HYTO Essee Lotta Tahvanainen

 

HYVÄ KUOLEMA

 

Katsoin dokumentin nimeltä ”Hyvä Kuolema”. Dokumentti kertoo palliatiivisesta hoidosta eli oireenmukaisesta hoidosta ja viime vaiheessa puhutaan saattohoidosta.

Moni toivoo voivansa kuolla kotona, mutta käytännössä yleisin kuolin paikka on terveyskeskuksen tai sairaalan vuodepaikka tai hoivakoti.

Hämeenlinnassa on yksi Suomen neljästä erityisesti saattohoitoon keskittyneestä hoitokodista Koivikkokoti. Siellä työskentelee hoitajia, erikoislääkäri ja vapaaehtoistyöntekijöitä.

Sirpa Lundgren on yksi Koivikkokodin vapaaehtoistyöntekijä ja hän kertookin millaista, on työskennellä vapaaehtoistyöntekijänä ja mitä se vaatii.

Sirpa sanoo; ”Normaali, tasapainoinen ihminen, jolla on omat asiat reilassa”, joka on erittäin tärkeää omasta mielestäni, koska jos ei ole omassa elämässä kaikki hyvin ja työskentelee saattohoidossa ja kuolevien kanssa voi mennä liian raskaaksi elämä. Saattohoito ja kuolema on raskaita aiheita ja kokemuksia.

Koivikkokodilla vapaaehtoinentyöntekijä toteuttaa asiakkaiden toiveita, kuten Sirpa toteuttaa yhdelle asiakkaalle jalkahoidon hänen pyynnöstään. On todella kiva kuulla ja nähdä, että vapaaehtoiset haluavat auttaa asiakkaita toteuttamaan ”viimeisiä” toiveita ja se on todella tärkeää.

Palliatiivisen hoidon tarve on kaikilla yksilöllistä ja vuodeosastoilla ja hoivakodeissa on tärkeää muistaa se, että miten asiakas haluaa, että häntä kohdellaan ja kuunnellaan toiveita ja autetaan siinä missä asiakas tarvitsee apua. On myös tärkeää muistaa kohdata kuoleva ihminen myös ihmisenä, eikä ruveta säälimään häntä sen takia että on kuolemassa. Saattohoitopotilaallakin on itsemääräämisoikeus ja on kunnioitettava asiakkaan toiveita ja tahtoja hoitoon ja kaikkiin muihinkin asioihin liittyen.

Saattohoitokotiin tullaan lääkärin lähetteellä, vaikeiden sairauksien loppu vaiheissa. Yleensä kyseessä on syöpä tai etenevä neurologinen sairaus, mutta syy voi olla myös muu. Tiedän itse yhden tapauksen, jossa asiakas meni niin huonoon kuntoon perustasosta, että hänelle aloitettiin palliatiivinen hoito, mitään kunnollista syytä ei ikinä lopulta tiedetty, mutta se tiedettiin, että kipuja oli ja ruoka ja juomat ei menneet enää loppu vaiheella kunnolla alas.

Riikka Koivisto on johtanut Koivikkokodin arkea jo seitsemän vuotta. Hän kertoo, mitä ihmiset haluavat yleisemmin tietää, kun tulevat saattohoitokotiin. ”Saapumisvaiheessa ihminen lähtee aika käytännöllisistä asioista liikkeelle ja hän saattaa olla kiinnostunut hyvin paljon siitä mitä siinä kuolemassa itsessään tapahtuu ja he saattavat kysellä hyvinkin tarkkaan, että mistä sen tietää, että kuolema on nyt lähellä”

Riikan mukaan on ihanaa, miten hoitajat ja lääkärit kertovat potilaalle kauniisti, että mitä hengityksessä on muutoksia tai mistä he itse huomaavat, että kuolema lähestyy. Hoitajat ja lääkärit käyttää myös aikaa kertoa kuolemasta, jos asiakasta ja läheisiä pelottaa kuolema ja kerrotaan, miten erilaisia oireita hoidetaan. Tämä on semmoinen asia, joka on tärkeää läheisille, että asiakkaalle ja voi huomattavasti helpottaa kuoleman pelkoa ja pelkoa menettää läheinen. Minulla on oma henkilökohtainen kokemus, kun oma läheinen joutui saattohoitoon ja se helpotti huomattavasti, kun kerrottiin, miten hoidetaan ja miten vähennetään kipuja, silloin myös itsekin tajusi sen, että hän on hyvässä hoidossa ja kun hänen aikansa on lähteä hänellä ei ole enää mitään kipuja ja hänen on parempi olla.

”Kuolema voi olla, joskus lohdullinen ja rauhallinen.” – Riikka Koivisto

Turo Tuomisella on lantioalueenkasvain ja paljon etäpesäkkeitä keuhkoissa, vatsan imusolmukkeissa ja maksassa ja häneltä lopetettiin syöpä hoidot tuloksettomina. Ensimmäinen asia mitä Turo kysyi, kun kuuli, että hoidot lopetetaan oli se, että saako kotona kuolla. Sen jälkeen hän on saanut kotisairaanhoidon tuella oireen mukaista kipuja lievittävää hoitoa. Hän elää tilanteensa nähden hyvää elämää. Kun Turo sai kuulla, että hoidot lopetetaan, se oli hänelle pieni helpotus, koska ei tarvinnut pelätä koko ajan huonoja uutisia siitä, että hoidot ei tehoa ja loppuu sairaalassa ravaaminen. Turolle vaikeinta oli viedä tieto läheisille, koska on perhe ja pieni lapsi. Palliatiivisessa hoidossa on tärkeää, että on tukiverkosto ja on läheiset läsnä, koska siitä saa voimaa ja jaksamista.

Kaikilla on oikeus olla saattohoidossa, missä hän haluaa, kuten kotona, osastolla tai sukulaisen luona. Saattohoidossa kotona ollessa on tärkeää tukiverkosta ja että on joku apuna ja tukena koko ajan. Palliatiivinenhoito voi kestää viidestä päivästä viiteen vuoteen, saattohoidossa olevalla on tiedossa jo oletetun kuoleman ajankohta.

Palliatiivinenhoito ja saattohoito ei ole vain kivun lievitystä ja perushoitoa, vaan ymmärtää kuolevaa ihmistä ja läheisiä ja sitä kautta pitää hoitokeskustelut ja suunnittelut. Minusta on tärkeää ymmärtää ja tukea kuolevaa ja kuolevan läheisiä, koska kuolema on vaikea kohdattava läheisille ja kuolevalle ihmiselle.

KOHO Essee Tiina Pellikka

 

Elämää Asperger-lapsen kanssa/Saila Seppo

Äidin näkökulmasta kirjoitettu kirja. Kirjan perheessä on viisi lasta ja Pekka on lapsista toiseksi vanhin. Pekka sai diagnoosin Asperger syndrooma yhdeksänvuotiaana, kuukauden pituisen sairaalassa tehdyn tarkkailujakson päätteeksi. Neurologi oli kuitenkin sanonut, ettei kyseessä ole klassinen Aspergerin oireyhtymä.

Kirjan kertomuksen edetessä selvisi, että Pekan isän veljellä on myös Aspergerin syndrooma, joka oli vasta aikuisiällä todettu.

Kirjassa kerrotaan perheen elämästä, jokaisesta lapsesta ja erityisesti Pekasta. Isä oli melko paljon poissa kotoa johtuen työstä ja harrastuksista, mielestäni isä olisi voinut olla enemmän mukana arkiasioissa. Äidin rakkaus ja huolehtiminen oli suuressa osassa. Hän otti asioista paljon selvää.

