HYTO Essee Javid Ramezani

 

Muista minut, vanhempieni Alzheimer

Kirjan nimeltään Muista minut, vanhempieni Alzheimer on kirjoittanut Anne-Maarit Koivuniemi ja kirja on julkaistu vuonna 2016. Tämä on hänen omakohtainen kokemus siitä, miltä tuntuu kun omat vanhemmat sairastuvat muistisairauteen.

Kirja käsittelee, sitä kun molemmat vanhemmat sairastuvat Alzheimerin tautiin 70-vuotiaina. Vanhemmat olivat kotihoidon asiakkaina noin viisi vuotta ja pärjäsivät kotona kahdestaan. Sairauden edetessä Anne-Maarit päättää muuttaa vanhempiensa luokse asumaan ja aloittaa heidän omaishoitajana. Mielestäni kirjassa on kuvattu hyvin erilaisia tilanteita muistisairaan arjessa ja miten vaikeaa se on läheisille.

Kirjassa on kuvattu hyvin, kuinka Suomessa vanhustenpalvelujärjestelmä toimii ja mitä vaikeuksia sen kanssa voi tulla hoitajille/läheisille.

Vuoden ajan Anne-Maarit jaksoi hoitaa vanhempiaan kotona. Muistisairauden edetessä ja toimintakyvyn laskiessa, hän ei jaksanut enää ja joutui hankkimaan vanhemmilleen paikan vanhainkodista. Muutto vanhainkotiin oli raskasta hänen vanhemmilleen, sillä he olivat tottuneet asumaan kahdestaan omassa kodissa sekä hoitamaan asioita itse.

 Kirjan lopussa oli avainsana-luettelo, jossa oltiin selitetty tärkeimpiä muistisairauteen liittyviä sanoja. Se oli hyvä, koska äidinkieleni ei ole Suomi. Jos en ymmärtänyt jotain sanaa niin pystyin katsomaan sen tarkoituksen kirjan takaa.

Kotimaassani Afganistanissa ei ole hoivakoteja vaan siellä lapset huolehtivat vanhemmistaan loppuun asti. Meidän kulttuurissa perhe on tärkein ja samassa talossa saattaa asua joskus monta sukupolvea yhdessä.

Kirja oli mielestäni mielenkiintoinen ja siinä kerrottiin hyvin arjesta muistisairaan kanssa. Työskentelen ikäihmisten hoitokodissa ja siellä näen paljon muistisairaita ihmisiä.

HYTO Essee Suvi Lampen

 Minä, Parkinson ja Toyota

Luin kirjan nimeltä minä, Parkinson ja Toyota, joka kertoo kirjan kirjoittaneen Jussi Kivimäen omakohtaisesta kokemuksesta, miltä tuntuu sairastaa parantumatonta Parkinsonia. Kirja on julkaistu vuonna 2010, mutta Jussi sai diagnoosinsa vuonna 1999.

Alussa Jussi kertoo, kuinka joutui käymään oireiden takia useilla eri lääkäreillä, ennen kuin oikea diagnoosi saatiin selville. Lääkityksen ansiosta taudin oireita saatiin kuriin, joten Jussi pystyi jatkamaan töitä normaalisti. Kunnes parin kuukauden päästä oireet palasivat vahvempina ja työn teko vaikeutui huomattavasti.

Taudin alussa Jussin oli vaikea hyväksyä sairauttaan, joten hän ilmoittautui Parkinson-liiton järjestämälle sopeutumisvalmennuskurssille. Täältä hän sai paljon tietoa sekä tutustui muihin samaa sairautta sairastaviin.

“Olin joskus työkavereilleni leikilläni sanonut toivovani 50-tai 60-vuotislahjaksi Harley Davidson-moottoripyörää. Lähetin tuolta sopeutumisvalmennus kurssilta peruuttavan viestin: Älkää hommatko Harley Davidsonia, kun yhteiskunta kustantaa minulle Harley Parkinsonin (rollaattorin)” Tästä sitaatista huomaa, kuinka Jussi jaksaa olla positiivinen sekä huumorintajuinen vakavasta sairaudesta huolimatta.

Kirjassa on paljon muitakin humoristisia kohtia Parkinsoniin liittyen.

Kirja on helposti luettavaa ja mielenkiintoinen. Suosittelen kaikkia lukemaan tämän teoksen, sillä tämä on silmiä avaava tarina elämästä Parkinsonin kanssa. Työskentelen itse ikäihmisten parissa, joten kohtaan päivittäin Parkinsonia sairastavia ikäihmisiä. Tämän takia valitsin kyseisen kirjan.

Mikäli kirjasta löytyisi esimerkiksi äänikirja versio niin voisin suositella kirjaa eräälle naispuoliselle asukkaalle, joka sairastaa Parkinsonia ja tykkää kuunnella erilaisia äänikirjoja. Olen keskustellut asukkaan kanssa paljon Parkinsonista ja kertonut, ettei hänen tarvitse hävetä sairauttaan. Kirjan myötä asukas varmaan myös itse ymmärtäisi tämän ja oppisi ottamaan asiat positiivisemmin ja huumorin kautta.