HYTO Essee Elina Keränen

Kiss & Cry
Katsoin elämänkertaelokuvan Kiss & Cry. Elokuva kertoo 17-vuotiaasta taitoluistelija Carley Allisonista, joka sairastaa harvinaista kurkkusyöpää.
Carley menee kavereiden kanssa juhlimaan ja tapaa siellä pojan nimeltä John. He käyvät treffeillä ja alkavat seurustella. Taitoluisteluharjoituksissa Carleylle tulee yhtäkkiä hengenahdistusta ja hän pyörtyy. Hänet viedään sairaalaan ja lääkäri tutkii hänet. Hänellä epäillään astmaa, joten hän saa mukaansa inhalaattorin. Oireet pahenevat ja Carley viedään TT kuvauksiin. Lääkäri kertoo, että henkitorven oikealta puolelta on löytynyt kasvain. Kasvain on pahanlaatuinen melanooma. Se on hyvin harvinainen. Vain seitsemän tunnettua tapausta. Kasvain voidaan poistaa, mutta koska kasvain on kilpirauhasen vieressä, täytyy kasvainta ensin pienentää kemoterapialla. Carleylle tehdään trakeostomia leikkauksella, jotta hän voisi hengittää. Nukutus ei toiminut ja hän tunsi hukkuvansa.
Pari viikkoa myöhemmin alkaa kemoterapia. Sivuvaikutuksena Carleyn hiukset alkaa lähteä. Carley ei halua, että John säälii häntä ja kehottaa miettimään, millaiseksi hän tulee muuttumaan. Hänestä tulee kalju ja sairas. Mutta John lupaa aina olla Carleyn tukena ja kertoo rakastavansa häntä.
Carleyn hiukset ovat lähteneet ja hän alkaa käyttää peruukkia. Hän ja John menevät luistelemaan ja Carleylle tulee kylmästä ilmasta pientä hengenahdistusta. Se helpottuu lepäämällä. Pukukopissa Carleyn kaverit näkevät hänet ilman hiuksia ja yksi kavereista järkyttyy. Siitä Carley pahoittaa mielensä. Hän saa kuitenkin voimaa laulamalla ja laittamalla lauluvideot nettiin. Hän palaa lukioon ja yllätyksenä siellä leikataan hiuksia hyväntekeväisyyteen.
Koulu on ohi. Carleyn ja Johnin välit ovat huonot Carleyn omatunnon takia. Hän ei halua, että John joutuu elämän sairaan ihmisen kanssa. Myöhemmin he palaavat kuitenkin yhteen ja ovat onnellisia.
Kasvainta luultiin melanoomaksi, mutta se olikin kirkassolusarkooma. Häneltä poistettiin kasvaimet ja teknisesti syöpä oli nyt poissa. Kaikki näytti olevan kunnossa ja luultiin että Carley paranee. Magneettikuvissa kuitenkin selvisi, että
syöpä oli levinnyt keuhkoihin. Tieto levinneestä syövästä on hirveää, kun luullaan että kaikki on hyvin ja tyttö paranee. Tästä tiedosta huolimatta Carley jatkaa elämää iloisena, eikä anna syövän häiritä hänen elämäänsä.
”Eihän tämä mukavaa ole. Mutta voimme tehdä päätöksiä. Ja minä päätän hymyillä.”
19-vuotiaana Carley Allison kuoli taisteltuaan viimeiset kaksi vuotta. Hän onnistui pysymään positiivisena ja inspiroimaan ihmisiä. Hän ei halunnut antaa syövän voittaa, ja vaikka hän menehtyi siihen, se ei voittanut.
Mielestäni elokuva oli hieno tarina taistelusta syöpää vastaan. Se on rankka kokemus kaikille niin sairastavalle, kuin läheisillekin. Elokuvassa näkyi läheisten ja ystävien tuki koko taisteluprosessin läpi. Rakkauskaan ei tunne rajoja, vaikka toinen olisi kuinka sairas. Tärkeintä on, mitä ihminen on sisältä, kuin mitä se on ulkoa päin.

