Kirjaessee Mika Kärkkäinen

HAPPO TESTI 

Kalle Lähde ja Kustannusosakeyhtiö Otava 2015

 

Kalle Lähde on raumalaissyntyinen yrittäjä ja raitis alkoholisti, joka on jo kolmen vuosikymmenen ajan tiennyt kirjoittavansa kirjan. Hänen esikoisteoksensa aiheena on juuri se asia, joka tähän asti esti kirjoittamisen- alkoholismi.

Minä joka olen huono lukemaan kirjoja, otin kyseisen kirjan ja päätin lukea muutaman sivun että pääsisin alkuun. Huomasin yllättäen olevani sivulla 126 tässä 269 sivuisessa kirjassa. Kirja tempaisi mukaan koska kerronta oli sellaista että tuli monet kaverit ja monesti jopa oma elämä mieleen. Kirjailija itse on ollut kaksi ja puoli vuotta kuivilla, itse juhannuksena kaksi vuotta ilman pisaraakaan alkoholia, jota kului itselläkin aika runsaasti ennen juhannusta 2014.

Kirja kertoo mielestäni todella hyvin ja mukavin esimerkein sen miten alkoholisti kieltää olevansa ja kuinka aina keksitään syy juomiseen jostakin. Joko muista ihmisistä tai asioista jotka antavat oikeutuksen omaan juomiseen. Kaikki muut jotka käyttävät kohtuudellakin alkoholia on holistin mielestä enemmän juoppoja kuin itse vaikka itsellä olisi mennyt pari työpaikkaa ja parisuhdetta, muista ihmissuhteista puhumattakaan karikolle viinan takia.

”Minä join hieman olutta vitutukseen. Se sitten muuttui vaimon puheissa ryyppyputkeksi.”

”Herään kun vaimo kolistelee töihin lähtiessään mutta olen nukkuvinani. Nyt ei ehkä ole paras aika näyttäytyä. Minulla on muistikuva baarin vessasta, hatara sellainen. Häpeän tunne saa nenän kutiamaan. Kutina loppuu, kun sydämestä kylmää muistaessani kaljat. En kai vain unohtanut niitä kuppilaan? Tai vaimon armoille? Siinä tapauksessa niiden kohtalo olisi epävarmaa ja minun myös.”

”Eikö se ole mennyt töihin? kello on jo yli yhdeksän…….Olo helpottuu hiukan, ja samalla tajuan että on ilta”

Pari olutta kotona ja pari baarissa. Eihän parin päivän reissu mitään ja miksi naiset nalkuttavat kun se pari päivää miesten kielellä tarkoittaa kaksi viikkoa. Tyypillistä käyttäytymistä, heti herättyä kun ei krapulakaan vielä ole paha kaivataan jo lisää juomista, muttei kuitenkaan uskalleta kohdata sitä todellista maailmaa, vaan kaikki tehdään omassa rauhassa ja pääosin salaa. Läheiset ihmiset ovat ne pahimmat kohdattavat juovuksissa/krapulan kolkutellessa ovelle, koska heille sanot olevasi selvä vaikka olisitkin juovuksissa. Itse luulet että se menee kaikille läpi ja olet hyvä näyttelijä. Juoppo kaverit ja baarissa istuvat ihmiset ovat eriasia. Onhan baari kuitenkin juopolle joskus enempi koti kuin se minne hänen postinsa tulee.

”Baarimikon kanssa pitää olla väleissä, se on portinvartija, joka iltayhdeksän jälkeen seisoo minun ja viinojen välissä, hallitsee elämää ja kuolemaa ja krapulaa.”

”Nuoreksi naiseksi hän tuntuu ymmärtävän minua erinomaisesti. Harmittelen että vaimo on niin umpimielinen. Saman miehen kanssa tämä Jaana neiti täällä keskustelee ilman kiukkua. Muuttuisiko Jaanakin vittumaiseksi ämmäksi, jos se asuisi minun kanssani? Aikaisemmin vaimokin jaksoi kuunnella tuntikausia merimiesjuttujani niistä vuosista, kun maailma suorastaan haukkoi henkeään minun saapuessani satamaan. Mikä on muuttunut? Lakkasimme käymästä sunnuntaikävelyllä Ruissalossa. Voisiko sillä olla niin suuri vaikutus luonnevikaiseen vaimoon? Päätän ehdottaa Ruissalon palauttamista elämäämme, jos se sitä niin paljon kaipasi. Teetä oli termospullossa aina mukana, joimme sitä rantakalliolla ja katselimme ruotsinlaivoja. Myöhemmin aloin kaivata teehen terästystä, eikä vaimo enää ollut kiinnostunut ulkoilusta. Huokaisen syvään. Ulkoilunpuutteesta.”

Alkoholi näyttelee niin suurta osaa alkoholistin elämässä, ettei juuri mitään voi tehdä ilman viinaa. Viina on lämmike, rentouttaja, seurustelujuoma(joskus tärkeämpi seurustelukumppani kuin se oma puoliso), lohduttaja... viina käy ihan mihin tilanteeseen ja vaivaan tahansa ainakin holistin mielestä. Ei ruokakaan voi lopulta syödä jos siihen ei ole sopivaa alkoholipitoista juomaa. Alkoholi hallitsee ja on niin suuri osa elämää ettei huomata ympärillä tapahtuvia muutoksia eikä sitä kuinka muut ihmiset suhtautuvat. Ja jos joku sinulle alkoholin käytöstä mainitsee, on hän pikkusieluinen nipottaja, raittiusintoilija ja juoppo. Ottihan hän itse kahtena viikonloppuna kännin ja minä olen vasta kaksi viikkoa ollut samassa kännissä.

”Arvaan krapulan loiventamisen epäonnistuneen hieman. Kello on jotakin yli neljä. Pol Pot on siis jo kotona, tästä ei hyvää seuraa.”

”Lupaan huomenna etsiä netistä jotain tukea kaltaisilleni keittomiehille. Vaikka etätukea, ajattelen”

”Valomerkkiin on yli tunti, viettäisin sen laadukkaasti. Hyvä ilta tästä tulikin, vaikka huonolta näytti”

”Nousen ylös ja yritän kävellä varmoin askelin keittiön kautta vessaan. Hipaisen vaimoa olkapäästä ja toivotan huomenet. Yritän samalla hakea merkkejä siitä, onko hän tietoinen yöllisestä pubireissustani. Minulle ei taaskaan toivoteta mitään hyvää ja kaunist.”

”Vaimo hakee käsilaukun ja kaivaa lompakon esille, kaksikymppinen lentää lattialle kuin luu koiralle. Koppaan sen kuntooni nähden ketterästi ennen kuin vaimo muuttaa mielensä. Ensimmäinen etappi on saavutettu. Kömmin sänkyyn sikiöasentoon odottamaan raivottaren lähtöä”

Apua. Lupaus hakea apua ja parantaa tapansa. No apua löytyy yöllä baarista. Noidankehä on melkoinen, kun miettii itsekin niitä kertoja, on morkkis ja tuntuu että kaikki kaatuu päälle, mutta on kuitenkin yksi henkilö joka yrittää ymmärtää ja toivoo sisimmässään että ne lupaukset jotka krapulassa annetaan, muuttuisivat joskus todeksi. Mutta, kissanpaskat. Heti kun olo voimaantuu ja ehkä se viikko, kuukausi tai pari vietetään normaalia elämää ja taas mennään, viikosta toiseen. Edessä jälleen ne lupaukset ja vannomiset että kyllä minä pystyn lopettamaan ja hetken päästä haetaan jo syytä jostakin joka antaa oikeutuksen korkata lohduttaja ja paras kaveri.

”Miksiköhän se vielä jatkaa kanssani, hullun ja saamattoman ihmisen? Juomaputki, nöyrä anteeksipyyntö, maanista suorittamista ja sama taas alusta, kaikki nämä vuodet, samalla kaavalla.”

