sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

KUNT Essee Iryna Marianchenko


Kirjailija: Kari Aho

Kirjan nimi: Matkakumppanina Parkinson

Kustantaja: Viestintätoimisto Anekdootti Kotka

Ilmestymisvuosi: 2003



Tämä kirja kertoo neurologian ylilääkäriltä Kari Aholta, joka sairastui itse Parkinsonin tautiin ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan (noin kymmenen vuoden omat kokemukset Parkinsonin taudin oireista, hoitamisesta ja itsehoidoista). Kirjassa hän antoi hyvät esimerkit liikunnasta ja kuntoutusta. Liikunta oi olla arkipäivästä, kunhan se on riittävän monipuolista ja kestää päivittäin mielellään tunnin ajan. Pienempikin määrä on hyväksi. Tärkeintä on, että ei jähmety tuoliinsa. Liikunta voi tietenkin laskea postin haun laatikosta ja kaiken muunkin arkiliikunnan. Se ei kuitenkaan riitä, jos aikoo pitää nivelensä ja lihaksensa mahdollisimman hyvässä kunnossa.



Erittäin sopiva liikuntamuoto on reipas 2-3 kilometrin kävely. Sen avulla kohentuu sydämen ja keuhkojen suorituskyky tai ainakin niiden huononeminen hidastuu. Oikein suoritettu kävely ehkäisee myös ryhtivirheitä ja kävelyhäiriöitä, jotka tässä sairaudessa kuuluvat usein taudinkuvaan. Kävellessä ryhti tulee ojentaa suoraksi, nostaa pää pystyn, vetää hartiat taakse ja iskeä kantapää maahan. Parkinsonin taudissa ilmenevä kumara ryhti johtaa siihen, että askeleet lyhenevät lyhenemistään, potilas sipsuttaa yhä kiivaammin varpaillaan ja lopulta alkaa juosta kykenemättä pysähtymään. Sauvakävely lisää liikunnan tehoa ja pitää ryhdin entistä suorempana. Sauvat myös tukevat ja estävät liukastumista sekä antavat työtä olkanivelille. Sauvat tuovat kävelyyn myös molempien käsien myötäliikkeet, mikä on sekin tärkeää. Muita hyvin sopivia liikuntamuotoja ovat esimerkiksi hiihto, joka on suosikkilajini, sekä uinti, pyöräily tai golfin pelaaminen, jos on niitä sattunut harrastamaan jo aikaisemmin.



Voimisteluohjelman tulee olla yksilöllinen ja sen tulee yleensä perustua fysioterapeutin tekemään selvitykseen, siitä minkä tyyppisiä häiriöitä on jo kenties syntynyt. Fysioterapeutti laatii ohjelman ja seuraa, että potilas todella oppii tekemään sen oikein. Tähän vaaditaan 10-15 hoitokertaa yksilöllistä fysioterapiaa. Sen jälkeen voimisteluohjelman toteuttaminen jää potilaan vastuulle. Hyvä, jos joku läheinen voisi kontrolloida, että ohjelma toteutuu ja että liikkeet tehdään oikein.



Sisukaskaan liikunta ei kuitenkaan voi pysäyttää taudin etenemistä. Osalla potilaista liikuntakyky alkaa huonontua. Usein samoihin aikoihin myös lääkityksen teho heikkenee ja tulee muita levodopan pitkäaikaishoidon ongelmia, kuten tasapainohäiriöitä, tilanvaihteluita ja tahattomia liikkeitä. Fysikaalisten hoitojen tarve lisääntyy selvästi. Potilas lähetetään mielellään hänet jo ennestään tuntevan, alaan perehtyneen fysioterapeutin luo intensiiviselle kuntoutusjaksolle. Tällöin joudutaan korjaamaan etenkin kävelyä, paikalleen jähmettymistä, tuolista liikkeelle lähtemistä ja siihen palaamista sekä vuoteessa kääntymistä. Osalle potilaista tämä voi tapahtua avohoitona, mutta aika usein tarvitaan kuntoutusjakso sairaalassa neurologian vuodeosastolla, jossa voidaan myös selvittää lääkitykseen mahdollisesti tarvittavia muutoksia.   



Arkiliikunta on hyödyllistä ja suositeltavaa kaikille, ei pelkä sairaille ihmisille.

Tykkäsin kirjasta paljon ja suosittelen tätä kirjaa jokaiselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti