LANU Essee Tiina Immonen

Leimatut lapset: Kun koulu ei ymmärrä

 

Kirjailija Eija Reinikainen

 

Teos kertoo kirjailijan oman kokemuksen työstä opettajana erilaisissa työyhteisöissä. Hän kertoo hyvin tarkkaan erityislasten tuntemasta kivusta ankarassa kouluyhteiskunnassa eri vuosikymmenillä. Kirjailija on toiminut opettajana 30 vuotta ja hänen henkilökohtaiset kokemuksensa suomalaisen kouluyhteiskunnan kipupisteistä on käsin kosketeltavaa. Kirja koostuu lasten ja nuorten elämäntarinoista, hyvistä ja pahoista.

 

Ensimmäiset kirjan tarinat kertovat laitoskoulussa olevien oppilaiden ongelmista ja miten yhteiskunta huolehti heidän oikeuksistaan. Huomaa, että kirjan kirjoittaja haluaa olla kaikkien sorrettujen lapsien ja nuorien tuki ja turva. Kirjan sivuilla näkyy konkreettisesti kirjoittajan pettymys siitä, että ei onnistunut kasvattamaan nuoresta yhteiskuntaan malliaikuista, mutta myös onnistumisen ilo. Kirjan kirjoittaja haluaa olla yksi ensimmäisistä lapset huomioon ottavista ja heidän oikeuksista huolehtiva aikuinen ja kasvattaja.

 

Kirjailija siirtyi opettajaksi tarkkailuluokalle vuoden 1980-luvun alkupuolella. Vaikean alun jälkeen hän sai vähitellen oppilaiden luottamuksen ja kunnioituksen. Hänellä oli tapana nähdä jokaisessa lapsessa ja nuoressa jotain hyvää. Kirjailija painottaa, että vanhemmilla ja perheellä on iso merkitys lasten koulun käyntiin ja yhteistyön merkitystä ei voi väheksyä. Jokaisen lapsen olipa se tarkkailuluokkalainen tai laitoskoulun kasvatti tausta ja perhe on tärkeä.

 

Yksi kirjan tarinoista kertoi Joel-pojasta. Hänen kotonaan oli väkivaltaa, joka oli tullut ilmi lasten itsensä ilmoituksesta myöhemmin.

 

”Joel on voinut huonosti sekä kotona että koulussa. Kuinka oli mahdollista, että kukaan ei koulussa havainnut Joelin kärsimyksiä?

Joelin ajatuksia>>Kun mä sanoin mun luokanvalvojalle, että mä muutan nuorisokotiin heti, kun mä täytän 16 vuotta, se sanoi, että mä oon ihan hölmö. Että miten mä voin olla niin hölmö, vaikka mä oon niin hyvästä ja hienosta kodista. Mä katsoin sitä varmaan ihan tyhmän näköisenä, enkä sanonut mitään.>> ”

 

Joel pojankin tarina osoittaa, ettei kaikkeen ensinäkemältä voi luottaa. Miksi hänen pahaan oloon ei kukaan ole aikaisemmin puuttunut. Lasten ja nuorten kanssa on pystyttävä keskustelemaan ja pyrittävä saamaan luottamus.

 

Kirjailija aloitti vuonna 1986 tavallisen alakoulun opettajana. Tämä oli hänen mielestään tarpeellinen tauko laitoskoulun opettajan tehtävistä. Hän kirjoittaa omista opetustavoistaan sekä siitä, miten yhteistyö sujui lasten vanhempien kanssa. Osa lasten tarinoista sijoittuu juuri hänen normaaliluokan opettaja aikaan. Alakoulun opettajana hän toimi 1990 luvun lopulle asti. Kirjoittajasta aisti sen, että hän tykkäsi opettaa pieniä koululaisia. Hän halusi luoda lapsille turvallisen kasvuympäristön sekä positiivisen ensi koulu kokemuksen.

 

Tämän vaiheen jälkeen hän siirtyi ala-asteen erityisopettajaksi. Hänen tavoitteenaan oli eri luokkien opettajien kanssa luoda yhteistyötä, jotta lasten hyvinvointi lisääntyisi. Kirjailija piti tärkeänä sitä, että luokan opettaja kykenee huomioimaan jokaisen lapsen vahvuudet ja heikkoudet sekä osasi puuttua ongelmiin oikeassa vaiheessa. Yksi tärkeä opettajan vahvuus on luoda lapsista oikeanlaisia kaveri ja ystävä ryhmiä, joissa jokainen lapsi saa olla oma itsensä. Hän kirjoitti myös, että olisi ihanteellista jokaisen lapsen kanssa keskustella ja luoda luottamus. Ehkä tämä antaisi mahdollisuuden puuttua ongelmiin nopeammin. Kirjailija piti tärkeänä iltapäivä kerhon mahdollisuutta lapsen elämässä ja sitä, että lapsella on läsnäolevia aikuisia elämässään. Kenenkään lapsen ei toivoisi olla koulupäivän jälkeen yksin, jos vanhemmat ovat töissä.