Kaverit, puolitutut baarista eli samanlaiset juopot kuin sinä itse. Heidän seurassa sinä viihdyt. He eivät motkota, saarnaa eivätkä välitä sinun alkoholin käytöstä. Toisaalta välittävätkö he muutenkaan ylipäätänsä sinusta itsestäsi, vai siitä, että heillä on joku seuranaan, kun kotona ei ehkä ole ketään tai jos on, se on se nalkuttava akka, jota ei jaksa kuunnella. Voi kun kaikki ihmiset olisivat samanlaisia kuin minä olisi maailma hieno paikka. Juoppoja kaikki.

”Pian yrittäjä on tilannut tiskin niin täyteen viinaa, että olen hänestä huomattavasti jäljessä. Päätän unohtaa hetkeksi Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeet pienistä kulauksista. Silloin on juotava kun tarjotaan. Järki vaatii minua lähtemään kotiin…..Toisaalta taas olisi kiittämätöntä noin vain lähteä, kun toinen tarjoaa. Järki jää pään sisäisessä väittelyssä kakkoseksi. Minä jatkan juomista.”

Kirjan päähenkilö, jonka seikkailut ja kokemukset ovat kirjailijan mukaan yksi yhteen hänen omasta elämästään, käy välillä katkolla.

”Yksitoista hoitokertaa takana”, hän sanoo ja katsoo minua tunteettomasti. Tämä ei nyt mene suunnitelmien mukaan. Helvetin ämmä, katsoisi tarkemmin vaikka logoa neuleeni rintapielessä, siitä voisi helposti päätellä, etten ole mikään taakka yhteiskunnalle.

”Oikeastaan juon masennukseen, kipuun, vitutukseen, sortovallan vuosia miettiessäni ja saunan jälkeen. Olenko edes alkoholisti.”

Katkolla käynti sehän on oikeastaan kuin käyttäisi autoa määräaikaishuollossa, että se jaksaa kulkea taas. Jos ihminen ei oikeasti itse halua ja vaadi itseltään alkoholin käytön lopettamista, niin katkolla käynti on avustettua kuntoutumista uuteen ryyppyputkeen. Kirjan henkilö katkolta päästyään on elämänsä kunnossa ja kuinkas käykään kun vaimo lähtee viikonlopuksi koulutus päiville. Mies päättää lähteä kesämökille saunomaan ja kuntoilemaan eli viettämään kunnon elämää. Viiniä täytyy kuitenkin olla neljä pulloa mukaan. Mutta eihän se ole juopottelua jos sivistyneesti Aperiittaa nauttii omassa seurassaan.

”Hei kulta”, sanon reippaasti. ”Moi mitäs sinne?” Kerron lähteneeni mökille saunaan kun olin tuntenut olevani sen tarpeessa. ”Oletko sä juonut jotain?” ”En tietenkään ole, ajattelin ajaa kaupunkiin vielä saunan jälkeen. Hakkasin puita ja olen hengästynyt.” Päätän ampua kovilla. ”Voisin kai ruveta juomaankin kun kerran heti syyllisenä pidetään.”

”Avaan viestiketjun ja luen ensimmäisenä tulleen: ”Vai et oo vittu juonu mitään!!” Kelaan ketjua ylöspäin, painan lähettämääni valokuvaa. Poseeraan jalat levällään istuen, viinipullo polvella. Keskellä kuvaa on tuhkan tahrimat munani.”

”En millään jaksa miettiä mökille jäänyttä lommoista autoa ja miten senkin taas selittäisin. Sellaisia murheita vastaan on tässä maassa aina juotu viinaa ja vähän oluttakin. Mitä sitä muutenkaan tulevaa murehtimaan. Viisitoistaminuuttia on minulle sopiva tulevaisuus.”

Niin, eli auto jäi mökille. Taksilla kaupunkiin baariin. Nythän sitä jaksaa ja kuntoakin on, kun kävi ennen mökkireissua huollossa. Vaimolle on valehdeltu, jääty kiinni joka tässä vaiheessa on juopon mielessä se suurin virhe mitä hän on tehnyt, se kiinni jääminen. Kaikki mitä minä teen on oikeutettua.