HYTO Essee Minna Kiiskinen

Olet korvaamaton

  Katsoin elokuvan Irreplaceable You / Olet korvaamaton. Elokuva kertoo Abbiesta ja Samista, jotka rakastuivat jo lapsina ja rakastivat toisiaan siitä hetkestä lähtien, kun Abbie puri Samia olkapäähän ja hän sai siihen kuusi tikkiä.

  Elokuvassa Abbie ja Sam muuttavat yhteen ja tupaantulias juhlissa he kertovat kihlauksesta ja tulevista häistä, koska Abbie luulee odottavansa lasta. Ultraäänessä ja verikokeissa kuitenkin selviää, ettei Abbie ole raskaana vaan hänellä on kasvain vatsassa, joka selviää myöhemmin syöväksi. Syöpä on nelostason syöpä ja Abbiella on 3 kasvainta vatsassa.

  Lääkäri ehdottaa tukiryhmiä ja palliatiivista hoitoa, jonka jälkeen Abbie menee virkkausryhmään. Ryhmässä hän tapaa Myron nimisen miehen, johon hän ystävystyy. Myron on hyvin suorasanainen, jonka ansioista Abbie saa idean etsiä Samille uuden kumppanin, ettei Sam jäisi aivan yksin Abbien kuoleman jälkeen. Abbie yrittää epätoivoisesti etsiä rakkaalleen uutta kumppania, mutta kun Sam saa tietää aikeista hän ei ole yhtä innostunut ja parin riitely johtaa eroon. Abbie ja Myron viettävät paljon aikaa, mutta erääseen tukiryhmä tapaamiseen Myron ei enää ilmesty, koska hän kuoli. Abbie vierailee Myronin vaimon, Estellen luona. Estelle kertoo Abbielle asioista mitä Myron oli hänestä kertonut, joka johtaa siihen, että Abbie haluaa Samin takaisin tajuttuaan mitä hän menetti.

  Sam kosii Abbieta ja he suunnittelevat häitä, jotka piti muutenkin järjestää. Abbie on jo todella huonossa kunnossa ja tietää ettei jaksa häihin asti, mutta haluaa kuitenki järjestää ne, koska tietää, että kävi miten kävi Sam tarvitsee juhlat läheisten kesken. Abbie kuolee juuri hääaamuna sen jälkeen kun näkee haukan taivaalla, mikä muistuttaa Myronista eli mielestäni Myron päästi Abbien tuskista ja tuli hakemaan hänet pois. Juhliin Abbie oli kirjoittanut kauniin kirjeen Samille ja läheisilleen, jossa hän muistelee heitä ja mennyttä elämää.

  Elokuva on kaunis kertomus parin välisestä rakkaudesta ja siitä vaikka tekee kuolemaa silti voi elää niin täyttä elämää kuin vain mahdollista. Tykkäsin elokuvasta paljon. Oppia tästä voi sen, että syöpä on surullinen prosessi potilaalle, mutta myös kaikille läheisille ja tietenkin sen saattohoitoa ajatellen, että elämän pitää olla elämisen arvoista omien voimavarojen rajoissa. Elokuvasta myös näkyi, että alku järkytyksen jälkeen oltiin sinut kuoleman kanssa, koska kuolema on luonnollinen loppu elämälle.

---

Ladataan...

SAHU Essee Matti Pöykiö

Tein sairaanhoidon ja huolenpidon kirjaesseeni kirjasta nimeltä Elämän loppu vai kuoleman alku: Hoitopäätökset kuoleman lähestyessä. (Duodecim. 2006.)
Kirjan on toimittanut ja osittain kirjoittanut saattohoitokoti Terhokodin entinen johtaja Juha Hänninen.
Kirjassa useat lääketieteen ammattilaiset jakavat kuudentoista artikkelin voimin oman rehellisen näkemyksensä kuolemasta, saattohoidosta, eutanasiasta sekä muista vaikeista lääketieteellisistä tilanteista, joissa tautiin ei enää ole mahdollista käyttää kuratiivisia hoitoja.

