HYTO Essee Javid Ramezani

 

Muista minut, vanhempieni Alzheimer

Kirjan nimeltään Muista minut, vanhempieni Alzheimer on kirjoittanut Anne-Maarit Koivuniemi ja kirja on julkaistu vuonna 2016. Tämä on hänen omakohtainen kokemus siitä, miltä tuntuu kun omat vanhemmat sairastuvat muistisairauteen.

Kirja käsittelee, sitä kun molemmat vanhemmat sairastuvat Alzheimerin tautiin 70-vuotiaina. Vanhemmat olivat kotihoidon asiakkaina noin viisi vuotta ja pärjäsivät kotona kahdestaan. Sairauden edetessä Anne-Maarit päättää muuttaa vanhempiensa luokse asumaan ja aloittaa heidän omaishoitajana. Mielestäni kirjassa on kuvattu hyvin erilaisia tilanteita muistisairaan arjessa ja miten vaikeaa se on läheisille.

Kirjassa on kuvattu hyvin, kuinka Suomessa vanhustenpalvelujärjestelmä toimii ja mitä vaikeuksia sen kanssa voi tulla hoitajille/läheisille.

Vuoden ajan Anne-Maarit jaksoi hoitaa vanhempiaan kotona. Muistisairauden edetessä ja toimintakyvyn laskiessa, hän ei jaksanut enää ja joutui hankkimaan vanhemmilleen paikan vanhainkodista. Muutto vanhainkotiin oli raskasta hänen vanhemmilleen, sillä he olivat tottuneet asumaan kahdestaan omassa kodissa sekä hoitamaan asioita itse.

 Kirjan lopussa oli avainsana-luettelo, jossa oltiin selitetty tärkeimpiä muistisairauteen liittyviä sanoja. Se oli hyvä, koska äidinkieleni ei ole Suomi. Jos en ymmärtänyt jotain sanaa niin pystyin katsomaan sen tarkoituksen kirjan takaa.

Kotimaassani Afganistanissa ei ole hoivakoteja vaan siellä lapset huolehtivat vanhemmistaan loppuun asti. Meidän kulttuurissa perhe on tärkein ja samassa talossa saattaa asua joskus monta sukupolvea yhdessä.

Kirja oli mielestäni mielenkiintoinen ja siinä kerrottiin hyvin arjesta muistisairaan kanssa. Työskentelen ikäihmisten hoitokodissa ja siellä näen paljon muistisairaita ihmisiä.

HYTO Essee Suvi Lampen

 Minä, Parkinson ja Toyota

Luin kirjan nimeltä minä, Parkinson ja Toyota, joka kertoo kirjan kirjoittaneen Jussi Kivimäen omakohtaisesta kokemuksesta, miltä tuntuu sairastaa parantumatonta Parkinsonia. Kirja on julkaistu vuonna 2010, mutta Jussi sai diagnoosinsa vuonna 1999.

Alussa Jussi kertoo, kuinka joutui käymään oireiden takia useilla eri lääkäreillä, ennen kuin oikea diagnoosi saatiin selville. Lääkityksen ansiosta taudin oireita saatiin kuriin, joten Jussi pystyi jatkamaan töitä normaalisti. Kunnes parin kuukauden päästä oireet palasivat vahvempina ja työn teko vaikeutui huomattavasti.

Taudin alussa Jussin oli vaikea hyväksyä sairauttaan, joten hän ilmoittautui Parkinson-liiton järjestämälle sopeutumisvalmennuskurssille. Täältä hän sai paljon tietoa sekä tutustui muihin samaa sairautta sairastaviin.

“Olin joskus työkavereilleni leikilläni sanonut toivovani 50-tai 60-vuotislahjaksi Harley Davidson-moottoripyörää. Lähetin tuolta sopeutumisvalmennus kurssilta peruuttavan viestin: Älkää hommatko Harley Davidsonia, kun yhteiskunta kustantaa minulle Harley Parkinsonin (rollaattorin)” Tästä sitaatista huomaa, kuinka Jussi jaksaa olla positiivinen sekä huumorintajuinen vakavasta sairaudesta huolimatta.

Kirjassa on paljon muitakin humoristisia kohtia Parkinsoniin liittyen.

Kirja on helposti luettavaa ja mielenkiintoinen. Suosittelen kaikkia lukemaan tämän teoksen, sillä tämä on silmiä avaava tarina elämästä Parkinsonin kanssa. Työskentelen itse ikäihmisten parissa, joten kohtaan päivittäin Parkinsonia sairastavia ikäihmisiä. Tämän takia valitsin kyseisen kirjan.

Mikäli kirjasta löytyisi esimerkiksi äänikirja versio niin voisin suositella kirjaa eräälle naispuoliselle asukkaalle, joka sairastaa Parkinsonia ja tykkää kuunnella erilaisia äänikirjoja. Olen keskustellut asukkaan kanssa paljon Parkinsonista ja kertonut, ettei hänen tarvitse hävetä sairauttaan. Kirjan myötä asukas varmaan myös itse ymmärtäisi tämän ja oppisi ottamaan asiat positiivisemmin ja huumorin kautta.

HYTO Essee Sanna Turpeinen

 Edelleen Alice 

Ohjaaja: Wash Westmoreland, Richard Glatzer Käsikirjoittaja: Wash Westmoreland, Richard Glatzer

Tuottaja: James Brown, Pamela Koffler, Lex Lutzus

Ilmestymisvuosi: 2014

Perustuu Lisa Genovan romaaniin Edelleen Alice

Juoni

Edelleen Alice on draamaelokuva, joka kertoo juuri 50 vuotta täyttäneen Alicen kamppailusta alzheimeria vastaan. Alice on menestynyt perheellinen nainen. Hän opettaa yliopistossa eri kommunikoinnin muotoja, tästä voimme päätellä että Alicelle kommunikointi on sekä tärkeää että hänen elämän työnsä. Alice on sivistynyt ja tasapainoinen nainen.

Vähitellen hän alkaa huomata jotain poikkeavaa itsessään. Muisti ei tunnu pelaavan niin kuin ennen. Yhtä äkkiä lenkillä ei enää löydäkään takaisin kotiin, sanat katoavat mielestä ja niin edelleen. Miten tämä voikaan olla mahdollista vasta 50 vuotta täyttäneen naisen elämässä, tämän pitäisi olla elämän kulta aikaa. Alice päättää käydä lääkärissä ja pian tutkimusten jälkeen selviää että hän sairastaa harvinaista nuorella iällä alkavaa alzheimerin tautia. Tauti on geneettinen eli se voi periytyä hänen kolmelle lapselleen. Ja niin kuin käykin, yksi hänen lapsistaan on tämän geenin kantaja, mikä musertaa Alicen ja hän syyttää asiasta itseään. Alice tekee itselleen muistitestin puhelimeensa. Hän kirjoittaa itselleen kysymyksiä ja on päättänyt että kun hän ei enää niihin pysty vastaamaan on aika ottaa piirongin laatikosta pilleripurkki ja vaipua uneen josta ei enää herätä. Alice on nauhoittanut itselleen videon missä hän opastaa muistamatonta itseään tekemään itsemurhan. Siinä vaiheessa kun Alice löytää videon on hän jo erittäin muistamaton. Hänen täytyy katsoa video monta kertaa että hän pääsee pisteeseen missä tarvitsee enää kuin vain ottaa pillerit ja vaipua uneen. Kuitenkaan Alice ei tätä kerkeä tekemään, sillä hänen hoitajansa palaa kotiin.