Kirjailija tuntui kokevan erityisopettajan roolin hyvin henkilökohtaisena ja halusi, että hän pystyisi vaikuttamaan kaikkiin lapsiin positiivisesti. Lasten tarinat ovat hyvin koskettavia ja ovat varmasti myös samanlaisia tänä päivänäkin. Ongelmat ovat moninaisia ja on hyvä muistaa, että ehkä se ensimmäinen mielikuva lapsesta ei pidäkään paikkansa.

 

Eija -kirjailija työskenteli viisi vuotta laaja-alaisen erityisopettajan tehtävissä. Vielä ennen eläkeikää hän sai mahdollisuuden päästä opettamaan vastavalmistuneeseen kouluun. Tämän mahdollisuuden hän otti vastaan ja sai kokea taas uutta opettaessaan pientä ryhmää erityisoppilaita.  Kirja kertoo myös näistä lapsista ja heidän kokemuksistaan Eijan opetuksessa.

 

Kirja siis kertoo usean lapsen elämästä ja myös itse kirjailijan omasta elämästä koulumaailmassa vuodesta 1977 aina hänen eläkeikään asti 2002. Kirjoittaja on nähnyt erilaisia oppimisympäristöjä niin edellä mainittuja laitoskouluja sekä normaaleja kouluja. Kirjoittaja on työskennellyt tarkkailuluokan opettajana, laaja-alaisen erityisopettajan tehtävissä ala-asteella sekä viimeiset vuodet ennen eläkeikää opettanut kymmenen oppilaan ensiluokkaa.

 

Kirjan tekstistä voi huomata miten yhteiskunta on joissakin asioissa edistynyt ja koulumaailma on kehittynyt eteenpäin. Kirjailijan näkemykset lasten hyvinvoinnin parantamiseksi toimisivat nykyisinkin, hänen toiminnastaan voisi ottaa esimerkkiä. Toivon, että tänä päivänä yhteiskunta kohtelee kaikkia lapsia samanarvoisesti ja niin ettei kukaan jää heitteille. On tärkeää muistaa lasten oikeudet.

 

LANU Essee Miia Komulainen

Elokuva Bad Moms

 

Vuonna 2016 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen komediaelokuva.

Ohjaajat: Jon Lucas, Scott Moore

Käsikirjoittajat: Jon Lucas, Scott Moore

Tuottajat: Bill Block, Suzanne Todd

Säveltäjä: Christopher Lennertz

 

Pääosissa esiintyvät Mila Kunis (Amy Mitchell), Kristen Bell (Kiki), Kathryn Hahn (Carla), Christina Applegate (Gwendolyn)

 

Amy sai ensimmäisen lapsensa 20 vuotiaana. Nyt hän on 32 vuotias, ja hänellä on kaksi lasta. Hän on todella kiireinen ja ylisuorittava äiti. Ulkopuolisten silmiin hänen elämänsä näyttää täydelliseltä. Hänellä on aviomies, todella älykkäät ja menestyvät lapset ja Amy itse on aina pirteänä ja laittautuneena. Amy ei itse näe tilannetta kuitenkaan samoin. Hän tuntee olevansa todella väsynyt ja kiireinen. Myöhästelyt töistä ja vanhempainyhdistyksen kokouksista tuo hänelle stressiä. Hän esimerkiksi toruu poikaansa, sillä hän ei ollut saanut kokeestaan täysiä pisteitä, ja tuntee siten olevansa epäonnistunut äitinä. Amy pitää huolen muista, muttei itsestään.

Amyn mies jää yllättäen kiinni pettämisestä nettikumppanin kanssa, ja Amy raivostuu. Hän heittää miehensä ulos ja lasten kysellessä isäänsä, kertoo hänen joutuneen yllättäen työmatkalle. Tämä kuitenkin paljastuu hänen tytölleen pian, ja tyttö pitää syynä itseään. Muutaman päivän Amy painaa kaiken hikihatussa yksin. Lasten aamupalat, kouluun kuskaamisen, työt, lasten läksyt, vanhempainyhdistyksen kokoukset yms.

Amylla oli ihan hirveän kiireinen aamu. Hän joi aamukahvinsa autossa viedessään lapsia kouluun, ja ne lensivät syliin. Töihin myöhässä mennessään työnantaja pyysi häntä tekemään enemmän töitä. Lounaan Amy nautti myös autossa, joka sekin lensi syliin kaahatessa. Töistä hän kiirehti hakemaan lapsiaan koulusta, jotka olivat jo odotelleet häntä tovin. Tytöllä oli kiire ensimmäisiin jalkapallo treeneihin, ja pyysi äitiä olemaan nopea, jottei myöhästyisi. Amy tunsi jälleen epäonnistuvansa, ja tuottavansa harmia lapselleen jollei ehtisi ajoissa. Matkalla hän kolaroi ainakin yhtä autoa, jatkaen vain matkaansa siitä huolimatta. Treenipaikalle he saapuivat hiukan myöhässä, ja Amyn tuurilla hän sai vielä pallosta osumaa kaatuen maahan.

