KTO Essee Stina Tammivuo

Kirjailija: Kaj Hedman

Kirjan nimi: Paniikissa seuranani ahdistus

Kustantaja: Kirjapaja Helsinki

Ilmestymisvuosi: 2003

”Tämä on kirja elämän elämisestä ”ulkopuolella”. Yritän kertoa, siitä millaista on kadottaa elämässä ja yrittää löytää se uudelleen. Kun sanon ”kadottaa”, tarkoitan sitä sekä sisäisessä, sielullisessa merkityksessä että kirjaimellisesti. Symbioottinen suhteeni vanhempiini ja erityisesti äitiini on riistänyt minulta mahdollisuuden omaan, aitoon minuuteen. Se on tehnyt minusta rajatilatapauksen. Paniikkikohtaukset, pakkomielteet ja sosiaaliset pelot, mutta ennen kaikkea vaikea persoonallisuushäiriö on aiheuttanut sen, etten ole kyennyt elämään normaalia elämää. Se herättää erilaisia vaikeasti käsiteltäviä tunteita. Niihin kuuluu voimakkaita pettymyksiä, katkeruuden, turhautumisen ja vihan tunteita, mutta myös toivottomuutta ja alistumista.”

Kaj Hedman kertoo omasta elämästään, millaista on elää paniikkihäiriön, voimakkaan ahdistuksen ja rajatilakokemusten kanssa. Hedman yrittää etsiä syitä sairastumisesta elämänvaiheistaan ja perhehistoriasta. Hän muistelee vanhoja mm. lapsuuttaan millaista aikuisilla silloin oli ja suhdettaan perheeseen. Sairaus kaventaa ja rajaa elinpiiriä, mutta on opettanut elinpiiriä. Intiimiset suhteet ja internet vähentävät eristäytymistä.

”Ilma oli harmaa, pilvinen ja kolea Vaasassa elokuun 1963 lopussa. Kävelin käsi kädessä isäni kanssa, kuten minulla oli tapana. Yritin kaikin voimin ylipuhua häntä, jotta minun ei olisi tarvinnut mennä kouluun. Olinhan tuntenut aloittaessani lastentarhan ja muissa tilanteissa, etä en selviytynyt, jos jouduin olemaan erossa vanhemmistani. En tiedä käsittivätkö he tilanteen olleen aivan epänormaali. Tavallinen koulunaloittamispelko olisi ollut aivan ymmärrettävää, mutta tällainen mielipuolinen kauhu… He selvästi vain ajattelivat minun olevan hieman liian tunteileva.”

Kaj kertoo, että yksinäisyys on jatkuva ongelma ihmiselle, joka kärsii rajatilatyypin persoonallisuushäiriöstä, paniikkiahdistuksesta ja muista psyykkisistä vaivoista, koska ”terveet ihmiset” pitemmän päälle eivät kestä sairastuneen eristynyttä itsestä keskeisyyttä. Sitä paitsi kyvyttömyys sietää yksinäisyyttä ja ymmärtää sitä on yksi rajatilahäiriön tyypillisimpiä oireita.

Hänen todellinen kotipaikka tässä maailmassa oli monien vuosien ajan kesähuvila, joka kuului heidän elämään jo varhaisimmassa lapsuudessaan. Hänen enonsa N rakennutti sen juuri ennen kajin syntymää ja sukua – toisin sanoen enonsa ja äidinsä äiti, he, sekä äidin sisar perheineen – Kokoontui siellä kesäisin aina kun oli mahdollista. Muutamaan vuotta myöhemmin, ollessani seitsemän tai kahdeksan, isä osti Öjän ”takaisin”. Hänen enonsa oli pari-kolmea vuotta aikaisemmin myynyt huvilan lehtimiehelle, joka myöhemmin muutti Ruotsiin eikä sillä enää ollut hänelle käyttöä.