Vähän yli yksivuotiaana Pekan päätä kuvattiin sairaalassa, syynä oli jonkinlainen erilaisuus pään muodossa, siinä ei kuitenkaan paljastunut mitään. Vauvana Pekka oli ollut liikkuvaisempi lapsi kuin muut perheen lapset, hän käveli vuoden ikäisenä ja selkeä puhe tuli neljän vanhana. Viisivuotiaana hän oli hyvä tietokonepeleissä.

Vaikeita ja vaarallisia tilanteita oli kuitenkin liiaksi, epäilystä että kaikki ei ole kunnossa, tutkimuksia tehtiin mutta diagnoosia ei osattu antaa tässä vaiheessa.

Päiväkodissa oli kiinnitetty kuitenkin huomiota Pekan hyvään muistiin, kun luettiin eläinkirjaa sekä ruokailuhetkien sujuvuuteen, Pekka osasi olla myös äkkipikainen ja voimakastahtoinen. Päiväkodissa hänellä oli kehittämissuunnitelma ja perheneuvolassa säännöllinen puheterapia, kuten koko ala-aste ajan kerran viikossa.

Kouluiän lähestyessä tuli valinta onko tavallinen vai erityiskoulu, tutustumiskäynti erityiskoulussa, jossa rehtori valitti ”ruuhkaa” ja kehoitta valitsemaan tavallisen koulun. Koulussa ilmeni ongelmia sosiaaliseen kontaktiin hakeutumisessa, kynäotteen puuttumisessa, epäily koulun puolelta, ettei Pekka opi ikinä lukemaan sekä negatiivinen suhtautuminen kaikkeen. Pekan kolmannen luokan syystodistuksessa luki, että hän on laiska. Mielestäni tämä arvio on tökerösti ilmaistu.

Psykologin mukaan Pekan oppiminen oli normaalia, hän tarvitsi kuitenkin paljon positiivista kannustamista.

Perheen muutto aiheutti myös ongelmia, lähikouluun pääseminen yläasteikäiselle Pekalle ei ollut helppoa. Palaute täältä oli rohkaiseva: ”erityisen etevä matematiikassa, mutta pärjää myös muissa aineissa”.

”Asperger ei yleensä näy ulospäin, ja ihmisen käyttäytymistä voidaan tulkita väärin”.

Tiivistelmä kirjan lopusta:

” MIKÄ ON ASPERGER-SYNDROOMA?

Aspergerin oireyhtymä on neurobiologinen eli aivoperäinen keskushermoston häiriö. Sitä on paljon enemmän pojilla kuin tytöillä ja se näkyy selvimmin lapsilla kuin aikuisilla. Älykkyyteen syndrooma ei vaikuta. Vaikeuksia on lähinnä sosiaalisessa käyttäytymisessä. Aistiyliherkkyydet ovat tavallisia. Tyypillistä ovat erikoisuudet puheessa, juuttumiset ja vaikeat aloitukset. Usein Aspergerin syndroomalaisilla on jokin erityinen harrastus tai elämää rajoittava mielenkiinnon kohde, jonka ympärillä elämä pyörii. Oppimisessa Aspergerin syndroomalaista auttavat pienet ryhmäkoot. Parhaan tuloksen saa, jos joku pystyy auttamaan häntä henkilökohtaisesti. Ajan ja paikan selkiinnyttäminen ja tehtävien havainnollistaminen visuaalisesti auttavat. Samoin hyödyttää asioiden selvittäminen toisin sanoin. Asioiden hallintaa edistää, jos pystyy ennakoimaan asioita ja tilanteita. Tärkeää on nostaa esiin hyviä alueita ja löytää kompensaatiokeinoja heikommille alueille. Oireyhtymä lukeutuu autistisiin häiriöihin. Oireet ilmenevät usein yksilöllisesti ja vaihtelevat iän ja kuntoutuksen määrän mukaan”.

KOHO Essee Tiina Pellikka

 

Pakko puhua/Satu Flinkman

Elämänkertateos, joka kertoo kuurona syntyneen tytön kasvusta, kouluvuosista ja äidiksi tulemisesta. Lapsuuden perheeseen kuului 10 lasta joista 3 oli kuuroja. Viittomakieltä ei perheessä käytetty, koska kuulevat eivät osanneet viittoa. Koulu oli kaukana kotoa, joten asuminen tapahtui asuntolassa. Asuntolan hoitaja oli ankara ja opettaja myös.

Puheopetus

”Aloitin koulunkäynnin 1959 syksyllä. Silloin oli oralismi vallalla koulussa, mikä tarkoitti sitä, että viittomakieli oli kielletty ja kaikkien oli opittava puhumaan. Meitä pakotettiin puhumaan tunnin aikana luokassa ja viittomakieli piti jättää pois. Saimme viittoa vain ulkona ja asuntolassa. Ensimmäisenä opettaja opetti meitä ääntämään aakkoset; A, AA, B… jne. Opettaja painotti, että ääni tulee rinnasta, niinpä istuimme käsi rintakehällä ja tuotimme ääntä. Kun rintakehä tärisi käden alla, tiesimme onnistuneemme. Mikäli jonkin kirjaimen ääntäminen ei millään tahtonut onnistua, opettaja käytti apuna peiliä. Opettaja puhui katsoen peiliin ja oppilas matki opettajan suun liikkeitä. Täristin oli laite, joka laitettiin suuhun. Laitteen tarkoitus oli tärisyttää kieltä siten, että siitä saisi tuntuman millä tavoin kielen tulee täristä R-kirjainta sanottaessa. Täristimen käyttö sattui kamalasti”.

Jos oppiminen ei sujunut opettajan toivomalla tavalla käytettiin poskelle läpsimistä ja muuta väkivaltaisuutta, ankaria otteita.

”Oralismi oli tuhonnut kuurojen elämää ja viittomakieltä. Olisipa jo minun kouluaikanani saanut viittoa ja puheopetusta olisi ollut vain pieni osa.”

”Puheen opettelu oli todella raskasta. Ääneni ei kuitenkaan muuttunut paremmaksi, vaan säilyi ennallaan yhdeksän vuotta koulun loppuun asti”.

Hänen kuulolaitteensa lasinen korvaistukka oli särkynyt eikä uutta ollut hankittu koska rahaa ei ollut yksinhuoltaja äidillä, tämä vaikutti huomattavasti Sadun ääntämiseen koska hän ei enää kuullut omaa ääntään.

 

Hoitokoti

Koska asuntolassa oli täyttä sijoituspaikkoina, käytettiin myös ”hoitokoteja” jotka olivat silloin eri henkilöiden koteja ei hoitolaitoksia. He majoittivat oppilaita tilapäisesti kuten yhden lukuvuoden ja koulunkäynti tapahtui sieltä käsin. Hoitokoteja oli monenlaisia, riippuen asunnon omistajan tavoista.

Myöhemmin Satu opiskeli itselleen ammatin kuurojen ammattikoulussa, Turussa. Hän valmistui pukuompelija- linjalta. Siellä hän oli tutustunut Jaakkoon ja he saivat kolme lasta, myös lapset olivat kuuroja. Satu tunsi häpeää omasta ja lasten kuuroudesta ja se aiheutti monia epämiellyttäviä tilanteita, mutta onneksi;

”Olin huomannut kuurojen lehdestä ilmoituksen, että viittomakielenopettajakurssi järjestetään Malminharjulla, siellä löysin vastauksen ongelmien ja esteiden poistamiseksi ja aloin rohkeasti häpeämättä käyttää viittomakieltä lastemme kanssa. Viittomakieli on tärkein meille kuuroille ja auttaa meitä edistymään paremmin elämässä”.

Asioiden vieminen tähän pisteeseen vei kauan.

