LANU Essee Pirjo Mattsson

Reetta Kurjosen kirjoittama kirja

Minä, adoptoitu

Kirja kertoo Reetan elämästä adoptoituna Suomessa. Toivottuna, rakastettuna ainoana lapsena eläminen, erilaisuus, koulukiusaaminen, omien juurien etsiminen ja omat elämän kolhut siivittävät lukijan mukaan melkoiselle matkalle.

Mietin kirjan sopivuutta lasten ja nuorten osaamisalan opintoihin, päädyin kirjoittamaan esseen, koska kirja käsittelee niin paljon kasvamiseen ja kehittymiseen liittyviä kokemuksia.

Kirjan alussa Reetta kertoo vanhempiensa vaikeuksista saada omaa lasta 70-luvun Suomessa. Lääketiede siltä osin oli hyvin kehittymätöntä ja aihe oli siihen aikaan vielä tabu. Vanhempansa tekivät töitä ja kärsivät lapsettomuudestaan. Viimein Reetan äiti rohkeni kysyä mieheltään, josko he harkitsisivat adoptiota. Ja Reetan isä suostui.

Moni tuskin miettii mitä lapsettomuus voi pahimmillaan olla. Itkua kuukaudesta toiseen, reippaan näyttelemistä ja vastailua uteliaiden kysymyksiin lapsen viipymisestä. Niin vaan asia on, ettei kaikki saa sitä omaa nyyttiään, vaikka kuinka haluaisi tai sen saaminen vie vuosia. Hyvä esimerkki on presidenttimme puolisoineen. Hienoa, että uskalsivat tuoda julki vuosien odotuksen ja pettymykset.

Vuosi oli 1976, kun vanhemmat ottivat yhteyttä Pelastakaa Lapset ry:n toimistoon. Siellä oli kyselty, haluaisivatko vanhemmat tytön vai pojan. No eihän sitä biologistakaan lasta ”tehdessä” laiteta perään toivetta tytöstä tai pojasta, no kyllä tietysti jotkut, mutta tuskin toivetta niin kirjaimellisesti otetaan vastaan….

Reetta syntyi vuonna 1977 ja oli 4,5 kk vanha, kun vanhemmat hakivat hänet omaan kotiin. Reetan biologinen äiti on suomalainen ja isä intialainen. Hänen ulkoinen olemuksensa siis on hieman erilainen kuin supisuomalaisen ja siitä syystä häntä sitten myöhemmin kiusattiin.

Reetan varhaislapsuus oli onnellinen. Äiti oli aina läsnä ja luki kirjoja, isä oli paljon työn takia pois, mutta kun oli kotona niin tyttö sai tuntea isän läsnäolon ja rakkauden. Perhe kertoi avoimesti adoptiosta eikä se koskaan ollut aiheuttanut ongelmia. Vanhempien suvut ja kaikki läheiset ottivat Reetan heti omakseen.

Kiusaaminen alkoi koulussa. Reettaa kiusasivat enimmäkseen pojat. Onneksi hänellä oli koulussa hyviä ystäviä ja hyvä ystäväpiiri myös koulun ulkopuolella. Suurimmaksi osaksi kiusaaminen johtui Reetan hieman erilaisesta ulkonäöstä. Eräs poika oli aikuisena tunnustanut kiusanneensa siksi, koska oli ihastunut häneen. Voi kunpa ihmiset voisivat osoittaa ihastumisensa aivan muilla keinoilla!

Kiusaaminen on aina väärin, johtuu se sitten mistä syystä hyvänsä. Reetta on mennyt kouluun 1980-luvun puolen välin tienoilla. Silloin ei ollut kiusaamisen puuttumiseen taitoja vielä opettajillakaan, tai sitten tahto puuttui. Ei ollut kasvatuskeskusteluja kiusaajien, kiusatun ja heidän vanhempiensa välillä. Reetta oli asiansa kanssa melko yksin. Jotkut opettajat vain sanoivat: ”koeta kestää” tai ”kyllä aikuisen (13V!!!) täytyy osata asiansa itsekin selvittää”. Kuka näitä lapsen ja nuoren asioita hoitaa, jos ei aikuiset koulussa ja kotona?!

Äiti oli ottanut kouluun yhteyttä kiusaamisen takia, mutta niistä ei juurikaan ollut hyötyä, pelkkää sananhelinää. Reetta ei halunnut kiusaamisestaan tehdä kovinkaan suurta numeroa, vaikka se satuttikin, muistutti vaan häntä adoptiotaustastaan ja erilaisuudestaan.