”Kännykkä taskussani alkaa soida. Kaivan sen nopeasti esille, vaimo näkyy soittavan. Paniikki kurkistaa kurkusta, ja suuntaan vessaan, siellä voisin vastata, jos yleensä uskaltaisin vastata. ”Hei kulta”, vastaan tavoitellen väsymystä. ”Moi, oletko kotona?”Kerron makoilevani sohvalla ja torkahtaneeni kesken ohjelman.”Onko meillä toinenkin sohva kun minä istun tällä yhdellä?” Mitä helvettiä vaimo tekee kotona? Alan änkyttää vaikka yritän estää, valheesta on hirveää jäädä kiinni. Päätän olla kokonaan hiljaa, nyt ei enää mikään auta. ”Haista vittu!” kuuluu luurista. Minä yritän vielä pyytää, ettei hän kaataisi kaljojani viemäriin jääkaapista, se on minun suurin huoleni. Luurista kuuluu tuuttausta. Istun baaritiskillä ristiriitaisin tuntein. Miksi se tuli kotiin jo tänään? Minä vihaan sitä, kun se on mennyt pilaamaan päivänsä minun takiani. Olisi tullut huomenna, niin kaikki olisi hyvin. Mietin kotiinlähtöä, mutta en uskalla. Kun vaimo on tuossa mielentilassa, asia vain pahenisi. Mitenköhän olueiden käy? Olikohan sinne jäänyt kaksi tölkkiä? Kiukuissaan varmasti kaataa ne pois. Oikeastaan olen helpottunut, tänään ei tarvitse enää salailla mitään. Tilaan Paavolta tuopin ja mietin, miksi vaimo ei voi istua kanssani täällä, niin kuin seurusteluaikoina. Pitäisimme hauskaa ja olisimme oikein rakkaat toisillemme. Minä en ole muuttunut, mutta vaimosta on tullut hauskanpitoa kaihtava ihminen. Synkkämielinen raivotar. Huokaisen ja onnittelen itseäni ihanasta luonteestani”

Vaimo hakee miestä milloin baarista paskat housussa, putkasta ja milloin mistäkin. Eräällä baari reissulla hän lähtee yllättäen erään porukan mukana käymään Ruotsissakin ja vaimollehan ei tarvitse ilmoittaa kun vasta tullessa, että tulisi hakemaan satamasta, kun hän yllättäen joutui Lappeenrantalaisen seurueen oppaaksi. Juopottelua, avioerolla uhkailua, pakkohoidon ehdottamista, ambulanssin kutsumista, juopottelua ja vielä kerran juopottelua. Kirjassa on todella paljon ajatuksia joita alkoholistin päässä liikkuu ja kuinka hän maailmaan ja maailma häneen, hänen mielestään suhtautuu. En halua paljastaa tässä kaikkea joten suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan. Koittaako raittius? Tuleeko ero? jne… Lue myös alla olevasta linkistä kirjailijan haastattelu.

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1451449717167

Kirjaessee Johanna Jussila

Kristiina Hanhirova: Rakkautta, rukouksia ja rauhoittavia

 

 

Syöpä,

tuo ihmiskunnan viholainen, sanana jo niin kammottava ja karvoja pystyyn nostattava. Joitakin aikoja sitten syöpä tuntui olevan kuin lähes varma kuolemantuomio. Onneksi nykyään vain harvalla se on sitä.

Kristiina Hanhirova kertoo kirjassaan rakkautta, rukouksia ja rauhoittavia taistelusta miehensä, Timo Laukkion leukemiaa vastaan kahdeksan vuoden ajalta.

Joulun alla vuonna 2005 Timo meni lääkäriin oudon päänsäryn ja selkäkivun takia. Tutkimuksissa selvisi, että Timo sairasti akuuttia myelooista leukemiaa. Vakava tauti pisti elämän ihan sekaisin, selviytymisprosentiksi sanottiin 50/50. Timon hoidot aloitettiin sytostaateilla. Kunto heikkeni injektioiden takia ja Timo oli jo kolme päivää hengityskoneessa koomassa, mutta taisteli itsensä vielä rajan tälle puolelle.