HYTO Essee Johanna Pakarinen

 

Oikeus kuolla

 

Dokumentti käsittelee vaikeaa ja kiisteltyä aihetta, eutanasiaa. Onko ihmisellä oikeus kuolemaan, niin kuin elämäänkin. Voimmeko me päättää omasta kuolemastamme. Minun mielestäni, tämä aihe on mielenkiintoinen ja ajattelen, että ihmiset saavat tehdä omat päätöksensä kuolemastaan. Saamme päättää monista asioista elämämme aikana, saamme päättää omasta elämästämme, miksi emme saisi päättää omasta kuolemastamme.

 

Ensimmäinen dokumentin osa alkaa kertomalla naisesta, joka on käynyt lääkärissä, koska hän on tuntenut outoa tunnetta vasemmalla puolen kehoa. Juhannuksen aikaan, hän meni lääkärille, jolta sai lähetteen ultraääni tutkimukseen. Ultraäänitutkimuksessa kävi ilmi, että haimassa on jokin muutos. Se herätti hänessä mietteitä tulevasta, mitä siitä seuraa nyt. Häneltä otettiin seuraavana tomografia. Lääkäri totesi kuvista, että tällä naisella on pahanlaatuinen kasvain. Nainen kertoessa tarinaa diagnoosistaan, havaitsin toivon hänen äänessään, kun hän sanoi ajatelleen, että sen voisi leikata, mutta valitettavasti tämä toivo katosi pian, nimittäin kasvain oli levinnyt jo maksaan. Hänen kertoessaan, että syöpää ei voi leikata toi itsellekin epätoivon tunteita, ja minulle ymmärryksen, miksi tämä ruotsia puhuva nainen on osa tätä dokumenttia.

 

Seuraavaksi, dokumentissa nähdään kalju mies, joka istuu tuolissa, nainen vierellään. Nainen alkaa puhua miehelle ja kertoo tämän päivän, lauantain, olevan viimeinen päivä yhdessä, viimeinen päivä tämän miehen, jonka nimi on Albert, elämässä. He suunnittelevat miehen hautajaisia. Nainen tuntuu suhtautuvan hautajaissuunnitteluihin vakavemmin. Mies ikään kuin vähättelee asiaa. Hän haluaa vain hoitaa asian alta pois. Se on Albertille vain suunnittelua. Viimeinen asia, johon hän voi vaikuttaa, on suunnitella omat hautajaiset. Albert on valinnut päivän, jona kuolee. Nainen kehottaa miestä olemaan rauhallisin mielin. Ilman stressiä, ja pyytää häntä lähtemään rauha sydämessään ilman hautajaisjärjestelyjen murehtimista.

 

Albertin mieli tuntuu ahdistuvan mitättömistä asioista, joilla ei ole periatteessa loogisesti ajateltuna väliä, hän tulee kuolemaan. Emme voi tietää mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mutta uskoisin, että hautajaisjärjestelyistä murehtiminen on asia, josta Albertin ei pitäisi huolehtia, viimeisinä päivänään. Ymmärrän kyllä, minkä takia hän murehtii hautajaisjärjestelyjään.

 

Ihmisen mieli keskittyy välillä epäolennaisiin asioihin, suojaten vakavemmilta asioilta, joita voi olla hankala käsitellä. Oman kuoleman luulisin olevan yksi niistä asioista, joka on kullekin ihmiselle tietyllä tavalla tuskainen aihe. Uskoisin tosin, että on ihmisiä, jotka ovat hyväksyneet kuolevaisuutensa, mutta monelle, pelkästään kuolemasta puhuminen on rankka aihe, ja jos se on oma kuolema, luulisin sen olevan rankempaa.

 

Nainen sai rauhoiteltua Albertin sanoessaan, että hautajaisjärjestelyt ovat pienin asia verrattuna siihen, että hän tulee kuolemaan pian. Dokumentissa kerrotaan seuraavana, miksi Albert on päättänyt kuolla. Hänelle todettiin aivosyöpä vuonna 2017. Nainen, joka on ollut hänen vierellään, kertoo tarinan siitä, kuinka Albert kertoi hänelle, että hän tulee kuolemaan. Nainen kertoo Albertin sanoneen hänelle "Kuolen, minulla on aivokasvain ja sinusta tulee rikas leski."

 

Dokumentissa lääkäri kertoo, että tarvitaan varmistavan lääkärin lausunto, kun ihminen haluaa eutanasian. Lääkäri alkaa haastatella Alberttia. Tämä aihe tuntuu olevan hänelle helpompi, kuin hänen vaimolleen. Albert kertoo, että hän ei halua muuttua "vihannekseksi" ja tiedottomaksi omasta itsestään. Se on monelle yksi pelkoa aiheuttava aihe, menettää oma minuus, oma itsensä, olla ilman minuutta. Mikä tekee meistä, ihmisen, onko se juuri tämä persoona, tunteet, jotka Albert pelkää menettävänsä. Hän pelkää muuttuvansa toiseksi, joksikin tiedottomaksi, pelkäksi ruumiiksi, joka makaa tiedottomassa tilassa. Olen itsekin pohtinut tätä aiemmin elämässäni, minä valitsisin saman tien kuin Albert on valinnut, kuolisin mieluummin, kuin eläisin elämäni tiedottomana ja en omana itsenäni. Lääkäri kertoo lopuksi Albertille, että tämä riittää ja tekee myönteisen lausunnon toiselle lääkärille. Vaimo olisi toivonut, että hän olisi saanut kielteisen päätöksen, hän alkaa itkemään, kuullessaan että lääkäri puoltaa eutanasiaa.

 

Ymmärrän Albertin vaimoa. Toisesta irti päästäminen on hankalaa, ja kaikki ne tunteet, jota tulee, kun jotakin lopullista on tapahtumassa, ja mikä olisi sen lopullisempaa kuin kuolema. Voin kuvitella Albertin vaimon tuntevan surua, tietynlaista vihaakin, koska hän on menettämässä miehen, jonka kanssa on elänyt, jakanut ilot ja surut, kulkenut yhteisen matkan. Hänen hyväksymisprosessinsa on vielä käynnissä.

 

Lääkäri kertoo, että yleensä, näissä tilanteissa, potilas on väsynyt, eikä jaksa enää ja läheisten on hankalampaa hyväksyä asia. Hän ei ole vielä tavannut ketään, jonka kohdalla se olisi toisin päin, että potilaalle se olisi hankalampaa. Albertin vaimo kertoo omista tuntemuksistaan, kun Albert kertoi haluavansa eutanasian. Ensin hän ajatteli, että Albert ei ole tosissaan eutanasiasta. Viimeiseen viikkoon asti Albertin vaimo piti toivoa yllä, että hänen miehensä muuttaisi mielensä eutanasian suhteen.

 

Albertilta kysyttiin tuntemuksia, kun hänen kuolinpäiväänsä on kuusi päivää aikaa. Albertin sanojen mukaan hänestä tuntuu todella hyvältä. Hän osoittaa kirkkoa, jossa vietetään hänen hautajaisensa. Minua ihmetyttää se hyväksynnän taso, joka on Albertilla hänen kuolemastaan.

 

Dokumentissa oli muidenkin ihmisten tarinoita ja lääkäri kertoi eutanasiasta. Pidin dokumentista ja se herätti paljon ajatuksia.

