SAHU Essee Minna Pyykkö

ESSEE ELOKUVASTA VALKOINEN RAIVO                                                                  

Ohjaaja Arto Halonen

Elokuva on tositarina Lauri-pojasta, ja hänen kauttaan muista, jotka ovat koulukiusaamisen ja lapsuudessa koetun trauman yhdistelmän seurauksena täynnä raivoa, mikä voi johtaa kouluampumisiin ja muihin äärimmäisiin väkivallantekoihin.

Lauri oli tavallinen poika, koulussa hiljainen, tunnollinen ja menestyvä. Kotona oli kaikki hyvin ja välit vanhempiin hyvät.

Yhtenä päivänä Laurin tultua koulusta, hän sain kuulla, että hänen isänsä oli jäänyt rekan alle ja kuollut.

Isä oli ollut hyvin menestyvä ja siksi hautajaisissa oli paljon Laurin mielestä outoja vieraita, ihan ulkomailta asti. Se teki hautajaisista epätodellisen tuntuiset.

Isän kuoltua, äiti odotti, että 9-vuotias Lauri ottaisi miehen paikan talossa ja hoitaisi siihen kuuluvat työt ja niin Lauri tekikin, hän ei saanut elää lapsuuttaan vaan joutui pienenä jo vastuuseen ja aikuisen rooliin kotona.

Lauri aloitti uuden koulun, jossa hän oli paras oppilas, hän sai parhaat arvosanat, hän pukeutui hyvin ja oli hyväkäytöksinen. Tämä aiheutti närää muissa oppilaissa ja he alkoivat kiusata ja mollata Lauria.

Lauri kertoi kotona kiusaamisesta äidille, mutta äiti kehotti antaa asian olla ja hyväksyä se. Jonkin ajan kuluttua äiti kuitenkin tuli koululle puhumaan opettajille kiusaamisesta, opettaja olivat hämmentyneitä ja närkästyneitä, ei heidän koulussa semmoista tapahtunut. Opettajien mielestä vika oli Laurissa, joka ärsytti ja provosoi uhallaan ja muiden täytyy puolustautua.

Myös tytöt osallistuivat kiusaamiseen. Lauri ei koskaan lyönyt takaisin, mutta hän tunsi, että hänen sisällään tapahtui jotain.

Kiusaaminen lisääntyi ja rajuuntui vuosivuodelta. Lauri koetti unohtaa kiusaamisen uppotumalla opiskeluun, mikä näkyi koulumenestyksessä, hän oli muita parempi.

Lauria auttoivat jaksamaan eteenpäin luontokuvaus ja pari tärkeää ihmissuhdetta.

Alkoi lukio, kiusaaminen jatkui, vähemmän fyysisenä. Kiusattuna oleminen esti suhteet tyttöihin. Lauri mietti, miten hän selviää. Lauri oli isokokoinen ja olisi milloin vain voittanut kiusaajien johtajan, jolloin muutkin olisivat jättäneet hänet rauhaan, mutta Lauri oli kasvatettu periaatteella ”pahuutta ei kosteta pahuudella, eikä väkivaltaa väkivallalla.” Kiusaajat ihmettelivät, miksi Lauri ei lyö takaisin tai tee vastarintaa, mikä pahensi kiusaamista.

”-Psykologiassa käsiteltiin agressiota ja luulen, että tää on paljo teille vaikeampaa kuin mulle, mä oon luultavasti teille vaan hoitomuoto.”

Ylimielisyys ärsytti kiusaajia. Lauri jatkoi asioiden älyllistämistä, joka teki kiusaajista aseettomia, koska heiltä loppuivat sanat kesken käydä taistelua.

Älyllistäminen johti tunteiden kieltämiseen, joka oli selviytymiskeino.

16-vuotiaana Lauri alkoi saada mieleen kuvia rankaisusta, hän halusi sovitusta tapahtuneelle. Kiusaamisesta kuuluisi rankaista. Mieleen tulivat kidutusfantasiat, hän halusi sietämätöntä kipua kiusaajille.

Epäoikeudenmukaisessa maailmassa Lauri rakastui voimaan, hän halusi saavuttaa ylivertaisuuden Hän kiinnostui raskasteknologiasta, suurituhovoimasta, tykeistä ja singoista. Mielessä liikkui fantasia apokalyptisesta joukkotuhosta.

”-Ajattelin, että menisin johonkin paikkaan ja ampuisin kaikki.”

Lauri teki tarkat suunnitelmat, hankki tietoa erilaisista aseista ja aloitti tarkkuusammunta harrastuksen. Hän oli valmis iskuun.

