Johdanto
Tässä esseessä käsittelen neurologian
dosentti ja unitutkija Markku Partisen ja lääketieteen toimittajan ja
tietokirjailija Maarit Huovisen kirjaa Terve uni, jossa puhutaan unen
merkityksestä ihmisen hyvinvointiin.
Olen poiminut kirjasta luvut Työikäisten uni, Vanhusten uni ja
Unettomuuden lääkehoito ja keskityn käsittelemään vain niitä. Nostan esille keskeisimpinä pitämiäni kohtia
ja pohdin niitä myös vanhustyössä suorittamani työssäoppimisjakson valossa.
Unta ja sen merkitystä ihmisen terveydelle on
tutkittu melko paljon. Terve uni -kirjan tarkoitus on auttaa lukijaa
ymmärtämään unen merkitystä hyvinvoinnille, esimerkiksi työssä jaksamiselle.
Kirjassa pohditaan hyvän unen rakentumista ja mitkä asiat vaikuttavat
unihäiriöihin ja unettomuuteen ja kuinka niitä hoidetaan.
Kirjan johdannossa nostetaan esiin viisi
seikkaa unesta ja sen merkityksestä. Ensiksi on unen välttämättömyys. Ihminen
tarvitsee unta keskimäärin seitsemästä kahdeksaan tuntia vuorokaudessa. Jos
ihminen kärsii osittaisesta univajeesta viikon verran, tulee hänelle erilaisia
elimellisiä haittoja. Näitä ovat sisäelinten rasvoittuminen, tulehdusherkkyys
ja monien elintoimintojen hidastuminen.
Toiseksi tietoyhteiskunnassa tarvitaan unta
enemmän kuin ennen. Osaamisen vaatimukset lisäävät aivojen tarvetta käsitellä
opittuja asioita ja painaa niitä muistiin unen aikana. Nukkuminen on erittäin
tärkeää oppimisen kannalta. Tutkimusten mukaan kuitenkin nukutaan vähemmän kuin
esimerkiksi 20 vuotta sitten.
Kolmantena kohtana mainitaan nykyään ajan
riittämättömyys kunnollisiin yöuniin. Nykyajan ihmisillä on paljon
harrastuksia, työkiireitä, myös uuden oppimisen ja koulutuksen tarve
työelämässä on lisääntynyt. Partisen ja Huovisen mukaan nykyään ei ole
riittävästi aikaa unelle tai siihen ei varata riittävästi aikaa.
Neljänneksi mainitaan jokaisen mahdollisuus
tehdä paljon oman unensa parantamiseksi. Yksi näistä asioista on ajan
varaaminen nukkumiseen. Ihminen voi tehdä valintoja ja näihin valintoihin voi
vaikuttaa myös se osaammeko arvostaa unen merkitystä hyvinvoinnissa ja
terveydessä riittävästi.
Viidentenä on kerrottu, että unitutkimus
tuottaa koko ajan uutta tietoa, ja me tiedämme nykyisin vähäisen unen olevan
keskeinen riskitekijä moniin sairauksiin. Tänä päivänä tiedetään myös, ettei
puuttuvaa unta voi korvata piristävillä lääkkeillä.
Työelämään, kuten hoitotyön, liittyvä
kuormitus ja ihmisten loppuun uupuminen voi ainakin osittain kulkea käsi
kädessä huonon unen kanssa, jopa johtua siitä kokonaan, kuten kirjassa
kerrotaan. Työssäoppimisjakson aikana olen joutunut miettimään omaakin unen
merkitystä ja laatua, koska niissä on parannettavaa. Vanhustyössä työn kiireisyys
ja kuormittavuus ovat sinänsä ongelmia.
Kuitenkaan en tässä esseessä käsittele näitä asioita, vaikka
miettiessäni esseen aihetta luin muun muassa Marja-Liisa Vilhusen kirjan
Hoitajan arkipäivä, jossa Vilhunen kertoo oman pitkän työuran kokemuksen kautta
hoitotyön uuvuttavuudesta. Terve uni kirja nostaa suurimmaksi tekijäksi unen
puutteen työuupumuksen syynä.
Ensin käsittelen työikäisten unta ja työssä
jaksamista.
