Kirjaessee Vilma Karjalainen

Taistelu syöpää vastaan

Luin Helen Garnerin kirjoittaman romaanin Vierashuone. Kirja on julkaistu vuonna 2015, ja se kertoo omaisen näkökulmasta, mitä on hoitaa syöpää sairastavaa ystävää. Se on tarina ystävyydestästä ja elämän rajallisuudesta.

Tarina alkaa, kun Helen petaa vuoteen vierashuoneeseen syöpäsairaalle ystävälleen hoitojen ajaksi. Hänen ystävänsä Nicola sairastaa suolistosyöpää joka on levinnyt myös muualle elimistöön. Nicola on käynyt läpi monia hoitoja, mutta mikään ei ole tepsinyt syöpään. Niinpä hän matkustaa toiselle puolelle Australiaa kolme viikkoa kestäviin vaihtoehtoishoitoihin. Kolmen viikon aikana Helenistä tulee Nicolan hoitaja, sekä entistä läheisempi ystävä.

Kirjassa tuli hyvin esille, kuinka jokainen käsittelee kuolemaa eritavalla. Nicola itse ei hyväksynyt omaa kuolemaansa, vaan uskotteli viimeiseen asti kaiken olevan hyvin. Vaikka hän ei öisin saanut nukuttua kipujen takia, eikä selvinnyt yksin, ei hän tahtonut myöntää olevansa sairas. Nicola uskoi vaihtoehoishoitojen parantavan hänet, vaikka niiden takia hänen kuntonsa vain huononi entisestään. Helen yritti saada ystävänsä uskomaan, että Theodore-instituutin tarjoamat vaihtoehtoishoidot ovat pelkkää huijausta.

Nicola oli saanut aijemmin sädehoitoa, solunsalpaajahoitoa ja hänet oli leikattu moneen kertaa. Mikään näistä hoidoista ei kuitenkaan ollut auttanut syöpään, ja lääkärit olivat sanoneet tehneensä kaiken mitä tehtävissä on. Nicola kuitenkin uskoi omaan parantumiseensa, ja kokeili mitä ihmeellisempiä hoitoja. Luulen että hän oli niin epätoivoinen, että teki kaikkensa parantuakseen.

Lähihoitajan näkökulmasta kirja oli mielenkiintoinen, koska olimme opiskelleet eri syöpähoitaja ja tiesin mitä oikeasti käytetään. Kirjassa esiin tulleet menetelmät pistivät miettivät käytetäänkö niitä jossain päin maailmaan oikeasti. Theodore-instituutin tarjoamissa hoidoissa annettiin ensin C-vitamiinia suonen sisäisesti suurina annoksina, sen piti tappaa syöpäkasvaimia ja vahvistaa omaa puolustusjärjestelmää. Sen jälkeen hoitona käytettiin otsonisaunaan, jonka tarkoituksena oli poistaa myrkkyjä hikoilun avulla. Lisäksi Nicola oli kokeillut aijemmin muunmuassa parantajan täsmäyrttejä, sekä aloe veraa syöpäkasvaimen hävittämiseksi.

Kivunhoito ei kirjassa ollut kovin hyvää. Nicolalla oli kamalia kipuja, joihin hän ei ollut saanut kunnon kipulääkitystä. Kipujen sanottiin vain olevan hyvä asia, se kertoo siitä että syöpä tuhoutuu ja poistuu elimistöstä. Nicolalla oli käytössä aluksi Temgesic niminen kipulääke, mutta sen teho ei enää riittänyt pitämään kipuja kurissa. Lopulta Nicola sai Morfiinia kipuihinsa, mutta hyvin pieninä annoksina ettei hän jää riippuvaiseksi. Riippuvuuden ehkäisemiseksi hänen piti käyttää luomukahviperäruiskeita, jotka auttoivat myös ummetukseen.

Kolmen viikon vaihtoehtoishoitojen jälkeen Nicolan tila oli entistä huonompi, vaikka hänelle oli Theodore-instituutissa uskolteltu ennusteen olevan hyvä. Kun Nicola meni kolmen viikon jälkeen neurokirurgin vastaanotolle, hänelle selvisi että syöpä oli tuhonnut kaulanikaman, ja ilman leikkausta hän voisi neliraajahalvaantua. Nicolan kasvain kaulasta leikattiin, mutta se ei pelastanut häntä. Syöpä oli jo ottanut vallan, ja Nicola kuoli lopulta saattohoitokodissa. Saattohoitokotiin hän suostui vasta ihan loppuvaiheessa, kun hänen omaisensa olivat liian väsyneitä hoitamaan häntä.

Syöpä voi olla yhtä raskas omaisille mitä potilaalle. Kirjassa tuli hyvin esiin millaisia eri tunnetiloja Helen ja muut Nicolan läheiset kävivät läpi - surua, vihaa, pelkoa, epätoivoa ja väsymystä. Nicola ei myöskään ollut kovin helppo hoidettava. Itsenäinen ja voimakastahtoinen, näillä sanoilla voisi Nicolaa kuvata kirjan perusteella. Hän oli tottunut pärjäämään omillaan, joten toisten hoidettavaksi joutuminen ei ollut helppoa.

Mielestäni kirja oli hyvä ja mielenkiintoinen. Se oli helppo lukuinen ja siinä oli selkeä juoni. Erilaisista vaihtoehtoishoidoista oli mielenkiintoista lukea, ja kirjassa olikin melko paljon syövän hoidosta. Kirja sopii mielestäni juuri sen takia hoitoalan ihmisille.