 

HYTO Essee Maria Holma

 Maria Holma 15.5.2022 

Essee dokumentista 

Perjantai dokkari: Kunnes minä unohdan 

 

Dokumentti kertoo Alzheimeriin sairastuneen 80-vuotiaan Matin arjesta etenevän sairauden kanssa. Matti asuu kotona seuranaan kumppaninsa Anja. Matti sai Alzheimer taudin diagnoosin 2018 keväällä ja soitti silloin Anjalle kysyäkseen että hän sairastaa Alzheimeriä että jättääkö Anja hänet nyt. Mutta Anja ei jättänyt vaan jäi Matin luo. Anja avustaa Mattia jokapäiväisissä askareissa. Esimerkiksi ruuanlaitossa Matti avustaa Anjaa mutta tarvitsee ohjausta myös siinäkin. Erilaisten asioiden löytäminen ja hahmottaminen on vaikeaa, myös oikeanlaisten sanojen käyttäminen niille tarkoitetuissa tilanteissa tuottaa hankaluuksia. Matti ei itse huomaa Alzheimerin taudin kehittyneen lisää, jos tilanne muuttuu niin hänen on mentävä lääkäriin jossa tehdään testejä jotka kertovat sairauden etenemisestä. Erilaisten projektien aloittaminen on hankalaa ja hidasta, Matti on harrastanut aijemmin maalausta mutta maalaus on jäänyt pois sairauden myötä. Sairauden myötä ajokorttikin otettiin pois ja samalla jäivät muut harrastukset mm. Maalaamassa käynti ja golffaus. Anjaa hirvitti ajatus siitä että Matti jää aivan ypöyksin omakotitaloon, niin Anja päätti mennä Matin seuraksi. Matti on ollut kahdesti naimisissa, kummatkin avioliitot päättyivät vaimojen kuoltua rintasyöpään. Anja kertoo sen olleen rankkaa Matille kun oma rakas kuihtuu kärsii sairaudesta ja sitten kuolee. Matin jokapäiväisenä muistamisen apuvälineenä toimii kalenteri johon merkataan mitä on tehty edellisenä päivänä eli kalenteri toimii apuna harjoittamassa muistamista. Matti kertoo että hänen on hankala muistaa mitä edellisenä päivänä tapahtui mutta Anja on apuna täyttämässä kalenteria ja Matin muistia virkistämässä. Matti kirjoittaa Anjan kertomaa kalenteriin eli he tekivät yhdessä ruokaa ja kattoivat aterian ulos. Matti kertoo ottavansa vuoden kerrallaan katsoen kuinka pitkään hän saa olla elämässä ja olemassa myös ikänsä puolesta. Matti muistaa menettäneensä läheisiä ja kertoo niiden olleen surullisia asioita ja hänen on pakko kestää se, hän hyväksyy sen omalta ja myös muiden kohdalta, että jokainen lähtee pois omalla vuorollaan. Anja murehtii omaa ikäänsä ja sitä että ei voi koskaan tietää mitä hänelle voi tapahtua. Anja myös toivoo, että Matti vielä muistaisi hänet koska voi olla hetkiä jolloin hän ei edes muista Anjaa jolloin hän kysyy kuka hän on. Matti joskus pysähtyy miettimään, että mitä tapahtuu ja mitä pitäisi tehdä. Anja kertoo että pitäisi nauttia siitä hetkestä mitä on ja huomista ei voi tietää. Dokumentin lopussa Matti alkaa piirtämään liidulla omaa kuvajaistaan paperille naurahtaen ja tuumaa, että hymyä huuleen. 

HYTO Essee Henna Purmonen

 

Kuntouttava lähihoito                                                                 Kirjaessee hyto                                                                                                                              

Henna Purmonen              2.5.2022

 

 

Kirjoittanut: Annukka Suvikas, Leena Laurell ja Pia Nordman.

7. uudistettu painos, 2013.

 

 

Johdanto

 

Kirja kuvaa ja määrittelee kuntoutumista edistävän toiminnan mahdollisuuksia ja alueita lähihoidossa. Elämäkaaritietous, vuorovaikutus- ja ohjaustaidot sekä hoidon ja huolenpidon osaaminen ovat aiheen omaksumisen kannalta tärkeä tietotaito. Näiden taitojen varaan on mahdollista rakentaa teoreettista ja käytännöllistä ymmärrystä kuntoutumisen tukemisesta.

Kuntoutuksen käsite ei ole yksiselitteinen. Eri aloilla työskentelevät ihmiset hahmottavat ja ymmärtävät sen eri tavoilla.  Kirjan tarkoitus onkin herättää lukijassa ajatuksia tavoitteelliseen ajatteluun kuntoutumisen edistämisessä ja yhteistyössä. Parhaimmillaan kuntoutumisen tukemisen onnistunut prosessi näkyy voimavaralähtöisenä, kirjattuna suunnitelmana, monialaisena yhteistyönä, asiakaslähtöisten ja systemaattisten toimintamallien käyttönä sekä toiminnan jatkuvana, tavoitelähtöisenä arviointina. Kaikissa vaiheissa pääroolissa on asiakas tai kuntoutuja. Kuntoutumisen tukemisen ja kuntoutuksen tavoitteena on aina tavalla tai toisella tuottaa hyvinvointia ja elämän laatua kuntoutujalle ja hänen läheisilleen.

Lähihoitajan työssä yhä keskeisempänä osaamisena on toimintakyvyn arvioiminen, vuorovaikutus ja kuntoutumisen edistäminen.

Kirja kertoo kuntoutuksen perusteista, palvelujärjestelmästä, asiakkaista ja kuntoutumisen edistämisestä.

 

 

Kuntoutus ja kuntoutuminen prosesseina

 

Kuntoutus käsitteenä

Kuntoutus voidaan määritellä monella tavalla. Määritelmät ovat tulkinnanvaraisia ja näkökulmasta riippuvia. Kapeassa merkityksessään kuntoutus voidaan nähdä sarjana korjaavia toimenpiteitä, joiden tavoitteena on saada ihminen toimintakykyiseksi. Laajassa merkityksessä kuntoutus nähdään monimuotoisena ja jatkuvana prosessina, jossa ihmisen elämän mahdollisuudet, itsemääräämisoikeus ja itsetuntemus paranevat. Lähihoitajan työssä kuntoutus tarkoittaa osallistumista monialaiseen yhteistyöhön, jossa kuntoutujan kuntoutumista edistetään suunnitelmallisesti.

Kuntoutumisella tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, joilla pyritään estämään työkyvyttömyys ja palauttamaan sairaan tai vammaisen henkilön fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakykyisyys sekä lisäämään hänen omatoimisen selviytymisensä edellytyksiä. Toimenpiteillä tarkoitetaan tässä virallisessa määrittelyssä sosiaali- ja terveyshuollon palveluita, kuten neuvontaa, ohjausta, erilaisia terapioita, koulutusta ja tutkimuksia.

Kuntoutus voidaan kuvata prosessina, jossa kuntoutuksen tulos korostuu – kuntoutuksella on saavutettu jotain laadullista, mitattavissa olevaa hyötyä.

Kuntoutukselle on luonteenomaista, että kuntoutustarve on todettu, esimerkiksi diagnoosi tehty.  Kuntoutumisen tukeminen on lähihoitajan ja muiden alan ammattilaisten tapa tehdä asiakastyötä. Lähihoitajan työ on laaja-alaista ihmisten auttamistyötä, jossa ammattilaisen tulee osata ottaa huomioon ihmisen moninaiset fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja henkiset tarpeet ja voimavarat.

Kuntoutumisen tukemisessa, kuten kuntoutumisessakin, on olennaista määrätietoinen, perusteltu, tavoitteisiin ja asiakkaan omaan haluun ja sitoutumiseen perustuva suunniteltu työ. Kuten asiakkaan päivittäisissä toimissa tukeminen ja omatoimisuuden kannustaminen. Ei tehdä puolesta asioita, joista asiakas itse selviytyy. Kuntoutuksen tavoitteista ja keinoista sovitaan ja ne kirjataan. Kuntoutusta toteutetaan ja tavoitteiden saavuttamista seurataan ja arvioidaan.

