HYTO Essee Rauni Hirvonen

 

Michael J. Fox: Ei ole Aikaa Kuten Tulevaisuus; Optimisti Harkitsee Kuolevaisuutta

 

Michael sai Parkinsonin taudin diagnoosin jo 29- vuotiaana. Hän oli juuri avioutunut Tracey Pollanin kanssa 3 vuotta aiemmin ja esikoinen täytti 2v samana vuonna. Katala uutinen nuorelle energiselle Kanadassa syntyneelle näyttelijälle, jonka intohimona ollut urheilu; jääkiekko, kriketti, juoksu ym. atleettinen harrastukset,  ovat elämäntapa. 

  Kirjassa hän kertoo tautinsa vaikutusta päivittäiseen elämäänsä ja 30 vuoden varrella tehtyihin leikkauksiin ja niistä selviämiseen huumorilla maustaen, värittäen elämänsä tarinoilla ja mielenkiintoisilla sekä nasevilla kommenteilla. Perhe on hänelle tärkeä ja aikuiset lapset mukana heidän vuosittaisilla ulkomaan matkoilla Afrikkaan, Intiaan, Turks- ja Caicos saarille mm. Kuuluisat ystävät sekä hyvät naapurit ovat Miken elämänlanka arkisessa taistelussa.

  Michaelilla on mukana työryhmä joka päivä, ammattiin liittyvät agentit, managerit ym sekä henkilökohtaisethoitajat jopa 24/7 operaatioiden aikoihin kotonakin. Hänen lääkärit, jotka seuraavat Michaelin hoitoa neljännesvuosittain, ovat maan parhaita ja terapiat jatkuvia ja ns. aktiiviisia. Sairauden seurauksena syntyi vuonna 2000 Michael J.Fox Säätiö Parkinsonin tutkimukselle, nykyään maailman johtavin laitos alallaan. Kuten Mike asiaa kommentoi, pahasta voi syntyä paljon hyvää, sillä säätiö on kerännyt miljoonia tutkimukseen ja sitä johtavat parhaat asiantuntijat sekä kuuluisia poliitikkoja mukana toiminnassa.

   Fox kuvailee Parkinsonia näin: jokaiseen liikeeseen hänen pitää valmistautua, pitää miettiä kummalla jalalla aloittaa ja miten pitkä askel ja miten nopeasti ja mihin suuntaan, ja jos pääsee liikkeelle, jalka toimii kuitenkin erilailla kuten hän oli suunnitellut. Se vie henkisesti paljon voimaa ja iän myötä vieläkin kriittisempää seurauksineen, kaatumisia tapahtuu päivittäin, 1-2 kertaa. Kivikasvot, tärinä, spastituus ja dementian oireet tullet taudin mukana aina optimistille haasteeksi. Elämän pienet voitot ja rakkaat, tietenkin aina seuralainen Gus, 40kg koira aina hoivaamassa potilastaan, pitää Miken elämässä kiinni. 

HYTO Essee Tatiana Bolshakova

AVOT - Arvokasta vanhenemista omatoimisuutta tukemalla

 

Ikäihmisten kotihoito ja kaikenikäisten omaishoito on aihe, joka erityisesti kiinnostaa minua lähihoitaja-opiskelijana. Uskon myös, että tulevalle ammattilaiselle on tärkeä seurata, mitä alalla tapahtuu - minkälaisia hankkeita ja tutkimuksia toteutetaan? Voiko siitä olla myös minun työssä hyötyä? Siksi valitsin juuri tämän dokumentin.

 

Hankkeessa ennakoidaan väestön ikääntymisestä johtuvaa palvelutarpeen kasvua ja tutkimuksessa olivat mukana myös opiskelijat - esimerkiksi, Karelia AMK:stä ja Etä-Suomen Yliopistosta. Tavoitteet ovat muun muassa kotihoidon saatavuus koko vuorokaudessa, työntekijöiden osaamisen vahvistaminen, palveluiden saatavuus ja valinnanvapaus omaishoitajille ja hoiton laadun kehittäminen. 

