KUNT Essee Tony Sundström

Tony Sundström kirja essee kirjasta; [Dementoituvan ihmisen kuntoutuksen lupaus.] (kirjoittaja Sirkkaliisa Heimonen/Päivi Voutilainen (toim.)

Kirjassa puhutaan tahdonalaisesta, tietoisesta eksplisiittisestä muistista ja implisiittisestä tiedostamattomasta muistista. Kiinnostavaa implisiittisessä muistissa on sen vaikutus kuntoutuksessa muistihäiriöisille asiakkaille. Itse voisin ajatella sen yhteyttä esimerkiksi musiikin avulla. Millä tavalla se vaikuttaisi aivoihin ja vireystilaan. Ihminen joka on ikänsä harrastanut soittamista jollakin instrumentilla, on jättänyt muistijäljet aivoihin harjoittelusta ja soittamisen kokemuksesta. Nämä osat aivoista, olettaen että nämä osat eivät ole onnettomuuden tai sairauden takia vaurioituneet, ovat tavallaan vapaata muistikapasiteettia. Olen huomannut muistisairaiden ihmisten kanssa sen, että heille tuttujen asioiden tai harrastusten tuominen esille, jopa niiden muistelu nostaa heidän vireystilaansa ja he ovat toimintakykyisempiä näiden hetkien jälkeen.

Mitä osaa aivoista sairaus hallitsee? Mitkä terveet osat ovat käytettävissä, sovellettavissa arkisiin yksinkertaisiin toimintoihin. Miten aktivoimme aivojen terveitä alueita, jotka voisivat auttaa arjen omatoimisessa hallinnassa, pienissäkin niissä. Muistisairaus prosessina ja sen kanssa vierellä eläminen erityisesti Alzheimer potilailla, jossa sairaus etenee vääjäämättä tuhoamalla aivoja, on hyväksyttävä tosi asiat. Mutta esimerkiksi pysyvien, hoidettavissa olevien ja ohimenevien muistioireiden kuntouttamista voidaan tukea kuntouttavalla työotteella. Voidaan tutustua asiakkaan taustoihin, harrastuksiin, elämänkaareen ja koulutukseen, ehkä oppia ja huomata jotakin niistä. Millaisia ovat asiakkaan elämän tavat ja jo opitut taidot. Voisiko niitä soveltaa toimintaan tässä hetkessä. Voisiko niistä saada tukea harjoittelemalla yksinkertaisempia arkea tukevia asioita toisella tavalla? 

Kirja herätti minussa ajatuksia siitä miten yksilöllisiä ovat kognitiiviset ominaisuudet. Miten yksilöllisesti ihmiset reagoivat toiminnan ohjaukseen, oppimiseen ja muistamiseen. Käyttäytyminen ja sen muuttuminen dementoituvassa ihmisessä herättää minussa kysymyksiä. Yleensä omaiset suhtautuvat emotionaalisesti dementiaan sairastuneen läheisen tarpeisiin ja tarvitsevat hoitajina myös psykososiaalista tukea. Mitä nämä dementoituneet ihmiset opettavat meille? Mitä omaisilla, hoitotyöntekijöillä, ja kaikilla ihmisillä olisi opittavaa heistä. Miten perhekulttuurien ja yhteisökulttuurien olisi tuettava heidän kuntoutumista.

Minusta se, että vaikeasti dementoituneelle ihmiselle järjestetään ympäristö mikä pysyy samana ja muuttumattomana on tärkeää. Dementoitunut ihminen ei pysty heti orientoitumaan tuttuun paikkaan, jos häntä käytetään esimerkiksi kävelyllä ulkona. Hän voi eksyä omassa kodissaan. Mutta tätä helpottamaan ja taas palaaminen tuttuun paikkaan
järjestyy, kun kaikki pyritään pitämään muuttumattomana. Erilaiset terapiat ovat tehokkaita, jos ne pystytään kohdentamaan yksilöllisesti. Ihmiselle tulisi positiivinen vaikutus hallinnan tunteeseen ja itsetuntoon. Kirja kertoo mm. realiteetteja ja orientaatiota tukevien aktiviteettien hyödyntämisestä. 