 

Arvopohja, asenteet ja kohtaaminen kuntoutuksessa

 

Kuntoutumisen tukeminen on ihmissuhdetyötä. Hyvä hoitaja osaa kuunnella, keskustella, antaa aikaa potilaalle ja hänen kyvystään huomioida ihmisten kokonaistilanne. Hoitajalta vaaditaan sosiaalisia ja eettisiä taitoja.

Arvoilla tarkoitetaan sitä, minkä ihminen kokee elämässä tärkeäksi, arvokkaaksi ja oleelliseksi. Sisäistämme arvot kasvumme aikana. Ne näkyvät mielipiteissämme ja valinnoissamme. Arvot heijastuvat asenteissamme.

 

Kuntoutuksen arvot ja periaatteet

Kuntoutuksen ja sosiaalipolitiikan perimmäisiksi arvoiksi määritellään usein onnellisuus, vapaus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo.

Tavoitteet ohjaavat kuntoutustoimintaa ja valittujen toimintatapojen tulisi kaikissa palveluyksiköissä tähdätä näihin tavoitteisiin:

-          Osallisuus

-          Mahdollisuudet

-          Itsenäisyys

-          Voimaantuminen

-          Kuntoutuminen

-          Elämänlaatu

Rakenteet ja kuntouksen muodot

Kokonaisvaltainen ja monenlaisiin fyysisiin, psyykkisiin, sosiaalisiin ja henkisiin kuntoutumistarpeisiin vastaaminen vaatii usein monen erilaisen asiantuntijan ammattitaitoa kuntoutuksen keinojen ja mahdollisuuksien arvioimiseksi ja toteuttamiseksi. Elämän hallintaa voivat häiritä terveyteen liittyvät vaikeudet tai fyysisen sairauden aiheuttamat ongelmat. Taloudellinen tilanne tai sosiaalisen selviytymiseen liittyvät pulmat.

Kuntoutusjärjestelmä voidaan jakaa neljään osa-alueeseen:

Lääkinnällinen kuntoutus (terveydenhuolto, vakuutuslaitokset.), sosiaalinen kuntoutus (sosiaalihuolto, Koulu- ja opetustoimi, vammaisjärjestöt), ammatillinen kuntoutus (Elinkeino- ja työvoimahallinto, Kela, vakuutuslaitokset.), kasvatuksellinen kuntoutus (Koulu- ja opetustoimi, vammaisjärjestöt, vakuutuslaitokset.).

 

Lääkinnällinen kuntoutukseen luetaan virallisesti kuuluviksi:

-          Kuntoutusohjaus

-          Apuvälinehuolto

-          Laitoskuntoutus

-          Sopeutumisvalmennus

-          Kuntoutustutkimus

-          Terapiat

 

Sosiaalisen kuntoutuksen tarkoituksena on estää ihmistä syrjäytymästä- joutumasta perheen, yhteisön, asumisen tai työelämän ulkopuolelle. Sosiaaliseen kuntoutukseen liittyviä palveluja ovat:

-           kotipalvelun ja kotihoidon palvelut

-          Vammaispalvelut

-          Päihdehuollon palvelut

 

Ammatillisen kuntoutuksen muotoja ovat:

-          Ammatinvalinnanohjaus

-          Kuntoutustutkimus

-          Työ- ja koulutuskokeilut

-          Työhön valmennus

-          Ammatillinen koulutus

-          Työvoimaneuvonta

-          Elinkeinotuki

-          Työhön ja opiskeluun liittyvät apuvälineet

-          Työolosuhteinen järjestelytuki

 

Kasvatuksellinen kuntoutus ja kuntoutuspalvelut liittyvät lasten päivähoitoon ja koulunkäyntiin.

 

Toimintakyky ja voimavarat lähtökohtina

Kuntoutumisen kaksi keskeisintä käsitettä ovat toimintakyky ja voimavarat. Kuntoutujan toimintakykyä on mahdollista havainnoida ja arvioida päivittäisissä tilanteissa. Kuntoutujan voimavarat voi saada selville perehtymällä kuntoutujaan ja hänen tilanteeseensa.

Kuntoutustarpeen arviointi

Kuntoutuksen tukemisen lähtökohtana on kuntoutustarve. Tarpeen voi havaita kuntoutuja itse tai joku hänen kanssaan tekemisissä oleva. Lähihoitaja on avainasemassa kuntoutustarpeen havaitsemisessa, koska hän tehtävänsä puolesta on lähellä ja kohtaa myös asiakkaiden ja potilaiden omaisia ja läheisiä. Useimmiten tarve huomataan terveydenhuollossa, johon ihmiset ottavat ensimmäisenä yhteyttä, kun arki ei suju. Kuntoutumistarve ilmenee kuntoutujan henkilökohtaisena kokemuksena: toimintakyvyn vajeina ja puutteina tai käsityksenä, että jokin asia vaikeuttaa elämää. Kysymyksenä saattaa olla sairaus tai vamma, joka on nimettävissä ja luokiteltavissa tai vaikeammin todettava ja mitattava muutos. Asiantuntijoiden tehtävä on tarkentaa kuntoutustarve, jolloin kuntoutus voidaan käynnistää. Arvioinnin yhteydessä kartoitetaan myös voimavarat eli se resurssi, joka kuntoutujalla on käytössään ja johon hän kuntoutumisessa voi tukeutua.

 

Toimintakyky ja sen ulottuvuudet

Toimintakyvyllä tarkoitetaan ihmisen kykyä vastata elinympäristönsä hänelle asettamiin vaatimuksiin, mihin liittyy kyky huolehtia itsestään, hoitaa työnsä ja nauttia vapaa-ajan toiminnasta. Toimintakyvyllä kuvataan siis ihmisen fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja henkistä selviämistä. Voidaan puhua kehon ulottuvuudesta, yksilöllisen toiminnan ulottuvuudesta sekä yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta ulottuvuudesta.

Toimintakyvyn jaottelu: fyysinen-, psyykkinen-, sosiaalinen- ja henkinen toimintakyky.

Fyysisellä toimintakyvyllä tarkoitetaan elimistön toiminnallista kykyä selviytyä fyysistä ponnistelua vaativista tehtävistä, kuten työstä, liikkumisesta, päivittäisistä askareista ja harrastuksista. Fyysiseen toimintakykyyn vaikuttavat hengitys- ja verenkiertoelimistön sekä tuki- ja liikuntaelinten kapasiteetti ja suorituskyky. Fyysinen toimintakyky alenee 50 ikävuoden jälkeen noin prosentin vuodessa. Ensimmäiset merkit fyysisen toimintakyvyn heikentymisestä tuntuvat nivelten liikkuvuuden vähentymisenä, kehon jäykkyytenä tai yleisen voiman vähentymisenä. Selvimmin fyysinen suoriutuminen alkaa heikentyä 75 ikävuoden jälkeen. Yksilölliset erot toimintakyvyn alenemisessa ovat kuitenkin suuria. Fyysisen toimintakyvyn muutoksia voi ehkäistä kuormittamalla sydän- ja verenkierto- sekä tuki- ja liikuntaelimistöä säännöllisesti ja riittävän tehokkaasti. Fyysistä toimintakykyä arvioidaan haastattelemalla, havainnoimalla ja mittaamalla suoriutumista. Testaamalla ja mittaamalla lihasvoimaa ja liikkuvuutta, tasapainoa ja koordinaatiota, hengityselimistön toimintaa sekä kestävyyttä saadaan monipuolisesti tietoa fyysisestä toimintakyvystä. Testien tuloksia voidaan käyttää apuna diagnostiikassa, kuntouttavan toiminnan ja kuntoutuksen vaikuttuvuuden arvioinnissa sekä harjoitteluun kannustamisessa. Kestävyyttä selvitetään mittaamalla sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa. Tavallisimpia kestävyyskunnon mittareita ovat 20–65-vuotiaille suunnattu UKK-kävelytesti, polkupyöräergometritesti, askellustesti tai Cooperin testi. Hengityselimistön toimintakyvystä saadaan selkoa mittaamalla keuhkojen vitaalikapasiteettia eli toiminnallista keuhkojen kokonaistilavuutta, kuten PEF-puhallustesti. Tuki- ja liikuntaelimistön suorituskyky kertoo lihasvoimasta, lihaskestävyydestä ja notkeudesta. Tärkeimpiä testattavia lihasryhmiä ovat vatsalihakset, selkälihakset ja raajojen lihaksisto. Tasapainon säilyttäminen perustuu elimistön eri osien, kuten tunto- ja näköaistin sekä tasapainoelimen yhteistyöhön. Tasapainosta saadaan tietoa mittaamalla kehon huojuntaa. Ikääntyvien tasapainon kehittäminen ja arviointi on tärkeää kaatumisen ehkäisemisessä.