Aiemmin elokuvassa Alice menee tapahtumaan jossa puhutaan alzheimeristä. Hän on kirjoittanut puheen ( jossa on jo mennyt aikaa enemmän kuin silloin kun hän oli terve), Hänen täytyy puheensa aikana käyttää yliviivaus kynää että hän muistaa missä kohdassa hän on. Puhe on inspiroiva ja pistää miettimään, olen päättänyt ottaa puheen myös tähän esseeseen mukaan.

Alicen puhe

”Hyvää huomenta, on kunnia olla täällä. Elisabeth Bishop kirjoitti runon aikoinaan: katoamisen taitoa ei ole vaikea hallita, niin monet asiat näyttävät olevan täynnä aikomusta kadota, ettei niiden menetys ole katastrofi. Minä en ole runoilija, minä olen ihminen jolla on todettu varhainen alzheimer, ja sellaisena ihmisenä huomaan oppivani katoamisen taidon joka päivä. Kadottamalla mieleni, kadottamalla esineitä, kadottamalla uneni, mutta eniten kadottamalla muistojani. (tässä vaiheessa Alice tiputtaa vahingossa paperinsa).

Taidan yrittää unohtaa että tuo juuri tapahtui, Alice nauraa. Koko elämäni olen kerryttänyt muistoja, niistä on tavallaan tullut kaikkein tärkeimpiä asioita minulle. Ilta kun tapasin mieheni, ensi kerran kun pitelin oppikirjaani, lapsieni saaminen, ystävien saaminen, ympäri maailmaa matkaaminen. Kaikki mitä olen kerryttänyt elämässäni, kaikki minkä eteen olen tehnyt kovasti töitä, nyt se kaikki viedään minulta pois. Niin kuin voit kuvitella, tai niin kuin tiedät, tämä on helvettiä. Mutta se pahenee vielä. Kuka voi ottaa meidät vakavasti kun olemme niin kaukana siitä mitä me joskus olimme? Meidän outo käytös, hämmentävät lauseemme, muuttavat muiden näkökulman meistä ja meidän näkökulmasta olemme naurettavia, kykenemättömiä, koomisia.. tämä ei ole me. Tämä on meidän sairaus. Ja niin kuin mikä tahansa sairaus sillä on syy, se etenee ja sillä voisi olla parannuskeino. Minun suurin toiveeni on että minun lapsieni, meidän lapsiemme, seuraavien sukupolvien, ei tarvitse kohdata sitä mitä minä nyt kohtaan. Mutta tällä hetkellä minä olen vielä elossa, minä tiedän olevani elossa, minulla on ihmisiä joita rakastan todella paljon, minulla on asioita joita haluan vielä elämässäni tehdä, Tie sitä kohti että en enää pysty muistamaan asioita. Minulla on vielä kuitenkin onnellisia hetkiä ja iloa elämässä. Toivon että ette ajattele minun kärsivän. Minä en kärsi, minä kamppailen. Kamppailen että voin olla osana asioita, kamppailen että voin olla kontaktissa siihen mitä joskus olin. Sanon itselleni että elä hetkessä, se on oikeastaan ainut asia mitä voin enää tehdä, elää hetkessä ja että en syytä itseäni liikaa siitä että minulla on nyt taito kadottaa. Yhdestä asiasta yritän pitää kiinni, siitä että puhuin täällä tänään. Se katoaa kyllä, tiedän sen. Se voi kadota huomenna, mutta se merkitsee minulle niin paljon että puhun täällä tänään niin kuin vanha kunnianhimoinen minä, jota kiehtoi niin paljon kommunikointi. Kiitos tästä mahdollisuudesta, se merkitsee minulle todella paljon. Kiitos.”

Tämä puhe kiteyttää minusta koko elokuvan juonen täydellisesti ja onhan puhe todella upeaa kuunneltavaa ja luettavaa.

Alicen henkilökuva

Alice on todella kunnianhimoinen nainen. Hän on fiksu ja on tiennyt jo nuoruudestaan asti mitä haluaa elämältään.Alicen sisko ja äiti kuoli hänen ollessaan nuori. Eli menetyksen kokemuksia on jo koettu nuorella iällä. Alice on ollut pitkään naimisissa tohtori miehensä kanssa, luulen heidän tavanneen yliopistossa, sillä molemmat ovat tohtoreita yliopistolla elokuvassa. Avioliitto vaikuttaa onnelliselta ja molemmille osapuolille on annettu tilaa olla menestynyt ja kunnianhimoinen. Pariskunnalla on kolme jo aikuista lasta. Vanhimmat kaksi ovat hyvissä ammateissa collegen käyneitä aikuisia. Nuorin lapsi on hyvin taiteellinen ja haluaa näytellä, joten hän on tehnyt päätöksen olla menemättä collegeen. Alicelle tämä on ollut kova pala nieltäväksi akateemisena ihmisenä. Hän monta kertaa riitautuu tyttärensä kanssa, kun asia tulee esille. Alice opettaa yliopistossa kommunikointia ja tämä on hänelle tärkeää, voisi sanoa hänen elmänsä työ.

Alzheimerin tauti tulee todella yllätyksenä Alicelle, miten hän terve 50 vuotias voi sairastua tälläiseen tautiin, joka todetaan vanhoille ihmisille. Alice ei heti kerro perheelleensä asiaa. Hän tekee jatkuvasti itselleen muistitestejä ja yrittää pitää yllä toimintakykyään. Vähitellen hänen tilansa alkaa kuitenkin heiketä ja hänen täytyy jättää työnsä. Pian myös muut arkiset asiat hankaloituvat. Vessan löytäminen ajoissa ja alleen pissaaminen kun vessaa ei enää löytynytkään oli kova paikka Alicelle, kuten kelle tahansa meistä.

Lopulta se kunnianhimoinen sinnikäs nainen on vain muisto läheisille ja vastassa on täysin vieras vuorokauden ympäristä hoitoa vaativa sairas nainen.

Oma mielipide

Näyttelijä Julianne Moore näyttelee Alicen roolin mielestäni täydellisesti. Hänestä huokuu kunnianhimoisuus ja se pelko omaa sairauttaan kohtaan. Elokuva puhutteli minua todella paljon ja mietin niitä kohtaloita, jotka joutuvat kokemaan tämän sairauden. Se miten oma minä häviää lopulta kokonaan on järkyttävää. Ja se kuinka se itse sairastava rupeaa myös vähitellen huomaamaan että minä en ole enää minä. Myös läheisten tuska on näytetty hyvin elokuvassa, vaikka elokuva keskittyykin enemmän Aliceen ja hänen kamppailuihinsa. Aihe oli mielestäni erinomainen ja elokuva nappasi mukaansa todella hyvin. Luulen myös että kirjana tämä tarina on hyvä. Suosittelen elokuvaa kaikille ketkä pitävät henkilötarinoista ja siitä että elokuvassa näytetään se todellisuus mitä alzheimer on sairastuneelle ja hänen läheisilleen. Elokuva on myös hyvä oppimistarina, siitä miten elämä voi muuttua täysin ja kuinka pitäisi nauttia joka hetkestä joka meille suodaan.

HYTO Essee Jere Mara

 Arman Pohjantähden alla – Kotihoito (Yksinäinen vanhuus)

Valitsin aiheeksi kotihoidon, koska aihe kiinnostaa minua. Olen itse hoivakodissa töissä ja halusin nähdä ja saada lisätietoa myös tästä puolesta vanhustyössä.

Jaksossa Arman seuraa lähihoitaja Heidi Hirvosen työskententelyä kotihoidossa. Hirvonen on ollut alalla viitisen vuotta ja omien sanojensa mukaan ei vaihtaisi päivääkään pois.