Toisena näkökohtana tuon esille Vanhusten
unen. Vanhusten uni-valverytmistä ja unihäiriöistä tiedetään paljon tutkimusten
perusteella. Toisaalta vanhuuteen liittyy lisääntynyt unen tarve, mutta
sairauksiin liittyvät syyt on erotettava tästä normaalista vanhenemisesta.
(s.183)
Kolmantena näkökohtana tarkastelen
unettomuuden lääkehoitoa, mikä on keskeistä esimerkiksi vanhusten hoidossa.
Terve uni tuo esiin tutkimuksiin perustuvaa tietoa unilääkkeiden hyödyistä ja
haitoista.
"Sanotaan, että jos työasiat ovat
kunnossa, unikin on tervettä, virkistävää ja hyvänlaatuista. Elämä sujuu. Mutta
toisellakin tavalla voidaan ajatella: kun nukkuu huonosti, uupuu eivätkä
työtkään suju.” (Terve uni s. 175) Lainaus nostaa mieleen ajatuksia työn ja
elämän tasapainosta. Jos työ on raskasta ja vaikeaa, olisi sitä tärkeämpää
pitää huolta riittävästä yöunesta. Helposti kuitenkin syntyy vaikea noidankehä,
jossa varsinkin herkkäuniset ihmiset kärsivät huonoissa olosuhteissa, kuten
liian raskaaksi kokemassaan työssä, eikä unta saa riittävästi tai se on
katkonaista. Toisaalta jos elämä on kunnossa, voi unikin olla hyvänlaatuista ja
se auttaa pysymään tarmokkaana työssä ja elämässä. Unen laatuun ja
riittävyyteen vaikuttavat myös muut valinnat elämässä, kuten liikunta ja
ravitsemus. On varmasti yleisesti tiedettyä, että vaikkapa säännöllinen kävely
parantaa sekä fyysistä kuntoa että mielialaa ja unen laatua.
Kirjassa kerrotaan valvomisen olevan velkaa,
ja ettei univelka ole työn sankaruutta, vaan terveyden vaarantamista.
Muistisairaiden parissa työskentelevät ihmiset varmaan joutuvat ajattelemaan
työn kautta unen merkitystä aivojen ja muistin terveyden kannalta. Hyvästä
unesta karsiminen todellakin vaarantaa terveyttä ja tuo vakavia riskejä etenkin
vanhuuteen. Kirjan mukaan työuupumusta pidetään muoti-ilmiönä, jonka syyt on
löydettävissä perusteellisten tutkimusten jälkeen jostakin muualta kuin työstä.
Partinen ja Huovinen tarkoittavat tässä, että se löytyy unesta ja ettei työ ei
ole läheskään niin kuormittavaa kuin unen puute. Kuitenkin unettomuuteen voi
vahvasti vaikuttaa stressitila, eikä stressistä tai unettomuudesta voi liikaa
kai ketään syyttää. Omilla valinnoilla on kuitenkin merkitystä. Jos ihminen ymmärtää unen merkityksen
hyvinvoinnin kannalta, on hänellä myös vastuu tehdä voitavansa sen riittäväksi
saamiseksi. Aina unta ei arvosteta. Olen joskus kuullut kunnianhimoisten ja
urakeskeisten ihmisten vähättelevän unen merkitystä ja kehuvan kuinka vähän he
unta tarvitsevat. Uskon kuitenkin sellaisten kahden tai neljän tunnin yöunilla
pärjäävien ihmisten olevan poikkeuksellisia. Jatkuva unen puute voi myös kostautua
myöhemmin elämässä erilaisina sairauksina ja niiden riskien kasvamisena. Unen
puutteen on todettu olevan yhteydessä esimerkiksi mielenterveys- ja muistin
ongelmiin.