Minun mielestä tämä kirja oli todella hyvä ja kertoi, millaista on elää paniikkihäiriön ja ahdistuksen kanssa. On pitänyt olla vahva ihminen että on selvinnyt ja pystynyt kertomaan elämästään. Suosittelen kirjan lukemista.

SAHU essee Roosa Lampinen

Muutoksii

Elokuvan Muutoksii pääosassa on Helsingissä asuva12-vuotias poika nimeltä Antti. Antilla on paljon ongelmia koulussa sekä kotona. Koulu hänellä menee huonosti, koska hän ei keskity tunneilla, ja häntä kiusaa hänen luokan pahapoika Riku. Antin paras kaveri on somalipoika nimeltä Muhis ja he käyvät samaa koulua Herttoniemessä. Poikien ystävyys on mennä pilalle ikävän onnettomuuden takia.

Antti on tapansa mukaan myöhässä koulusta ja hän keksii opettajalle pikaisen selityksen siitä, miksi tämä on myöhässä. Se on Antille kymmenes myöhästyminen vähälle aikaa ja hän saa siitä jälki-istunnon.

Muhis esittelee Antille uutta puhelintaan, jonka hän on saanut serkultaan. Serkku on kuitenkin varastanut Rikun isältä Veijolta, jota pojat kutsuvat rasisti-Raneksi. Veijo on huomannut puhelimensa kadonneen ja valittaa siitä baarissa tarjoilijalle, joka on heittämässä tätä pihalle. Samalla Veijo huomaa Antin ja Muhiksen, sekä puhelimensa, jota Muhis selailee. Veijo suoraa poikia kallion reunalle, jossa hän hyökkää poikien kimppuun saadakseen puhelimensa takaisin, mutta puolustukseksi Antti tönäisee Veijoa, joka putoaa vahingossa kallion reunalta mereen.  Pojat luulevat Veijon kuolleen ja he pakenevat paikalta. Pojat menevät linja-autoon, jossa Muhiksen veli kuskina, siellä pojat sopivat etteivät kerro asiasta koskaan kenellekään.

Seuraavana päivänä Antti menee kouluun kerrankin ajoissa.  Antti on järkyttynyt edellispäivän tapahtumasta ja näkee kesken tunnin painajaisia, koska hän on nukahtanut tunnille, josta herää painajaiseen ja huutaa ”ei”. Opettaja on kertonut Antin nukkuessa mitä tehdä tunnilla. Antin herätessä painajaisesta hän joutuu aloittamaan parityöskentelyn vieressä istuvan tytön Maisan kanssa.

Antilla on alkanut ruokatunti. Antin luokalla oleva Maisa on kertonut opettajalle edellisellä tunnilla olleensa nälkälakossa. Hän on kalpea ja pyörtyy keskelle ruokalan lattiaa. Antti yrittää herätellä Maisaa, jolloin opettaja juoksee paikalle ja kysyy mitä on tapahtunut. Antin kiusaaja Riku valehtelee Antin tönäisseen Maisaa, jolloin Antti hyökkää Rikun kimppuun. Opettaja tulee väliin, jolloin Antti puree opettajaa kädestä. Antin äiti kutsutaan kouluun keskustelemaan tapahtumassa. Opettajat erottavat Antin muutamaksi viikoksi koulusta ja käskevät tämän mennä ADHD-testeihin, jonka jälkeen tämä olisi taas tervetullut kouluun.

Antti käy testeissä, jossa hänelle todetaan ADHD ja ADD. Hän saa tähän lääkityksen. Antin äiti yrittää udella tältä mikä häntä vaivaa ja missä tämän uusi lippis lippalakki on. Antti valehtelee sen jääneen Muhiksen luo, vaikka se putosi Veijon mukana mereen.

Veijo on joutunut putoamisen takia sairaalaan, koska on loukkaantunut todella vakavasti. Aluksi hän ei muista mitään, edes omia lapsiaan. Hänen muistinsa alkaa kuitenkin pikkuhiljaa palailla. Veijon Poika Riku ja hänen muut sukulaisensa päättävät kostaa, mutta kuitenkin somaleille, koska he luulevat somaliporukan tyrkänneet tämän kalliolta alas, koska Veijolla oli ollut aikaisemmin jotain kärhämää tämän somaliporukan kanssa.