Kotihoidon tehtävänä on tukea ikääntyneitä, pitkäaikaissairaita tai esimerkiksi vammaisia ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevia, sillä tavalla, että he pystyisivät asumaan turvallisesti kotona tai joissain tapauksissa palvelutaloissa.

Kotihoidon henkilökunta on pääasiassa lähihoitajia, jotka tekevät kotikäyntejä asukkaiden luokse päivittäin. Kotihoidon tarjoaminen on kuntien vastuulla. Säännöllistä kotihoitoa tarvitsevia asiakkaita Suomessa on reilu 70 000, valtaosa on asiakkaista on ikäihmisiä. Kotihoidon asiakkaista reilu puolet sairastaa esimerkiksi muistisairautta, joten hoitajan täytyy seurata tarkemmin vaikkapa syöminen, osa ei tunnista näläntunneta. Hoitajien vastuulla on huolehtia mm. Suihkussa käynnit, syömiset ja lääkkeiden ottamiset. Lisäksi he rupattelevat asiakkaiden kanssa ihan tavallisista asioista.

Heidi kokee, että kotihoidossa on tärkeää osata hahmottaa ajan käyttöä asiakkaiden luona. Yhdellä hoitajalla on kuitenkin melko laaja työskentelyalue ja useita asiakkaita, joten ajankäyttö tulee hallita, jotta ehditään tehdä kaikki tarvittavat toimenpiteet.

Kotihoidosta on paljon ennakkoluuloja. Heidin mukaan useat kuvittelevat, että hoitajilla on aina kiire tai he käyvät vain pikaisesti heittämässä lääkkeet tai vaihtamassa vaipat. Totuus kuitenkin on, että kiirettä ei saisi näyttää asiakkaalle ja asiakkaiden kanssa pyritään myös rupattelemaan ja antamaan aikaa ja virikeitä. Lisäksi hoitajan on tunnettava asiakkaansa, koska heidän yhtenä tehtävänä on osata arvioida, onko asiakkaan tila normaali vai tavallisesta poikkeava.

Tämä kotihoidon jakso avasi silmiäni paljon siitä, että valtaosa ikäihmisistä haluaa asua kotona niin kauan kuin arki siellä sujuu. Lisäksi valtaosa kokee yksinäisyyttä, osalle hoitajan käynti ja hänen antama aika saatta olla ainoita kontakteja ulkomaailmaan. Heidi itse kokee yhdeksi hankalimmaksi ja

haastellisimmaksi asiaksi kotihoidon parissa sen, että välillä asiakkaita pompotellaan paikasta toiseen sen puolesta, että pärjäävätkö he kotona vai ei muutamalla hoitajan käynnillä vuorokauden aikana. Asiakkaan pompottelu johtuu usein siitä, että kotihoidon piiriin sairaalasta tullutta pidetään parempi kuntoisena kuin tämä todellisuudessa on.

Lisäksi Heidi on jo muutaman vuoden aikana huomannut, miten asiakasmäärät ovat nousseet ja asiakkaiden kunto on huonontunut. Koen Heidin tavoin itse tärkeäksi asiaksi, että hoitaja antaa omaa aikaansa ja nimeomaan välittää asiakkaasta. Suuri toive on saada enemmän resursseja, jotta hoitajilla olisi vieläkin enemmän aikaa asiakkaille.

HYTO Essee Antti Kärkkäinen

                                                                         Terve Uni

essee

                                       Antti Kärkkäinen 201378

                                   Päivämäärä 25.5.2021

                                                                                  Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen, 30 osp

Sisällys

Johdanto. 1

Työn kuormittavuus ja uni 1

Työikäisten uni 2

Vanhusten uni 3

Unettomuuden lääkehoito. 4

Unilääkkeiden haittavaikutuksia. 4

Unettomuus ja masennus. 5

Melatoniini 5

Lopuksi 6

Kirjallisuus. 7

Johdanto

Tässä esseessä käsittelen neurologian dosentti ja unitutkija Markku Partisen ja lääketieteen toimittajan ja tietokirjailija Maarit Huovisen kirjaa Terve uni, jossa puhutaan unen merkityksestä ihmisen hyvinvointiin.  Olen poiminut kirjasta luvut Työikäisten uni, Vanhusten uni ja Unettomuuden lääkehoito ja keskityn käsittelemään vain niitä.  Nostan esille keskeisimpinä pitämiäni kohtia ja pohdin niitä myös vanhustyössä suorittamani työssäoppimisjakson valossa.

Unta ja sen merkitystä ihmisen terveydelle on tutkittu melko paljon. Terve uni -kirjan tarkoitus on auttaa lukijaa ymmärtämään unen merkitystä hyvinvoinnille, esimerkiksi työssä jaksamiselle. Kirjassa pohditaan hyvän unen rakentumista ja mitkä asiat vaikuttavat unihäiriöihin ja unettomuuteen ja kuinka niitä hoidetaan.

Kirjan johdannossa nostetaan esiin viisi seikkaa unesta ja sen merkityksestä. Ensiksi on unen välttämättömyys. Ihminen tarvitsee unta keskimäärin seitsemästä kahdeksaan tuntia vuorokaudessa. Jos ihminen kärsii osittaisesta univajeesta viikon verran, tulee hänelle erilaisia elimellisiä haittoja. Näitä ovat sisäelinten rasvoittuminen, tulehdusherkkyys ja monien elintoimintojen hidastuminen.

Toiseksi tietoyhteiskunnassa tarvitaan unta enemmän kuin ennen. Osaamisen vaatimukset lisäävät aivojen tarvetta käsitellä opittuja asioita ja painaa niitä muistiin unen aikana. Nukkuminen on erittäin tärkeää oppimisen kannalta. Tutkimusten mukaan kuitenkin nukutaan vähemmän kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten.

Kolmantena kohtana mainitaan nykyään ajan riittämättömyys kunnollisiin yöuniin. Nykyajan ihmisillä on paljon harrastuksia, työkiireitä, myös uuden oppimisen ja koulutuksen tarve työelämässä on lisääntynyt. Partisen ja Huovisen mukaan nykyään ei ole riittävästi aikaa unelle tai siihen ei varata riittävästi aikaa.

Neljänneksi mainitaan jokaisen mahdollisuus tehdä paljon oman unensa parantamiseksi. Yksi näistä asioista on ajan varaaminen nukkumiseen. Ihminen voi tehdä valintoja ja näihin valintoihin voi vaikuttaa myös se osaammeko arvostaa unen merkitystä hyvinvoinnissa ja terveydessä riittävästi.

Viidentenä on kerrottu, että unitutkimus tuottaa koko ajan uutta tietoa, ja me tiedämme nykyisin vähäisen unen olevan keskeinen riskitekijä moniin sairauksiin. Tänä päivänä tiedetään myös, ettei puuttuvaa unta voi korvata piristävillä lääkkeillä.

 

Työn kuormittavuus ja uni

Työelämään, kuten hoitotyön, liittyvä kuormitus ja ihmisten loppuun uupuminen voi ainakin osittain kulkea käsi kädessä huonon unen kanssa, jopa johtua siitä kokonaan, kuten kirjassa kerrotaan. Työssäoppimisjakson aikana olen joutunut miettimään omaakin unen merkitystä ja laatua, koska niissä on parannettavaa. Vanhustyössä työn kiireisyys ja kuormittavuus ovat sinänsä ongelmia.  Kuitenkaan en tässä esseessä käsittele näitä asioita, vaikka miettiessäni esseen aihetta luin muun muassa Marja-Liisa Vilhusen kirjan Hoitajan arkipäivä, jossa Vilhunen kertoo oman pitkän työuran kokemuksen kautta hoitotyön uuvuttavuudesta. Terve uni kirja nostaa suurimmaksi tekijäksi unen puutteen työuupumuksen syynä.

