrastukseen, jotka ovat jotain ihan muuta kuin mitkä liittyvät omaishoidettavaan sekä ystävät olisi myös hyvin tärkeää. Vaikka omaishoidettava kuolee on tuki tosi tärkeää myös kuoleman käsittelyssä ja suru ajassa.  Tärkeää keskusteltavaa olisi, uskaltautua puhumaan/kannustaa puhumaan myös kuolemaan liittyvistä asioista, sillä monessa sairaudessa on tiedossa että se on tulevaisuutta ja väistämättömästi vielä edessä. Olisi hyvä valmistautua tulevaan keskustelemalla kuolemasta, valmistautua tulevaan sillä keinoin.

 

Muissa tarinoissa oli mielenterveyskuntoutuja, pyörätuolilla liikkuva nuori, dementiaa sairastava, ms-tautia sairasta. Kaikissa näissä tarinoissa oma ajatukseni juuri meni omaishoitajien jaksamiseen miten voisin tukea heitä.  Omaishoitajat olivat äitejä, aviopuolisoita miehiä ja naisia, poika hoiti äitiään, koko perhe oli omaishoitajana jne. Näistä omaishoitajista juuri mietinkin ja mihinkä kirjassakin kiinnitettiin huomiota esim. jos olisin itse hoidettavana ja poikani hoitaisi mitä tulisi eteen. Esim. pesuilla käynnit, kuulostaisi oudolta kun oma poikani pesisi minut, tai muitakin mitä sukupuoleen liittyy. Samoin mietin aviopareja joista toinen hoiti puolisoaan. Rakkauden tilalle tulee varmasti velvollisuuden tunne. Jos hoidettava on esimerkiksi väkivaltainen, väistyy tietynlainen rakkaus varmasti aikojen saatossa pois ja tilalla hoitosuhde / velvollisuuden tunne. Koko perhe omaishoitajana kaikki antaa oman osansa hoidettavaan olisi varmaan paras mahdollinen. Hoito vuoroja voisi vaihtaa että oma elämäkin säilyisi, voisi harrastaa, käydä lenkillä, käydä ystävien kanssa elokuvissa jne. Ja tässä voimme myös miettiä omaa suhtautumista omaishoitajaan ihan omassa arjessamme. Onko kysymys ”miten oikein jaksat” aina mahdollisimman paras omaishoitajalle.? Olisiko parempi käydä kylässä, pyytää kahville tai ehdottaa jotain mukavaa yhdessä tekemistä? Siinäkin on ajattelemista ihan meille jokaiselle.

Mieleeni jäi kokonaisuutena myös se kun omaishoitaja otti vapaata itselleen ja hoidettava meni hoitolaitokseen niin muutaman päivän jälkeen, kun tuli takaisin kotiin oli hän paljon huononmassa kunnossa kuin lähtiessään. Koti se olisi paikka missä meidän jokaisen pitäisi saada olla, siellä missä olemme rakastettuja ja läheiset on lähellä. Siihen meidän pitäisi panostaa, jokainen saisi asua kotonaan sairaudestaan huolimatta mahdollisimman loppuun saakka elämäänsä. Läheiset kaikista parhaiten tietävät meidän parhaamme ja mistä olemme pitäneet ja koti on kaikille meille se rakkain paikka ei se laitos.

Hoidettavat taantuivat hoitolaitoksissa jo muutamassa päivässä, jos meillä paras paikka olla on oma koti jo terveenä näin se on myös sairaana. Ja mikä suuri säästö se on kun kotona voidaan hoitaa sairas ihminen ja pitää ihminen onnellisena auttaa myös pysymään paremmassa kunnossa.

 

Meidän täytyisi satsata, tukea, auttaa juuri omaishoitajia. Omaishoito olisi juuri oikea ratkaisu. Omaishoitajat saavat tällä hetkellä todella pienen korvauksen, kun hoitavat kotona omaistaan. Tähän toivoisin meidän päättäjiltä enemmän panostusta. Toivoisin myös hoitajilta panostusta, että huomioitaisiin myös se omaishoitaja ei pelkästään se hoidettava asiakas. Omaishoitajien panos on suuri ja heidän jaksamisen tukemisella on suuri merkitys. Kirja avasi minun silmäni ainakin, miten kunnioittavaa ja raskasta työtä he tekevät. Ja vaatii suuria panoksia omasta elämästä. Omaishoitajan ei tarvitsisi omaa elämäänsä menettää, vaikka on omaishoitaja.

 Nostakaamme peukkuja kaikille omaishoitajille ja antakaamme heille tukemme. Suosittelen lukemaan kirjan kaikille, jotka työskentelevät sosiaali- ja terveysalalla sekä omaishoitajille ja heidän perheilleen suosittelisin myös. Loppuun laitan vielä kirjasta suoraan lainattuja tekstejä.

 

”elämän vaikeudet eivät ole rangaistus, vaan niilläkin on oma tarkoituksensa”

”Hoida itseäsi, jotta jaksat hoitaa toista”

”Suojele ja kunnioita toisen ihmisen ihmisyyttä”

”Kohtaa erilaisuus ennakkoluulottomasti”

”Kohdataan toisemme kuullen ja kuunnellen”

”Tee jo tänään ainakin yhdestä pienestä unelmasta totta, vaikkapa niistä päiväunista”

”Pura sydäntäsi ilman syyllisyyttä”

”Tee vaikkapa pienestä unelmastasi totta ja luo valoa ja toivoa arkeen”

”Uskaltaudu puhumaan myös kuolemaan liittyvistä kysymyksistä”