 

Ikäihmisten määrä Pohjois-Karjalassa kasvaa. Se kertoo hyvinvointiyhteiskunnan onnistumisesta: väestö elää entistä pitempään. Mutta yhteiskunnan pitää valmistautua tähän ja kiinnittää huomiota sekä kotihoitoon että omaishoitoon ja ikäihmisten toimintakyvyn tukemiseen.

 

AVOT – Siun sote Arvokasta Vanhenemista Omatoimisuutta Tukemalla

Ennen tähän tekstiin tutustumista en tiennyt, kuinka paljon ikäihmistä Pohjois-Karjalassa asuu nyt ja mikä on heidän arvioitu määrä tuleville vuosille. 

Nyt ymmärrän parempi, kuinka tärkeä on luoda sellaisen palvelukokonaisuuden, jossa olisivat mukana kotihoitoammattilaiset, sairaanhoitajat, lääkärit, jne. Sote-alan ammattilaisten yhteistyö on erittäin tärkeä uuden paremman palvelujärjestelmän luomisessa. Pitää kehittää myös digitaalisia ohjelmia ja järjestelmiä. Sähköinen asiointi otetaan käyttöön enemmän ja enemmän, se helpottaa ja parantaa palveluiden saatavuutta. 

 

Dokumentissa tunnistetaan haasteita ja riskejä, jotka liittyvät tutkimukseen: muun muassa ikääntyneiden ihmisten määrä, ammattilaisten kouluttamisen tarve jne. Projektin toteuttamisessa ja tuloksen arvioimisessa käytettiin erilaisia mittareita (WHOQOL-BREF elämänlaatumittari, toimintakykytesti SPPB, ICF), sain myös niistä tietoa. Väliarvioinnin ja itsearvioinnin tärkeys tuodaan myös esille.

 

Mielestäni se on hyvä ja koko yhteiskunnalle tärkeä projekti. Ikäihmisten kasvavaa määrä edellyttää että meidän pitää suunnitella jo etukäteen, miten voisimme ammattilaisina ja yhteiskunnan jäseninä parantaa sellaisin ihmisten hoitoa. 

 

HYTO Essee Tiina Pellikka

 

Unen arvoitus/ Mysteries of sleep

Olen kiinnostunut tästä dokumentista, jossa käsitellään unta sekä siitä mitä aivoissamme unen aikana tapahtuu. Aktiivisuusrannekkeen avulla voin itsekin seurata omaa yöunta.

Unen laatu ja uneen pääseminen on hyvin erilaista eri henkilöillä, toinen pystyy nukahtamaan heti jopa paikasta riippumatta, kun toinen kärsii yleisesti unettomuudesta tai nukahtamisesta.

”Hyvä yöuni voi olla tärkein päivittäinen tehtävä”

2010-luvulla unitutkijat ovat saaneet selville, että nukkuessamme aivomme ovat yhtä aktiiviset kuin valveilla ollessa. ”Uni ei ole ylellisyyttä vaan biologinen välttämättömyys”. Uni on yksi olemassa olemisen ehdoista, joka parantaa terveyttä, vastustuskykyä, muistia ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Unen eri vaiheita voidaan rekistöröidä aivosähkökäyrän eli EEG:n avulla.

Unen päävaiheita on kaksi: osa unesta on NREM unta eli syvää unta, syvä uni voidaan jaotella vielä syvyytensä mukaan neljään vaiheeseen (S1-S4) tai REM unta eli vilkeunta, unet nähdään REM unen aikana, jolloin aivojen verenkierto vilkastuu ja energiaa kuluu enemmän kuin valveilla, REM uni myös tallentaa päivän tapahtumia muistiin.