Antti kuulee kostoaikeista ja siitä, että Veijo onkin hengissä. Hän alkaa suunnitella Muhiksen kanssa pakenemista Tanskaan Muhiksen sukulaisen luo.

Antti on menossa Muhiksen luo, mutta tämä onkin laitettu lastenkotiin, koska hänkin on nähnyt yöllä painajaisia Veijon putoamisesta. Muhiksen ja Antin ystävyys kielletään, koska Muhiksen äidin mukaan Antti on tälle huonoa seuraa. Anttia tämä surettaa ja purkaa tunteitaan riehumalla jossakin varastossa.

Antti on keksinyt tavan kerätä rahaa pakoreissua varten. Hän on valehdellut äidilleen ADHD lääkityksen tehon laskeneen, jolloin tämä on saanut lisätä annosta, mutta kuitenkin laittaa puolet päivän lääkeannoksesta purkkiin ja myy siten niitä eteenpäin.

Maisa on huomannut Antin ja Muhiksen oudon käytöksen, josta tämä arvaa Antin tönäisseen Rikun isän eli Veijon mereen. Antti kertoo tapahtuneen Maisalle. Maisa kertoo nähneensä Antin äidin poikaystävän Joukon Rikun luona. Jouko on rasisti ja on mukana juonessa kostaa somaleille. Jouko on kalastaessaan löytänyt Antin lippalakin ja luulee Muhiksen varastaneen tämän Antilta.

Maisa on Antin luona he pakenevat Joukoa ikkunasta. Antti ottaa rahat ja loput lääkkeet mukaansa, jotka myy saadakseen lisää rahaa. Antti ja Maisa koittavat löytää Muhiksen, koska rasistiporukka meinaa ruveta jahtaamaan Muhista.

Antti törmää sattumalta Muhikseen ja he yrittävät paeta laivalla Helsingistä, mutta huonoksi tuurikseen he eivät pääse laivaan, koska heillä ei ole täysi-ikäisiä valvojia. Pojat päättävät mennä huvipuistoon Linnanmäelle, jossa he viettävät mukavan päivän, kunnes menevät somaliporukan luo, jossa muut kertovat Antille ja Muhikselle, että rasistiporukka oli hakannut Muhiksen veljen.

Antti kertoo Rikulle tämän tönäisseen Veijon kalliolta alas. Tästä syntyy tappelu, jonka seurauksen rasistiporukka alkaa jahdata Muhista, mutta Antti pääsee piiloon ja menee pyytämään apua Muhiksen veljeltä. Tämä ei auta Anttia, joten Antti varastaa linja-auton, jolla tämä pelasta Muhiksen, Maisan ja Rikun. He pakenevat linja-autolla pitkän matkan, mutta jäävät kuitenkin elokuvan lopussa jollekin pellolle oleskelemaan.

Mielestäni elokuvassa näkyi paljon ongelmatilanteita, joita olisi voinut ennaltaehkäistä monella erilaisella tavalla. Esimerkiksi opettaja olisi voinut ottautua Maisan syömättömyyteen paremmin, koska tämä oli siitä jo aikaisemmin sanonut. Tällä olisi voinut ehkäistä pyörtymisen. Toisena esimerkkinä opettajat ja terveydenhoitaja olisivat voineet kehottaa Antin aikaisemmin ADHD-testeihin sekä Antin äiti olisi voinut ottaa asian vakavammin, koska Antti olisi voinut jo aikaisemmin ruveta keskittymään paremmin koulun käyntiin. Elokuva oli mielestäni ihan katsomisen arvoinen ja opettavainen siitä mihin asioiden ei pitäisi antaa mennä. Loppukohtaus elokuvassa jää arvoitukseksi, mitä tulee vielä tapahtumaan ja saadaanko asia ratkeamaan.