Kirjaessee Heli Palkovuori

         FIGHT BACK

Kuulin tästä kirjasta ja innostuin koska halusin tietää enemmän Pekka Hyysalosta ja hänen kamppailusta ”elävien kirjoihin”.

Kirja alkaa päivästä la 24.4.2010, HELLO-elokuvan kuvauksien aloittamisesta. Aloitan lukemisen innokkaasti, mutta uni voittaa ja kirja jää kesken muutaman sivun jälkeen. Näin käy itseasiassa monta kertaa koska alussa on vain juttua sen elokuvan kuvaamisesta ja laskettelusta, mikä ei ihan hirveästi minua kiinnosta ja tuntuu pitkäveteiseltä.

Sitten tulee keskiviikko 28.4.2010, kuvauksissa Pekka päättää tehdä feikkitupla-hypyn transfer gapin yli eli jos ymmärsin oikein se tarkoittaa suomeksi temppua jossa laskija tulee takaperin hyppyriin jossa on kaksi alastuloa ja pyörii kaksi kertaa pään yli. Kaksi ensimmäistä hyppyä epäonnistuu ja hän ajattelee että kolmas kerta toden sanoo. Kuvaajat haluaisivat jo lopettaa kuvaamisen mutta Pekka haluaa tehdä vielä yhden, viimeisen hypyn kuten hän kuvaajille sanoo.

 Hän saa luvan aloittaa:

”Droppaan sisään, otan vauhtia käännyn feikkiin. Tämä on normaalia. Olen syntynyt tätä varten! Kuoleminen lienee syy, minkä vuoksi minä synnyin. En kuitenkaan kuole. Selviän. Kova tuulen puuska tarttuu minuun juuri, kun tulen nokalle. Koska liikun kovaa vauhtia, en tunne sitä itse. Ponnistan, alan pyöriä. 180 astetta, ok. 360 astetta, ok. 540 astetta, ok? Ei. Mikään ei ole läheskään ok. Jatkan nousemista ilmassa, vaikka alastulo on jo alkanut allani. Tämä menee pitkäksi. Liian pitkäksi. Aivan liian pitkäksi. Pyörin vieläkin, alastulo on jo allani. En voi pysähtyä. 1080 astetta – check, 1170 astetta – check, 1240 astetta – pam.

Hiljaisuus. Pimeys. Loppu.”

Seuraavaksi kuvausryhmän jäsen kertoo kuinka Pekka jäi vain makaamaan paikoilleen liikkumattomana, täristen ja välillä kouristellen. Päästä tulee verta. Heidän pitää vakuutella puhelimessa että nyt on tosi kyseessä ja tarvitaan helikopteria. Rinnehenkilökunta tuo Pekan moottorikelkalla ensiapukeskukseen ja siitä ambulanssilla Lapin keskussairaalaan Rovaniemelle ja siitä Ouluun yliopistolliseen sairaalaan.

16.5. otetussa pään magneettitutkimuksessa selvisi seuraavaa: Lasketteluonnettomuus, vaikea kallovamma. Hemorragiaa/ DAI muutoksia talamushypotalamusaluaalle ja frontaalisesti, okkipiaalisest sav komponenttia. Alkuun hankala aivoturvotus, viikkoon ei icp ongelmaa ja mittari poistettu. Spontaanihengitys trakarin kanssa, jäykistelee pk pään MRI kontuusio ja dai-muutosten arvioimiseksi.

Tuostahan ymmärsin vain vähän mutta jotain kuitenkin eli sen että jostain vakavasta oli kysymys.

Hattua kyllä nostan Pekalle, kun miettii että onnettomuus tapahtui 28.4.2010 ja hän oli koomassa toukokuun puoliväliin, sairastettuaan parit keuhkokuumeet yms ja 6.9.2014 kaveri vetäisee FightBack-juoksun juosten!

Mielenkiitoista oli lukea miten erilaisia kuntoutuksia hänellä oli ja mitä kaikkea apuvälineitä. Ja tuo positiivisuus, jotain aivan uskomatonta. Vaikka tuli siellä yksi kohta missä hän kirjaimellisesti tajusi sen ettei enää pystykään kilpailemaan, siitäkin selvittiin. Ja tuo energia, mikä tuossa miehessä on, ei sitä pysty sanoin kuvailemaan. Oli jo ennen onnettomuutta ja vielä se vain jatkuu.

Lopuksi haluan kirjoittaa Pekan itsensä loppusanat jotka mielestäni hyvin kiteyttää kaiken.

”Lopuksi

Olen matkalla. Määränpäänäni ei ole enää tulla maailman parhaaksi freeskilaskijaksi vaan niin hyväksi ihmiseksi kuin vain voin tulla.

Nykyään ymmärrän iloita pienistä asioista. Ennen onnettomuuttani en tajunnut, miten onnellinen minun olisi pitänyt olla. Nykyään osaan arvostaa kaikkea aivan eri tavalla, ihan tavallisia arkisia asioitakin. On yllättävän olennaista ymmärtää itse, milloin on siistiä ja hyvä olla. Kun kirjoitan näitä loppusanoja, on kulunut yli kaksi vuotta siitä, kun uskoin saaneeni kirjan valmiiksi. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Yhteistyökuvioni FightBackin ja kuntoutukseni tiimoilta ovat muuttuneet. Viivian ja minun tieni ovat erkaantuneet. Päätimme erota ystävinä ennen kuin lukuisat askareemme repisivät meidät erilleen.

Kun yksi ovi on sulkeutunut, uusia on kuitenkin avautunut. Olen saanut uusia ystäviä ja tukijoukkoja. Vasa Conceptin myötä niin oma kuntoutukseni kuin mahdollisuuteni auttaa muita ovat muuttaneet elämäni. Kuntoutuksessa on ihan erilainen meininki kuin aiemmin. Koen asioiden olevan paremmin nyt, kun uudet tuulet puhaltavat. Virheistä oppii eikä tulevaisuus huoleta minua. Olen tehnyt myös tärkeän huomion, että kun kaikki tekevät hyvää, niin vain hyviä juttuja tapahtuu. Nyt lähden pitämään hauskaa ja yritän tehdä niin paljon hyviä juttuja, että myös muilla on siistiä! Kun olen saanut tämän sanaisen arkkuni auki, voin kertoa, että jatkoa on luvassa.

Kiitos teille kaikille, jotka olette tukeneet minua matkallani – kiitos tekstin aiheena olemisesta, kirjan lukemisesta ja taloudellisen tuen antamisesta. Myös jokainen hymy, joka minulle on suotu, on ollut arvokas.

Kiitos kaikille. Fight Back!”

Suosittelen kirjaa kaikille, vaikka välillä olikin pitkästyttävä, kannattaa silti lukea!

Sen verran vielä että Pekka Hyysalo kirjoitti tämän kirjan mieluummin englanniksi, osasi kuulemma paremmin kirjoittaa englanniksi kuin suomeksi.