Työpaikka ei ole terapiahuone

Liisa Uusiniitty kirjoittaa artikkelissaan Työpaikka ei ole terapiahuone (Super, 9/2009) että omat asiat tulisi jättää kotiin eikä viedä niitä työpaikalle.

Liisa Uusiniitty oli parikymppisenä töissä toimistossa. Hänen työkaverinsa kertoivat omista seksiasioistaan sekä omista perhesuhteistaan, joista Liisa ei olisi välittänyt kuulla puoliakaan. Organisaatiokonsultti Jalmari Heikkonen tietää parinkymmenen vuoden kokemuksella, että tunteet kuohuttavat työpaikalla.

Heikkonen korostaa, että työpaikalle tullaan töihin eikä terapiaan. Ihmisiä ei velvoiteta selvittelemään tunteitaan, eikä työtovereiden yksityisasioiden miettimiseen tuhlata työenergiaa. Mikäli ei voi pitää tunteitaan kurissa on mentävä ammattiauttajan luo, sillä jokaista ei voi kiinnostaa toisten yksityisasiat.

On hyvä olla suora ja avoin heti alusta lähtien ja terveydenhuoltoalalla varsinkin pitäisi ymmärtää, milloin puhuminen liukuu terapian puolelle. Pahana työilmapiirin nakertajana Heikkonen pitää juoruilua ja poissaolevan työtoverin mollaamista. Työpaikoilla myös rakastutaan, mutta asianomaisten on Heikkosen mukaan huolehdittava, ettei se häiritse muiden työntekoa.

Jos työpaikalla on mahdollista edetä urallaan, kannattaa tarkkaan miettiä, mitä sellaista kertoo itsestään, mikä ei liity työhön. Tiettyjen ihmisten kanssa alkaa vaistomaisesti puhua enemmän omista asioistaan, toisten kanssa taas puhua työasioistaan. Kahvitaukojen puheenaiheillakin on sääntönsä. Puheet jäävät taukohuoneeseen, sillä osastolla ei ole tapana levitellä asioita.

 

Lähde:
Uusiniitty, Liisa 2009: Työpaikka ei ole terapiahuone. Super 9/2009. 10–13.

Julia Turunen ja Anni Saastamoinen