HOHU Essee Silja Timonen

Opri ja Oleksi

Tammikuun alussa tuli dokumentti Opri ja Oleksi, joka kertoo arkipäivästä espoolaisessa dementiakodista. Kodissa asuu 15 dementikkoa ja Alzhemer potilasta.

Toiminta perustuu kuntouttavaan ja osallistavaan työotteeseen. Oprissa ja Oleksissa järjestetään päivittäin virikkeellistä toimintaa. Asukkaille luodaan mielekäs arki ja heitä kannustetaan osallistumaan hoivakodin askareisiin, yhdessäoloon ja harrastustoimintaan. Oprin ja Oleksin henkilökunta pyrkii tekemään niin arjesta kuin juhlista ihania ja tunnelmallisia. Hoivakodissa työskentelee ikäihmisten hoitoon ja ohjaukseen erikoistunut henkilöstö.

                             Dementiahoitajat juttelevat vanhuksille, käyttävät heitä rauhassa vessassa, syöttävät ja laittavat nukkumaan ja varmistavat, että peitto on varmasti hyvin ja pehmolelu visusti kainalossa. Jokaista hoidettaan arvokkaana yksilönä. Dokumentti oli hyvin liikuttava, työtä tehtiin tosiaan sydämellä.

                             Koulupolkua kulkiessani olen itsekkin saanut monenlaista työkokemusta. Voin huomata monenlaisia yhtälöitä dokumenttiin peilailen. Olin itse työssäoppimassa eräässä palvelukodissa. Koin työn erittäin arvokkaaksi, ja sitähän se olikin. Asukkaista löytyi hyvin paljon aivan eri persoonia. Työ ei oikeasti ollut pelkästään pelkkää perushoitoa, vaikka niin hyvin moni usein olettaa. Myönnän, kiire raastoi tässäkin paikassa, mutta edes se vähäinen loppa-aika koitettiin käyttää hyödyksi esimerkiksi pitämällä vanhuksille juttuseuraa, ja näin opiskelijan roolissa sitä aikaa saattoi olla hieman enemmän kuin muilla työntekijöillä. Loppa-aikana katselin asukkaiden kanssa albumeja ja jutustelimme monista eri asioista, elämästä ja päivän kuulumisista lähtien.