SAHU Essee Matti Pöykiö

Tein sairaanhoidon ja huolenpidon kirjaesseeni kirjasta nimeltä Elämän loppu vai kuoleman alku: Hoitopäätökset kuoleman lähestyessä. (Duodecim. 2006.)
Kirjan on toimittanut ja osittain kirjoittanut saattohoitokoti Terhokodin entinen johtaja Juha Hänninen.
Kirjassa useat lääketieteen ammattilaiset jakavat kuudentoista artikkelin voimin oman rehellisen näkemyksensä kuolemasta, saattohoidosta, eutanasiasta sekä muista vaikeista lääketieteellisistä tilanteista, joissa tautiin ei enää ole mahdollista käyttää kuratiivisia hoitoja.

Kirja pureutuu myös kuolemaan liittyviin eettisiin ongelmiin liittyen potilaiden itsemääräämisoikeuteen sekä eutanasiaan.
Myös vaikeampiakin aiheita käsitellään, kuten lapsen saattohoitoa ja kuolemaa, sekä potilaan kuolemaan liittyvää eksistentiaalista toivoa ja ahdistusta.

Kirjan alussa Hänninen pohtii kirjoituksessaan kuolemaa käsitteenä ja sitä, milloin ihminen määritellään kuolevaksi. Myös elämän päättymiseen liittyviä hankalia kysymyksiä kuten ihmisen oikeutta arvokkaaseen kuolemaan ja kuolevan potilaan elämän pitkittämisen merkityksellisyyttä pohditaan.

Hoitotahtoa käsittelevässä artikkelissa perehdyttiin hoitotahdon sisältöön ja siihen, kuinka hoitotahto käytännössä toteutuu vai toteutuuko ollenkaan. Omaisten ja potilaan käsitykset hoitotahdosta voivat nimittäin kirjoituksen mukaan poiketa toisistaan tai omaiset voivat ymmärtää kuolevan läheisensä hoitotahtoa väärin. Artikkelissa kuitenkin todetaan hoitotahdon olevan tärkeässä roolissa potilaan autonomian kannalta. Hoitotahtoa tulisi kuitenkin tarkastella myös sen kestävyyden kannalta ihmisen ajan mittaa muuttuvan mielen vuoksi.

Kuolemaan liittyvä eksistentiaalinen toivo ja ahdistus käsitteli mielestäni tärkeitä aiheita koskien aitoa läsnäoloa, toivon merkitystä ja potilaan eksistentiaalisten kysymysten kuuntelemista ja niihin vastaamista.
Myöskin hoitohenkilökunnan suhdetta kuolemaan sekä siihen liittyvää ahdistusta oli pohdittu, kun aiheena on hoidettavana olevan ihmisen vääjäämätön kuolema.

Seuraavassa artikkelissa paneuduttiin elämän loppupuolella olevan potilaan hoitojen lopettamiseen, nesteytykseen ja ravitsemukseen hoitavan lääkärin perspektiivistä. Artikkelissa kuvataan nesteytyksen ja ravitsemuksen mielekkyyttä kuolevan potilaan hoidossa ja milloin niistä voidaan luopua.

Ennen artikkelia eutanasiasta käsitellään palliatiivisen sedaation periaatteita ja toteuttamista, jotka joidenkin tahojen mukaan voidaan rinnastaa askeleeksi kohti eutanasiaa. Palliatiivisten sedaatioiden vahvuuksia on eriasteisia ja lievimmässä sedaatiossa potilas kykeneekin vielä keskustelemaan.

Kirjan loppuosa oli pitkälti pyhitetty eri kirjoittajien monialaisille näkemyksille eutanasiasta ja siihen liittyvistä ongelmista koskien armokuoleman eettisyyttä, kulttuurin vaikutusta eutanasiaan, itsemääräämisoikeutta sekä eutanasian takana olevaa juridiikkaa.

Omassa työhistoriassani en ole vielä päässyt pahemmin toteuttamaan saattohoidossa olevan potilaan palliatiivista hoitoa, joten mielestäni kirja oli teoreettisesti arvokas opas paremman saattohoidon toteuttamisessa sekä kehittämisessä oman ammatillisen kasvuni kannalta.
Mielestäni kirja on kokonaisuudessaan tutustumisen arvoinen teos saattohoidosta ja eutanasiasta kiinnostuneille sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille tai jo työelämässä toimiville omaa ammattitaitoaan kehittäville sote-alan ammattilaisille.

