HYTO Essee Riikka Tuunanen

Vähän kunnioitusta

Draamaelokuva  vuodelta 2010, kesto 90 min.

Käsikirjoittaja: Leena Virtanen

Ohjaus: Pekka Karjalainen

Elokuvan näyttelijät ovat osaksi kehitysvammaisia, musiikkina mm. “Pertti Kurikan nimipäivät”

Tämä elokuva valikoitui hyton esseen aiheeksi antamaan toisenlaista perspektiiviä kehitysvammaisten arjesta, itsenäistymisestä, seksuaalisuudesta, työpaikasta sekä ystävyys-suhteista.  Työkokemukseni nojautuu hieman samoihin aihepiireihin ja voin lämpimästi suositella elokuvaa kaikille muillekin kuin kehitysvamma-alasta kiinnostuneille. Elokuva on raikas ja todentuntuinen. Joskin myös hieman skeptisesti osuu silmään  mm. kehitysvammaohjaajien tekemiä epäammatillisia  tietoturvaan ja yksityisyyteen  liittyviä kohtauksia. Tosin tämähän on elokuva ja elokuvassa voi sattua mitä vain. Mieleen jäi roolisuorituksena Kari-Pekka Toivosen esittämä yksikön johtaja, Pate Majander,  jolla oli suorasukainen kiroileva  kielenkäyttö ja aivan uudenlainen näkökanta laitoksen johtamiseksi.  Myös Elena Leeve loistaa roolisuorituksellaan Suskina loistavasti.

Elokuva kertoo parikymppisestä  kehitysvammaisesta Siiristä, joka on itsenäistymässä ja muuttamassa pois kotoa. Teemoina on vammaisen oikeus itsenäiseen elämään ja rakkauteen sekä parisuhteeseen. Näkökulmana  on asuntolassa huoneen jakaminen toisen tytön,  “Suskin”, kanssa sekä heidän välisestä ystävyydestä. Suski fanittaa Sinkkuelämää-sarjaa ja sarjan fanitus vaikuttaakin hänen elämänsuuntaansa. Tämä ystävyys johtaa erilaiseen tapahtumaketjuun jossa käsitellään seurustelua, rakastumista, seksiä, kehitysvammaisten hyväksikäyttöä sekä yhteiskunnan asennetta siihen voiko vammainen seurustella “normaalin” kanssa.  Kehitysvammaiset esittävät roolejaan erittäin todentuntuisesti ja aidosti ammattimaisella otteella. Ihailtava suoristus näinkin moniulotteisessa ja haasteellisessa projektissa oikeiden ammattinäyttelijöiden seurassa.

Tarinassa Siiri tutustuu vartijana työskentelevään mieheen, Santeriin, johon rakastuu. Nuorenparin yhteiselämä ei ala sujumaan aivan odotusten mukaisesti. Tähän vaikuttavat myös yhteiskunnan asenteet ja Santerin työkavereiden yleiset odotukset. Voiko lievästi kehitysvammaisen puolison viedä työpaikan illanviettoon näytille?  Tämä häpeäntunne estää Santeria toimimasta sydämensä mukaan. Raastavaa on päänäyttelijälle jäädä pois odotetusta tapahtumasta, kun hänelle selviää että puoliso on mennyt illanviettoon ilman häntä.

Positiivisessa mielessä elokuvassa esitettiin uusi kehitysvammaohjaajan tapa ohjata, etsittiin voimavaralähtöisesti vahvuuksia kieltojen ja rangaistuksien sijaan. Johtaja kannustaa vammaista hankkimaan ajokortin ja tekee kaikkensa auttaakseen ja motivoidakseen asukasta päämäärän saavuttamiseksi. Samoin työpaikan hankintaan ja päivätoimintaan kannustettiin.