Aivot tarvitsevat unta esimerkiksi siitä
syystä, että hermosolujen energiantarve on niin suuri, ettei verenkierto kerkeä
toimittamaan tarpeeksi glukoosia. Aivojen glykogeenivarastot täydentävät veren
glukoosia. Tämän teorian mukaan aivojen glykogeenivarastojen täydentäminen on
unen perimmäinen tehtävä. (s. 175) Kirjassa uupumuksen syiksi luetellaan
univaje, unen heikko laatu ja liikunnan puute. Riskiryhmässä ovat
ylitunnolliset ihmiset, jotka ovat sitoutuneet työhönsä, eivät osaa rentoutua
tai erottaa työtä vapaa-ajasta. Myös ne, jotka eivät pidä huolta fyysisestä
kunnostaan. Millainen työntekijä sitten välttää uupumusta? Hyvinä
ominaisuuksina mainitaan, että hän osaa vaihtaa viihteelle, viettää aikaa
perheen kanssa, ei vie töitä kotiin ja osaa rentoutua sopivasti. (s. 175)
Vaikutusvaltaa on pidetty yhtenä ihmisen
perustarpeista. Sillä tarkoitetaan sitä, että ihminen kokee voivansa päättää
omasta elämästään tyydyttävästi, eikä esimerkiksi jokin kontrolloiva ihmissuhde
tai muu tilanne tukahduta tätä vaikutusvaltaa. Jos ihmisellä, pakon sanelemana
tai omista valinnoista johtuen, ei ole aikaa muulle kuin työlle, voi hän kokea,
ettei hänellä ole mahdollisuutta rentoutua ja harjoittaa luovuutta. Tällöin
uupuminen on riskinä. Työssä viihtyminen parantaa työtehoja ja keskittymistä.
Kirjan mukaan uupumisen ehkäisyyn auttaa terve itsekkyys, eli kyky ottaa aikaa
itselle ja perheelle sekä suunnitelmallisuus.
“Moni on kai huomannut, että kun itse
suunnittelee, mitä tekee, saa paljon aikaiseksi” (s. 177).
Eräs kirjassa esitetyistä huomioista on, että
pahiten uuvuttaa sellainen työpaikka, jossa ei ole mitään tekemistä (s.177).
Stressin puuttuminen kokonaan on uuvuttavaa. Toiminnan puutteessa ei saa
myöskään hyötyliikuntaa. Toisaalta voi kokea turhautumista, ellei pääse
toteuttamaan ja kehittämään omaa vaikutusvaltaansa, luovuuttaan ja taitojaan.
Partinen ja Huovinen nostavat esiin myös
vuorotyön riskit, jonka kuormittavuus heijastuu terveys- ja jaksamisongelmina.
Epäsäännölliset työajat ja yötyö aiheuttaa helposti univajetta. Se alentaa
Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan stressinsietoa ja yleistä vastustuskykyä
sekä motivaatiota kiinnittää huomiota elintapoihin. Terveyden edistämisen
keskuksen toiminnanjohtajan, Mika Pyykön, mukaan yötyö kaksinkertaistaa vatsa-
ja pohjukaissuolen haavaumien riskit ja univaje lisää sepelvaltimotaudin vaaraa.
(s. 178)
Keskeistä tässä luvussa on väittämä, ettei
työ sinänsä välttämättä stressaa ja ylityökin (kahdesta jopa kuuteentoista
tuntiin viikossa) voi suojata työuupumukselta, jos työmotivaatio ja työyhteisö
ovat hyviä. (s. 179)
“Vanhusten uni-valverytmistä ja unihäiriöistä
tiedetään niin ikään tutkimusten perusteella. Silti vedettäessä johtopäätöksiä
on oltava varovainen, sillä lähes kaikki tutkimukset ovat
poikkileikkaustutkimuksia – on epäselvää, mitkä todetut muutokset johtuvat normaalista
vanhenemisesta ja mitkä epänormaalista keskushermoston rappeutumisesta eli
patologisesta degeneroitumisesta.” (s. 183)
Sekä lapsilla että vanhuksilla unen tarve on
suurempi kuin muulla väestöllä. Kasvava lapsi tarvitsee unta kasvaakseen ja
kehittyäkseen ja vanhus taas palautuakseen ja uudistuakseen. Sairaudet lisäävät
unen tarvetta. Heikkokuntoisella vanhuksella voi olla jatkuvaa tarvetta levätä.
Masennus lisää entisestään unen tarvetta ja jotkut vanhuksetkin kärsivät siitä.
Vanheneminen voi olla pelottavaa ja esimerkiksi puolison menettämistä
vanhuusiässä pidetään kovana kolauksena.