Dokumentissa käsitellään myös mikrounta, jonka aikana aivomme osat torkahtelevat vuorotellen, johtuen pitempikestoisesta valvomisesta. Tämän voi havaita pään nyökähtelystä ja silmien painumisesta kiinni sekä rentoutumisena. Biologinen kello vaikuttaa uni valve rytmiin, melatoniin hormoni ja adenosiini vaikuttavat uneliaisuuteen. Adenosiinia alkaa muodostua jo heti heräämisen jälkeen, joka aiheuttaa väsymisen tunnetta päivän mittaan. Esimerkiksi, kofeiinipitoisen juoman nauttiminen siirtää väsymystä vain hetkellisesti.

Mielestäni yönaikaisen unen laatu on tärkeämpää kuin määrä, tunnenko itseni virkeäksi herättyäni, on tärkeää huolehtia säännöllisestä vuorokausirytmistä ja terveellisistä elämäntavoista.

HYTO Essee Javid Ramezani

 

Muista minut, vanhempieni Alzheimer

Kirjan nimeltään Muista minut, vanhempieni Alzheimer on kirjoittanut Anne-Maarit Koivuniemi ja kirja on julkaistu vuonna 2016. Tämä on hänen omakohtainen kokemus siitä, miltä tuntuu kun omat vanhemmat sairastuvat muistisairauteen.

Kirja käsittelee, sitä kun molemmat vanhemmat sairastuvat Alzheimerin tautiin 70-vuotiaina. Vanhemmat olivat kotihoidon asiakkaina noin viisi vuotta ja pärjäsivät kotona kahdestaan. Sairauden edetessä Anne-Maarit päättää muuttaa vanhempiensa luokse asumaan ja aloittaa heidän omaishoitajana. Mielestäni kirjassa on kuvattu hyvin erilaisia tilanteita muistisairaan arjessa ja miten vaikeaa se on läheisille.

Kirjassa on kuvattu hyvin, kuinka Suomessa vanhustenpalvelujärjestelmä toimii ja mitä vaikeuksia sen kanssa voi tulla hoitajille/läheisille.

Vuoden ajan Anne-Maarit jaksoi hoitaa vanhempiaan kotona. Muistisairauden edetessä ja toimintakyvyn laskiessa, hän ei jaksanut enää ja joutui hankkimaan vanhemmilleen paikan vanhainkodista. Muutto vanhainkotiin oli raskasta hänen vanhemmilleen, sillä he olivat tottuneet asumaan kahdestaan omassa kodissa sekä hoitamaan asioita itse.

 Kirjan lopussa oli avainsana-luettelo, jossa oltiin selitetty tärkeimpiä muistisairauteen liittyviä sanoja. Se oli hyvä, koska äidinkieleni ei ole Suomi. Jos en ymmärtänyt jotain sanaa niin pystyin katsomaan sen tarkoituksen kirjan takaa.

Kotimaassani Afganistanissa ei ole hoivakoteja vaan siellä lapset huolehtivat vanhemmistaan loppuun asti. Meidän kulttuurissa perhe on tärkein ja samassa talossa saattaa asua joskus monta sukupolvea yhdessä.

Kirja oli mielestäni mielenkiintoinen ja siinä kerrottiin hyvin arjesta muistisairaan kanssa. Työskentelen ikäihmisten hoitokodissa ja siellä näen paljon muistisairaita ihmisiä.

HYTO Essee Suvi Lampen

 Minä, Parkinson ja Toyota

Luin kirjan nimeltä minä, Parkinson ja Toyota, joka kertoo kirjan kirjoittaneen Jussi Kivimäen omakohtaisesta kokemuksesta, miltä tuntuu sairastaa parantumatonta Parkinsonia. Kirja on julkaistu vuonna 2010, mutta Jussi sai diagnoosinsa vuonna 1999.