KUNT Essee Matti Pöykiö

Kuntoutumisen tukemisen essee Christy Brownin (05.06.1932 – 06.09.1981) omaelämäkerran pohjalta tehdystä samannimisestä elokuvasta My left foot – Vasen jalkani. Elämäkerta on julkaistu vuonna 1954 ja Jim Sheridanin ohjaama filmatisointi vuonna 1989. My left foot kertoo 1930-luvulla köyhään irlantilaiseen suurperheeseen syntyneestä vaikeasti CP-vammaisesta miehestä nimeltä Christy Brown. Elokuvassa seurataan Christyn elämää lapsuudesta aikuisuuteen; CP-vammaisesta lapsesta, josta ei koskaan pitänyt tulla mitään, vaikeuksien kautta kuuluisuuteen nousseeksi arvostetuksi runoilijaksi, taidemaalariksi ja kirjailijaksi.
Elokuvan alussa viisivuotiaan Christyn ainoa toimiva raaja on hänen vasen jalkansa, ja kaikki, Christyn äitiä lukuun ottamatta pitävätkin poikaa niin ikään fyysisesti, kuin psyykkisesti jälkeenjääneenä. Ihmisten suhtautuminen Christyyn muuttuu kuitenkin nopeasti, kun Christy huomaa kykenevänsä kirjoittamaan vasemman jalkansa turvin lattiaan saatuaan varpaidensa väliin liidun. Tämän huomattuaan Christyn äiti huomaa poikansa olevan lahjakas ja alkaa tukemaan poikansa taideharrastusta ja matkaa kohti itsenäistä elämää. Perheeltään saadusta kannustuksesta huolimatta Christyn aikuistuessa hän alkaa kuitenkin tuntemaan itsensä erilaiseksi ja ulkopuoliseksi omassa perheessään.
Aikuisiällä Christy oppii myös puhumaan melko sujuvasti puheterapian avulla, mutta rakastuukin kuntouttajanaan toimivaan nuoreen naiseen nimeltä tohtori Eileen Coleen. Tohtori Colen avulla Christy saa myös taideteoksensa ensimmäiseen taidenäyttelyyn. Onnistuneen taidenäyttelyillan jälkeen ravintolassa itsensä humalaan juonut Christy tulee kuitenkin karusti torjutuksi vannoessaan rakkauttaan tohtori Colelle ja tästä masentuneena Christy päättääkin yrittää viiltää ranteensa auki varpaidensa välissä pidetyllä partaveitsellä tässä kuitenkaan onnistumatta. Itsemurhayrityksestään huolimatta Christy jatkaa kirjoittamista ja maalaamista. Elokuvan lopussa kuvataankin jo parrakasta päähenkilöä häntä varta vasten järjestetyssä palkintoseremoniassa. Vaikka elokuva loppuukin iloiseen kohtaukseen Christyn jakaessa pullon samppanjaa tulevan vaimonsa Maryn kanssa, ei Christy Brownin elämä ollut helppoa ja hänen elämäänsä varjostikin masennus ja alkoholismi, luultavasti koska hänen ensimmäisen viskilasillisensa jälkeen hän huomasi sen olevan ainakin yksi tapa paeta hänen omaa todellisuuttaan vammautuneessa kehossaan. Elokuvan pääosassa näytellyt Daniel Day-Lewis eläytyi myös erittäin uskottavasti rooliinsa vaikeasta CP-vammasta kärsivänä nuorena miehenä. Rooliinsa valmistautuessa Daniel viettikin kahdeksan viikkoa Dublinin Sandymountin klinikalla opetellen maalaamaan jalallaan ja tarkkaillen klinikan asukkaita rooliaan varten. Tämä roolisuoritus toikin hänelle parhaan miespääosan Oscar-palkinnon vuonna 1989. Mielestäni elokuva oli loistava kuvaus siitä, kuinka vaikeuksien kautta on mahdollista saavuttaa suuriakin asioita. Lisäksi elokuvassa korostuivat oikein hyödynnettyjen voimavarojen, terapian sekä sosiaalisten suhteiden tuoma hyöty kuntoutumisen tukemisessa ja arkisessa elämässä selviytymisessä.