Kirja pureutuu myös kuolemaan liittyviin eettisiin ongelmiin liittyen potilaiden itsemääräämisoikeuteen sekä eutanasiaan.
Myös vaikeampiakin aiheita käsitellään, kuten lapsen saattohoitoa ja kuolemaa, sekä potilaan kuolemaan liittyvää eksistentiaalista toivoa ja ahdistusta.

Kirjan alussa Hänninen pohtii kirjoituksessaan kuolemaa käsitteenä ja sitä, milloin ihminen määritellään kuolevaksi. Myös elämän päättymiseen liittyviä hankalia kysymyksiä kuten ihmisen oikeutta arvokkaaseen kuolemaan ja kuolevan potilaan elämän pitkittämisen merkityksellisyyttä pohditaan.

Hoitotahtoa käsittelevässä artikkelissa perehdyttiin hoitotahdon sisältöön ja siihen, kuinka hoitotahto käytännössä toteutuu vai toteutuuko ollenkaan. Omaisten ja potilaan käsitykset hoitotahdosta voivat nimittäin kirjoituksen mukaan poiketa toisistaan tai omaiset voivat ymmärtää kuolevan läheisensä hoitotahtoa väärin. Artikkelissa kuitenkin todetaan hoitotahdon olevan tärkeässä roolissa potilaan autonomian kannalta. Hoitotahtoa tulisi kuitenkin tarkastella myös sen kestävyyden kannalta ihmisen ajan mittaa muuttuvan mielen vuoksi.

Kuolemaan liittyvä eksistentiaalinen toivo ja ahdistus käsitteli mielestäni tärkeitä aiheita koskien aitoa läsnäoloa, toivon merkitystä ja potilaan eksistentiaalisten kysymysten kuuntelemista ja niihin vastaamista.
Myöskin hoitohenkilökunnan suhdetta kuolemaan sekä siihen liittyvää ahdistusta oli pohdittu, kun aiheena on hoidettavana olevan ihmisen vääjäämätön kuolema.

Seuraavassa artikkelissa paneuduttiin elämän loppupuolella olevan potilaan hoitojen lopettamiseen, nesteytykseen ja ravitsemukseen hoitavan lääkärin perspektiivistä. Artikkelissa kuvataan nesteytyksen ja ravitsemuksen mielekkyyttä kuolevan potilaan hoidossa ja milloin niistä voidaan luopua.

Ennen artikkelia eutanasiasta käsitellään palliatiivisen sedaation periaatteita ja toteuttamista, jotka joidenkin tahojen mukaan voidaan rinnastaa askeleeksi kohti eutanasiaa. Palliatiivisten sedaatioiden vahvuuksia on eriasteisia ja lievimmässä sedaatiossa potilas kykeneekin vielä keskustelemaan.

Kirjan loppuosa oli pitkälti pyhitetty eri kirjoittajien monialaisille näkemyksille eutanasiasta ja siihen liittyvistä ongelmista koskien armokuoleman eettisyyttä, kulttuurin vaikutusta eutanasiaan, itsemääräämisoikeutta sekä eutanasian takana olevaa juridiikkaa.

Omassa työhistoriassani en ole vielä päässyt pahemmin toteuttamaan saattohoidossa olevan potilaan palliatiivista hoitoa, joten mielestäni kirja oli teoreettisesti arvokas opas paremman saattohoidon toteuttamisessa sekä kehittämisessä oman ammatillisen kasvuni kannalta.
Mielestäni kirja on kokonaisuudessaan tutustumisen arvoinen teos saattohoidosta ja eutanasiasta kiinnostuneille sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille tai jo työelämässä toimiville omaa ammattitaitoaan kehittäville sote-alan ammattilaisille.