Murrosiässä Reetan sisällä kuohui, niin kuin suurimmalla osalla meistä, oli sitten adoptoitu tai ei. Koska Reetan kiusaajat olivat suurimmaksi osaksi poikia, hän luuli, ettei koskaan ”kelpaa” kellekään pojalle ja jää ilman puolisoa. Hänellä oli vääristynyt kuva itsestään. Reetta piti itseään rumana hieman tumman ihon takia ja vaikka vanhempansa olivat ruskeasilmäisiä ja tummia, niin hän piti itseään kaikkea muuta kuin suomalaisena. Hän toivoi salaa itselleen vaaleita hiuksia ja sinisiä silmiä. Reetan parhaat ystävät ovat olleet mukana lapsuudesta huimimpiin nuoruusvuosiin ja aikuisuuteen saakka. Ystävät ovat olleet tukena niin hyvinä kuin mustimpinakin päivinä.

Hyvät ja luotettavat ystävät, heitä ei ole kaikilla vaikka niin soisikin. Hyvän ystävän merkitys korostuu niinä ikävinä hetkinä, kun tarvitsee kuuntelijaa ja olkapäätä, ja silloin kun haluaa pitää hauskaa ja vähän leikitellä.

Miksiköhän jotkut kokevat erilaisuuden negatiivisena? Johtuuko se kateudesta vai ihastumisesta? Miksei saa olla onnellinen juuri sellaisena kuin on? Erilaisuuttahan pidetään rikkautena. Monesti lasten asennetta ihmetellessä, asenteen syynä ovatkin aikuiset siellä kotona….

Vuodet vierivät ja Reetta löysi rinnalleen Juhan. Reetta halusi äidiksi ja Juha isäksi. Vihdoin lapsi ilmoitti tulostaan, mutta vauva ei koskaan saanut syntyä. Reetta oli vihainen kaikelle. Aikaisemmin hän ei ollut halunnut tietää mitään biologisista vanhemmistaan, mutta nyt hän oli vihainen äidilleen. Minkälainen nainen antaa lapsensa pois, eikä halua pitää hänestä kiinni kynsin hampain? Niinpä. Kukaan ei voi kokea asioita niin kuin toinen, kukaan ei voi elää toisen elämää eikä tietää mitä sydän sanoo. Rakastiko Reetan biologinen äiti Reettaa niin paljon, että halusi antaa hänelle paremman elämän kuin mitä itse pystyi tarjoamaan?

Reetta joutui nyt kokemaan lapsuutensa uudessa valossa. Hän haluaa eheyttää itsensä ja katsoa kauas taakse – varhaislapsuutensa, vauvaikäänsä saakka. Mikä merkitys lapselle onkaan tietää mistä on tullut? Mitä ovat joutuneet pohtimaan ne nuoret ja aikuiset, jotka ovat saaneet tietää olevansa adoptoituja vasta myöhemmin elämässään? Entä ne lapset, jotka ovat saaneet alkunsa keinohedelmöityksellä vieraista sukusoluista ennen uutta lakiuudistusta, jolloin sukusoluja luovuttaneiden nimiä ei kirjattu niin, että mahdollisesti syntyvät lapset eivät koskaan saa tietää biologista isäänsä tai äitiään? Heille biologiset juuret ovat ikuinen mysteeri.

Reetta löysi sisarensa ja tämän kautta biologisen äitinsä. Äiti ei ollut ensin ilahtunut tyttärensä yhteydenotosta ja kielsi kaiken. Monien mutkien kautta äiti myönsi olevansa biologinen äiti ja kertoi Reetan isän olevan intialainen. Nyt Reetta tiesi, miksi hän on niin erinäköinen kuin muut. Hän löysi identiteettinsä ja sai voimaa juuristaan. Juurien etsiminen ja löytäminen on tuonut lisää rikkautta ja rakkautta Reetan elämään. Lapsena ja nuorena koetut kiusaamiset hän joutuu kantamaan läpi elämänsä – ne eivät häviä, muuttuvat ja muuttavat hieman muotoaan. Reetta kertoo kirjassaan paljon mitä hyvää on kokenut adoptiostaan ja mitä haasteita adoptio tuo tullessaan niin vanhemmille kuin lapsellekin. Hän pohtii kansainvälisen adoption hyviä ja huonoja puolia. Ainahan pitäisi ottaa huomioon lapsen etu, toteutuuko se vai onko lasta ”odottavat” vanhemmat itsekkäitä? Näitä asioita voisi pohtia loputtomiin.

Reetta tuli toisen kerran raskaaksi, mutta se oli kohdun ulkopuolinen….

Pitkän harkinnan jälkeen he lähtivät adoptiojonoon, Reetta ja Juha kokivat paljon. Adoptioprosessin edetessä Reetta tuli raskaaksi. He saivat pienen tyttären, tytär sai 1,5 vuoden päästä pikkusiskon.

Näin voi elämä yllättää.

Kirjassa pohdittiin paljon omien juurien merkitystä ja adoptiota. Ei kai sillä ole mitään väliä, kuinka lapset ovat perheeseen tulleet, kunhan ovat toivottuja, odotettuja ja rakastettuja. Kuinka erilaisuudesta voi löytyä oma voimavara. Kuinka kiusattu voi menestyä ja kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi rakastavassa, omassa kodissa.