Alussa Jussi kertoo, kuinka joutui käymään oireiden takia useilla eri lääkäreillä, ennen kuin oikea diagnoosi saatiin selville. Lääkityksen ansiosta taudin oireita saatiin kuriin, joten Jussi pystyi jatkamaan töitä normaalisti. Kunnes parin kuukauden päästä oireet palasivat vahvempina ja työn teko vaikeutui huomattavasti.

Taudin alussa Jussin oli vaikea hyväksyä sairauttaan, joten hän ilmoittautui Parkinson-liiton järjestämälle sopeutumisvalmennuskurssille. Täältä hän sai paljon tietoa sekä tutustui muihin samaa sairautta sairastaviin.

“Olin joskus työkavereilleni leikilläni sanonut toivovani 50-tai 60-vuotislahjaksi Harley Davidson-moottoripyörää. Lähetin tuolta sopeutumisvalmennus kurssilta peruuttavan viestin: Älkää hommatko Harley Davidsonia, kun yhteiskunta kustantaa minulle Harley Parkinsonin (rollaattorin)” Tästä sitaatista huomaa, kuinka Jussi jaksaa olla positiivinen sekä huumorintajuinen vakavasta sairaudesta huolimatta.

Kirjassa on paljon muitakin humoristisia kohtia Parkinsoniin liittyen.

Kirja on helposti luettavaa ja mielenkiintoinen. Suosittelen kaikkia lukemaan tämän teoksen, sillä tämä on silmiä avaava tarina elämästä Parkinsonin kanssa. Työskentelen itse ikäihmisten parissa, joten kohtaan päivittäin Parkinsonia sairastavia ikäihmisiä. Tämän takia valitsin kyseisen kirjan.

Mikäli kirjasta löytyisi esimerkiksi äänikirja versio niin voisin suositella kirjaa eräälle naispuoliselle asukkaalle, joka sairastaa Parkinsonia ja tykkää kuunnella erilaisia äänikirjoja. Olen keskustellut asukkaan kanssa paljon Parkinsonista ja kertonut, ettei hänen tarvitse hävetä sairauttaan. Kirjan myötä asukas varmaan myös itse ymmärtäisi tämän ja oppisi ottamaan asiat positiivisemmin ja huumorin kautta.

HYTO Essee Sanna Turpeinen

 Edelleen Alice 

Ohjaaja: Wash Westmoreland, Richard Glatzer Käsikirjoittaja: Wash Westmoreland, Richard Glatzer

Tuottaja: James Brown, Pamela Koffler, Lex Lutzus

Ilmestymisvuosi: 2014

Perustuu Lisa Genovan romaaniin Edelleen Alice

Juoni

Edelleen Alice on draamaelokuva, joka kertoo juuri 50 vuotta täyttäneen Alicen kamppailusta alzheimeria vastaan. Alice on menestynyt perheellinen nainen. Hän opettaa yliopistossa eri kommunikoinnin muotoja, tästä voimme päätellä että Alicelle kommunikointi on sekä tärkeää että hänen elämän työnsä. Alice on sivistynyt ja tasapainoinen nainen.

Vähitellen hän alkaa huomata jotain poikkeavaa itsessään. Muisti ei tunnu pelaavan niin kuin ennen. Yhtä äkkiä lenkillä ei enää löydäkään takaisin kotiin, sanat katoavat mielestä ja niin edelleen. Miten tämä voikaan olla mahdollista vasta 50 vuotta täyttäneen naisen elämässä, tämän pitäisi olla elämän kulta aikaa. Alice päättää käydä lääkärissä ja pian tutkimusten jälkeen selviää että hän sairastaa harvinaista nuorella iällä alkavaa alzheimerin tautia. Tauti on geneettinen eli se voi periytyä hänen kolmelle lapselleen. Ja niin kuin käykin, yksi hänen lapsistaan on tämän geenin kantaja, mikä musertaa Alicen ja hän syyttää asiasta itseään. Alice tekee itselleen muistitestin puhelimeensa. Hän kirjoittaa itselleen kysymyksiä ja on päättänyt että kun hän ei enää niihin pysty vastaamaan on aika ottaa piirongin laatikosta pilleripurkki ja vaipua uneen josta ei enää herätä. Alice on nauhoittanut itselleen videon missä hän opastaa muistamatonta itseään tekemään itsemurhan. Siinä vaiheessa kun Alice löytää videon on hän jo erittäin muistamaton. Hänen täytyy katsoa video monta kertaa että hän pääsee pisteeseen missä tarvitsee enää kuin vain ottaa pillerit ja vaipua uneen. Kuitenkaan Alice ei tätä kerkeä tekemään, sillä hänen hoitajansa palaa kotiin.