Voisin ajatella, että pelkästään realiteettien, ajan, paikan ja itsensä hahmottaminen olisi vain osa kuntoutusta. Mutta jos puhutaan orientaatiosta, niin sen vaikutus on laaja ja vaikuttaa kaikkeen. Kysymys kuinka orientoidun tähän päivään, on merkittävä ihmiselle itselleen. Kuinka vahvistamme orientaatiota ympäristöön ja vuorovaikutukseen. Ihmisen elämänlaatu on aina suhteessa hänelle ominaiseen ympäristöön ja sosiaaliseen vaikutuspiiriin. Tämän päivän uusimmissa tutkimuksissa on todettu, että merkittävintä ihmiselle on ikääntymisen kannalta sosiaalisten suhteiden ylläpito. Pienikin määrä sosiaalista vuorovaikuttamista ja osallisuutta riittää vastaamaan kysymykseen, kuinka orientoitunut minä olen.

HOHU Essee Matti Pöykiö

Chronic

2015, Ohjaaja: Michel Franco

Elokuva kertoo kotihoidossa työskentelevästä saattohoitajasta nimeltä David Wilson (Tim Roth) ja Hänen suhteistaan kuoleviin potilaisiin sekä Hänen oman elämänsä ongelmista.

Chronic kertoo raadollisesti ja realistisesti palliatiivista hoitotyötä tekevän ihmisen työstä, Esimerkkinä elokuvan ensimmäinen kohtaus kehoa rappeuttavasta sairaudesta kärsivän naisen kanssa näyttää realistisen kuvauksen hoitotyöstä pukemisineen ja pesuineen, unohtamatta ihmisen läsnäolon tärkeyttä.

Työssään David on ammattilainen, määrätietoinen ja tehokas, mutta työnsä ulkopuolella David on saamaton ja masentunut, ja välillä vaikuttaa siltä, että Hän tarvitsee potilaitaan lähes yhtä paljon, kuin potilaat Häntä.

Elokuvan edetessä Davidin toiminta saa katsojan kyseenalaistamaan Hänen toimet.

David muun muassa kertoo potilaiden tarinoita ominaan sekä identifioituu potilaisiinsa jopa hieman sairaalla tasolla, Hoitaessaan halvauksesta kärsivää arkkitehtia Johnia (Michael Cristofer), David esittäytyy ihmisille tämän veljenä ja vierailee jopa muutamissa Johnin suunnittelemissa asunnoissa pitääkseen kulissia yllä.

Davidin muodostamat vahvat, jopa intiimit suhteet kuoleviin asiakkaisiinsa ovat monesti läheisempiä kuin potilaiden omaisten, joka aiheuttaa omaisissa epämukavaa oloa, mikä usein purkautuu myös Davidiin.

Mielestäni elokuva antoi todellisuutta vastaavan kuvauksen jokapäiväisestä hoitotyöstä ja varsinkin pääosanesittäjä, sekä potilaat vetivät roolinsa erittäin uskottavasti.

Elokuvan kameratoiminta sekä värimaailma toivat myös hieman haikean ilmapiirin sekä herättivät elokuvan miljöön henkiin. Voin suositella elokuvaa hoitotyöstä ja ihmissuhdedraamasta kiinnostuneille, tosin elokuva ei välttämättä sovellu kaikille sen hitaan etenemisen vuoksi.

Kaiken kaikkiaan elokuva oli surumielinen ja karu, mutta samalla realistinen kuvaus palliatiivisesta hoitotyöstä, pienellä draamalla ja mustalla huumorilla höystettynä.

HOHU Essee Anni Kivimäki

Olet korvaamaton

Elokuva Olet korvaamaton kertoo Abbiesta, joka sairastuu syöpään ja epätoivoisesti yrittää suunnitella poikaystävänsä Samin elämää Abbien kuoleman jälkeen.

Sam ja Abbie ovat rakastuneet jo nuorena ja muuttavat nyt yhteen. Tupaantuliais juhlissa Abbie kertoo olevansa raskaana, mutta lääkärin käynnillä ilmeni sikiön olevankin paha syöpä.

Abbie koittaa järjestää treffejä Samille, että hän ei jäisi yksin ja hänen menettäminen ei olisi niin vaikeaa. Hän järjesti Samille treffit ja ne menivät huonosti. Abbien aikeet paljastuivat, kun Sam palasi kotiin. Heille tuli siitä riitaa ja Abbie ei päästänyt Samia kotiin.

Seuraavana päivänä he tapasivat sillalla ja Sam kosi Abbieta, koska he tiesivät ettei aikaa olisi enää paljoa jäljellä. He rupesivat suunnittelemaan häitä. Kului viikkoja, kunnes Abbie menehtyi juuri ennen juhlapäivää. Sam luki heidän hääpäivänä Abbien kirjoittaman kirjeen läheisilleen, jossa hän muisteli heitä.

Elokuva oli hyvä, mutta loppu oli surullinen. Tästä voin oppia syövän olevan surullinen prosessi kaikille omaisille.

HOHU Essee Netta Nevalainen