Vanhempainyhdistyksen kokous oli juuri jo alkanut, kun Amy saapui ovesta sisään. Hän sai osakseen halveksuvia katseita, kun oli jälleen myöhässä. Amy avasi suunsa kaikkien edessä, ja kertoi, kuinka hänen päivänsä oli sujunut. Hän sanoi, ettei jaksa enää yhtään ylimääräistä velvollisuutta ja poistui paikalta.

Vanhempainyhdistyksen kokouksesta Amy suuntasi baariin, jossa törmäsi kahteen äiti ihmiseen. Kikin ja Carlan kanssa he yhdessä juttelivat äitiydestä. Haaveilivat muun muassa siitä, kuinka täydellistä olisi joskus syödä aamupala rauhassa. Hetken keskusteltuaan he miettivät, miksi täytyisi aina olla täydellinen äiti ja suorittaa kaikki oppikirjojen mukaan. He päättivät, että on oikein antaa aikaa myös itselleen. He nimesivät itsensä ‘’bad moms’’ ja alkoivat nauttia omasta ajasta. Amy, Kiki ja Carla nauttivat alkoholia, riehuivat kauppakeskuksessa ja juhlivat yömyöhään vailla huolen häivää.

Seuraavana aamuna Amyn lapset olivat jo heränneet ja odottelivat keittiössä aamupalaa, kun Amy vasta nousi ja saapui keittiöön yö vaatteissaan. He hämmästelivät missä äiti on ollut ja miksei aamupala ole valmiina. Amy kertoi lapsilleen, että tästä päivästä lähtien saavat huolehtia itse aamupalastaan ja läksyistään.

Koululla oli vanhempainyhdistyksen myyjäiset. Amy saapui paikalle laittautumatta ja panostamatta vaatteisiinsa. Amy ei ollut leiponut myyjäisiin itse mitään, vaan käynyt huoltoasemalta ostamassa leivonnaisia. Vanhempainyhdistyksen johtaja Gwendolyn tuli torumaan Amya, ja Amy väitti hänelle vastaan. Gwendolyn suuttui, ja kertoi voivansa johtajana tehdä Amyn ja hänen lapsiensa elämästä helvettiä.

Gwendolyn oli aloittanut ilkeyden teon samantien. Hän oli sanonut Amyn tytön jalkapallovalmentajalle, jotta tyttö tulee laittaa vaihtopenkille. Amyn tyttö oli asiasta hyvin vihainen ja surullinen. Amy vaati asiaan selvyyttä ja käy selvittämässä asiaa valmentajan luona. Valmentajalta Amy sai selville tämän olleen Gwendolynin idea. Amy kävi huutamassa Gwendolynille, ja sanoi näyttävänsä hänelle. Tällä hän tarkoitti sitä, että hakee itse vanhempainyhdistyksen johtajaksi.

Amy, Kiki ja Carla puhalsivat yhteen hiileen. He levittivät Amyn ehdokasmainoksia ympäri kaupunkia. Amy piti ehdokasjuhlat, ja samaan aikaan oli juhlat myös Gwendolynillä. Vain yksi ihminen saapui Amyn juhliin, sillä kaikki muut olivat menneet Gwendolynin luokse. Hänellä oli siellä monta tuntia kestäviä puheita ja hienoa ruokaa, kun taas Amy oli varautunut viinillä. Ihmiset tylsistyivät Gwendolynin luona, ja saivat viestiä Amyn juhlista. Kaikki lähtivät pitämään sinne hauskaa, ja ihmiset nauttivat Amyn juhlista. Juhlissa Amy kertoi mielipiteitään äitiyteen, kuten ettei aina tarvitse olla täydellinen.

Gwendolyn saapui myös paikalle uteliaisuuttaan, ja järkyttyi kun kaikki ihmiset olivat siellä niin juhlatuulella ja Amyn puolella. Hän päätti, että Amyn ei tule voittaa häntä ja poistui paikalta. Gwendolyn suuntasi keskellä yötä koululle, jossa hän piilotti huumeita Amyn tytön kaappiin. Tästä seurasi se, että Amy pyydettiin koululle seruaavana päivänä, jossa rehtori odotti hänen tyttönsä kanssa. Amyn tyttöä tai Amya ei uskottu, ja tyttö erotettiin jalkapallojoukkueesta. Gwendolyn laittoi huhun liikkeelle, että kaapista oli löytynyt huumeita. Hän tavoitteli sillä suosiota takaisin itselleen.

Amyn tyttö oli vihainen, hän syytti äitiään sotkeneen elämänsä. Jalkapallo oli hänen intohimonsa. Tyttö sanoi muuttavansa isälleen. Samalla lähti myös Amyn poika ja heidän koiransa. Amy jäi aivan yksin. Tästä Amy masentui, ja linnoittautui kotiinsa.