SAHU Essee Jere Ruokolainen

Suljettu Saari  

Tekijä Dennis Lehane 

Julkaisuvuosi 2003 

 

Kirja alkaa kun traumaattisia kokemuksia kokenut sheriffi Edward Daniels lähtee tutkimaan parinsa Chukin kanssa vankimielisairaalasta karannutta vaarallista Rachel Solando vankia. Edward on todella päättäväinen ja jämpi, joka tykkää kääntää jokaisen kiven totuutta etsiessä. Etsinnät eivät oikein ole tuulta alleen, kun tuntuu että kukaan ei tiedä oikein mitään kadonneesta naisesta, eikä ole halukkaita tekemään saumatonta yhteistyötä seriffien kanssa. Etsintöjen tiimellyksessä Edward paljastaa parilleen Chukille, että hän myös tutkii vankimielisairaalaa, koska hänellä on epäilys että saarella tehdään vangeilla laittomia ihmiskokeita. Saarella pitäisi olla myös todella vaarallinen vanki Andrew Leadis, joka on tuttu Edwardille entuudestaan.   

 

Etsintöjen edetessä Edward alkaa nähdä outoja unia sekä harhoja. Terävä seriffi päättelee nopeasti että saarella todella taphtuu jotain ihmeellistä ja uskoo että häntä yritetään huumata ja harhauttaa etsinnöissä. Pari päivää saarella vietettyään Edward on päässyt jututtamaan vankeja, sekä henkilökuntaa täysin tuloksetta. Harhat kasvavat nopeasti ja Edwardilla alkaa olla vaikea hahmottamaan mikä on totta ja mitkä on harhoja. 

 

Kirjan lopussa Edward joutuu jatkamaan etsintöjä yksin parin hävittyä oudosti. Hän on täysin varma että hänen parinsa Chuck on kaapattu ja viety lähellä sijaitsevaan vanhaan majakkaan odottamaan ihmiskokeiden alkua. Näin Edward päättää pikaisesti lähteä majakkaa kohti pelastamaan pariaan. Majakalle saavuttuaan Edward löytää tohtori Cawleyn odottamassa häntä. Lopussa selviää että Edward onkin oikeasti Andrew Leadis, todella vaikeaa skitsofreniaa sairastavaa väkivaltainen vanki, joka on kehittänyt itselleen uuden nimen ja uuden tarinan. Edward ei meinaa millään hyväksyä sitä tosi asiaa että hän on keksinyt tarinsa itse ja on oikeati Andrew. Kirja loppuu siihen kun Edward vihdoin muistaa menneisyyden pahuudet ja syyt minkä takia hän on jo parivuotta joutunut olemaan vankimielisairaalassa. 

 

Kirja oli mielestäni todella hyvä. Juoni oli jännittävä ja mukaansa tempaava. Parasta kirjassa oli se että jännitys säilyi loppuun asti, sekä juonessa tapahtui mukavanlainen käänne. Ehdottomasti suosittelen kirjaa myös muiden luettavaksi. 

 

 

 

SAHU Essee Elina Sablina

Mika Lehestö, Olli Koivunen, Heikki Jaakkola.

Hoitajan turva.

Mitä turvallisuus on? Mitä se merkitsee hoitotyössä? Miten ehkäistä ennalta tapaturmia? Ja Miten toimia erilaisissa hoitotyön ongelmatilanteissa? Näihin kysymyksiin saa vastata kirjan ”Hoitajan turva” lukemisen jälkeen. Tässä kirjassa käsitellään paloturvallisuutta hoitolaitoksissa, väkivaltauhkatilanteita, päihteitä käyttävän potilaan kohtaamista, hoitovirheitä, työperäisten infektioiden ehkäisyä. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaiset kohtaavat työssään ihmisiä, joiden fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky on alentunut sairauden, trauman tai ikääntymisen myötä, eli ihmisiä, jotka eivät pysty huolehtimaan omasta turvallisuudesta ja tarvitsevat apua. Osaaminen toimintaa oikein tulipalotilanteessa on tosi tärkeä elämässä ja erityisesti hoitotyössä. Paloturvallisuusasioihin perehdytty hoitohenkilökunta ja tehdyt investoinnit palkitsevat varmasti mahdollisen onnettomuuden sattuessa. Eli jokaisen uuden työntekijän, joka tuli töihin tai työharjoitteluun, kannattaa alun perin perehtyä yksikön paloturvallisuuden toimintoja, turvallisuus suunnitelmaa, fyysisiä tiloja, alkusammuttimien sijaintia. Koska se on tarpeen sekä asiakkaiden että työntekijöiden turvallisuuden kannalta.

