KTO Kirjaessee Tomi Partanen

Kirja-arvostelu Gilbert Grabe

Valitsin kirjaksi avopuolison ehdottamana Gilbert Graben. Kirjan on kirjoittanut yhdysvaltalainen Peter Hedges vuonna 1991. Ja kirjasta kyllä huomasi sen sijoittuvan tuohon aikaan, milloin asiat eivät olleet vielä niin hyvin huomioiden perheitä tällaisissa tilanteissa, mutta myös lait olivat tuohon aikaan löysempiä, minkä huomasin myös kirjaa lukiessa hyvässä ja pahassa.

Kirja kertoo 24-vuotiaasta miehestä Gilbert Grabesta, joka asuu pienen tuppukylän vanhassa talossa maatilalla perheensä kanssa. Perheeseen kuuluu erittäin ylipainoinen äiti, joka on kaikesta huolimatta myös ketjupolttaja. Äiti on niin huonossa kunnossa, että ei pääse perheen yläkertaan sänkyynsä edes nukkumaan vaan käytännössä elää perheen olohuoneen sohvalla, johon hänelle lapset kuljettavat ruuatkin eteen. Gilbertin isosisko Amy huolehtii perheestä niin paljon, ettei enää pysty huolehtimaan itsestään ja pelkää päätyvänsä samanlaiseksi kuin hänen äitinsä on. Pikkusisko taas on pikkumainen kitisijä jolla ei ole ikinä mikään hyvin, hän on siinä pahimmassa murrosiässä. Perheeseen kuuluu yhtenä tärkeimmistä henkilöistä myös kehitysvammainen poika Arnie, josta Gilbert tuntee olevansa vastuussa. Heillä on myös kaksi vanhempaa sisarusta, jotka ovat jo muuttaneet pois kotoa. He kuitenkin lähettävät perheelle rahaa säännöllisesti, sillä Gilbertin kauppa-apulaisen palkka ei riitä perheestä huolehtimiseen. Perheen äidin lihavuuden takana on heidän isä, joka teki itsemurhan 17 vuotta sitten, siitä seurauksena äiti masentui ja alkoi hoitaa masennusta syömällä.

Tutkin perheen tilannetta siltä kannalta mitä tukia ja apuja he saisivat nykymaailmassa.  Esimerkiksi Arnielle erillaisia vammaistukia sekä hoitokoteja, jonne hänet voi viedä tarvittaessa. Myös nykyään löytyy vertaistukiryhmiä joka tilanteeseen, josta Gilbert olisi saanut kannustusta ja löytänyt samankaltaisia ihmisiä samanlaisissa tilanteissa.

                      Heidän äidilleen Bonnielle lapset olisivat voineet ehdottaa ravitsemusterapeuttia, jolla hän olisi voinut pudottaa painoaan terveellisesti. Sekä sen jälkeen ei varmaan olisi ollut muuta vaihtoehtoa noinkin lihavalle kuin leikkaus.

Kirjan surullisin kohta oli, kun heidän ylilihava äitinsä käveli monen vuoden jälkeen yläkertaan omilla jaloillaan, Arnien syntymäpäivän päätteeksi. Sinä iltana hän menehtyy omaan sänkyynsä, josta Arnie löytää hänet ja luulee äitinsä vain pelleilevän. Poliisit kertoivat perheelle heidän tarvitsevansa kansalliskaartin ja nosturin jos haluavat äitinsä ruumiin ulos talosta. Lapset katsovat parhaaksi kantaa kaikki irtaimisto ulos talosta ja tuikata talo tuleen äitinsä mukaan lukien, välttääkseen ison ihmisjoukon saapumisen. Nykyään ei nosturia tarvittaisi tuollaiseen tilanteeseen, laitteet ovat kehittyneet sen verran että äiti olisi saatu tuotua normaalilla tavalla alas ja saanut normaalin hautauksen.

                      Kirja oli mielenkiintoinen vaikka aihe olikin aika raskas. Se laittoi miettimään miten hyvin omat asiat ovat kun voi olla paljon pahempaakin. En tiedä olisinko osannut Gilbertin tilanteessa tehdä asiat yhtään paremmin tuohon aikaan. Kaikki miten hän teki töitä perheensä eteen, eikä lähtenyt pois kaikista vaikeuksista huolimatta. Vaikka yhdessä vaiheessa kirjaa Gilbert sai tarpeekseen, Arniella oli lähestymässä 18-vuotissyntymäpäivä ja heidän äiti halusi siitä isot juhlat, koska perhe pelkäsi Arnien kuolevan hetkenä minä hyvänsä. Arnie ei ymmärtänyt tätä kaikkea hössötystä syntymäpäivistä ja laittoi tietämättään kapuloita rattaisiin, vaikka kaikki olivat jo pitkään suunnitelleet tätä hetkeä. Gilbert menetti malttinsa ja oli jo ajamassa autollaan pois, mutta miettiessään veljeään ja muuta perhettään, miten hän jättäisi heidät aivan oman onnensa nojaan Gilbert tuli toisiin ajatuksiin ja palasi kuitenkin perheen luokse.

Onneksi nykymaailmassa on mahdollista saada erilaisia vammaisavustuksia, tukia ja välineitä, jotka auttavat jaksamaan ja helpottavat elämäämme.

Tomi Partanen