Oli vanhempainyhdistyksen vaalipäivä. Amy makasi kotisohvalla. Kiki ja Carla tulivat hänen luokseen ja kertoivat hänelle, ettei nyt voi luovuttaa. Viimetipassa he saivat Amyn mukaansa ja suuntasivat vaalipaikalle. Gwendolyn oli juuri lopettanut pitkän puheensa, jossa kertoi, kuinka täydellistä vanhemmuus on ja mitä kaikkea pitää tehdä. Amy suuntasi pitämään oman puheensa, jossa kertoi, ettei kukaan ole täydellinen ja kaikilla on omat paheensa. Jokainen tekee jotain väärin. Ihmiset innostuivat ja kertoivat omia paheitaan, ja Amy valittiin johtajaksi.

Amy kävi elokuvan aikana myös miehensä kanssa parisuhdeterapiassa. Terapiassa he huomasivat, että heidän on parempi jatkaa matkaa erillään. He eivät esimerkiksi osanneet kertoa yhtään hyviä puolia toisistaan, ja huusivat sielläkin toisilleen. He huomasivat terapian olevan hyväksi heille, sillä näkivät, kuinka huonosti asiat heidän välillään oikeasti oli. Terapian jälkeen pystyivät jatkamaan molemmat omaa elämäänsä, erillään ja kavereina.

 

Ajatuksia elokuvasta:

Elokuva oli mielestäni kiinnostava, ja herätti paljon ajatuksia varsinkin, kun on itsekin äiti. Elokuva oli sen suhteen melko realistinen, että monella perheellä voi elämä olla samanlaista ulospäin, kuin Amyn perheellä, vaikka asiat eivät menisi oikeasti niin ruususesti. Vanhemmat voivat näyttää pirteiltä ja onnellisilta, vaikka todellisuudessa olisivat ihan väsyneitä ja voimattomia. Monella vanhemmalla ei ole rohkeutta myöntää olevansa loppu ja tarvitsevansa apua. Lähihoitajana esimerkiksi päiväkodissa teen tiiviisti yhteistyötä vanhempien kanssa. Jos huomaan tällaisia tilanteita, niin osaan etsiä heille oikeanlaista apua. Usein vanhempia voi rohkaista puhumaan asiasta esimerkiksi omassa neuvolassa, jonka kautta voi saada vaikka konkreettistakin apua arkeen.

Vanhempien hyvinvointi on perusta lasten hyvinvoinnille. Siksi on tärkeää pitää huoli myös vanhemmista, ja vaihtaa kuulumisia hoitopäivän jälkeen. Niin kuin elokuvassakin tuli selväksi, vanhemmatkin tarvitsevat myös omaa aikaa. Elokuvan syvin ajatus oli se, ettei kenenkään tarvitse olla täydellinen ja epäonnistuminen on sallittua.

SAHU Esee Stina Tammivuo

Kirjailija: John Green

Kirjan nimi: Tähtiin kirjoitettu virhe

Kustantaja: WSOY

Ilmestymisvuosi: 2013

 

Kirjailija kertoo kirjassa 16-vuotiaasta Hazel nimisestä tytöstä, joka sairastaa kilpirauhassyöpää. Hän on uuden lääkkeen ansiosta elänyt jo paljon pidempään kuin on osattu arvioida. Hän käy vertaisryhmässä vanhempiensa vuoksi, koska he epäilevät tytön masentuneen. Siellä hän on ystävystynyt mm. Isaacin kanssa, joka sairastaa silmäsyöpää ja sinne tulee uusi poika, Augustus joka sairastaa luusyöpää. Häneltä on jouduttu amputoimaan jalka polvesta alaspäin jonka tilalla on jalkaproteesi.

        Hazel ja Augustus ystävystyvät ja viettävät paljon aikaa yhdessä. Hazel suosittelee lempikirjaansa Augustukselle, viistoa valoa jonka Hazel on lukenut itse kymmeniä kertoja. Augustus ihastuu myös kirjaan ja päättää lähettää sähköposti viestin kirjan kirjoittajalle, koska Hazelilla on niin monia kysymyksiä kirjan lopusta. Augustus varaa matkan Amsterdamiin itselleen, Hazelille ja hänen äidilleen. Matkalla tulee yllättävä käänne ja Peter Van Houten paljastuukin ilkeäksi alkoholia juovaksi jääräpääksi joka ei anna nuorille vastauksia kysymyksiin. Kirjan lopussa Augustus menehtyy ja hänen hautajaisiin Peter ilmestyy ja antaa Hazelille Augustuksen kirjoittaman kirjeen.

 

 

Minua jäi eniten mietityttämään, kun Augustus laittoi aina tupakan suuhunsa, mutta ei koskaan sytyttänyt sitä. Minkälaisen houkutuksen hän siitä on saanut.