Ensin käsittelen työikäisten unta ja työssä jaksamista.

Toisena näkökohtana tuon esille Vanhusten unen. Vanhusten uni-valverytmistä ja unihäiriöistä tiedetään paljon tutkimusten perusteella. Toisaalta vanhuuteen liittyy lisääntynyt unen tarve, mutta sairauksiin liittyvät syyt on erotettava tästä normaalista vanhenemisesta. (s.183)

Kolmantena näkökohtana tarkastelen unettomuuden lääkehoitoa, mikä on keskeistä esimerkiksi vanhusten hoidossa. Terve uni tuo esiin tutkimuksiin perustuvaa tietoa unilääkkeiden hyödyistä ja haitoista.

 

Työikäisten uni

"Sanotaan, että jos työasiat ovat kunnossa, unikin on tervettä, virkistävää ja hyvänlaatuista. Elämä sujuu. Mutta toisellakin tavalla voidaan ajatella: kun nukkuu huonosti, uupuu eivätkä työtkään suju.” (Terve uni s. 175) Lainaus nostaa mieleen ajatuksia työn ja elämän tasapainosta. Jos työ on raskasta ja vaikeaa, olisi sitä tärkeämpää pitää huolta riittävästä yöunesta. Helposti kuitenkin syntyy vaikea noidankehä, jossa varsinkin herkkäuniset ihmiset kärsivät huonoissa olosuhteissa, kuten liian raskaaksi kokemassaan työssä, eikä unta saa riittävästi tai se on katkonaista. Toisaalta jos elämä on kunnossa, voi unikin olla hyvänlaatuista ja se auttaa pysymään tarmokkaana työssä ja elämässä. Unen laatuun ja riittävyyteen vaikuttavat myös muut valinnat elämässä, kuten liikunta ja ravitsemus. On varmasti yleisesti tiedettyä, että vaikkapa säännöllinen kävely parantaa sekä fyysistä kuntoa että mielialaa ja unen laatua.

Kirjassa kerrotaan valvomisen olevan velkaa, ja ettei univelka ole työn sankaruutta, vaan terveyden vaarantamista. Muistisairaiden parissa työskentelevät ihmiset varmaan joutuvat ajattelemaan työn kautta unen merkitystä aivojen ja muistin terveyden kannalta. Hyvästä unesta karsiminen todellakin vaarantaa terveyttä ja tuo vakavia riskejä etenkin vanhuuteen. Kirjan mukaan työuupumusta pidetään muoti-ilmiönä, jonka syyt on löydettävissä perusteellisten tutkimusten jälkeen jostakin muualta kuin työstä. Partinen ja Huovinen tarkoittavat tässä, että se löytyy unesta ja ettei työ ei ole läheskään niin kuormittavaa kuin unen puute. Kuitenkin unettomuuteen voi vahvasti vaikuttaa stressitila, eikä stressistä tai unettomuudesta voi liikaa kai ketään syyttää. Omilla valinnoilla on kuitenkin merkitystä.  Jos ihminen ymmärtää unen merkityksen hyvinvoinnin kannalta, on hänellä myös vastuu tehdä voitavansa sen riittäväksi saamiseksi. Aina unta ei arvosteta. Olen joskus kuullut kunnianhimoisten ja urakeskeisten ihmisten vähättelevän unen merkitystä ja kehuvan kuinka vähän he unta tarvitsevat. Uskon kuitenkin sellaisten kahden tai neljän tunnin yöunilla pärjäävien ihmisten olevan poikkeuksellisia. Jatkuva unen puute voi myös kostautua myöhemmin elämässä erilaisina sairauksina ja niiden riskien kasvamisena. Unen puutteen on todettu olevan yhteydessä esimerkiksi mielenterveys- ja muistin ongelmiin.

Aivot tarvitsevat unta esimerkiksi siitä syystä, että hermosolujen energiantarve on niin suuri, ettei verenkierto kerkeä toimittamaan tarpeeksi glukoosia. Aivojen glykogeenivarastot täydentävät veren glukoosia. Tämän teorian mukaan aivojen glykogeenivarastojen täydentäminen on unen perimmäinen tehtävä. (s. 175) Kirjassa uupumuksen syiksi luetellaan univaje, unen heikko laatu ja liikunnan puute. Riskiryhmässä ovat ylitunnolliset ihmiset, jotka ovat sitoutuneet työhönsä, eivät osaa rentoutua tai erottaa työtä vapaa-ajasta. Myös ne, jotka eivät pidä huolta fyysisestä kunnostaan. Millainen työntekijä sitten välttää uupumusta? Hyvinä ominaisuuksina mainitaan, että hän osaa vaihtaa viihteelle, viettää aikaa perheen kanssa, ei vie töitä kotiin ja osaa rentoutua sopivasti. (s. 175)

Vaikutusvaltaa on pidetty yhtenä ihmisen perustarpeista. Sillä tarkoitetaan sitä, että ihminen kokee voivansa päättää omasta elämästään tyydyttävästi, eikä esimerkiksi jokin kontrolloiva ihmissuhde tai muu tilanne tukahduta tätä vaikutusvaltaa. Jos ihmisellä, pakon sanelemana tai omista valinnoista johtuen, ei ole aikaa muulle kuin työlle, voi hän kokea, ettei hänellä ole mahdollisuutta rentoutua ja harjoittaa luovuutta. Tällöin uupuminen on riskinä. Työssä viihtyminen parantaa työtehoja ja keskittymistä. Kirjan mukaan uupumisen ehkäisyyn auttaa terve itsekkyys, eli kyky ottaa aikaa itselle ja perheelle sekä suunnitelmallisuus.

“Moni on kai huomannut, että kun itse suunnittelee, mitä tekee, saa paljon aikaiseksi” (s. 177).

Eräs kirjassa esitetyistä huomioista on, että pahiten uuvuttaa sellainen työpaikka, jossa ei ole mitään tekemistä (s.177). Stressin puuttuminen kokonaan on uuvuttavaa. Toiminnan puutteessa ei saa myöskään hyötyliikuntaa. Toisaalta voi kokea turhautumista, ellei pääse toteuttamaan ja kehittämään omaa vaikutusvaltaansa, luovuuttaan ja taitojaan.

Partinen ja Huovinen nostavat esiin myös vuorotyön riskit, jonka kuormittavuus heijastuu terveys- ja jaksamisongelmina. Epäsäännölliset työajat ja yötyö aiheuttaa helposti univajetta. Se alentaa Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan stressinsietoa ja yleistä vastustuskykyä sekä motivaatiota kiinnittää huomiota elintapoihin. Terveyden edistämisen keskuksen toiminnanjohtajan, Mika Pyykön, mukaan yötyö kaksinkertaistaa vatsa- ja pohjukaissuolen haavaumien riskit ja univaje lisää sepelvaltimotaudin vaaraa. (s. 178)

Keskeistä tässä luvussa on väittämä, ettei työ sinänsä välttämättä stressaa ja ylityökin (kahdesta jopa kuuteentoista tuntiin viikossa) voi suojata työuupumukselta, jos työmotivaatio ja työyhteisö ovat hyviä.  (s. 179)

 

Vanhusten uni

“Vanhusten uni-valverytmistä ja unihäiriöistä tiedetään niin ikään tutkimusten perusteella. Silti vedettäessä johtopäätöksiä on oltava varovainen, sillä lähes kaikki tutkimukset ovat poikkileikkaustutkimuksia – on epäselvää, mitkä todetut muutokset johtuvat normaalista vanhenemisesta ja mitkä epänormaalista keskushermoston rappeutumisesta eli patologisesta degeneroitumisesta.” (s. 183)

Sekä lapsilla että vanhuksilla unen tarve on suurempi kuin muulla väestöllä. Kasvava lapsi tarvitsee unta kasvaakseen ja kehittyäkseen ja vanhus taas palautuakseen ja uudistuakseen. Sairaudet lisäävät unen tarvetta. Heikkokuntoisella vanhuksella voi olla jatkuvaa tarvetta levätä. Masennus lisää entisestään unen tarvetta ja jotkut vanhuksetkin kärsivät siitä. Vanheneminen voi olla pelottavaa ja esimerkiksi puolison menettämistä vanhuusiässä pidetään kovana kolauksena.