Hoitotyössä jokaisen ammattilaisen pitää olla tarkkaavainen niin kuin vahingot voivat tulla näkyviin helposti. Hoitotyössä on vahinkoja kuten hoitovahinko, sairaanhoitolaitteen tai –välineen vika, infektiovahinko, kohtuuton vahinko. Eli jokainen työntekija vastaanomakohtaisesti omasta toiminnastaan eli toimipiteita, joita ei osaa tai hallitse, ei tule tehdä. Tietysti hyvät ammattilliset taidot, yhteistyö ja tiimityöskentely, huolellinen kirjaaminen vaikuttavat tapaturmien ja vahinkojen ehkäisyyn. On erittäin tärkeää kirjata huolellisesti jokaisesta ongelmatilannesta ja sen syistä, että se ei tapahtu uudelleen. Myöskin kyky ottaa vastaa omista virheista ja pyytää anteeksi on tosi hyödyllinen taito sellaisissa tilanteissa.

Hoitotyössä on tärkeää osaa nähdä ennalta tulevaa vahinkotilannetta, tunnistaa riskeja ja edistää sen ehkäistämista etukäteen. Esimerkiksi : henkilökunnan työasu pitää olla neutraali ja luo turvallisuuden tunnetta potilaille ja näiden omaisille. Korut ja pitkät hiukset, joita ei pidetty kiinni , kielletty, koska se voi olla epäturvallista hoitajalle esim väkivaltaisissa ja uhkaavoissa potilastilanteissa. Ammattilaisen jälkineiden on hyvä olla jalkaa tukevat, kevyet ja matalakorkoiset. Myös kannattaa kiinnittää huomiota niiden liukkauteen. Uhkaavassa tilanteessa on hyvää osaa käyttää suojaaviä välineitä , kuten patukat ja sumuttimet, tai sellaista välineitä, joita ei heti mielletä voitavan käyttää itsepuolustuklseen. Tarkka noudattaminen hygieniaa voi ehkäistä erillaisia infektiovahinkoja. Pelkkä käsien huolellinen desinfiointi ja peseminen ei riittä, pitää huolehtia myös käsien ja kynsien siisteydestä ja ihon kunnosta. Desinfiointi on myös erityisen tärkeää haavojen käsittelyssä. Myöskin suojakäsineiden käyttö kuuluu tavanomaisiin varotoimiin.

Aluksi "sairaanhoitajan tehtävä on huolehtia itsestäsi unohtamatta." Lainsäädännön tuntemus ja kyky toimia eri tilanteissa,terveys- ja emotionaalisen tilan seuranta on tärkein. Suojella ja auttaa muita ihmisiä, ensinnäkin, sinun täytyy miettiä oman turvallisuutensa.