 

   Kirja oli minun mielestäni mielenkiintoinen, jännittävä ja surullinen. Kirja oli helppo lukea, koska se ei tuntunut pitkä vetiseltä ja kirjassa oli omanlainen jännitys koko ajan että teki mieli vain lukea koko ajan sitä. Kirja kertoo rakkaudesta, elämästä ja unelmista. Tätä kirjaa suosittelen, jos pitää romantiikasta ja koskettavista kirjoista. Kirjasta on myös tehty elokuva.

 

 

LANU Essee Riikka Tuunanen

Vuosi nuoruudestani – Girl Interrupted

 

“Rajatilapersoonallisuus- omakuva, suhteet ja mielialat ovat epävakaita. Epävarmuutta tulevaisuudesta, impulsiivista itsetuhoisuutta, kuten esimerkiksi vapaata seksiä. Sosiaalista vastahakoisuutta ja yleistä pessimistisyyttä” -Susanna

 

Draama vuodelta 1999 perustuu tositapahtumiin pohjautuen Susanna Kaysenin muistelmiin vuodelta 1993. Elokuva on James Mangoldin  ohjaama sekä näyttelijöistä mainittakoon mm. Winona Ryder, Angelina Jolie, Vanessa Redgrave, Jared Leto, Whoopi Goldberg, Clea DuVal sekä Brittany Murphy.

Muistelmat sijoittuvat 1960-luvulle jolloin 18 vuotias nuori Susanna on juuri valmistunut lukiosta. Hän haaveilee tulevansa isona kirjailijaksi.  Kertomansa mukaan hän kärsii kovista pääkivuista ja hänen vanhempansa  päättävät lähettää Susannan psykiatriseen sairaalaan nuoren otettua purkillisen aspiriinia vodkan kanssa. Psykiatri ja vanhemmat pitävät tätä selvänä itsemurhayrityksenä, vaikka Susanna haluaa vain pääkivun loppuvan. Hän ei  myöskään tunne kätensä luustoa ja kärsii myöskin aistiharhoista sekä näkee näkyjä.

Susannan kirjauduttua vapaaehtoisesti Claymooren psykiatriseen sairaalaan isänsä kollegan kehoituksesta,  alkaa ystävyys eritaustaisten potilaiden kanssa varsin myrskyisästi. Huonekaverikseen hän saa Georginan, joka osoittautuu patologiseksi valehtelijaksi.  Ensituttavuutta tekee myös Polly, joka on sytyttänyt itsensä tuleen luullen koira-allergian katoavan tällä tavalla. Myös Daisy kuuluu kavereihin, hänen ongelmansa on isäsuhteessa sekä niihin liittyvissä asioissa. Myös anorektikko Janet, seksuaalivähemmistön edustaja, sekä sosiopaatti Lisa jolla on vahva rooli tarinassa. Tarinaa kertoo Susanna jolla on diagnoosina rajatilapersoonallisuushäiriö. 

Yhtenä yönä ystävykset karkaavat yököltä  taidesaliin keilaamaan sekä  sekä tohtori Wickin toimistoon lukemaan omia potilaskansioitaan. Siinä heille selviää toistensa diagnoosit.

Susannalla on myös poikaystävä Joe, joka yrittää välttää kutsuntoja ja yrittää houkutella Susannaa karkaamaan sairaalasta Kanadaan, tästä  Susanna kuitenkin kieltäytyy ja heille tulee ero.  Susannaa mietityttää onko hän  “kevytkenkäinen” ja suhde miehiin on varsin monimutkainen. Kuvioihin tulee myös osastolla työskentelevä mieshoitaja John johon hänellä on suhde. John siirretään myöhemmin eri osastolle töihin. Draamaa aiheuttaa myös suhde vanhempien ystäväpariskunnan mieheen.

Tyttöjen ystävyys saa uusia käänteitä heidän huumattuaan yökön  rauhoittavilla lääkkeillä auttaakseen Pollyä joka on suljetulla osastolla.  Myös Lisa joutuu eristyksiin tässä vaiheessa. Lisa saa sähköshokkeja osastolla, ja  eräänä yö Susanna ja Lisa  päättävät karata sairaalasta.  He päätyvät Daisyn luo joka on kotiutunut aiemmin sairaalasta isänsä avulla. Tapahtumat riistäytyvät käsistä suorasanaisen ja pisteliään Lisan ansiosta. Hän täräyttää suoraan Daisylle että kaikki tietävät että tämä  on isänsä seksuaalisen hyväksikäytön uhri. Tämä totuus saa Daisyn aivan pois tolaltaan ja aamulla Susanna ja Lisa löytävät Daisyn yläkerrasta itsemurhan tehneenä. Tästä alkaa välinpitämättömän Lisan pakomatka ja Susanna jää paikalle soittamaan ambulanssin sekä ruumisauton. Lisa pääsee hatkoille ja Susanna palaa sairaalaan Daisyn kissan kanssa. Sairaalan psykiatrisella osastolla odottavat entiset ystävät.