Vanhainkotien päivärytmi oli 1990-luvulla yleisesti sellainen, että aamuherätys oli kuudelta, aamutoimien jälkeen oli aamupala ja lounas klo. 12. Lounaan jälkeen oli hetki päivälevolle, päivällinen ennen viittä iltapäivällä ja iltalääkkeet ennen kello 8 illalla. Hiljaisuus oli klo 22 illalla. Nykyisin aamuherätyksessä on enemmän joustavuutta. Monissa vanhainkodeissa asukas saa herätä omaan tahtiinsa, jotkut aikaisemmin ja jotkut myöhemmin. (s. 184 - 185)

Unilääkkeiden käyttö on joissakin vanhainkodeissa melko yleistä, jopa yli 50 prosenttia vanhuksista saa unilääkkeitä joka ilta. Partisen mukaan unilääkkeiden käyttö on yksittäisen vanhuksen kannalta usein turhaa, jopa vaarallista. On esitetty joka ilta unilääkkeitä käyttävien kuolleisuuden olevan suurempi kuin unilääkkeitä satunnaisesti käyttävien. Hän lisää kuitenkin, että laitosten päivärytmin kannalta katsottuna on unilääkkeiden antaminen huonosti nukkuville vanhuksille ymmärrettävää. (s. 185)

Aamuyön unettomuuteen varmasti vaikuttaa päivällä nukkuminen, jos vanhus, joka tarvitsee kahdeksan tuntia yöunta, laitetaan ilta kahdeksalta nukkumaan ja hän on päivällä nukkunut kaksi tuntia, niin todennäköisesti herää keskellä yötä tai tunteja ennen aamuherätystä. Kirjassa mainitaan, että lyhytkestoiset unilääkkeet, masennus ja aikaistunut unijakso (jota ilmenee vanhuksilla) lisäävät aamuyön unettomuutta.  Unilääkkeiden ja joidenkin masennuslääkkeiden äkillinen lopettaminen voi johtaa vakavaan unettomuuteen. (s. 186)

 

Unettomuuden lääkehoito

Markkinoilla olevat unilääkkeet vähentävät syvää unta ja REM-unta. Tämän vuoksi on hyvä miettiä lääkkeettömiä vaihtoehtoja unettomuuteen. Nukahtamislääkkeitä ei suositella jatkuvana hoitona, koska ne eivät ole sen viattomampia kuin keskipitkävaikutteiset unilääkkeet, kirjoittaa Partinen.  Niiden vaikutusaika on lyhempi ja ne voivat aiheuttaa helpommin riippuvuutta kuin keskipitkävaikutteiset unilääkkeet. Ne vaikuttavat myös haitallisemmin muistiin, joten vanhusten hoidossa tämä on tärkeää huomioida. Partinen mainitsee, että triatsolaamia ja midatsolaamia vaikuttavana aineena sisältävät unilääkkeet ovat bentsodiatsepiinejä ja niitä tulisi käyttää vain sairaalahoidossa. Ne ovat erittäin lyhytvaikutteisia ja niihin tottuu helposti, jolloin niiden vaikutus heikkenee. Myös alttius riippuvuuden kehittymiseen on suuri. Oireena voi olla unettomuus, etenkin jos annosta pienennetään tai käyttö syystä tai toisesta loppuu yllättäen kokonaan. Bentsolääkkeitä tulisi vähentää aina asteittain. Niiden haittavaikutukset muistiin on tärkeää huomioida varsinkin muistisairaita ihmisiä hoidettaessa. (s.156)

Uniapnean mahdollisuus on tärkeää poissulkea ennen kuin hengitystä lamaannuttavia lääkkeitä määrätään asiakkaalle.

Vaihtoehtoina bentsodiatsepiineille on tsolpideemi ja tsopikloni, jotka ovat sellaisia unilääkkeiden vaikuttavia aineita, jotka eivät aiheuta rebound-oireita eli unettomuutta ja painajaisia yhtä herkästi. Partisen mukaan barbituraattien käyttöön ei nykyään ole enää perusteita. (s. 157)

Pitkäaikaisen unettomuuden hoidossa on tärkeää huomioida, ettei unilääkkeen määrää saisi koskaan nostaa, jos se ei vaikuta toivotulla tavalla. Jos nostoon on tarvetta, on Partisen mukaan syy määrätä unilääkettä ylipäätään turha. Unettomuutta pitäisi tällöin hoitaa jollakin muulla tavalla. (s. 157)

Paras tulos pitkäaikaisen unettomuuden hoidossa saavutetaan, kun unesta huolehditaan ja käytetään tukena kognitiivista terapiaa. (s. 156)

Joskus vanhuksilla voi unettomuuteen olla johtanut jokin orgaaninen keskushermoston sairaus. Tällöin ei enää hoideta unettomuutta, vaan tulee kyseeseen rauhoittaminen eli seditoiminen. Partisen mukaan seditoiminen vähentää esimerkiksi dementoituneen vanhuksen tuskaisuutta. (s. 157)

 

Unilääkkeiden haittavaikutuksia

Nykyaikaiset unilääkkeet ovat turvallisia oikein käytettynä ja niiden turvallisuus, kuten myös sivuvaikutukset tulee aina kertoa asiakkaalle, jolle niitä määrätään. Haittavaikutukset voivat kuitenkin kehittyä ongelmalliseksi, jos lääkkeiden määräämistä ja niiden käytön ohjaamista ei suoriteta asianmukaisesti. (s. 159) Riippuvuus on yksi näistä ongelmista.  Kirjassa mainitaan tapaus, jossa nainen sai pitkäkestoiseen unettomuuteen useita eri uni- ja rauhottavia lääkkeitä. Jopa A-klinikan lääkäri vain lisäsi hänen kemiallista kuormaansa määräämällä lisää lääkkeitä. Lopulta hän sai avun eräältä työryhmältä, joka totesi hänen tarvitsevansa vieroitushoitoa lääkkeistä ja tätä kautta hänen unettomuutensa alkoi parantua. Hän oli vakavasti lääkeriippuvainen. (s. 163 – 165)

Toinen ongelma voi olla rebound eli kimmovaste, mistä seuraa ahdistusta ja unettomuuden jatkumista. Tällöin lääke siis pahentaa oireita, joita sillä yritetään parantaa(s. 160)

Muita mahdollisia sivuoireita ovat reaktioaikojen hidastuminen, muistihäiriöt, uneliaisuus ja paradoksaaliset reaktiot, kuten sekavuus, harhat, kahtena näkeminen (diplopia) ja puhe- ja äänihäiriöt (dysatria). (s. 160)

Unilääkkeetön hoito on työläämpää kuin unilääkkeen määrääminen, mainitsee Partinen.