KUNT Essee Matti Pöykiö

Kuntoutumisen tukemisen essee Christy Brownin (05.06.1932 – 06.09.1981) omaelämäkerran pohjalta tehdystä samannimisestä elokuvasta My left foot – Vasen jalkani. Elämäkerta on julkaistu vuonna 1954 ja Jim Sheridanin ohjaama filmatisointi vuonna 1989. My left foot kertoo 1930-luvulla köyhään irlantilaiseen suurperheeseen syntyneestä vaikeasti CP-vammaisesta miehestä nimeltä Christy Brown. Elokuvassa seurataan Christyn elämää lapsuudesta aikuisuuteen; CP-vammaisesta lapsesta, josta ei koskaan pitänyt tulla mitään, vaikeuksien kautta kuuluisuuteen nousseeksi arvostetuksi runoilijaksi, taidemaalariksi ja kirjailijaksi.
Elokuvan alussa viisivuotiaan Christyn ainoa toimiva raaja on hänen vasen jalkansa, ja kaikki, Christyn äitiä lukuun ottamatta pitävätkin poikaa niin ikään fyysisesti, kuin psyykkisesti jälkeenjääneenä. Ihmisten suhtautuminen Christyyn muuttuu kuitenkin nopeasti, kun Christy huomaa kykenevänsä kirjoittamaan vasemman jalkansa turvin lattiaan saatuaan varpaidensa väliin liidun. Tämän huomattuaan Christyn äiti huomaa poikansa olevan lahjakas ja alkaa tukemaan poikansa taideharrastusta ja matkaa kohti itsenäistä elämää. Perheeltään saadusta kannustuksesta huolimatta Christyn aikuistuessa hän alkaa kuitenkin tuntemaan itsensä erilaiseksi ja ulkopuoliseksi omassa perheessään.
Aikuisiällä Christy oppii myös puhumaan melko sujuvasti puheterapian avulla, mutta rakastuukin kuntouttajanaan toimivaan nuoreen naiseen nimeltä tohtori Eileen Coleen. Tohtori Colen avulla Christy saa myös taideteoksensa ensimmäiseen taidenäyttelyyn. Onnistuneen taidenäyttelyillan jälkeen ravintolassa itsensä humalaan juonut Christy tulee kuitenkin karusti torjutuksi vannoessaan rakkauttaan tohtori Colelle ja tästä masentuneena Christy päättääkin yrittää viiltää ranteensa auki varpaidensa välissä pidetyllä partaveitsellä tässä kuitenkaan onnistumatta. Itsemurhayrityksestään huolimatta Christy jatkaa kirjoittamista ja maalaamista. Elokuvan lopussa kuvataankin jo parrakasta päähenkilöä häntä varta vasten järjestetyssä palkintoseremoniassa. Vaikka elokuva loppuukin iloiseen kohtaukseen Christyn jakaessa pullon samppanjaa tulevan vaimonsa Maryn kanssa, ei Christy Brownin elämä ollut helppoa ja hänen elämäänsä varjostikin masennus ja alkoholismi, luultavasti koska hänen ensimmäisen viskilasillisensa jälkeen hän huomasi sen olevan ainakin yksi tapa paeta hänen omaa todellisuuttaan vammautuneessa kehossaan. Elokuvan pääosassa näytellyt Daniel Day-Lewis eläytyi myös erittäin uskottavasti rooliinsa vaikeasta CP-vammasta kärsivänä nuorena miehenä. Rooliinsa valmistautuessa Daniel viettikin kahdeksan viikkoa Dublinin Sandymountin klinikalla opetellen maalaamaan jalallaan ja tarkkaillen klinikan asukkaita rooliaan varten. Tämä roolisuoritus toikin hänelle parhaan miespääosan Oscar-palkinnon vuonna 1989. Mielestäni elokuva oli loistava kuvaus siitä, kuinka vaikeuksien kautta on mahdollista saavuttaa suuriakin asioita. Lisäksi elokuvassa korostuivat oikein hyödynnettyjen voimavarojen, terapian sekä sosiaalisten suhteiden tuoma hyöty kuntoutumisen tukemisessa ja arkisessa elämässä selviytymisessä.