Vanhainkotien päivärytmi oli 1990-luvulla
yleisesti sellainen, että aamuherätys oli kuudelta, aamutoimien jälkeen oli
aamupala ja lounas klo. 12. Lounaan jälkeen oli hetki päivälevolle, päivällinen
ennen viittä iltapäivällä ja iltalääkkeet ennen kello 8 illalla. Hiljaisuus oli
klo 22 illalla. Nykyisin aamuherätyksessä on enemmän joustavuutta. Monissa
vanhainkodeissa asukas saa herätä omaan tahtiinsa, jotkut aikaisemmin ja jotkut
myöhemmin. (s. 184 - 185)
Unilääkkeiden käyttö on joissakin
vanhainkodeissa melko yleistä, jopa yli 50 prosenttia vanhuksista saa
unilääkkeitä joka ilta. Partisen mukaan unilääkkeiden käyttö on yksittäisen
vanhuksen kannalta usein turhaa, jopa vaarallista. On esitetty joka ilta
unilääkkeitä käyttävien kuolleisuuden olevan suurempi kuin unilääkkeitä
satunnaisesti käyttävien. Hän lisää kuitenkin, että laitosten päivärytmin
kannalta katsottuna on unilääkkeiden antaminen huonosti nukkuville vanhuksille ymmärrettävää.
(s. 185)
Aamuyön unettomuuteen varmasti vaikuttaa
päivällä nukkuminen, jos vanhus, joka tarvitsee kahdeksan tuntia yöunta,
laitetaan ilta kahdeksalta nukkumaan ja hän on päivällä nukkunut kaksi tuntia,
niin todennäköisesti herää keskellä yötä tai tunteja ennen aamuherätystä.
Kirjassa mainitaan, että lyhytkestoiset unilääkkeet, masennus ja aikaistunut
unijakso (jota ilmenee vanhuksilla) lisäävät aamuyön unettomuutta. Unilääkkeiden ja joidenkin masennuslääkkeiden
äkillinen lopettaminen voi johtaa vakavaan unettomuuteen. (s. 186)
Markkinoilla olevat unilääkkeet vähentävät
syvää unta ja REM-unta. Tämän vuoksi on hyvä miettiä lääkkeettömiä vaihtoehtoja
unettomuuteen. Nukahtamislääkkeitä ei suositella jatkuvana hoitona, koska ne
eivät ole sen viattomampia kuin keskipitkävaikutteiset unilääkkeet, kirjoittaa
Partinen. Niiden vaikutusaika on lyhempi
ja ne voivat aiheuttaa helpommin riippuvuutta kuin keskipitkävaikutteiset
unilääkkeet. Ne vaikuttavat myös haitallisemmin muistiin, joten vanhusten
hoidossa tämä on tärkeää huomioida. Partinen mainitsee, että triatsolaamia ja
midatsolaamia vaikuttavana aineena sisältävät unilääkkeet ovat
bentsodiatsepiinejä ja niitä tulisi käyttää vain sairaalahoidossa. Ne ovat
erittäin lyhytvaikutteisia ja niihin tottuu helposti, jolloin niiden vaikutus
heikkenee. Myös alttius riippuvuuden kehittymiseen on suuri. Oireena voi olla
unettomuus, etenkin jos annosta pienennetään tai käyttö syystä tai toisesta
loppuu yllättäen kokonaan. Bentsolääkkeitä tulisi vähentää aina asteittain.
Niiden haittavaikutukset muistiin on tärkeää huomioida varsinkin muistisairaita
ihmisiä hoidettaessa. (s.156)
Uniapnean mahdollisuus on tärkeää poissulkea
ennen kuin hengitystä lamaannuttavia lääkkeitä määrätään asiakkaalle.