 

Unettomuus ja masennus

Unettomuuden liittyessä masennukseen tulee lääkehoidossa kyseeseen antidepressiivinen lääkeaine. Tällaisia ovat esimerkiksi amitriptyliini, doksepiini, mianseriini, tratsodoni ja mirtatsapiini (s. 160). Esimerkiksi näistä mirtatsapiini on mielialalääke, jonka sivuvaikutuksena on uneliaisuuden lisääntyminen. Se suositellaan otettavaksi ennen nukkumaan menoa. Haittavaikutuksena tällä lääkkeellä voi olla painonnousu.

Partisen mukaan jotkin vanhat unilääkkeet vaikuttavat uneen, mutta niiden käyttöön liittyy myös silmänpaineen nousua ja rytmihäiriöitä, joten vanhusten kanssa on oltava tarkka, jos tällaisia sivuoireita voi ilmetä.

Edellä oli jo puhe lyhytvaikutteisista nukahtamislääkkeistä ja keskipitkävaikutteisista unilääkkeistä. Näiden lisäksi on olemassa pitkävaikutteisia lääkkeitä. Niitä ei kuitenkaan yleensä suositella unettomuuden hoitoon, koska ne aiheuttavat selkeästi päiväväsymystä. Niillä useimmiten hoidetaan ahdistusta. Keskipitkät unilääkkeet auttavat katkeilevaan uneen. Ne vaikuttavat nopeasti ja vaikutus kestää pitkälle aamuyöhön. Verrattuna pitkävaikutteisiin, ei näiden haittavaikutukset päivällä ole merkittävän suuret. (s.161)

Bentsodiatsepiinit vaikuttavat keskushermoston kautta. Ne lievittävät ahdistusta, rauhoittavat, rentouttavat lihaksia ja estävät kouristuksia. Niitä (esim. Diatsepam, Opamox) saatetaan määrätä yhdessä mielialalääkkeen aloituksen yhteydessä käytettäväksi maksimissaan yksi kuukausi. Ne lievittävät mielialalääkkeiden sivuoireita, jotka tulevat ja menevät ohi ensimmäisten viikkojen aikana, kuten kivuttomat sähköiskumaiset tuntemukset päässä. Näiden lääkkeiden pidempiaikainen käyttö voi johtaa vakavaan riippuvuuteen ja niiden teho laskee. Alkoholismin hoidossa, esimerkiksi katkaisuhoidossa, usein määrätään jotain bentsodiatsepiinilääkettä hengenvaarallisten lihaskramppien ja voimakkaan ahdistuksen ehkäisyyn. Tuolloinkin niiden käyttö on lyhytaikaista. Usein muutaman päivän ajan.

 

Melatoniini

Melatoniinia erittyy aivojen käpyrauhasessa. Se on niin kutsuttu pimeähormoni, joka ei ole varsinaisesti unilääke. On tutkittu (British Medical Journal 2006) että melatoniinin käyttö on turvallista, mutta sen teho voi olla vaihteleva. Olen kuullut, että sen pitkäaikaiskäytöstä ei kuitenkaan ole vielä kattavia tutkimuksia. Parhaiten melatoniini auttaa niitä, joilla sen aivojen oma tuotanto on häiriintynyt. Esimerkiksi kirjassa mainitaan, että monen kehitysvammaisen unettomuuden hoidossa melatoniini on osoittautunut hyödylliseksi. (s. 166) Voi kuitenkin miettiä kannattaako kaikkien käyttää melatoniinia varauksetta, koska se voi myös häiritä aivojen omaa melatoniinihormonin tuotantoa.

 

Lopuksi

Unen merkitys ihmisen hyvinvointiin, sekä henkiseen että fyysiseen terveyteen on suuri. Kirjassa Terve uni esiteltiin työikäisten uupumisen ja huonon nukkumisen yhteyttä. Keskeisin opetus nykyihmiselle voisi olla unen arvostamisen tärkeys sekä omien valintojen tekeminen riittävän unen saavuttamiseksi. Nykyään puhutaan unihygieniasta, johon luetaan muun muassa ajan varaaminen nukkumaanmenolle, valojen himmentäminen ajoissa ennen nukahtamista ja elektronisten laitteiden käytön välttämistä paria tuntia ennen toivottua nukahtamista ja kofeiinin, nikotiinin sekä alkoholin käytön välttämistä tunteja ennen nukkumaan menoa.

Vanhusten hoidossa on tärkeää muistaa lääkkeetön vaihtoehto unettomuuden hoitoon ja unettomuuden syiden selvittäminen. Usein unettomuuteen voi vaikuttaa jokin huoli tai se voi johtua fyysisestä sairaudesta. Tällöin alkusyitä olisi pyrittävä hoitamaan ensin. Jos ne on selvitetty ei unilääkkeiden ajoittaisesta käytöstä ole haittaa, mutta lääkkeiden käytössä on oltava varovainen. Sivuoireina voi eteen tulla riippuvuutta, unettomuuden pahenemista ja esimerkiksi muistiongelmia, etenkin jos lääkkeenkäyttöä ei turvallisesti ohjata tai lääke on vääränlainen.

Lääkehoidossa on muistettava kertoa asiakkaille lääkkeen turvallisuudesta ja haittavaikutuksista sekä pyrittävä selvittämään unettomuuden syitä ja mahdollisia vaihtoehtoisia hoitomuotoja kuten terapiaa. On kestävää kehitystä, että normaali uni saataisiin palautumaan ja se pysyisi yllä luonnollisesti.

Kirjallisuus

Partinen M, Huovinen M 2008: Terve uni. WS Bookwell Oy. Juva. Kolmas painos

HYTO Essee Jenni Eskelinen

 Kuubalainen syöpälääke 

Katsoin Yle Areenasta dokumentin Kuubalainen syöpälääke, alkuperäisnimeltään Cuba's Cancer Hope. Dokumentissa kerrotaan kuubalaisten kehittämistä rokotteista syöpää vastaan, niiden toimintatavoista ja kauppasaarron vaikutuksesta lääkkeiden kehityksen kokonaisuuteen. Lääkkeen tavoitteena on muuttaa syöpä hoidettavaksi krooniseksi sairaudeksi. Kuuban vallankumouksen aikaan 1959-luvulla presidentti Fidel Castro alkoi panostamaan maan lääketieteen kehitykseen ja oikeastaan siitä kaikki lähti. Tutkijat olivat uskoneet, ettei oma immuunijärjestelmä voisi hyökätä syöpäsoluja vastaan, koska syöpä on oman kehon omaa tuotantoa eikä esim. ulkomaailmasta tullut virus. 

Tutkijat löysivät, että immuunisolut taistelevat syöpäsoluja vastaan, kun syöpäsoluja syntyy. Immunoterapia kuuluukin lääketieteen suuriin läpimurtoihin. Immuunijärjestelmän on kuitenkin levättävä jossain vaiheessa, eikä se jaksa taistella syöpää vastaan jatkuvasti. Elimistön omat järjestelmät pysäyttävät myös immuunijärjestelmän, ettei se tuhoaisi terveitä soluja. Syöpäsoluilla on taas oma järjestelmä, jolla se voi antaa käskyn ja huijata omaa immuunijärjestelmäämme lopettamaan syöpäsoluja vastaan taistelu. Tähän keksittiin immuunivaste, joka pystyy tunnistamaan syövän ja näin syöpäsolut eivät pysty huijaamaan omaa immuunijärjestelmäämme lopettamaan taistelua. 