Koulussa kiusaaminen jatkui. Aina kun Lauria kiusattiin, hän kehitti dissosisaation, jossa mieli irtaantuu ruumiista, hän ei tuntenut mitään ja näin kesti kiusaamisen.

Lauri etääntyi muista, ihmisyydestä. ”On minä ja muut, minä olen ihminen ja muut ovat muita, teko, jonka teen muille, eivät ole ihmisiä.”

Laurilla oli matala kynnys hakea apua koulupsykologilta. Tapaamiset helpottivat oloa, mutta eivät poistaneet perusongelmaa.

Sitten Lauri löysi urheilun. Se oli Laurille tärkeä henkireikä ja vei ajatukset pois joukkomurhasta. Joukkueessa hän tunsi olevansa yksi muista ja koki parhaat tuntemukset ikinä. Lukio oli ohi, taskussa todistus kympin keskiarvolla ja 6 Laudaturia. Suuri taakka putosi Laurin harteilta, hän teki sen, pääsi koulun loppuun ja odotti nyt yliopistoa innolla.

Yliopistossa professorit huomasivat heti, että Lauri oli lahjakas. Hän pääsi tutkimusryhmään ja erkaantui omasta ryhmästä, hänestä tuli professorien ”kultapossu”. Muut opiskelijat olivat kateellisia ja Lauri eristettiin ryhmästä, myös osa professoreista kiusasivat Lauria keksimällä perättömiä juttuja.

Lauri vieraantui omasta lajista, ihmisistä. Lauri ajatteli, ettei pääse tästä eroon ellei oikeus ole hänen omissa käsissään, fantasiat uusiutuivat.

Lauri hakeutui terapiaan, mikä esti toiminnan ja Lauri oppi hallitsemaan fantasioitaan.

Armeijassa Lauri keräsi kaikki miinat ja räjähteet ja halusi räjäytellä ne itse, hän jopa maksoi kavereilleen, että saisi ampua singolla kaikki 6 laukausta. Laurille asetettiin kovapanoskielto. Hän suunnitteli hirmutekoja, miten hän varastaisi miinoja ja räjäyttäisi kaikki. Lauri hakeutui armeijanpsykiatrille ja sai vapautuksen.

Terapia ja alan opiskelu on saanut Laurin ymmärtämään itseään.

On olemassa kahdenlaista raivoa mustaa ja valkoista.

Musta raivo on silmitöntä suuttumusta, jossa sokaistuu ja ei hallitse itseään ja käytöstään. Suurin osa henkirikoksista on tehty impulssitappona, mustan raivon vallassa.

Valkeassa raivossa ei ole hetkellistä impulssia, kiihtymistä vaan henkilö on rauhallinen, analyyttinen. Siinä todetaan tunnekylmästi epäoikeudenmukaisuus, mikä halutaan kostaa.

Mielenterveystyö ei tunne ”valkoinen raivo”-käsitystä. Se liittyy johonkin altistavaan neuropsykologiseen tilaan, kuten post-traumaattinen reaktio, käyttäytymis- ja persoonallisuushäiriö tai hoitamaton ADHD. Valkoinen raivo ei ole synnynäistä. Nämä rauhalliset ja jopa ystävälliset murhaajat voivat auttaa, ja seuraavassa hetkessä kävellä koululle teloittamaan.

Valkoisen raivon voi hallita ja jos sen vie hautaan asti, ei kukaan ole tiennyt sen olemassaolosta.

Kun kiusaamistilanteessa kehitetty dissosiaatio toistuu, ihminen hajoaa henkisesti pirstaleiksi, joka avaa kanavan valkoisen raivon patoutumiselle.

Laurin tapauksessa nämä ajatukset olisi voitu estää, jos jo pienenä isän kuoleman jälkeen olisi tarjottu kriisiapua ja keskusteluapua. Koulukiusaamiseen olisi pitänyt puuttua heti ja tiukemmin. Äidin olisi pitänyt ryhtyä toimeen, eikä hyssytellä asiaa. Jos lapsi kertoo kiusaamisesta, se sanotaan usein aikuiselle, johon luotetaan, jolloin toimintavastuu on hänellä.

Lisäksi isän kuoleman jälkeen, äiti ei olisi saanut odottaa Laurilta sitä, että hän ottaisi miehen paikan talossa, vaan äidin olisi pitänyt antaa pojan olla lapsi ja elää lapsen elämää. Lauri joutui aikuistumaan liian aikaisin.

Hyvä asia on, että Lauri hakeutui itse koulussa ja armeijassa psykiatrin juttusille ja näin esti oman toimintansa hyökkäysten osalta.