 

Lähihoitaja tekee jatkuvasti havaintoja kuntoutujan suoriutumisesta työskennellessään hänen kanssaan. Havainnoinnissa huomio kiinnittyy kuntoutujan liikkumiskykyyn ja päivittäisissä toimissa suoriutumiseen. Lähihoitaja on avainasemassa fyysisen toimintakyvyn tason seuraamisessa. Hän huomioi kuntoutujan perusliikkumista, asennon muutoksia ja päivittäisistä askareista suoriutumista kuntoutujan omassa toimintaympäristössä. Perusliikkumisella tarkoitetaan henkilön itsenäistä liikkumista vuoteessa, vuoteessa kääntymistä, istumaan nousemista, tasapainon ylläpitämistä istuen, seisomaan nousemista, seisomatasapainon ylläpitämistä, kävelemään lähtemistä ja kävelyä. Päivittäiset toiminnot ovat toistuvaa toimintaa, joka aiheutuu perustarpeiden tyydyttämisestä toiminnot eli ADL ovat syöminen, juominen, nukkuminen, pukeutuminen, peseytyminen, eritystoiminnot ja liikkuminen. IADL-toiminnoilla tarkoitetaan laajempaa asioiden hoitamiskykyä myös kodin ulkopuolella. Näitä asioita ovat mm. Puhelimen ja tietotekniikan käyttö, ostoksilla käynti, kulkeminen, itsenäinen lääkkeiden ottaminen, rahan käsittely, ruuan valmistus sekä selviytyminen talouden hoidosta. Koska nämä perustoiminnat ovat toimintakyvyn kannalta keskeisiä, niitä on liitetty useaan eri mittaristoon. Esim. RAVA tai RAI-mittariin.

Säännöllinen liikunta, jalkeilla olo, arkinen puuhastelu pitävät terveyttä ja toimintakykyä yllä. Siirtymiset, pukeminen ja wc-käynnit vaativat tietyntasoista lihasvoimaa ja liikkuvuutta nivelissä. Jos kuntoutujalla on vaikeuksia näissä toiminnoissa, lähihoitajan on syytä pohtia hänen kanssaan tekijöitä, joihin vaikuttamalla toimintaa voitaisiin helpottaa. Vuodelevon aikana on tärkeää toteuttaa asentohoitoa ja pitää yllä fyysistä toimintakykyä joko aktiivisilla liikeharjoituksilla tai passiivisilla harjoitteilla.

 

Psyykkisen toimintakyvyn arvioiminen ja tukeminen

Psyykkistä toimintakykyä voidaan ajatella kykynä suoriutua erilaisissa älyllisistä ja muuta henkistä työskentelyä vaativista tehtävistä. Se tarkoittaa ihmisen kykyä ottaa vastaan ja käsitellä tietoa, muodostaa käsityksiä ympäröivästä maailmasta sekä kykyä tuntea ja kokea. Tarvitaan myös kykyä laatia omalle elämälle suunnitelmia, tehdä tietoisia, vastuullisia ratkaisuja ja valintoja elämässä. Sen osa-alueita ovat mm. Havaitseminen, muisti, oppiminen, ajattelu ja kommunikointi. Psyykkiseen toimintakykyyn kuuluvat myös: realiteettien taju eli todellisuudentaju, elämän hallinnan kokeminen, optimismi, tyytyväisyys elämään, sosiaalinen toimintakykyisyys, itseluottamus ja toiminnallisuus. Psyykkisessä toimintakyvyssä on mukana kolme psyykkisen toiminnan perusaluetta: ajattelu, tunne-elämä ja toiminta. Psyykkistä toimintakykyä voidaan arvioida tai kuvata monella tavalla. Hyvin pitkälle on kysymys ihmisen kokemuksista. Arviointia ja kuvausta voivat tehdä joko ihminen itse tai ulkopuoliset henkilöt. Usein oma arviointi toimintakyvystä on luotettava, mutta ei suinkaan aina. Psyykkisen toimintakyvyn arviointia voidaan tehdä psykologien tekemien testausten avulla. Lähihoitaja voi tehdä myös arviointia havainnoinnin ja vapaamuotoisen haastattelun avulla. Muutosten havainnointi on tärkeää ja havainnoimalla henkilön ulkoista olemusta ja sanatonta viestintää saadaan tietoa henkilön toimintakyvystä.

 

Sosiaalisen ja henkisen toimintakyvyn arvioiminen ja tukeminen

Sosiaaliseen toimintakykyyn voidaan katsoa kuuluvaksi luonnollinen vuorovaikutus, läheisyys, osallisuus yhteisölliseen elämään, kyky huolehtia itsestään ja tietoisuus oikeuksista. Sosiaalista toimintakykyä voidaan arvioida parhaiten ja luontevasti vuorovaikutuksen ja dialogin avulla. Sosiaalista toimintakykyä voidaan edistää tukemalla kuntoutujan ihmissuhteita, vertaistuen järjestämisellä, tukemalla kuntoutujan osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukemalla.

 

Voimavarat ja selviytymiskeinot

Kuntoutumisen tukemisen tulisi olla ihmisen omien voimavarojen, mahdollisuuksien ja jäljellä olevan toimintakyvyn vahvistamista. Kuntoutumisessa on aina kyse muutoksesta, tällöin on tärkeää kartoittaa kuntoutujan voimavarat muutoksen suhteen. Monet kuntoutujat ovat kokeneet arjen voimavaroja omaa kuntoutumista tukeviksi. Näitä ovat esimerkiksi koti, liikunta, tavallinen arki, luonto, harrastukset yms. Voimavarat voivat olla joko ympäristössä tai ihmisessä itsessään. Ympäristön voimavarat ovat ihmisen elinympäristöön liittyviä fyysisiä tai sosiaalisia mahdollisuuksia. Fyysiset: tilat, palvelut, varustus, rakenteet ja taloudellinen tilanne. Sosiaaliset: konkreettinen apu, emotionaalinen apu, informaatio ja harrastukset. Varsinaiset kuntoutujassa itsessään olevat voimavarat voidaan luokitella fyysisiin, psyykkisiin ja henkisiin voimavaroihin. Fyysisiä voimavaroja ovat terveydentilaan, ikään, elämänvaiheeseen ja koettuun yleiskuntoon liittyvät seikat, joiden kuntoutuja kokee edistävän muutoksen saavuttamista. Psyykkisinä voimavaroina voidaan pitää kognitiivisia taitoja (muisti, havainnointi, ajattelu, oppimiskyky), motivaatiota, itsetuntemusta eli itsearvostusta sekä tunnetaitoja. Henkilökohtaisella motivaatiolla on kuntoutumisessa merkittävä asema. Myös lähihoitajan motivaatiolla on merkitystä. Motivoitunut työntekijä välittää kuntoutujalle viestiä, että tämän tekemisillä on tarkoitus ja merkitys, ja edistää näin kuntoutujan kiinnostumista ja yrittämistä. Kuntoutuminen edellyttää ihmiseltä uudelleen orientoitumista elämään ja tilanteeseensa. Kuntoutumisella voidaan tällöin ymmärtää toipumisen ja paranemisen lisäksi ihmisen kasvua uuteen tilanteeseen. Kasvu vaatii uuden oppimisen ja vanhan poisoppimisen lisäksi arvojen tarkastelua ja tärkeysjärjestysten uudelleen määrittelyä.