Vaihtoehtoina bentsodiatsepiineille on
tsolpideemi ja tsopikloni, jotka ovat sellaisia unilääkkeiden vaikuttavia
aineita, jotka eivät aiheuta rebound-oireita eli unettomuutta ja painajaisia
yhtä herkästi. Partisen mukaan barbituraattien käyttöön ei nykyään ole enää
perusteita. (s. 157)
Pitkäaikaisen unettomuuden hoidossa on
tärkeää huomioida, ettei unilääkkeen määrää saisi koskaan nostaa, jos se ei
vaikuta toivotulla tavalla. Jos nostoon on tarvetta, on Partisen mukaan syy
määrätä unilääkettä ylipäätään turha. Unettomuutta pitäisi tällöin hoitaa
jollakin muulla tavalla. (s. 157)
Paras tulos pitkäaikaisen unettomuuden
hoidossa saavutetaan, kun unesta huolehditaan ja käytetään tukena kognitiivista
terapiaa. (s. 156)
Joskus vanhuksilla voi unettomuuteen olla johtanut
jokin orgaaninen keskushermoston sairaus. Tällöin ei enää hoideta unettomuutta,
vaan tulee kyseeseen rauhoittaminen eli seditoiminen. Partisen mukaan
seditoiminen vähentää esimerkiksi dementoituneen vanhuksen tuskaisuutta. (s.
157)
Nykyaikaiset unilääkkeet ovat turvallisia
oikein käytettynä ja niiden turvallisuus, kuten myös sivuvaikutukset tulee aina
kertoa asiakkaalle, jolle niitä määrätään. Haittavaikutukset voivat kuitenkin
kehittyä ongelmalliseksi, jos lääkkeiden määräämistä ja niiden käytön
ohjaamista ei suoriteta asianmukaisesti. (s. 159) Riippuvuus on yksi näistä
ongelmista. Kirjassa mainitaan tapaus,
jossa nainen sai pitkäkestoiseen unettomuuteen useita eri uni- ja rauhottavia
lääkkeitä. Jopa A-klinikan lääkäri vain lisäsi hänen kemiallista kuormaansa
määräämällä lisää lääkkeitä. Lopulta hän sai avun eräältä työryhmältä, joka
totesi hänen tarvitsevansa vieroitushoitoa lääkkeistä ja tätä kautta hänen
unettomuutensa alkoi parantua. Hän oli vakavasti lääkeriippuvainen. (s. 163 –
165)
Toinen ongelma voi olla rebound eli
kimmovaste, mistä seuraa ahdistusta ja unettomuuden jatkumista. Tällöin lääke
siis pahentaa oireita, joita sillä yritetään parantaa(s. 160)
Muita mahdollisia sivuoireita ovat
reaktioaikojen hidastuminen, muistihäiriöt, uneliaisuus ja paradoksaaliset
reaktiot, kuten sekavuus, harhat, kahtena näkeminen (diplopia) ja puhe- ja
äänihäiriöt (dysatria). (s. 160)
Unilääkkeetön hoito on työläämpää kuin
unilääkkeen määrääminen, mainitsee Partinen.
Unettomuuden liittyessä masennukseen tulee
lääkehoidossa kyseeseen antidepressiivinen lääkeaine. Tällaisia ovat
esimerkiksi amitriptyliini, doksepiini, mianseriini, tratsodoni ja
mirtatsapiini (s. 160). Esimerkiksi näistä mirtatsapiini on mielialalääke,
jonka sivuvaikutuksena on uneliaisuuden lisääntyminen. Se suositellaan
otettavaksi ennen nukkumaan menoa. Haittavaikutuksena tällä lääkkeellä voi olla
painonnousu.
Partisen mukaan jotkin vanhat unilääkkeet
vaikuttavat uneen, mutta niiden käyttöön liittyy myös silmänpaineen nousua ja
rytmihäiriöitä, joten vanhusten kanssa on oltava tarkka, jos tällaisia
sivuoireita voi ilmetä.
Edellä oli jo puhe lyhytvaikutteisista
nukahtamislääkkeistä ja keskipitkävaikutteisista unilääkkeistä. Näiden lisäksi
on olemassa pitkävaikutteisia lääkkeitä. Niitä ei kuitenkaan yleensä suositella
unettomuuden hoitoon, koska ne aiheuttavat selkeästi päiväväsymystä. Niillä
useimmiten hoidetaan ahdistusta. Keskipitkät unilääkkeet auttavat katkeilevaan
uneen. Ne vaikuttavat nopeasti ja vaikutus kestää pitkälle aamuyöhön.
