Kirjaessee Sara Parviainen

Riikka Lämsä, Potilaskertomus

Etnografia potiluudesta sairaalaosaston käytännöissä

”Potilaan tietosuoja murtuu lääkärinkierrolla, kun hänen asioitaan käsitellään muiden potilaiden kuullen monen hengen potilashuoneissa. Miten potilaat reagoivat tähän? Joskus samoihin potilashuoneisiin sijoitetaan sekä naisia että miehiä. Miksi näin tehdään?”

Kirjan kirjoittaja, valtiotieteen maisteri Riikka Lämsä, pohtii ja tutkii juuri näitä asioita kirjoittamassaan kirjassa. Kirja tuo esiin potilaan yksityisyyden suojan rikkoutumista sekä ongelmia potilaan kotiuttamisessa. Ongelmia voi olla myös osastolla vietetyssä ajassa, sekä hoitajien ja lääkäreiden työskentelyssä.

Kirja avaa uusia näkökulmia työhön sekä kehittämisideoita sairaalaosaston käytäntöihin.

Kirjoittaja vieraili sairaalan kolmella osastolla; Akuuttiosastolla, Infektio-osastolla sekä kuntoutusosastolla. Hän oli mukana lääkärinkierroilla, kotiutusvaiheessa sekä tutkimuksissa. Hän seuraa potilaiden päivittäisiä toimintoja sekä lääkärien, sairaanhoitajien ja lähihoitajien työskentelyä eri tilanteissa.

”Potilas haluaa vessaan ja hoitaja poistuu käytävälle hakemaan naiselle potilashousuja. Takaisin tullessaan hän avaa vessan oven näyttääkseen pöntöllä istuvalle potilaalle kahta eri housukokoa ja kysyäkseen kumman potilas haluaa. Hoitaja antaa housut potilaalle ja sanoo, että ne on helppo vaihtaa tässä vessassa. Potilas alkaa riisua kenkiään ja hoitaja sanoo, että hän voi auttaa. Potilas yrittää sanoa, että saan ne kyllä, mutta hoitaja menee kyykylleen ottamaan edelleen tarpeillaan olevan potilaan kenkiä pois. ”

Ylläoleva teksti voi kuulostaa monen hoitotyössä olevan korvaan tutulta. Housuvaihtoehtoja tarjotessaan hoitaja antoi mahdollisuuden potilaalle valita ja vaikuttaa, mutta samalla kuitenkin rikkoi tärkeä kulttuurisen intimiteetin rajan: avasi vessan oven koputtamatta tai mitään kysymättä. Tilanteessa tapahtui samalla myös omistajuuden laajentuminen: potilaan kengistä tuli yhteistä omaisuutta niin, että hoitajalla oli mahdollisuus riisua ne potilaan jaloista tämän vastusteluista huolimatta. Kuulostaako tutulta?

Asiat kuulostavat kirjaa lukiessa huolestuttavilta ja pahoilta, mutta tarkemmin ajatellen joihinkin näihin asioihin lankeaa työelämässä itsekin, niitä sen enempää ajattelematta. Teos pistää miettimään, kuinka työskentelen tulevaisuudessa lähihoitajana. Mieleeni tulee heti lähihoitajan lupaus sekä eettiset ohjeet. Toteutuvatko ne aina? Ehkä ne eivät aina toteudu, eikä sitä itse huomaa. Voisinko työskennellessäni ajatella potilaslähtöisesti, potilaan näkökulmasta. Miltä minusta tuntuisi olla potilaana kyseisissä tilanteissa?

Kirjoittaja pohtii myös aikaa, ajankulua osastolla. Hoitajilla ja lääkäreillä on jatkuva kiire, jotta kaikki tulisi hoidettua. Työhön kun kuuluu paljon muutakin kuin fyysistä potilaan hoitamista. Hoitajat voivat ajatella, ettei kaikkea edes ehdi tehdä. Mutta ajatellaan potilaan näkökulmasta. Usein kuullaan hoitajan sanovan: ”Pieni hetki, tulen kohta”, ”Kohta tulee ruoka”. Vaikka kyseessä olisikin se pieni hetki, se tuntuu potilaasta kamalan pitkältä. Sanalla ”kohta” saadaan potilas odottamaan.

”Kauanhan sillä lääkärillä menee?”

”Täällä sitä vaan nökötetään, sanoo nelospaikan potilas. Kääntäisipä joku kelloa eteenpäin, kakkospaikalla oleva potilas vastaa”

Potilaiden aika kuluu odottamiseen. Heti aamusta potilaat odottavat lääkärin kiertoa, tai edes sitä hoitajaa, joka tulisi käymään huoneessa. Sitä voisi sanoa jopa päivän kohokohdaksi. Siksi olisikin tärkeää, että potilailla olisi aktiviteettejä. Omatoimiset potilaat osaavat järjestää sitä ehkä itse, mutta entäs vähemmän omatoimiset, fyysiseltä kunnoltaan heikommat, avun tarpeessa olevat potilaat? Heille kun ei voi sanoa ”entäs jos lenkkeilet osaston ympäri?”. Näihin asioihin olisi jokaisen hoitajan kiinnitettävä huomiota.

Mielestäni kirja oli erittäin mielenkiintoinen. Se toi esiin asioita, joita ei hoitajana muista aina ottaa huomioon. Asiat ovat pieniä, mutta tärkeitä. Siksi suosittelisinkin kirjaa kaikille hoitotyössä oleville. Kirja on täynnä tärkeitä faktoja osastoelämästä ja osa asioista saattaa yllättää, ainakin näin kävi minun kohdalla. Kirja pisti miettimään.