Aiemmin elokuvassa Alice menee tapahtumaan jossa puhutaan alzheimeristä. Hän on kirjoittanut puheen ( jossa on jo mennyt aikaa enemmän kuin silloin kun hän oli terve), Hänen täytyy puheensa aikana käyttää yliviivaus kynää että hän muistaa missä kohdassa hän on. Puhe on inspiroiva ja pistää miettimään, olen päättänyt ottaa puheen myös tähän esseeseen mukaan.

Alicen puhe

”Hyvää huomenta, on kunnia olla täällä. Elisabeth Bishop kirjoitti runon aikoinaan: katoamisen taitoa ei ole vaikea hallita, niin monet asiat näyttävät olevan täynnä aikomusta kadota, ettei niiden menetys ole katastrofi. Minä en ole runoilija, minä olen ihminen jolla on todettu varhainen alzheimer, ja sellaisena ihmisenä huomaan oppivani katoamisen taidon joka päivä. Kadottamalla mieleni, kadottamalla esineitä, kadottamalla uneni, mutta eniten kadottamalla muistojani. (tässä vaiheessa Alice tiputtaa vahingossa paperinsa).

Taidan yrittää unohtaa että tuo juuri tapahtui, Alice nauraa. Koko elämäni olen kerryttänyt muistoja, niistä on tavallaan tullut kaikkein tärkeimpiä asioita minulle. Ilta kun tapasin mieheni, ensi kerran kun pitelin oppikirjaani, lapsieni saaminen, ystävien saaminen, ympäri maailmaa matkaaminen. Kaikki mitä olen kerryttänyt elämässäni, kaikki minkä eteen olen tehnyt kovasti töitä, nyt se kaikki viedään minulta pois. Niin kuin voit kuvitella, tai niin kuin tiedät, tämä on helvettiä. Mutta se pahenee vielä. Kuka voi ottaa meidät vakavasti kun olemme niin kaukana siitä mitä me joskus olimme? Meidän outo käytös, hämmentävät lauseemme, muuttavat muiden näkökulman meistä ja meidän näkökulmasta olemme naurettavia, kykenemättömiä, koomisia.. tämä ei ole me. Tämä on meidän sairaus. Ja niin kuin mikä tahansa sairaus sillä on syy, se etenee ja sillä voisi olla parannuskeino. Minun suurin toiveeni on että minun lapsieni, meidän lapsiemme, seuraavien sukupolvien, ei tarvitse kohdata sitä mitä minä nyt kohtaan. Mutta tällä hetkellä minä olen vielä elossa, minä tiedän olevani elossa, minulla on ihmisiä joita rakastan todella paljon, minulla on asioita joita haluan vielä elämässäni tehdä, Tie sitä kohti että en enää pysty muistamaan asioita. Minulla on vielä kuitenkin onnellisia hetkiä ja iloa elämässä. Toivon että ette ajattele minun kärsivän. Minä en kärsi, minä kamppailen. Kamppailen että voin olla osana asioita, kamppailen että voin olla kontaktissa siihen mitä joskus olin. Sanon itselleni että elä hetkessä, se on oikeastaan ainut asia mitä voin enää tehdä, elää hetkessä ja että en syytä itseäni liikaa siitä että minulla on nyt taito kadottaa. Yhdestä asiasta yritän pitää kiinni, siitä että puhuin täällä tänään. Se katoaa kyllä, tiedän sen. Se voi kadota huomenna, mutta se merkitsee minulle niin paljon että puhun täällä tänään niin kuin vanha kunnianhimoinen minä, jota kiehtoi niin paljon kommunikointi. Kiitos tästä mahdollisuudesta, se merkitsee minulle todella paljon. Kiitos.”

