SAHU Kirjaessee Miia Eronen

Essi Jäntin toimittamassa Täyttä Elämää ADHD:n kanssa(Karisto 2016)-kirjassa on kertomuksia ADHD-oireyhtymää sairastavien henkilöiden elämästä. Kirja on tehty yhteistyössä Vaasan seudun ADHD-yhdistys ry:n kanssa. Yhteistyössä mukana on ollut myös Suomen ADHD-aikuiset ry.

LUKIJALLE- kappaleen tiivistelmä

Kirja on koottu siksi, että yleisyydestä huolimatta ADHD eri muotoineen on edelleen huonosti tunnettu oireyhtymä.

Tarinat ovat ADHD-oireisten ja heidän läheistensä kirjoittamia.

Kirjaa varten on tullut yli 100 tarinaa, joista osa on valittu kirjaan.

Elämä ADHD:n kanssa

ADHD näkyy ihmisen elämässä lapsuudesta alkaen kaikilla elämän osa-alueilla. Elämä saattaa tuntua jatkuvalta kamppailulta ja vaikeuksien loppumaton tulva voi johtaa lopulta siihen, että ihmiselle kehittyy uskomus itsestään tyhmänä, laiskana tai muuten vain epäonnistujana.

Kirjoittanut; Sami Leppämäki, ylilääkäri LT, psykiatrian dosentti.

Omaa pohdiskelua

Kirja oli erittäin mielenkiintoinen. Oli mielenkiintoista huomata, miten suuria eroja ADHD-diagnoosin saaneilla on keskenään. Tulin siihen johtopäätökseen lukiessani, että ADHD-oireet ovat erittäin yksilöllisiä. Toisilla oireet ovat lieviä ja toisilla voi olla todella suuria vaikeuksia pärjätä elämässään ADHD:n kanssa.

Mielestäni oli yllättävää lukea, että ADHD-oireisia olisi Suomessa yli 200 000 ja silti ADHD:stä tiedetään yllättävän vähän ja oireisia ei välttämättä osata auttaa tai heille kirjoitetaan aluksi vääriä diagnooseja, kuten masennus, ahdistuneisuushäiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Keräsin kirjasta oireisten vahvuuksia, jotka ovat; pystyy tekemään montaa asiaa yhtä aikaa, suoruus, rehellisyys, impulsiivisuus, taiteellisuus, mielikuvitus, sosiaalisuus, spontaanius, puheliaisuus, monipuolisuus, idearikkaus, ongelmanratkaisukyky, luovuus, sitkeys, periksi antamattomuus, avoimuus, aitous, iloisuus, kekseliäisyys, rohkeus, huumorintaju, innokkuus, kaikkea kokeileva, kaikkien kaveri.

Keräsin kirjasta myös oireisten heikkouksia, jotka ovat; paikoillaan pysymisen vaikeus, myöhästely, tavarat hukassa, ajatusten harhailu, keskittymisvaikeudet, kaikki jää kesken, impulsiivisuus, tapaturma-alttius, koti on kaatopaikka, eksyminen, häiriöherkkyys, aloittamisen vaikeus, kömpelyys, epäjärjestelmällisyys,  asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisen vaikeus, huonomuistisuus, äkkipikaisuus, unohtelu, säheltäminen, huolimattomuus, lyhyt jänteisyys, suorasukaisuus, harkitsemattomuus.

Osa näistä heikkouksista oli myös vahvuuksia!

Kirjassa oli eri-ikäisten naisten ja miesten omia kirjoituksia, sekä myös lasten ja isovanhempienkin kirjoituksia.

Myös asuinpaikalla on merkitystä, kuinka pääsee tutkimuksiin sekä saa tarvitsemaansa tukea ja apua.

Suurin osa kirjoittajista on saanut avun lääkityksestä, pari taisi olla sitä mieltä, ettei lääkitystä tarvita koska on löytänyt oman tavan pärjätä tässä yhteiskunnassa ilman lääkitystä.

Vertaistuki on myös tärkeää ja korvaamatonta niin läheisille kuin oireisille itselleenkin.

Jos aihe kiinnostaa, niin ehdottomasti suosittelen lukemaan kirjan.

SAHU Kirjaessee Päivi Saastamoinen

Pala palalta pois

Anneli Kanto

kertomuksia Alzheimerin taudista

Pala palalta pois on kirjailija Anneli Kannon omakohtainen kuvaus siitä, mitä on elää Alzheimerin tautiin sairastuneen äidin tyttärenä.

Kirjaan on kerätty myös muiden dementiaan sairastuneiden ihmisten läheisten kertomuksia.

Alzheimer on lempeä sairastuneelle, mutta ankara omaiselle, sanoi geriatri diagnoosin antaessaan.

Kirjan alussa kerrotaan, että kirja sisältää kertomuksia Alzheimerin taudista, mutta myös kertomuksia muista dementian muodoista, joiden ilmeneminen on toisenlaista kuin Alzheimerin taudissa.

Kerronta on kepeää, jopa hauskaa ja humoristista.

Minulla on se paha tauti

Tässä osassa kerrotaan kuinka äiti viedään lääkärin vastaanotolle ja tutkitaan siellä. Äiti saa lähetteen labraan ja magneettikuvaan. Uusi käynti lääkäriin kuuntelemaan tuloksia. Läkäri kertoo, että hippokampukset ovat kutistuneet ja että äidillä on Alzheimerin tauti. 