Tässä kohtaa Susanna rupeaa pohtimaan syitä osastolla  oloonsa juteltuaan yökön kanssa. “Satuttaa itseään ulkoisesti että sisäinen tuska lakkaa”-miksi? Pohdintaa sairastumisesta ja avautumista sekä ymmärrystä itsestä. Tästä lähtee Susannan halu parantua ja hän kirjoittaa päiväkirjaa sekä käy tri. Wickin vastaanotolla kolme kertaa viikossa.  Tässä kohtaa Lisa on jäänyt kiinni ja palautuu osastolle huonossa kunnossa. Susanna kertoo olevansa kotiutumassa osastolta kuten hoitoneuvottelussa oli luvattu, kun taas Lisa joutuu suljettuun huoneeseen.

Yksi yö Lisa karkaa huoneestaan ja varastaa Susannan kirjoittaman päiväkirjan jossa purkaa tuntojaan toisista tytöistä osana paranemisprosessiaan. Lisa lukee kirjaa ääneen muitten tyttöjen ollessa kuulemassa ja tästä leimahtaa riita. Susanna joutuu pakenemaan Lisaa jonka käytös on aggresiivista sekä uhkaavaa. Hän myös yrittää satuttaa itseään huumeneulalla,, mutta peruu aikomuksensa viime hetkellä.  Lopuksi kuitenkin  Lisa murtuu ja myöntää sydämensä olevan kylmä.

Susanna toteaa että on tuhlannut vuoden elämästään täällä sairaalassa. Lisa joutuu lepositeisiin osastolle romahduksensa jälkeen, mutta empaattinen Susanna käy sanomassa heipat vahvatahtoiselle ja manipuloivalle Lisalle kuitenkin.

“Julistettu terveeksi ja toipunut rajatilapotilas” Susanna lähtee taksilla kohti uutta elämää. 70-lukuun mennessä osa on päässyt pois psykiatrisesta sairaalasta  ja osaa kavereistaan hän ei nähnyt enää koskaan.

 

Tämä kertoo nuoren naisen tarinan toipumisesta sekä kavereitten suuresta vaikutuksesta. Toki maailma oli erilainen 60-luvulla kuin näinä päivinä, mutta pointtia voi hyvin samaistaa näinä päivinäkin.

 

Luin myös Raul Soisalon kirjoittaman kirjan Särkyvä mieli – lasten ja nuorten psyykkinen oireilu

( Suomen psykologinen Instituuttiyhdistys ry.2012, taitto Kiige RB Oy, Tallin)

Kirja oli äärimmäisen kattava lasten ja nuorten psykologisesta oireilusta, suosittelen lämpimästi sekä elokuvaa että kyseistä kirjaa aiheesta kiinnostuneille. 

Lopuksi ote kirjasta:

“ Lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluu normaalisti monta haastavaa vaihetta. Usea lapsi ja nuori ajautuu joskus  -syystä tai toisesta- psyykkiseen kriisiin. Nykyajalle on ominaista,  että lähes jokainen joutuu kosketuksiin traumatisoivien tapahtumien kanssa. Internetin ja sosiaalisen median vaarat sekä viihteen väkivaltaistuminen ja yliseksualisoituminen ovat tämän ajan ilmiöitä, joilta lapsia ja nuoria on hankala varjella.”

SAHU Essee Aatu Nuutinen

Luin Aku Kopakkalan kirjoittaman kirjan Masennus.

Sadattuhannet suomalaiset kärsivät masennuksesta juuri nyt. Kirja kuvaa ongelmaa laajasti uuden tiedon pohjalta. Masennus järkyttää mielialaa, ajattelua, käyttäytymistä, kehon toimintaa ja ihmissuhteita.

Masentunut voi itse parantaa tilannettaan ratkaisevasti. Usein määrätietoisen asiantuntija-apu voi silti olla tarpeen. Lepo liikunta tai lääkehoito ei ykinään ratkaise tilannetta, vaan hyvin suunniteltu monipuolinen hoito parantaa. Toivottomaltakin tuntuvasta masennuksesta pystyy nousemaan!

Aku Kopakkala on useamman vuosikymmenen miettinyt masennuksen olemusta ja hoitanut potilaita. Hän työskentelee Mehiläinen Oy:n johtavana psykologina.

Masennuksella tarkoitetaan arkikäytössä usein kaikenlaista mielipahaa ja alakuloisuutta. Synkän mielialan ja ilottomuuden jatkuessa viikosta toiseen puhutaan depressiosta eli masennuksesta. Masennus alkaa usein menetyksestä. Masennus on normaali reaktio menetykseen, aivan kuten surukin. Suru etenee vaiheittain ja menee ohi, kun taas masennus ei. Masennukseen liittyy kohtuutonta alemmuuden tunnetta, syyllisyyttä, häpeää ja toivottomuutta.

