SAHU Essee Anna-Maria Turunen

Yksi lensi yli käenpesän

Perustuu Ken Keseyn romaaniin.

Ohjaaja Milos Forman, valmistumisvuosi 1975.

Pääosissa; Jack Nicholson, Danny De Vito, Louise Fletcher, Brad Dourif, William Redfield, Will Sampson, Christopher Lloyd, Scatman Crothers

 

Elokuvan alussa Jack Nicholsonin esittämä kapinallinen ja pikkurikollinen Randall Patrick McMurphy saapuu mielisairaalaan kartoitukseen. McMurphy ei ole mielisairas vaan hiukan virkeämpi ja aktiivisempi kaveri, jonka takia hän joutuu erittäin kylmäkiskoisen ylihoitajan silmätikuksi.

McMurphy ystävystyy potilaiden kanssa ja saa nämä tekemään asioita joita he eivät ole koskaan ennen tehneet. Hän pyörittää myös korttirinkiä pesutiloissa, josta jää kiinni ja pesutilojen käyttöä rajoitetaan.

Mielisairaalassa on myös Päällikkö, jättikokoinen intiaani, jota kaikki pitävät kuuromykkänä. McMurphy on ensimmäinen joka saa kontaktin Päällikköön korispelin yhteydessä, Päällikkö on aivan ylivoimainen pelaaja kokonsa takia.

Potilaat käyvät säännöllisesti läpi ongelmiaan eräänlaisissa potilaskokouksissa, yhdessä ringissä istuen. Monien sattumusten kautta eräs potilaskokouksista päättyy mellakkaan ja McMurphy ja Päällikkö joutuvat sähköshokkihoitoon, ennen hoitoa Päällikkö paljastaa salaisuutensa McMurphylle, hän kuulee ja puhuu!

McMurphy järjestää toisille potilaille myös ikimuistoisen kalastusretken pakenemalla ja varastamalla linja-auton, kyydissä täyslastillinen hulluja, kuten potilaat itseään nimittävät.

Ylihoitajaa McMurphyn tempaukset ja tämän persoona eivät miellytä, hän kohtelee tätä ja muitakin potilaita todella kylmäkiskoisesti ja epäoikeudenmukaisesti sekä manipuloi heitä.

McMurphylle selviää että hän ei välttämättä pääsekään mielisairaalasta helposti vapauteen, ylihoitajan puheilla on suuri vaikutus siihen kuinka kauan hän joutuisi siellä olemaan. Hän päättää paeta Päällikön kanssa, mutta ensin järjestää pakoillan kunniaksi juhlan. Juhlat ovat kosteat ja kaikki potilaat pääsevät niistä osalliseksi. On juomaa ja naisia paikalla.

Aamulla vartijat ja hoitajat tulevat töihin ja löytävät sammuneet juhlijat.

Ylihoitajan reagoinnin takia yksi potilaista päätyy itsemurhaan, jolloin McMurphyn patoutumat ylihoitajaa kohtaan pääsevät valloilleen ja hän yrittää kuristaa hoitajan. Vartijat irroittavat McMurphyn hoitajasta ja vievät pois paikalta. Myöhemmin hänet tuodaan takaisin osastolle. Päällikkö on odottanut McMurphya ja haluaa paeta tämän kanssa, mutta hän huomaa ettei McMurphy enää ole tässä maailmassa, hänelle on tehty lobotomia. Päällikkö tekee ystävälleen viimeisen palveluksen, hän ei halua jättää McMurphya elämään vihanneksena koko loppuiäkseen mielisairaalaan, vaan hän tukehduttaa tämän tyynyllä.

Elokuvan loppukohtaus on koskettava ja upea. Jättikokoinen intiaani astelee pesuhuoneeseen, nostaa satojen kilojen painoisen marmorialtaan ylös, heittää läpi ikkunan ja pakenee juosten vapauteen.

 

Olen nähnyt elokuvan useita kertoja ja joka kerran se on yhtä koskettava. Nyt hoitoalaa opiskellessa se avaa aivan uusia näkökulmia. Potilaat ovat eläneet melkoisessa vankilassa  ja lääkkeenjako on tapahtunut yhdestä luukusta, työasut ovat oikein viralliset, päässä olevia hilkkoja myöten. Yhtäläisyyksiäkin tähän päivään on, sähköshokkihoidot ovat edelleen käytössä. Mutta asia mikä elokuvasta jää olosuhteita ja käytäntöjä enemmän mieleen on täysin empatiakyvytön ja kylmäkiskoinen ylihoitaja, ja tämän suhtautuminen potilaisiin, hän on epäoikeudenmukainen ja kaikki inhimillisyys puuttuu. McMurphy taas on väärinymmärretty kapinallinen, jolla on hyvä sydän, hän on ajautunut joskus tekemään vääriä tekoja mutta hän ei ole paha ihminen, vain väärinymmärretty ja oikeilla apukeinoilla ja tuella hänestä olisi tullut kunnon kansalainen, mutta hän ei saanut mahdollisuutta siihen. Elokuva on myös tarina ystävyydestä, McMurphyn ja Päällikön ystävyys on elämää suurempaa, jonka Päällikkö myös viimeisellä teollaan osoittaa. Elokuva herättää suuria tunteita ilosta suruun, suosittelen katsomaan ehdottomasti.