Kirjaessee Elli Pyykkö

Jenny Lexhed: Kun rakkaus ei riitä (Wahlström & Widstrand, Stockholm, Sweden, 2008)

Äidin kamppailu lapsensa puolesta

 

’’Jokainen, jolla on lapsia, voi tunnistaa epävarmuuden ja pelon tunteet siitä, että omassa lapsessa voisi olla jotain vialla. Toivo, että vain kuvittelee kaiken, vaihtuu aika ajoin epämääräiseksi tuntemukseksi, jota ei onnistu torjumaan. Välillä se ehkä häviää mutta palaa heti uuden varoitusmerkin ilmetessä. ’’

 

Jenny ja Calle olivat muutamassa vuodessa tutustuneet, muuttaneet yhteen, kihlautuneet ja nyt he odottivat onnellisina esikoistaan. Vauva oli täydellinen, tuoreet vanhemmat olivat hankkineet paljon tietoa ja välineitä uuteen perheenjäseneen liittyen.

Jossain vaiheessa vanhemmat huomasivat, ettei Lucas ole normaali. Hän ei reagoinut ihmisten kasvoihin tai ilmeisiin. Lääkärit olivat sitä mieltä, että poika vain kehittyy normaalia hitaammin.

Jenny on päättänyt selvittää mikä hänen poikaansa vaivaa. Hän etsii tietoa erilaisista käytöshäiriöistä, käy arvioittamassa Lucasta eri terapioissa ja tekee harjoituksia. Piirteet ja oireet viittaavat autismiin. Muut ihmiset eivät halua ymmärtää, ettei poika ole normaali, mutta vanhemmat ja varsinkin äiti aloittavat taistelun Lucaksen toimintakyvyn puolesta.

 

’’Lucas ei välitä muista lapsista. Leikkipuistossa hän ei kiinnitä heihin mitään huomiota. Sen sijaan hän seisoo hiekkalaatikossa santaa viskoen tai heitellen kiviä lammikoihin, huomaamatta lainkaan muita tenavia ympärillään. Hän kohtelee pikkusiskoaan Saraa kuin tämä olisi jokin esine tai huonekalu. Saran maatessa lattialla Lucas saattaa istahtaa hänen päälleen. Joskus hän peittää vauvan huovalla. Jos Sara on hänen tiellään, hän nostaa tytön pois joskus jopa kaulasta kuristaen, siirtää hänet edestään ja laskee hänet putoamaan suoraan lattialle. Satuttaessaan itsensä poikamme ei itke eikä osoita muutenkaan, että häneen koskee. Hän ei tule hakemaan meiltä lohtua.’’

 

Kirjassa kerrotaan yksityiskohtaisesti monista eri kuntoutusmenetelmistä, oireista ja autismin etenemisestä. Itsekin äitinä Jennyn tunteisiin on helppo samaistua. 

Jennyllä kasaantuu valtavat paineet parantaa lapsensa. Hän vaihtaa kuntoutuskeinoa vähän väliä, kun huomaa jonkin hidastavan toimintakyvyn kehittymistä tai vie sitä alaspäin. Suhde muuhun perheeseenkin kärsii. Lopulta Jenny joutuu psykoosiin ja pakotettuna suljetulle osastolle.

Hoitojen myötä äiti pääsee sairaalasta kotiin, ja Lucas alkaa puhumaan ja kuntoutuu muutenkin normaaliin arkielämään. Kirjan loppu jää hieman auki, tarinaa jää vaiheeseen, jossa perheen elämä on tasaisessa vaiheessa ja Lucaksen autismiin on saatu apua.

 

’’Käsivarteni on Lucaksen vyötärön ympärillä ja hengitän hänen niskaansa. Pian kuulen, miten hänen hengityksensä tasaantuu ja hän nukahtaa. Olen varmaan itsekin nukahtanut, sillä Lucas herättää minut keskellä yötä.

-Äiti! hän huutaa pelästyneenä.

Etsin häntä pimeässä ja vedän syliini.

-Tässä ollaan, kulta. Nukahda vain, sanon unisena.

-Äiti. Nyt ei sada enää.

Niin, kultaseni, ajattelen. Siinä olet oikeassa. Nyt ei sada enää.’’