SAHU Essee Pipsa Hiltunen

Depressiopäiväkirjat
Anni Saastamoisen kirjassa depressiopäiväkirjat kerrotaan rehellisesti omakohtaisista kokemuksista masentuneena.  Kirjassa käydään läpi masennuksen ilmenemismuotoja, hoitoon hakeutumisen arkea ja mietitään parantumisen mahdollisuuksia.  Kirja ei kuitenkaan ole ihan päiväkirja tyyppinen.  Kirja on kirjoitettu hyvin suoraan eikä kirosanoja ole säästelty. 
Kirjan alussa Saastamoinen muistelee miten hänen lapsuus oli vielä iloista, mutta sitten hän joutui koulukiusaamisen kohteeksi.  Aluksi Saastamoisen on vaikea myöntää itselleen, että hänellä on masennus. 
Kirjassa kerrotaan aikuisiällä saapuvista oireista: ruokahaluttomuudesta, päivittäisten toimintojen toteuttamisen vaikeuksista, unettomuudesta ja mielihyvän menetyksestä.  Saastamoinen vähitellen hyväksyy sairauden ja aloittaa mutkikkaan hoito prosessin.  On käyntejä lääkärillä, sairaanhoitajalla ja terapeutilla.  Lopulta terapiakäynnit rupeavat auttamaan ja toipuminen alkaa.
Kirja on todella mielenkiintoinen ja mukavaa luettavaa. Siinä on kerrottu hyvin, millaista on olla masentunut ja avaa todella paljon silmiä, ettei itse masentuneena aina suostu hyväksymään tai huomaa sairauttaan. 

SAHU Essee Reeta Reijonen

Luin Hanna Jansenin kirjoittaman kirjan 940 päivää isäni muistina. Hanna kertoo kirjassa isänsä sairastumisesta alzheimerin tautiin ja keskivaikeaan dementiaan. Kertoo kokemuksia kun omainen sairastaa muistisairautta.

 

Hannan isä oli ruvennut käyttäytymään erikoisesti ja unohtelemaan asioita. Isälle diagnosoitiin alzheimerin tauti ja dementia. Diagnoosin jälkeen Hanna alkoi isänsä omahoitajaksi ja alkoi järjestellä isänsä asioita. Kotona asuminen oli haastavaa ja Hanna alkoi miettiä isänsä ja omaa tulevaisuuttaan, isä ei pärjäisi enää yksin omassa kodissa, joten hän tarvitsisi uuden asuin ympäristön, jossa olisi koko ajan joku hoitaja paikalla. Hanna päätti laittaa isänsä seniorikotiin.

 

Hän auttoi isäänsä kauppa-asioissa, teki isänsä kanssa erilaisia retkiä, kuten isän lapsuuden maisemiin, josta isä muisti paljon asioita. Rippijuhlissa isä tunsi olonsa yksinäiseksi eikä uskaltanut puhua muille ihmisille. Hanna kertoi kirjassaan, että muistisairaan on vaikea sopeutua ison porukkaan ihmisiä. 

 

Hanna etsi tietoa diagnoosin jälkeen muistisairauksista ja omahoitajuudesta jotka tulevat hyvin esille kirjassa. Kirjaa voi suositella omahoitajille ja alalla työskenteleville henkilöille. Kirja oli mielestäni mielenkiintoinen. Kirja kertoo hyvin kun omainen sairastaa muistisairautta.

SAHU Essee Sanni Koukkunen

Elämän loppu vai kuoleman alku
Kirjailija: Juha Hänninen
Kustantaja Duodecim
Julkaisuvuosi: 2006
Kirja käsittelee vaikeita lääketieteellisiä päätöksiä tilanteissa, kun sairauteen ei ole enää parantavia hoitoja. Ensin kirjassa käsiteltiin, sitä mitä kuolema ylipäätään on ja mitä se tarkoittaa lääketieteessä, millainen on hyvä kuolema ja palliatiivisen hoidon asema.  Kirja kertoi myös hoitotahdosta, mitä se on ja kuinka se toteutuu vai toteutuuko se. Kirjassa käsiteltiin kuolemaan liittyvää ahdistusta niin potilaan kuin hoitajankin kannalta. Kirjan aiheena oli myös saattohoito. Kirjassa käsiteltiin laajasti saattohoidon aikana tapahtuvasta nesteytyksestä, ravitsemuksesta, elvytyksestä, hengityskoneesta jne. Kirjassa kerrottiin myös lapsen saattohoidosta ja lapsen kuolemasta. Eutanasiaa ja muita elämän loppumiseen liittyviä lääketieteellisiä päätöksiä kirjassa käsiteltiin paljon. Muun muassa sitä, mitä on eutanasia, millaisia ongelmia siihen liittyy ja mitä eutanasia on käytännössä.
Mielestäni kirja oli mielenkiintoinen ja siinä käsiteltiin laajasti erilaisia hoitopäätöksiä kuoleman lähestyessä. Kirjasta tuli myös paljon uutta tietoa monesta asiasta.