Verrattuna pitkävaikutteisiin, ei näiden haittavaikutukset päivällä ole
merkittävän suuret. (s.161)
Bentsodiatsepiinit vaikuttavat
keskushermoston kautta. Ne lievittävät ahdistusta, rauhoittavat, rentouttavat
lihaksia ja estävät kouristuksia. Niitä (esim. Diatsepam, Opamox) saatetaan
määrätä yhdessä mielialalääkkeen aloituksen yhteydessä käytettäväksi
maksimissaan yksi kuukausi. Ne lievittävät mielialalääkkeiden sivuoireita,
jotka tulevat ja menevät ohi ensimmäisten viikkojen aikana, kuten kivuttomat
sähköiskumaiset tuntemukset päässä. Näiden lääkkeiden pidempiaikainen käyttö
voi johtaa vakavaan riippuvuuteen ja niiden teho laskee. Alkoholismin hoidossa,
esimerkiksi katkaisuhoidossa, usein määrätään jotain bentsodiatsepiinilääkettä
hengenvaarallisten lihaskramppien ja voimakkaan ahdistuksen ehkäisyyn.
Tuolloinkin niiden käyttö on lyhytaikaista. Usein muutaman päivän ajan.
Melatoniinia erittyy aivojen käpyrauhasessa.
Se on niin kutsuttu pimeähormoni, joka ei ole varsinaisesti unilääke. On
tutkittu (British Medical Journal 2006) että melatoniinin käyttö on
turvallista, mutta sen teho voi olla vaihteleva. Olen kuullut, että sen
pitkäaikaiskäytöstä ei kuitenkaan ole vielä kattavia tutkimuksia. Parhaiten
melatoniini auttaa niitä, joilla sen aivojen oma tuotanto on häiriintynyt.
Esimerkiksi kirjassa mainitaan, että monen kehitysvammaisen unettomuuden
hoidossa melatoniini on osoittautunut hyödylliseksi. (s. 166) Voi kuitenkin
miettiä kannattaako kaikkien käyttää melatoniinia varauksetta, koska se voi
myös häiritä aivojen omaa melatoniinihormonin tuotantoa.
Unen merkitys ihmisen hyvinvointiin, sekä
henkiseen että fyysiseen terveyteen on suuri. Kirjassa Terve uni esiteltiin
työikäisten uupumisen ja huonon nukkumisen yhteyttä. Keskeisin opetus
nykyihmiselle voisi olla unen arvostamisen tärkeys sekä omien valintojen
tekeminen riittävän unen saavuttamiseksi. Nykyään puhutaan unihygieniasta,
johon luetaan muun muassa ajan varaaminen nukkumaanmenolle, valojen
himmentäminen ajoissa ennen nukahtamista ja elektronisten laitteiden käytön
välttämistä paria tuntia ennen toivottua nukahtamista ja kofeiinin, nikotiinin
sekä alkoholin käytön välttämistä tunteja ennen nukkumaan menoa.
Vanhusten hoidossa on tärkeää muistaa
lääkkeetön vaihtoehto unettomuuden hoitoon ja unettomuuden syiden
selvittäminen. Usein unettomuuteen voi vaikuttaa jokin huoli tai se voi johtua
fyysisestä sairaudesta. Tällöin alkusyitä olisi pyrittävä hoitamaan ensin. Jos
ne on selvitetty ei unilääkkeiden ajoittaisesta käytöstä ole haittaa, mutta
lääkkeiden käytössä on oltava varovainen. Sivuoireina voi eteen tulla
riippuvuutta, unettomuuden pahenemista ja esimerkiksi muistiongelmia, etenkin
jos lääkkeenkäyttöä ei turvallisesti ohjata tai lääke on vääränlainen.
Lääkehoidossa on muistettava kertoa
asiakkaille lääkkeen turvallisuudesta ja haittavaikutuksista sekä pyrittävä
selvittämään unettomuuden syitä ja mahdollisia vaihtoehtoisia hoitomuotoja
kuten terapiaa. On kestävää kehitystä, että normaali uni saataisiin palautumaan
ja se pysyisi yllä luonnollisesti.
Partinen M, Huovinen M 2008: Terve uni. WS
Bookwell Oy. Juva. Kolmas painos