Kirjailija jakaa masennuksen kuuteen erilaiseen masennustyyppiin. Lievään, keskivaikeaan ja vaikeaan masennukseen, Krooniseen masennukseen, synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja kaamosmasennukseen.

Päällimmäisenä tästä kirjasta jäi mieleeni ainakin se että vakavankin masennuksen voi parantaa oikeanlaisella hoidolla. Hoito voi tulla kalliiksi ja kestää pitkään mutta se kannattaa tehdä. Työkyvyttömyyseläke maksaa kuitenkin yhteiskunnalle paljon enemmän.

Tämä kirja oli enemmänkin sellainen tietotyyppinen kirja masennuksesta ilman mitään selkeää tarinaa. Suosittelen kirjaa kaikille jotka kamppailevat tai joku tuntemasi henkilö kamppailee masennuksen kanssa, sillä siinä on paljon tärkeää tietoa liittyen masennukseen ja sen hoitoon.

SAHU Essee Sirpa Koivisto

Omainen auttajana, Omaishoitajan kasvu, Pirkko Lahtinen (Kirja)

 

Luin kirjan, joka esitteli erilaisia omaishoitajien tarinoita, kertoivat omia kokemuksista ja kirjoittivat kirjeitä omaishoitajille omista tunteistaan. Koskettavia tarinoita, joissa osassa tarinaa kohdattiin kuolema. Todella hyvin oli kerrottu tuntemuksia omaishoitajilta. Kirjassa hoidettavat olivat lapsesta iäkkäisiin sekä vammainen omaishoidettava sekä erilailla sairaita. Kirjan kirjoittaja on myös omaishoitaja ja monessa vapaehtois työssä mukana missä tapaa omaishoitajia. Kirja oli kovin mukaansa tempaava ja antoi kuvan minulle mitä on olla omaishoitaja. Alussa ja lopussa oli kirjan kirjoittajan näkemyksiä ennen kirjan kirjoittamista ja sen jälkeen. Tarinat olivat suhteellisen lyhyitä mutta jättivät paljon ajattelemisen aihetta, miten minä voisin tukea omaishoitajia omassa työssäni sekä mikä säästöjen vaikutus omaishoidolla on. Omaishoitajien jaksaminen on ykkösasia.

 

Kehitysvammaisen omaishoitaja sitoutuu käytännössä koko lapsen elämän ajan olemaan hoitamassa lastaan. On mahdollista välillä saada lapsi muualle hoitoon mutta vanhemmat monesti tuntevat huonoa omaa tuntoa antaa lapsi pois, velvollisuuden tunne on todella suuri jokaisella omaishoitajalla että, oma jaksaminen jää toissijaiseksi. Lisäksi kun, perheessä on kehitysvammainen muukin perhe on otettava huomioon. Toiset lapset saattavat jäädä pienemmälle huomiolle, kun sairaslapsi vaatii paljon enemmän hoivaa ja huomioita kuin terve. Koulussa on taas omat vaikeutensa vammaisen kohdalla, koulu kiusaamiset, oppimisvaikeudet, lisäksi on otettava huomioon kaikki normaalin elämän lisäksi kuntoukset ja muut tukitoimet lapselle. Mutta entä omaishoitajan oma elämä, onko sitä ollenkaan. Pitäisi olla kannustavia tekijöitä ympärillä, jotka voimaannuttaisivat ja antaisivat ns. luvan elää myös omaan henkilökohtaista elämää. Elämän ei tarvitse pyöriä vain kehitysvammaisuuden ja sairauden ympärillä. Tässäkin tarinassa omaishoitaja oli edistämässä kehitysvammahuollon kehittämistä. Arki ja vapaa-aika pyörii monesti vapaaehtoistoiminnassa ja sairauden tai vamma ympärillä. Omaa aikaa ei käytännössä ole. Se vie varmasti monelta omaishoitajalta paljon voimavaroja pois. Tässä tarinassa omaishoidetta sai nuorena keuhkokuumeen ja menehtyi yllättäen siihen. Se oli järkytys koko perheelle, koska heidän lapsensa pärjäsi jo suhteellisen hyvin omassa asunnossa. Tuki mitä hoitajana antaisin tämmöisessä tapauksessa olisi juuri siihen oman jaksamiseen, kuunteleminen on yksi lähtökohta millä voisi lieventää omaishoitajan taakkaa sekä kannustus myös omaan elämään, harrastukseen, jotka ovat jotain ihan muuta kuin mitkä liittyvät omaishoidettavaan sekä ystävät olisi myös hyvin tärkeää. Vaikka omaishoidettava kuolee on tuki tosi tärkeää myös kuoleman käsittelyssä ja suru ajassa.  Tärkeää keskusteltavaa olisi, uskaltautua puhumaan/kannustaa puhumaan myös kuolemaan liittyvistä asioista, sillä monessa sairaudessa on tiedossa että se on tulevaisuutta ja väistämättömästi vielä edessä. Olisi hyvä valmistautua tulevaan keskustelemalla kuolemasta, valmistautua tulevaan sillä keinoin.

