KTO Essee Mira Tuhkanen

Päivi Alasalmi – Loistava yksinhuoltajuus

 

”On pakko jaksaa, ja kun jaksaa, se kantaa hedelmää tulevaisuudessa. Yksinhuoltajalla ei ole varaa lyödä hanskoja tiskiin.”

”Vähemmän sanoja, enemmän tekoja.”

 

Päivi Alasalmen Loistava yksinhuoltajuus kirjassa on haastateltu kymmentä eri yksinhuoltajaa, kolmea yksinhuoltajaisää ja seitsemää yksinhuoltajaäitiä. Myös kirjan kirjoittajan tarinoita, vinkkejä ja avustuksia oli oman kokemuksen takaa. Jokaisella heistä oli ihana koskettava ja jännittävä tarina, kuinka heistä tuli, tai he pääsivät yksinhuoltajaksi. Kirjassa kerrotaan mitkä tekijät auttavat heitä pärjäämään ja onnistumaan vanhempina. Kirjassa tuli hyvin esille, minkälaisia yhteiskunnan tarjoamia avustuksia ja vinkkejä on, ja mistä voi hakea tukea henkiseen jaksamiseen.

 

Olen elänyt koko elämäni ajan perheessä, johon kuuluu äiti, isä ja pikkuveli. En ole ikinä ennen kuvitellut elämää, jos jompikumpi vanhemmistani olisi yksinhuoltaja. Luettuani kirjan mietin myös omaa elämääni, jos olisin yksinhuoltajaperheestä. Olisiko elämäni samanlaista? Ei olisi. En välttämättä ikinä olisi saanut hienoa mahdollisuutta harrastaa hieman kalliimpia harrastuksia, ratsastusta sekä moottoriurheilua. En olisi ikinä päässyt asumaan maaseudulle isoon omakotitaloon järven rannalla rakkaan perheeni kanssa. Olen todella iloinen, että perheeseeni kuuluu molemmat vanhempani.

 

Minulla on ystäviä, jotka tulevat yksinhuoltajaperheestä. He ovat kertoneet joskus omasta elämästään, kuinka heillä ei ole esimerkiksi varaa kalliisiin merkkivaatteisiin tai harrastuksiin. Ymmärrän nyt paremmin perheen yksinhuoltajaa, kuinka paljon hän on vastuussa perheestään. Yksinhuoltajasta saattaa tuntua, että hän on epäonnistunut kasvatuksessa, kun lapsella ei ole kaikkea hienouksia toisinkuin lapsen kavereilla saattaa olla. Tämä on väärä ajattelutapa. Yksinhuoltaja kasvattaa aivan varmasti yhtä hyviä ja päteviä lapsia kuin ne vanhemmat, jotka kasvattavat lapsensa yhdessä.

 

Kirjassa tuli esille myöskin yksinhuoltajiin kohdistuvaa syrjintää ja jopa kiusaamista. Yksinhuoltajat saavat kaupungilla, työpaikoilla ja jopa lastensa koulussa kuulla, onko hän pätevä vanhempi tai kuinka hänen lapsella on huonommat harrastukset ja halvemmat vaatteet. Nämä ihmiset ei ymmärrä, kuinka haastavaa ja rankkaa on olla yksinhuoltaja. ”Yksinhuoltajana olo on kuitenkin kuin omaishoitajan työtä, ’hoidokissa’ on kiinni 24 tuntia vuorokaudessa seitsemän päivää viikossa.”

 

Käyn hieman tarkemmin läpi yhtä kertomusta, jossa yksinhuoltajaäiti ottaa lapsensa mukaan, pakkaa matkalaukut ja lähtee Afrikkaan. Kerron tästä kertomuksesta tarkemmin, koska mielestäni se on todella jännittävä lukea, sillä se nostatti sekä vihan että herkät tunteet pintaan. Vihan tunteet aiheutti tarinan mies, sillä hän käyttäytyi todella typerästi perheen äitiä kohtaan. Herkkiä tunteita puolestaan tuli kertomuksen loppupuolella, kun äiti ja lapset olivat viettäneen monia vuosia mahtavasti Afrikassa.

 

Suomalainen nuori nainen lähti Pariisiin työpaikkansa sivukonttorille, ja matkan aikana hän tapasi siellä tulevan miehensä klubilla, jossa kävi paljon kuuluisia taiteilijoita, arkkitehtejä, näyttelijöitä ja muita julkkiksia. Pariskunta asui ensimmäiset seurusteluvuodet Pariisissa, ja naimisiin mennessä he muuttivat Suomeen, Helsinkiin. Ensimmäisen lapsen he saivat muutaman vuoden asuttuaan Suomessa. Pari vuotta he elivät tavallista perhe-elämää, kävivät töissä ja viettivät arkea yhdessä. Ennen toisen lapsen syntymää perheen isä jäi kiinni pettämisestä, nainen ei ollut tottunut siihen eikä tiennyt kuinka suhtautua. Muutama viikko siitä heille syntyi toinen lapsi. Toisen lapsen syntymisestä äiti oli hieman vihoissaan isälle, sillä isää ei kiinnostanut mikään muu kuin oma itse ja työ.

 

Synnytyksen jälkeen isä muuttui kummalliseksi ja alkoi haukkua äitiä. Pian puheet ottivat vallan äidin mielessä ja hänen itsetunto katosi. Isä ei halunnut mitään roolia perheessä, ja lupautui auttamaan vain, jos äidillä oli jokin erityistilanne, ettei pystynyt viemään lapsia hoitoon. Perheen äiti alkoi irtautua suhteesta, ja rupesi tapailemaan toista miestä. Kolmen vuoden jälkeen äiti otti eron, ja haki myöskin yksinhuoltajuutta. Yksinhuoltajuus myönnettiin ja äidille sekä lapsille oli tulossa suuri muutos elämään. Äiti sai työpaikan Afrikasta joten he pakkasivat ja lähtivät kohti uusia seikkailuja.

 

Äidin ja poikien elämä oli paljon parempaa Afrikassa. Heillä oli kokki, sisäkkö, puutarhuri, autonkuljettaja ja vartijat. Äidin työpäivän jälkeen he saivat viettää laatuaikaa yhdessä, eikä aikaa mennyt kotona tehdessä askareita. He asuivat Afrikassa seitsemän vuotta, ja muuttivat takaisin Suomeen, koska vanhempi poika pääsi Helsinkiin IB-lukioon.

 

Mielestäni kirja on todella hyvä ja mielenkiintoinen lukea. Luettuani kirjan minulla oli aivan eri käsitys yksinhuoltajien elämästä kuin ennen kirjan lukemista. Kirjaan on haastateltu myös miespuolisia yksinhuoltajia, joka muutti kokonaan käsitykseni. Olen ajatellut, että naiset ovat parempia yksinhuoltajia, mutta aina se ei pidä paikkaansa. Moni yksinhuoltajaäidin sekä -isän tarina sai minut jopa herkistymään.