Tämä puhe kiteyttää minusta koko elokuvan juonen täydellisesti ja onhan puhe todella upeaa kuunneltavaa ja luettavaa.

Alicen henkilökuva

Alice on todella kunnianhimoinen nainen. Hän on fiksu ja on tiennyt jo nuoruudestaan asti mitä haluaa elämältään.Alicen sisko ja äiti kuoli hänen ollessaan nuori. Eli menetyksen kokemuksia on jo koettu nuorella iällä. Alice on ollut pitkään naimisissa tohtori miehensä kanssa, luulen heidän tavanneen yliopistossa, sillä molemmat ovat tohtoreita yliopistolla elokuvassa. Avioliitto vaikuttaa onnelliselta ja molemmille osapuolille on annettu tilaa olla menestynyt ja kunnianhimoinen. Pariskunnalla on kolme jo aikuista lasta. Vanhimmat kaksi ovat hyvissä ammateissa collegen käyneitä aikuisia. Nuorin lapsi on hyvin taiteellinen ja haluaa näytellä, joten hän on tehnyt päätöksen olla menemättä collegeen. Alicelle tämä on ollut kova pala nieltäväksi akateemisena ihmisenä. Hän monta kertaa riitautuu tyttärensä kanssa, kun asia tulee esille. Alice opettaa yliopistossa kommunikointia ja tämä on hänelle tärkeää, voisi sanoa hänen elmänsä työ.

Alzheimerin tauti tulee todella yllätyksenä Alicelle, miten hän terve 50 vuotias voi sairastua tälläiseen tautiin, joka todetaan vanhoille ihmisille. Alice ei heti kerro perheelleensä asiaa. Hän tekee jatkuvasti itselleen muistitestejä ja yrittää pitää yllä toimintakykyään. Vähitellen hänen tilansa alkaa kuitenkin heiketä ja hänen täytyy jättää työnsä. Pian myös muut arkiset asiat hankaloituvat. Vessan löytäminen ajoissa ja alleen pissaaminen kun vessaa ei enää löytynytkään oli kova paikka Alicelle, kuten kelle tahansa meistä.

Lopulta se kunnianhimoinen sinnikäs nainen on vain muisto läheisille ja vastassa on täysin vieras vuorokauden ympäristä hoitoa vaativa sairas nainen.

Oma mielipide

Näyttelijä Julianne Moore näyttelee Alicen roolin mielestäni täydellisesti. Hänestä huokuu kunnianhimoisuus ja se pelko omaa sairauttaan kohtaan. Elokuva puhutteli minua todella paljon ja mietin niitä kohtaloita, jotka joutuvat kokemaan tämän sairauden. Se miten oma minä häviää lopulta kokonaan on järkyttävää. Ja se kuinka se itse sairastava rupeaa myös vähitellen huomaamaan että minä en ole enää minä. Myös läheisten tuska on näytetty hyvin elokuvassa, vaikka elokuva keskittyykin enemmän Aliceen ja hänen kamppailuihinsa. Aihe oli mielestäni erinomainen ja elokuva nappasi mukaansa todella hyvin. Luulen myös että kirjana tämä tarina on hyvä. Suosittelen elokuvaa kaikille ketkä pitävät henkilötarinoista ja siitä että elokuvassa näytetään se todellisuus mitä alzheimer on sairastuneelle ja hänen läheisilleen. Elokuva on myös hyvä oppimistarina, siitä miten elämä voi muuttua täysin ja kuinka pitäisi nauttia joka hetkestä joka meille suodaan.