 

Muissa tarinoissa oli mielenterveyskuntoutuja, pyörätuolilla liikkuva nuori, dementiaa sairastava, ms-tautia sairasta. Kaikissa näissä tarinoissa oma ajatukseni juuri meni omaishoitajien jaksamiseen miten voisin tukea heitä.  Omaishoitajat olivat äitejä, aviopuolisoita miehiä ja naisia, poika hoiti äitiään, koko perhe oli omaishoitajana jne. Näistä omaishoitajista juuri mietinkin ja mihinkä kirjassakin kiinnitettiin huomiota esim. jos olisin itse hoidettavana ja poikani hoitaisi mitä tulisi eteen. Esim. pesuilla käynnit, kuulostaisi oudolta kun oma poikani pesisi minut, tai muitakin mitä sukupuoleen liittyy. Samoin mietin aviopareja joista toinen hoiti puolisoaan. Rakkauden tilalle tulee varmasti velvollisuuden tunne. Jos hoidettava on esimerkiksi väkivaltainen, väistyy tietynlainen rakkaus varmasti aikojen saatossa pois ja tilalla hoitosuhde / velvollisuuden tunne. Koko perhe omaishoitajana kaikki antaa oman osansa hoidettavaan olisi varmaan paras mahdollinen. Hoito vuoroja voisi vaihtaa että oma elämäkin säilyisi, voisi harrastaa, käydä lenkillä, käydä ystävien kanssa elokuvissa jne. Ja tässä voimme myös miettiä omaa suhtautumista omaishoitajaan ihan omassa arjessamme. Onko kysymys ”miten oikein jaksat” aina mahdollisimman paras omaishoitajalle.? Olisiko parempi käydä kylässä, pyytää kahville tai ehdottaa jotain mukavaa yhdessä tekemistä? Siinäkin on ajattelemista ihan meille jokaiselle.

Mieleeni jäi kokonaisuutena myös se kun omaishoitaja otti vapaata itselleen ja hoidettava meni hoitolaitokseen niin muutaman päivän jälkeen, kun tuli takaisin kotiin oli hän paljon huononmassa kunnossa kuin lähtiessään. Koti se olisi paikka missä meidän jokaisen pitäisi saada olla, siellä missä olemme rakastettuja ja läheiset on lähellä. Siihen meidän pitäisi panostaa, jokainen saisi asua kotonaan sairaudestaan huolimatta mahdollisimman loppuun saakka elämäänsä. Läheiset kaikista parhaiten tietävät meidän parhaamme ja mistä olemme pitäneet ja koti on kaikille meille se rakkain paikka ei se laitos.

Hoidettavat taantuivat hoitolaitoksissa jo muutamassa päivässä, jos meillä paras paikka olla on oma koti jo terveenä näin se on myös sairaana. Ja mikä suuri säästö se on kun kotona voidaan hoitaa sairas ihminen ja pitää ihminen onnellisena auttaa myös pysymään paremmassa kunnossa.

 

Meidän täytyisi satsata, tukea, auttaa juuri omaishoitajia. Omaishoito olisi juuri oikea ratkaisu. Omaishoitajat saavat tällä hetkellä todella pienen korvauksen, kun hoitavat kotona omaistaan. Tähän toivoisin meidän päättäjiltä enemmän panostusta. Toivoisin myös hoitajilta panostusta, että huomioitaisiin myös se omaishoitaja ei pelkästään se hoidettava asiakas. Omaishoitajien panos on suuri ja heidän jaksamisen tukemisella on suuri merkitys. Kirja avasi minun silmäni ainakin, miten kunnioittavaa ja raskasta työtä he tekevät. Ja vaatii suuria panoksia omasta elämästä. Omaishoitajan ei tarvitsisi omaa elämäänsä menettää, vaikka on omaishoitaja.

 Nostakaamme peukkuja kaikille omaishoitajille ja antakaamme heille tukemme. Suosittelen lukemaan kirjan kaikille, jotka työskentelevät sosiaali- ja terveysalalla sekä omaishoitajille ja heidän perheilleen suosittelisin myös. Loppuun laitan vielä kirjasta suoraan lainattuja tekstejä.

 

”elämän vaikeudet eivät ole rangaistus, vaan niilläkin on oma tarkoituksensa”

”Hoida itseäsi, jotta jaksat hoitaa toista”

”Suojele ja kunnioita toisen ihmisen ihmisyyttä”

”Kohtaa erilaisuus ennakkoluulottomasti”

”Kohdataan toisemme kuullen ja kuunnellen”

”Tee jo tänään ainakin yhdestä pienestä unelmasta totta, vaikkapa niistä päiväunista”

”Pura sydäntäsi ilman syyllisyyttä”

”Tee vaikkapa pienestä unelmastasi totta ja luo valoa ja toivoa arkeen”

”Uskaltaudu puhumaan myös kuolemaan liittyvistä kysymyksistä”