Ajatuksia herättävä aihealue on  varmasti vammaisten itsemääräämisoikeus ja seksuaalisuus. Voiko vammainen rakastaa, seurustella tai harrastaa seksiä ja hankkia omia lapsia? Suskille käy tarinassa huonosti, tehdasalueella tapahtuvan hyväksikäytön tiimoilta hän joutuu Auroran sairaalaan.  Myös Santeri saa kuulla käyttävänsä hyväksi avutonta ja puolustuskyvytöntä kehitysvammaista lasta jolla suhde perheeseensä säilyy loppuiän. Tämä johtaa Siirin kohdalla torjuntaan ja hän päättääkin muuttaa pois yhteisestä kodista takaisin asuntolaan.  Milloin tietää onko suhde tasavertainen, mikä on normaalia, kuka ottaa vastuun? Suskin roolissa levoton käytös ja itsensä myyminen tulee ohjaajien tietoon vasta kun tyttö on osastolla, jossa hän  kertoo Siirille olevansa raskaana. Tässä kohtaa myös mielenterveyttä sipaistaan aiheena ja asiat menevät Suskin mielikuvituksen tuotosten mukaan.  Siiri saa myös ahdistavia takautumia ja muistoja tehtaalla vietetystä yöstä, jotka vaikuttavat hänen  tapaansa käsitellä asioita. Tietyt äänet laukaisevat ahdistavat muistikuvat ja vaikuttavat jo parisuhteeseenkin.

Siiri on saanut myös työpaikan roskakuskin apulaisena ja hoitanut hommansa hyvin. Suhde isään on hyvä ja isä yrittääkin auttaa parhaansa mukaan pitkien taksikeikkojen välissä.  Vammaisten suhteet ohjaajiin kuvataan paikoin hyvinä, mutta ohjaustavat saattavat saada kritiikkiä nykypäivänä. Tässä yksikössä ei ole isompia rajoitustoimenpiteitä eikä liikkumista ole rajoitettu. Yökyläilyt on sallittu mutta ilmoitusvelvollisuus on otettu syystäkin esille tärkeänä pointtina.

Musiikkipuolen hoitaa euroviisujakin edustanut (2015) Pertti Kurikan nimipäivät-yhtye, jonka keikkaa Siiri ja Santeri ovat katsomassa yhdessä. Myös Kalle Havumäen räppi “Erilaisuus” soi elokuvan alussa bändinsä Resisposse kanssa. Lopputekstien aikaan Happoradion Aki Tykki laulaa:  Olette kauniita-kappaleessa näin:

 Nouskaa ja nostakaa kätenne, te olette vahvoja, noin -Nouskaa ja näyttäkää itsenne-te olette kauniita, noin!

Elokuvan lopussa Suski palaa asuntolaan Siirin luokse ja elämä palaa  omiin uomiinsa. Juhlat jatkuvat asuntolan pihalla. Onko tämän elokuvan opetuksena oppia kokemuksista vai ravistella katsojan asennetta kehitysvammaisuuteen. Myös katsojaa ravisteltiin pohtimaan  hieman eri näkökulmasta vakavaa asiaa kohtaa, jossa laitosta epäillään asiakkaitten heitteillejätöstä ja pelätään “sossujen ja poliisien” tutkintaa laitoksen toimintaan ja työntekijöihin kohdistuen. Myös realistinen kuvaus  keltaisen lehdistön revittely kuumilla myyvillä otsikoilla hyväksikäytöstä, joka on todella rankka aihe mitä tahansa ihmisryhmää koskien.

Hauska oli myös huomata eri työntekijöiden erilaiset toimintatavat ja työotteet.  Vanha kaavoihinsa kangistunut “näin meillä on aina toimittu”-ohjaaja sekä uusi kuukauden talossa ollut yli-intoinen kokeilunhaluinen  nuorehko johtaja. Elokuvassa oli hauskoja kohtauksiakin, pankkilainan haku pankista koko porukan voimin sekä johtajan ostaman veneen hankinta kehitysvammaisten käyttöön. Arkipäivän realismia puolestaan kuvasi vammaisen asukkaan kahvipannun seinään viskominen, kun joku oli juonut viimeiset aamukahvit. Näin todellakin voi tapahtua myös oikeassa elämässä, meillä kaikilla on huonoja aamuja, myös kehitysvammaisilla.

Jos haluat erilaisen elokuvakokemuksen, katso tämä pläjäys Vähän kunnioitusta, ja tempaudu mukaan lievästi kehitysvammaisten arkeen ja juhlaan.