 

Kuntoutumisen tukeminen ja mahdollistaminen

Lähihoitajan työ on eri-ikäisten ihmisten auttamista ja tukemista terveyteen, sairauteen, toimintakykyyn ja yleiseen hyvinvointiin liittyvissä asioissa arjessa, kotona ja laitoksissa. Lähihoitaja tarvitsee työssään ja kuntoutumisen tukemisessa voimavaralähtöisyyttä, toimintakyvyn arviointia, kuntoutumisprosessin tuntemusta, monialaista yhteistyötä ja dialogitaitoja.

Lähihoitajan kuntoutumista edistävän työn yleiset tavoitteet ovat toimintakyvyn laskun hidastaminen, toimintakyvyn ylläpysyminen ja toimintakyvyn paraneminen. Lähihoitaja voi havaita kuntoutustarpeen havainnoimalla, kuuntelemalla ja kyselemällä. Lähihoitaja toteuttaa kuntoutusta ja toimii monessa roolissa arkielämän perusasioissa.

 

Kuntoutumisen suunnittelu

Kuntoutumisen toteuttamista ohjaa kuntoutussuunnitelma. Kuntoutumissuunnitelman avulla siis varmistetaan kuntoutuksen jatkuvuus ja yhteistyö. Yhteistyön sujuvuutta ja kuntoutusprosessinhallintaa varmistavat myös useat lait.

Kuntoutumissuunnitelman keskeinen tarkoitus: määritellä ja tarkentaa kuntoutustarve, tavoitteet ja keinot kuntoutumisen onnistumiseksi. Kuvata kuntoutujan toimintakyvyn ja toimintaympäristön nykytila. Määritellä tehtävät ja vastuu osallistujien kesken. Määritellä kuntoutuksen aikataulu, toimia kirjallisena vahvistuksena sopimuksena kuntoutujan ja palvelujen tuottajan välillä.

 

 

 Kuntoutumisen toimintaympäristöt ja kuntoutujaryhmät lähihoidossa

 

Erilaisia kuntoutujaryhmiä ovat: kehitys-, liikunta- ja aistivammaiset kuntoutujat, kehityshäiriöiden aiheuttamien esteiden ja oppimisvaikeuksien vuoksi tukea ja kuntoutusta tarvitsevat, mielenterveyden häiriöiden sekä päihteiden käytön haittojen ja päihderiippuvuuksien ja syrjäytymisen vuoksi eri asteista tukea ja kuntoutusta tarvitsevat, fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti ikääntyneet kuntoutujat.

 

Kuntoutuminen vanhuudessa

Kun iäkkään ihmisen kuntoutumista suunnitellaan, yksilöllisyys on lähtökohtana olennaisin seikka. Vanhustyössä toimiva hoitohenkilöstö korostaa ihmiseen perehtymistä, seikkaperäistä tutustumista hänen elämäntilanteeseensa, ennen kuin lähdetään miettimään kuntoutumisen tukemista. Perehdytään elämäntarinaan, kartoitetaan perhesuhteet ja läheiset ihmiset. Myös ammattitausta, osaamisesta ja harrastuksista on hyvä tietää, kun suunnitellaan kuntoutumisen toteuttamista arjessa. Yksilöllisyyden rinnalla autonomia on tärkeä käsite kuntoutuksessa. Autonomialla tarkoitetaan, että ihminen on itse oman elämänsä asiantuntija ja hänen tärkein oikeutensa on itse päättää asioista, joilla on merkitystä hänen elämässään ja jotka vaikuttavat hänen arkeensa.

 

Työntekijänä kuntoutumisen tukemisessa

Oma jaksaminen

Lähihoitajan työssä on palkitsevia asioita. Sellaiset tuovat työniloa ja mielekkyyden tunnetta, joiden varassa jaksaa jatkaa. Tällaisia asioita ovat mm. Asiakkaiden tyytyväisyys, hyvin toimiva työyhteisö, kokemus, että voi käyttää ammattiosaamistaan ja että voi oppia uusia asioita ja kehittyä ihmisenä. Työtovereilta saatava tuki on myös tärkeä. Fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavia asioita on paljon. Kaikki kuormittava ei kuitenkaan ole pelkästään kielteistä, vaan on olemassa myönteistäkin kuormitusta. Työtehtävien määrä ja sisältö on keskeisin tekijä. Myös jakautuuko työ oikeudenmukaisesti työntekijöiden kesken. Työpaikan ihmissuhdeilmapiiri ja oma itsetunto. Työnohjaus on hyvä prosessi, jossa voi käydä läpi työtä ja oman itsensä tarkastelua työntekijänä.

 

 Lopuksi

 

Tämä valitsemani kirja ei ollut hyvinvointi- ja toimintakyvyn edistämisen tutkinnon osan yksi osa tai juttu, vaan tämä kirja oli kaikkea sitä, jota lähihoitaja työssään tarvitsee – Kuntouttavaa työotetta. Olen kiinnostunut kaikesta terveysliikuntaan liittyvästä ja siksi valitsin tämän essee kirjaksi. Kiinnostus ja kirjasta saatava hyödyllinen oppiminen olivat avainasemassa. On hyvin helppoa lähteä työskentelemään niin, että tehdään liikaa toisen puolesta. Olen kiinnostunut oppimaan mitä kaikkea lähihoitaja voikaan tehdä asiakkaan toimintakyvyn edistämiseksi ja parantamiseksi. Ja pienikin asia voi olla isokin asia, kun edistetään toimintakykyä.

Kirjassa oli myös hyödyllisiä vinkkejä eri asiakasryhmien kanssa työskenneltäessä. Lapsiin, mielenterveys kuntoutujiin, ikääntyviin ja päihdekuntoutujiin sopii esimerkiksi erilaiset lähestymistavat. Vuorovaikutus taidot ja oma motivaatio vaikuttavat paljon asiakkaaseen.

Liikunnalla suuri rooli hyvinvoinnin- ja toimintakyvyn edistämisessä. Toimintakyvyn arvioimiseen käytössä erilaisia mittareita. Lähihoitaja pystyy näkemään paljon työskennellessään lähellä.

Kuntoutus käsitteenä on paljon muutakin kuin pelkkä “kunto”.

Tämän kirjan saattelemana on hyvä lähteä toteuttamaan kuntouttavaa työotetta työelämässä ja olla mukana mahdollistamassa terveyttä sekä edistää toimintakykyä, toivottavasti myös parantaa sitä.

HYTO Essee Rauni Hirvonen

 

Michael J. Fox: Ei ole Aikaa Kuten Tulevaisuus; Optimisti Harkitsee Kuolevaisuutta

 

Michael sai Parkinsonin taudin diagnoosin jo 29- vuotiaana. Hän oli juuri avioutunut Tracey Pollanin kanssa 3 vuotta aiemmin ja esikoinen täytti 2v samana vuonna. Katala uutinen nuorelle energiselle Kanadassa syntyneelle näyttelijälle, jonka intohimona ollut urheilu; jääkiekko, kriketti, juoksu ym. atleettinen harrastukset,  ovat elämäntapa. 