Timolla oli hyvin paljon ystäviä ja he halusivat käydä tervehtimässä niin sankoin joukoin, että lopulta Kristiinan oli tehtävä kielto kaikille, koska infektioriski oli niin suuri ja huoneen muutkin potilaat kärsivät. Timon herätessä koomasta, hän puhui ensimmäiset päivät englantia ja oli aivan omissa fantasiamaailmoissaan.

Kun Timon kunto alkoi kohentua tammikuussa, alkoi heti uusi sytostaattikuuri ja lisäksi tarvittiin vielä luuydinsiirto. Toinen sytostaattikuuri menikin hyvin, pahoilta infektioilta vältyttiin ja leukemia saatiin pidettyä kurissa.

Helmikuun lopulla oli kolmas sytostaattikuuri, jota seurasi viiden viikon infektiokierre ja Timo alkoi osoittaa  taisteluväsymystä. Hoidon jälkeen vointi kuitenkin koheni morfiinilääkityksen ansiosta ja Timo pääsi kotilomalle.

Toukokuussa oli vuorossa kantasolusiirto, jossa Timo sai uuden luuytimen, infektioiden lisäksi kantasolusiirrossa pyritään ehkäisemään ja hoitamaan sekä hyljintä- että käänteishyljintäreaktioita. Elinsiirrossa(kantasolusiirto) hyljintä tarkoittaa sitä, että keho alkaa hylkiä siirrettä. Kantasolusiirrossa yleisempää on käänteishyljintä, jossa siirretyt solut alkavat hylkiä isäntäänsä.

Samaan aikaan Kristiina sairastui ja taudin diagnoosiksi tuli punajäkälä. Hoidoksi hän sai valohoitoa.

Syksy meni hyvin muutamaa infektiota ja paria sairaalareissua lukuun ottamatta ja Timo pääsi töihinkin, vaikka sairaslomaa olisi vielä ollut. Tammikuussa tuli sairaalasta tieto, että tauti olisi tuloissa takaisin. Luuydinnäytteestä oli löytynyt omia soluja eli leukemiasoluja suhteessa 50/50. Lääkärit päättivät purkaa immunosupression. Hylkimistä estävät ja vastustuskykyä lamaavat lääkkeet vedettiin melkein kokonaan pois, josta seurasi, että kunto romahti ja lisätaudiksi tuli vielä mm. keuhkokuume ja sappirakkotulehdus.

Kuin ihmeenkaupalla Timo selvisi taas kaikesta ja lopulta luuydinnäytteestäkin löytyi taas vain luovuttajaperäisiä soluja.

Vuoden 2007 lopulla Timo alkoi kaatuilemaan ja syyksi paljastui kortisoni, jota hän joutui syömään käänteishyljinnän kurissapitämiseksi. Lisäksi kortisoni ohensi ihoa ja aiheutti mustelmia ja repeämiä.

Viidentenä vuonna sairastumisesta alkoi olkapäätä kiristää. Pian myös toista ja sitten jo lonkkaakin. Syyksi paljastui taas kortisoni ja sen aiheuttama luunekroosi eli luukuolio ja tarvittiin leikkauksia. Kun näissä ei ollut vielä tarpeeksi, niin Timolle tehtiin myös pallolaajennus.

Jouluista tuli heidän perheensä painajainen. Lähes joka joulu kahdeksan vuoden ajan Timo oli joko sairaalassa tai sairaalareissu oli tulossa.

Kirjan luettuani johtopäätöksenä voi vetää, että Timo on taistelija ja selviytyjä. Kahdeksan vuotta sairastamisen jälkeen hän käy fysioterapiassa ja yrittää pitää kuntoaan yllä. Kristiina on jaksanut uskollisesti hoitaa ja kannustaa miestään nämä kaikki sairastetut kahdeksan vuotta. Sairastaminen ei ole raskasta ainoastaan sairaalle, vaan läheinen joutuu koville myös. Kristiina kirjoittaa "Meille on vuosikaudet opetettu, että jos syöt sitä, vältät tätä, liikut näin ja elät noin, niin pysyt terveenä, hyväksyttynä ja siten siis onnellisena. Näin ei ole. Sairastua voi kuka tahansa."