”Pitää sanoa lapsille, että ette sitten rupea suremaan, ettekä elämäänne uhraamaan, laitatte minut ajoissa laitokseen, sanon itse mitä tahansa. Eikä tarvitse tulla lusikalla velliä suuhun lappamaan. Täytyy kirjoittaa paperit valmiiksi; edunvalvonta, hoitotahto, raha-asiat, mitä näitä on. Kaikki selväksi. Ja pitää sanoa, että suremaan ette sitten rupea.”

Äiti kertoo itse sairastumisen alkuajoista kotona. Asunnossa kulkee vierasta väkeä: ne kysyvät oletko syönyt, katsovat jääkaappiin, laittavat ruokaa nenän eteen ja käskevät syödä vaikka just olen syönyt, itse osaan ruokani laittaa. Mutta silmälasit on hävinny, puhelin on viety tai piilotettu, mies on hävinnyt, ei se ole enää kotona, missähän se aina on. Äiti eksyy vähissä vaatteissa ulos ja viimeinkin äidille järjestyy paikka hoitokotiin.

Kertomuksia Mikä-Mikä-Maasta

Tässä osassa kerrotaan myös muiden dementiaan sairastuneiden ihmisten läheisten kertomuksia.

Taistelua ajokortista

Rivoja puheita, kiroilua, haistattelua

Erimielisyyttä lääkkeiden otosta ja epäilyä myrkyttämisestä

Kesämökistä luopumista

Epäilyä rahan väärinkäytöstä

Epäilyä uskottomuudesta

Väärinymmärrystä vanhuksen voinnista ja pärjämisestä

Elämässäni on musta aukko

Isä on kuollut ja äiti on muistisairas. Kahdessa kuukaudessa otan äidiltä vallan ja vastuun. Olen niin hyvä tytär. Kun äiti sai diagnoosin, luin taudista kaiken, minkä käsiini sain. Kyselin tutuilta, joilla on dementoituneita läheisiä. Ostin vitamiineja: E, B, C, magnesium, sinkki, pii, kalkki, seleeni, omega 3. Järjestin äidille virikkeitä; vein häntä taidenäyttelyyn, teatteriin ja konserttiin. Kävimme kahviloissa, retkillä, matkustimme. Äiti kävi muistijumpassa ja muistelupiirissä. Eikä äiti ollut tyytyväinen mihinkään. Äidille ei kelpaa mikään. Kunnes ymmärrän, äiti ei muista. Kaikki katoaa.

Äiti asuu dementiakodissa ja tyttären taakka on keventynyt.         Ei tarvitse enää huolehtia. Taakka on nostettu hartioilta. Mutta olo ei kevene.

”Olen melkein iloinen. Kun äiti kuolee, olen vapaa. Olen vapaa hänen raha-asioidensa hoitamisesta, kuolinpesän hoitamisesta, viranomaisten kanssa asioimisesta, viikottaisista vierailuista. Olen vapaa suremaan suruni valmiiksi asti. Voin päästää irti, päästää irti ja palata entiseen elämäni. Kunhan saan äidin kunnialla hautaan ja perunkirjoituksen hoidettua. Sitten itken.”

Tuohon kiteytyy pakahduttavan paljon tunteita, tämän ymmärtää vasta sitten, kun on hoitanut itse Alzheimerin tautiin sairastunutta läheistä ja hänen asioitaan.

Joka tapauksessa suosittelen lukemaan tämän kirjan, kirjaa lukiessa nauratti ja tätä kirjoittaessa itketti.

HOHU Kirjaessee Annina Korhonen

Kirja essee

Kirjan nimi on: Dementia opettajamme: äidin ja tyttären tarina

Kirjan kirjoittaja: Ilenius Eila

Mielenkiintoinen oli lukea kirja. Selkeä oli myös.

Kirjassa kerrotaan äidin ja tyttären tarinaa.

Sota ajastakin on kirjoitettu jonkin verran. Siitä ajasta millaista heillä oli sodassa.

Tytär kertoo myös niistä ajoista, kun oli ulkomailla eikä päässyt äitiään katsomaan

Kirjassa kerrottiin äidin sairaudesta ja siitä miten tytär jaksoi olla äitinsä tukena.

Tytär kertoo myös niistä ajoista, kun äitinsä oli hoitokodissa, kun kotona ei pärjännyt.

Äidin kotona kävi kotihoito.

Välillä on runoja ja tekstiä mitä äiti on kirjoittanut päiväkirjaan.

Kirjassa kerrotaan miten äiti pärjää kotona ja saa apua sinne.

Tytär lukee äidille äidin kirjoittamia muistelmia vaikka äiti sano, että lukee vasta sitten, kun on äiti kuollut pois.

Miten tytär kohtaa äidin kanssa ne vaikeatkin ajat mitä äidillä on.

Tyttären äiti pääsi saattohoitoon.

Loppujen lopuksi äiti kuolee

Kannattaa lukea kirja. On todella hyvää luettavaa.

Itse tykkäsin lukea mielellään vaikka välillä on vähän surullisiakin juttuja.

Kirja laittaa miettimään asioita miksi jollekin käy näin ja sairastuu dementiaan.