HYTO Essee Jere Mara

 Arman Pohjantähden alla – Kotihoito (Yksinäinen vanhuus)

Valitsin aiheeksi kotihoidon, koska aihe kiinnostaa minua. Olen itse hoivakodissa töissä ja halusin nähdä ja saada lisätietoa myös tästä puolesta vanhustyössä.

Jaksossa Arman seuraa lähihoitaja Heidi Hirvosen työskententelyä kotihoidossa. Hirvonen on ollut alalla viitisen vuotta ja omien sanojensa mukaan ei vaihtaisi päivääkään pois.

Kotihoidon tehtävänä on tukea ikääntyneitä, pitkäaikaissairaita tai esimerkiksi vammaisia ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevia, sillä tavalla, että he pystyisivät asumaan turvallisesti kotona tai joissain tapauksissa palvelutaloissa.

Kotihoidon henkilökunta on pääasiassa lähihoitajia, jotka tekevät kotikäyntejä asukkaiden luokse päivittäin. Kotihoidon tarjoaminen on kuntien vastuulla. Säännöllistä kotihoitoa tarvitsevia asiakkaita Suomessa on reilu 70 000, valtaosa on asiakkaista on ikäihmisiä. Kotihoidon asiakkaista reilu puolet sairastaa esimerkiksi muistisairautta, joten hoitajan täytyy seurata tarkemmin vaikkapa syöminen, osa ei tunnista näläntunneta. Hoitajien vastuulla on huolehtia mm. Suihkussa käynnit, syömiset ja lääkkeiden ottamiset. Lisäksi he rupattelevat asiakkaiden kanssa ihan tavallisista asioista.

Heidi kokee, että kotihoidossa on tärkeää osata hahmottaa ajan käyttöä asiakkaiden luona. Yhdellä hoitajalla on kuitenkin melko laaja työskentelyalue ja useita asiakkaita, joten ajankäyttö tulee hallita, jotta ehditään tehdä kaikki tarvittavat toimenpiteet.

Kotihoidosta on paljon ennakkoluuloja. Heidin mukaan useat kuvittelevat, että hoitajilla on aina kiire tai he käyvät vain pikaisesti heittämässä lääkkeet tai vaihtamassa vaipat. Totuus kuitenkin on, että kiirettä ei saisi näyttää asiakkaalle ja asiakkaiden kanssa pyritään myös rupattelemaan ja antamaan aikaa ja virikeitä. Lisäksi hoitajan on tunnettava asiakkaansa, koska heidän yhtenä tehtävänä on osata arvioida, onko asiakkaan tila normaali vai tavallisesta poikkeava.

Tämä kotihoidon jakso avasi silmiäni paljon siitä, että valtaosa ikäihmisistä haluaa asua kotona niin kauan kuin arki siellä sujuu. Lisäksi valtaosa kokee yksinäisyyttä, osalle hoitajan käynti ja hänen antama aika saatta olla ainoita kontakteja ulkomaailmaan. Heidi itse kokee yhdeksi hankalimmaksi ja

haastellisimmaksi asiaksi kotihoidon parissa sen, että välillä asiakkaita pompotellaan paikasta toiseen sen puolesta, että pärjäävätkö he kotona vai ei muutamalla hoitajan käynnillä vuorokauden aikana. Asiakkaan pompottelu johtuu usein siitä, että kotihoidon piiriin sairaalasta tullutta pidetään parempi kuntoisena kuin tämä todellisuudessa on.

Lisäksi Heidi on jo muutaman vuoden aikana huomannut, miten asiakasmäärät ovat nousseet ja asiakkaiden kunto on huonontunut. Koen Heidin tavoin itse tärkeäksi asiaksi, että hoitaja antaa omaa aikaansa ja nimeomaan välittää asiakkaasta. Suuri toive on saada enemmän resursseja, jotta hoitajilla olisi vieläkin enemmän aikaa asiakkaille.