 Randolphe Clark kertoi presidentti Castrolle interferoneista. Castro lähetti maailmalle lääkäreitä tutkimaan interferoneita, jolloin lääkärit oppivat erottamaan interferonit valkosoluista. Interferonit olivat merkittävä löydös. Ymmärrettiin, että ne ovat kehon omaan immuunijärjestelmään kuuluvia proteiineja, joita voidaan käyttää syöpää vastaan immunologisena lääkkeenä. Castro järjesti uuden laboratorion Havannaan, jossa tuotettiin kyseistä menetelmää lähes kellon ympäri. 

Geenitekniikka levisi maailmalla ja näin Castro lähetti muita tutkimaan sitä. Kuubaan tuotiin tekniikka, jossa DNA:sta pilkotaan pätkä ihmisen solusta, joka valmistaa tiettyä proteiinia. Pätkä liitetään bakteerisolun DNA:han, tämän jakautuessa DNA:n ohje jää bakteerisolun omaan DNA:han. Bio Cuba Farma alkoi käyttämään kyseistä menetelmää sisältäviä lääkkeitä omassa maassaan. Tutkimustietoa lääkkeiden toimivuudesta saatiin nopeasti maan vähäisen väestön ja tiedonkulun nopeuden ansiosta. Kauppasaarron takia ei lääkkeitä kuitenkaan ollut saatavilla Yhdysvalloissa. Bio Cuba Farma otti yhteyttä Yhdysvaltalaiseen syöpäkeskukseen Rosewell Park:iin ja he kutsuivat Bio Cuba Farman esittelemään keuhkosyöpärokotetta. 

 Tutkimukset ulottuivat 1981-luvulle, kun Rolando Perezin tutki egf:ää eli proteiinia, joka käskee soluja jakautumaan, tämä oli tärkeässä osassa syöpärokotteessa. Löydettiin syöpäsoluja, joiden kasvu riippui egf:ästä. Egf:än poistamalla saatiin syöpäsolujen jakautuminen lopetettua. Haastavaa oli kuitenkin se, että piti saada rokote, jossa immuunijärjestelmä pitää omaa kasvutekijää uhkana ja että immuunijärjestelmä tuhoaisi oman kasvutekijän. Tutkijat poistivat egf:än syöpäsoluista ja näin koittivat näännyttää syöpäsolut. Rokotetta kehitettiin lisäämällä siihen pienen määrän heikennettyä virusta. Rokotteen antamisen jälkeen immuunijärjestelmä tuottaa vasta-aineita, jotka kiinnittyvät taudin aiheuttajaan ja näin immuunijärjestelmä kutsuu muita immuunisoluja tuhoamaan sen. Muistisolut taas muistavat tautiaiheuttajan sen palatessa, jotta EGF tunnistettaisi uhkaksi, oli siihen lisättävä proteiini aivokalvontulehdusta vastaavasta bakteerista. Tarkoituksena oli saada vasta-aineet tuhoavat kaiken EGF:än, jotta syöpäsolujen kasvutekijät saatiin tuhottua, mutta kuitenkin elimistöön piti jättää riittävästi terveitä soluja varten kasvutekijöitä. Periaate rokotteessa on se, että kehon oma tuottama aine ei kuulu sinne ja näin vasta-aineet tuhoavat sen. 

Kauppasaarto oli kuitenkin edelleen kehityksen tiellä. Yhdysvallat uskoivat Cimavax keuhkosyöpärokotteen olevan tärkeä hoitokeino muiden hoitojen rinnalla. Kuuban maan köyhyys hidasti tutkimuksia ja teknologian kehitystä, eikä yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa onnistunut. Nykyään Kuubassa on Yhdysvaltojen ja Kuuban yhteinen rakennus, joka on helpottanut tutkimuksia, mutta kuitenkin rokote on vieläkin ”laiton” Yhdysvalloissa ja rokotetta haluavat joutuvat matkustamaan Kuubaan ja ostamaan sen laittomasti. Toisilla potilailla rokote on antanut monia vuosia lisää elinaikaa, pienentänyt sekä poistanut kasvaimia. Mielestäni etenkin, kun kyseessä on lääketieteelliset asiat ja ihmisten terveys, pitäisi maiden pystyä sopimaan yhteistyöstä, jotta lääkettä saataisiin tarvitseville.

HYTO Essee Sonja Martikainen

 

 Poika, puu ja syöpä (Patrick Ness, Hirviön kutsu)

Patrick Ness kirjoitti vuonna 2016 romaaniin Hirviön kutsu, joka voitti Carnegie mitalin vuonna 2021. Tämän kirjan pohjalta on tehty fantasiaelokuva. Ja on myös palkittu vuoden parhaana lasten ja nuorten aikuisten kirjana. 

                                                             

”Syöpä on osa ihmistä, osa meitä halusimme sitä tai emme”

”Arvoitus ja arpa ken syöpään sairastuu”

 

Romaanin idea on alkuperin Siobhan Dowdin, joka sairastui syöpään eikä pystynyt itse kirjoittamaan tarinaa loppuun ennen kuolemaansa. Niinpä kirjailija Patrick Ness tarttui kynään. Kirjan kuvittajana toimi Jim Kay, jonka kädenjälki löytyy tunnetuksi tulleesta (Harry Potterista). Kirjassaan Ness kuvaa nykypäivän Englannissa asuvaa kahden ihmisen- perheen elämää. Kaunis englantilainen maaseutu, pieni kylä. Kylän keskiössä mäen päällä on kirkko ja sen vieressä on iso vanha marjakuusi. Äidin sairauksin myötä saa kolmen ihmisen nivottua vaikeaksi intiimiksi tarinaksi. Jokaiseen kirjan 3 henkilöön äidin sairaus langettaa koko tarinalle varjon.

 

                                                                                                                                                                   Kirjan päähenkilö on Conor 13-vuotias poika, jonka äiti on vakavasti sairas. Pojan äiti on sairastanut syöpää noin vuoden ja erilaiset hoidot hoidon perään jatkuvat edelleen. Conor nukkuu huonosti, näkee painajaisia ja koulussa hän muuttuu koulukiusaamisen takia näkymättömäksi. Conor on hyvä piirtämään, jolla ilmaisee ja purkaa oloansa. erinomainen piirtäminen on perittyä äidiltään. Conorin isoäiti on etäinen ja ankara. Pojan isä asuu uuden perheensä kanssa kaukana Amerikassa. Conorin kodin lähellä on hautuumaa, jossa on iso vanha puu. Eräänä yönä puu herää eloon ja tulee pojan huoneen ikkunan luo. Hirviö puu kertoo tarinoita, satuja. Mutta yhden sadun täytyy Conorin kertoa itse.

 

Poika luulee aamulla herättyään, että se oli unta vain. Mutta hirviö saapuu taas keskiyön jälkeen klo 12.07. Hirviö oli aluksi pelottava, mutta poika huomasi, että puusta sai ystävän, kuuntelijan surun, menetyksen ja yksinäisyyden keskelle. Sitä kipua helpottamaan mikä pojassa oli, etenkin äidissä luopumisen kipua. Jokaisen hirviön persoonallisella tarinalla on oma yllättävä ja opettavainen tiensä. Tyypillinen sadunomainen rakenne hyvän ja pahan raja, että maailma ei ole aina niin ruusuinen kuin näyttää.

 Tarina yksi kertoo Menetyksestä

(Miten rakastettu prinssi voi olla murhaaja?)

 

 

 Tarina toinen kertoo Itsekkyydestä

(Miten apteekkari voi olla ilkeä mielinen ja samalla oikeamielinen?

 

 

              Tarina kolmas kertoo Näkymätön mies

(Miten näkymättömistä tulee yksinäisempi tulemalla nähdyksi?