  Kirjassa hän kertoo tautinsa vaikutusta päivittäiseen elämäänsä ja 30 vuoden varrella tehtyihin leikkauksiin ja niistä selviämiseen huumorilla maustaen, värittäen elämänsä tarinoilla ja mielenkiintoisilla sekä nasevilla kommenteilla. Perhe on hänelle tärkeä ja aikuiset lapset mukana heidän vuosittaisilla ulkomaan matkoilla Afrikkaan, Intiaan, Turks- ja Caicos saarille mm. Kuuluisat ystävät sekä hyvät naapurit ovat Miken elämänlanka arkisessa taistelussa.

  Michaelilla on mukana työryhmä joka päivä, ammattiin liittyvät agentit, managerit ym sekä henkilökohtaisethoitajat jopa 24/7 operaatioiden aikoihin kotonakin. Hänen lääkärit, jotka seuraavat Michaelin hoitoa neljännesvuosittain, ovat maan parhaita ja terapiat jatkuvia ja ns. aktiiviisia. Sairauden seurauksena syntyi vuonna 2000 Michael J.Fox Säätiö Parkinsonin tutkimukselle, nykyään maailman johtavin laitos alallaan. Kuten Mike asiaa kommentoi, pahasta voi syntyä paljon hyvää, sillä säätiö on kerännyt miljoonia tutkimukseen ja sitä johtavat parhaat asiantuntijat sekä kuuluisia poliitikkoja mukana toiminnassa.

   Fox kuvailee Parkinsonia näin: jokaiseen liikeeseen hänen pitää valmistautua, pitää miettiä kummalla jalalla aloittaa ja miten pitkä askel ja miten nopeasti ja mihin suuntaan, ja jos pääsee liikkeelle, jalka toimii kuitenkin erilailla kuten hän oli suunnitellut. Se vie henkisesti paljon voimaa ja iän myötä vieläkin kriittisempää seurauksineen, kaatumisia tapahtuu päivittäin, 1-2 kertaa. Kivikasvot, tärinä, spastituus ja dementian oireet tullet taudin mukana aina optimistille haasteeksi. Elämän pienet voitot ja rakkaat, tietenkin aina seuralainen Gus, 40kg koira aina hoivaamassa potilastaan, pitää Miken elämässä kiinni. 

HYTO Essee Tatiana Bolshakova

AVOT - Arvokasta vanhenemista omatoimisuutta tukemalla

 

Ikäihmisten kotihoito ja kaikenikäisten omaishoito on aihe, joka erityisesti kiinnostaa minua lähihoitaja-opiskelijana. Uskon myös, että tulevalle ammattilaiselle on tärkeä seurata, mitä alalla tapahtuu - minkälaisia hankkeita ja tutkimuksia toteutetaan? Voiko siitä olla myös minun työssä hyötyä? Siksi valitsin juuri tämän dokumentin.

 

Hankkeessa ennakoidaan väestön ikääntymisestä johtuvaa palvelutarpeen kasvua ja tutkimuksessa olivat mukana myös opiskelijat - esimerkiksi, Karelia AMK:stä ja Etä-Suomen Yliopistosta. Tavoitteet ovat muun muassa kotihoidon saatavuus koko vuorokaudessa, työntekijöiden osaamisen vahvistaminen, palveluiden saatavuus ja valinnanvapaus omaishoitajille ja hoiton laadun kehittäminen. 

 

Ikäihmisten määrä Pohjois-Karjalassa kasvaa. Se kertoo hyvinvointiyhteiskunnan onnistumisesta: väestö elää entistä pitempään. Mutta yhteiskunnan pitää valmistautua tähän ja kiinnittää huomiota sekä kotihoitoon että omaishoitoon ja ikäihmisten toimintakyvyn tukemiseen.

 

AVOT – Siun sote Arvokasta Vanhenemista Omatoimisuutta Tukemalla

Ennen tähän tekstiin tutustumista en tiennyt, kuinka paljon ikäihmistä Pohjois-Karjalassa asuu nyt ja mikä on heidän arvioitu määrä tuleville vuosille. 

Nyt ymmärrän parempi, kuinka tärkeä on luoda sellaisen palvelukokonaisuuden, jossa olisivat mukana kotihoitoammattilaiset, sairaanhoitajat, lääkärit, jne. Sote-alan ammattilaisten yhteistyö on erittäin tärkeä uuden paremman palvelujärjestelmän luomisessa. Pitää kehittää myös digitaalisia ohjelmia ja järjestelmiä. Sähköinen asiointi otetaan käyttöön enemmän ja enemmän, se helpottaa ja parantaa palveluiden saatavuutta. 

 

Dokumentissa tunnistetaan haasteita ja riskejä, jotka liittyvät tutkimukseen: muun muassa ikääntyneiden ihmisten määrä, ammattilaisten kouluttamisen tarve jne. Projektin toteuttamisessa ja tuloksen arvioimisessa käytettiin erilaisia mittareita (WHOQOL-BREF elämänlaatumittari, toimintakykytesti SPPB, ICF), sain myös niistä tietoa. Väliarvioinnin ja itsearvioinnin tärkeys tuodaan myös esille.

 

Mielestäni se on hyvä ja koko yhteiskunnalle tärkeä projekti. Ikäihmisten kasvavaa määrä edellyttää että meidän pitää suunnitella jo etukäteen, miten voisimme ammattilaisina ja yhteiskunnan jäseninä parantaa sellaisin ihmisten hoitoa. 

 

HYTO Essee Tiina Pellikka

 

Unen arvoitus/ Mysteries of sleep

Olen kiinnostunut tästä dokumentista, jossa käsitellään unta sekä siitä mitä aivoissamme unen aikana tapahtuu. Aktiivisuusrannekkeen avulla voin itsekin seurata omaa yöunta.

Unen laatu ja uneen pääseminen on hyvin erilaista eri henkilöillä, toinen pystyy nukahtamaan heti jopa paikasta riippumatta, kun toinen kärsii yleisesti unettomuudesta tai nukahtamisesta.

”Hyvä yöuni voi olla tärkein päivittäinen tehtävä”

2010-luvulla unitutkijat ovat saaneet selville, että nukkuessamme aivomme ovat yhtä aktiiviset kuin valveilla ollessa. ”Uni ei ole ylellisyyttä vaan biologinen välttämättömyys”. Uni on yksi olemassa olemisen ehdoista, joka parantaa terveyttä, vastustuskykyä, muistia ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Unen eri vaiheita voidaan rekistöröidä aivosähkökäyrän eli EEG:n avulla.

Unen päävaiheita on kaksi: osa unesta on NREM unta eli syvää unta, syvä uni voidaan jaotella vielä syvyytensä mukaan neljään vaiheeseen (S1-S4) tai REM unta eli vilkeunta, unet nähdään REM unen aikana, jolloin aivojen verenkierto vilkastuu ja energiaa kuluu enemmän kuin valveilla, REM uni myös tallentaa päivän tapahtumia muistiin.

Dokumentissa käsitellään myös mikrounta, jonka aikana aivomme osat torkahtelevat vuorotellen, johtuen pitempikestoisesta valvomisesta. Tämän voi havaita pään nyökähtelystä ja silmien painumisesta kiinni sekä rentoutumisena. Biologinen kello vaikuttaa uni valve rytmiin, melatoniin hormoni ja adenosiini vaikuttavat uneliaisuuteen. Adenosiinia alkaa muodostua jo heti heräämisen jälkeen, joka aiheuttaa väsymisen tunnetta päivän mittaan. Esimerkiksi, kofeiinipitoisen juoman nauttiminen siirtää väsymystä vain hetkellisesti.

Mielestäni yönaikaisen unen laatu on tärkeämpää kuin määrä, tunnenko itseni virkeäksi herättyäni, on tärkeää huolehtia säännöllisestä vuorokausirytmistä ja terveellisistä elämäntavoista.