 

 

Conor joutuu muuttamaan vähäksi aikaa mumminsa luo. Isäkin tulee tapaamaan poikaansa pitkästä aikaa Amerikasta. Conor ja isänsä viettää iloista laatuaikaa huvipuistossa ja ulkona syödessä. Conor haluaisi muuttaa isänsä luo mutta sitten alkaa se mutta kun selittelyitä. Conoria ahdistaa mummin luona asuminen, kun siellä ei ole tilaa hänellä olla ja omaa paikkaa, huonetta ja tai hänen tavaroitansa. Mummin talo on vanhaa, talossa ei saa sotkea ja eikä koskea mihinkään, koska ne ovat mummin tavaroita. Mikä on se mystinen lukittu huone?

 

                Tarina neljäs on äidin menetys

 

 

” En halua, että kuolet äiti. En halua”

 

Conor O`Mallay kertoo hirviö puulle tarinansa, joka on totuus ja pojan painajainen. ”En halua, että äiti kuolee.” Conor ei ymmärrä puun tarinoita mikä on niiden pointti? Poika on väsynyt tähän kaikkeen. Hirviö puu sanoo, että on aika nukkua.

 

Miten tarina neljäs päättyy?

 

Conor ja mummi ei tule kovin hyvin toimeen mutta heitä yhdistää Conorin äiti. Se on yhteistä. Kerkeääkö he sairaalaan ennekuin pojan äiti hiipuu? Conori kertoo puulle, että häntä pelottaa – puu puhuu hänelle. Mutta sinä selviydyt Conor O´ Malley! Conor kysyy puulta ­­­­- Mitä minä teen? – Puu vastaa, ”Nyt sinun pitää vain lausua kaikista yksinkertaisin totuus” – Poika syleilee äitiään tiukasti. Klo lyö 12:07

 

Nämä 4 tarinaa kytkeytyy Conorin äidin piirtämään/kuvittamaan vihkoon, jonka Conor löytää myöhemmin mummin luota. Hänellä on nyt mummin luona oma huoneen tavaransa. Conor selasi äidin vihkoa. Ne tarinat ja kuvat olivat samoja mitä Hirviö puu kertoi hänelle ja hänen tarinansa- äiti tiesi tarinansa.

 

Äänikirjan loputtua niiskutin ja etsin nenäliinaa. Kirja kosketti lukijaansa ja avasi kyynekanavat. Kelasin tarinaa, joka oli lämminhenkinen sittenkin ja koskettava. Kuunnellessa äänikirjaa niin tuli monta tunne skaalaa ja kysymyksiä heräsi. Kirja itsenään ei kerro helpolla vastauksia. Mikä olikaan Conorin suhde äitiinsä, isäänsä ja isoäitiinsä. Kuinka pieni poika vielä Conor olikin, että joutui, selviytyy yksin aamusta ja sitten lähteäkseen kouluun. Äiti ei ollut tekemässä aamupalaa tai pesemässä pyykkiä. Saattamassa poikaansa kouluun.  Äiti oli sängyssä sairastamassa.  Koulukiusaaminen herätti omia vihan tunteita Conorin kautta, pelkoa ja kukaan ei puuttunut koulukiusaamiseen. Poika olisi tarvinnut enemmän isäänsä. Poika oli yksin omien ajatusten kanssa, kun äitikään ei jaksanut kuunnella lastansa. Kuoleman pelko. Ei ole ketään kuuntelisi Conoria paitsi mielikuvitus puu. Elokuvankin Hirviön kutsu voisi joskus katsoa milloin sellainen jossain formaatissa näkyy. Patrick Nesenin romaani pysäyttää niin kuin syöpä diagnoosin saanut potilaan.

 

” Ihmiset ovat monimutkaisia. Uskotte lohduttaviin valheisiin, koska totuus on liian kivulias”

 

Lähteet: Wikipedia

               kirjavinkit.fi

               Pratsam Reader äänikirja

HYTO Essee Olga Evgrafova

 

Mielensäpahoittajan toimintakyky ja hyvinvointi.  

Ensimmäistä kertaa katselin "Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja" -elokuvaa, kun valmistauduin pääsemään suomalaiseen ammattikouluun. Opiskelin suomea ja halusin tutustua paremmin Suomen kulttuuriin. Minulle oli mielenkiintoista kuunnella suomenkielistä puhetta. Melko hauska ja koskettava juoni, kuten minusta silloin näytti, mutta se ei herättänyt minussa voimakkaita tunteita. 

Kun suomen kieleni oli jo parantunut ja pystyin ymmärtämään erilaisia ​​tunnesävyjä, katselin elokuvaa uudelleen. Tuolloin olin asunut Suomessa jo yli kuusi kuukautta, olin opiskelija-lähihoitaja ja olin jo työskennellyt hoitokodissa 3 kuukautta. Minulla heräsi paljon uusia ajatuksia tästä elokuvasta. Ja nyt minä luulen, että tämä elokuva on todella toimintakyvystä ja hyvinvoinnista.   

Tiedän monia tarinoita, kun vanhat ihmiset sairastuvat puolisonsa kuoleman jälkeen. Tai jo olemassa oleva sairaus pahenee niin paljon, että ihminen ei voi enää elää itsenäisesti. Hän menettää elämän tarkoituksen, lakkaa tarttumasta todellisuuteen. Sama tapahtui elokuvan sankarin kanssa. Hänen vaimonsa oli pitkään sairas ja varmasti asunut hoitokodissa. Tai ehkä hän päätyi hoitokotiin juuri ennen kuolemaansa. Sinä päivänä, kun mummo kuoli, isoisä oli hänen vieressään. He ovat tottuneet käsittelemään vaikeuksia koko elämä yhdessä. Ja nyt mummo on poissa. Isoisä ei halunnut enää elää. Mutta jopa kuolemallaan hän ei halunnut häiritä ketään, hän teki itselleen arkun ja halusi kuolla hyvin nopeasti mummon jälkeen. 

Yhtäkkiä isoisänsä luona tullut 17-vuotias pojantytär ärsytti häntä aluksi, koska he olivat melkein tuntemattomia ja isoisällä oli oma tärkeä liiketoimintansa - valmistautuminen kuolemaan. Mutta pojantyttären raskaus ja vastuullisuus sai isoisän palaamaan todellisuuteen. Tyttö pelkäsi kertoa vanhemmilleen ongelmasta. Todennäköisesti suuri rooli oli sillä, että isoisä pystyi kertomaan tyttärentyttärelleen kuolleesta isoäidistä, ja tämä on tärkeää myös henkilölle, joka on selvinnyt rakkaansa kuolemasta. Loppujen lopuksi vauva sovitti koko perheen ja täytti isoisänsä elämän uudella merkityksellä. Koska ei ole mitään arvokkaampaa ja tärkeämpää kuin ihmiselämä. 

Jokaiselle on tärkeää tietää, että häntä rakastetaan ja tarvitaan. Näen vanhoja ihmisiä odottamassa kävijöitä hoitokodissa. Ja kuinka he iloiset, kun saavat postikortit. Kun he yrittävät soittaa lapsille, usein epäonnistuu. Olen varma, että jos ihmisillä on tavoite, hänen sairautensa kehittyvät hitaammin. Toimintakyky ja hyvinvointi riippuvat ihmisen tavoitteista. On tarpeen luoda olosuhteet kiinnostuksen ylläpitämiseksi elämää kohtaan. Jakautua perheuutisia ja kertoa tarinoita elämästä. On myös hyvä käydä keskusteluja aiheista, joissa ihminen on ammattilainen, osoittaakseen, että hänen tietonsa on erittäin tärkeää. On hyvä kysyä neuvoja ongelmatilanteissa, koska pelastajan rooli mobilisoi kaikki ihmisen sisäiset resurssit.