Kuntouttava
lähihoito Kirjaessee hyto
Henna Purmonen 2.5.2022
Kirjoittanut:
Annukka Suvikas, Leena Laurell ja Pia Nordman.
7.
uudistettu painos, 2013.
Johdanto
Kirja kuvaa ja määrittelee kuntoutumista edistävän toiminnan
mahdollisuuksia ja alueita lähihoidossa. Elämäkaaritietous, vuorovaikutus- ja
ohjaustaidot sekä hoidon ja huolenpidon osaaminen ovat aiheen omaksumisen
kannalta tärkeä tietotaito. Näiden taitojen varaan on mahdollista rakentaa
teoreettista ja käytännöllistä ymmärrystä kuntoutumisen tukemisesta.
Kuntoutuksen käsite ei ole yksiselitteinen. Eri aloilla
työskentelevät ihmiset hahmottavat ja ymmärtävät sen eri tavoilla. Kirjan tarkoitus onkin herättää lukijassa
ajatuksia tavoitteelliseen ajatteluun kuntoutumisen edistämisessä ja
yhteistyössä. Parhaimmillaan kuntoutumisen tukemisen onnistunut prosessi näkyy
voimavaralähtöisenä, kirjattuna suunnitelmana, monialaisena yhteistyönä,
asiakaslähtöisten ja systemaattisten toimintamallien käyttönä sekä toiminnan
jatkuvana, tavoitelähtöisenä arviointina. Kaikissa vaiheissa pääroolissa on
asiakas tai kuntoutuja. Kuntoutumisen tukemisen ja kuntoutuksen tavoitteena on
aina tavalla tai toisella tuottaa hyvinvointia ja elämän laatua kuntoutujalle
ja hänen läheisilleen.
Lähihoitajan työssä yhä keskeisempänä osaamisena on
toimintakyvyn arvioiminen, vuorovaikutus ja kuntoutumisen edistäminen.
Kirja kertoo kuntoutuksen perusteista,
palvelujärjestelmästä, asiakkaista ja kuntoutumisen edistämisestä.
Kuntoutus ja
kuntoutuminen prosesseina
Kuntoutus
käsitteenä
Kuntoutus
voidaan määritellä monella tavalla. Määritelmät ovat tulkinnanvaraisia ja
näkökulmasta riippuvia. Kapeassa merkityksessään kuntoutus voidaan nähdä
sarjana korjaavia toimenpiteitä, joiden tavoitteena on saada ihminen
toimintakykyiseksi. Laajassa merkityksessä kuntoutus nähdään monimuotoisena ja
jatkuvana prosessina, jossa ihmisen elämän mahdollisuudet, itsemääräämisoikeus
ja itsetuntemus paranevat. Lähihoitajan työssä kuntoutus tarkoittaa osallistumista
monialaiseen yhteistyöhön, jossa kuntoutujan kuntoutumista edistetään
suunnitelmallisesti.
Kuntoutumisella
tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, joilla pyritään estämään työkyvyttömyys ja
palauttamaan sairaan tai vammaisen henkilön fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen
toimintakykyisyys sekä lisäämään hänen omatoimisen selviytymisensä
edellytyksiä. Toimenpiteillä tarkoitetaan tässä virallisessa määrittelyssä
sosiaali- ja terveyshuollon palveluita, kuten neuvontaa, ohjausta, erilaisia
terapioita, koulutusta ja tutkimuksia.
Kuntoutus
voidaan kuvata prosessina, jossa kuntoutuksen tulos korostuu – kuntoutuksella
on saavutettu jotain laadullista, mitattavissa olevaa hyötyä.
Kuntoutukselle
on luonteenomaista, että kuntoutustarve on todettu, esimerkiksi diagnoosi
tehty. Kuntoutumisen tukeminen on
lähihoitajan ja muiden alan ammattilaisten tapa tehdä asiakastyötä.
Lähihoitajan työ on laaja-alaista ihmisten auttamistyötä, jossa ammattilaisen
tulee osata ottaa huomioon ihmisen moninaiset fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset
ja henkiset tarpeet ja voimavarat.
Kuntoutumisen
tukemisessa, kuten kuntoutumisessakin, on olennaista määrätietoinen,
perusteltu, tavoitteisiin ja asiakkaan omaan haluun ja sitoutumiseen perustuva
suunniteltu työ. Kuten asiakkaan päivittäisissä toimissa tukeminen ja
omatoimisuuden kannustaminen. Ei tehdä puolesta asioita, joista asiakas itse
selviytyy. Kuntoutuksen tavoitteista ja keinoista sovitaan ja ne kirjataan.
Kuntoutusta toteutetaan ja tavoitteiden saavuttamista seurataan ja arvioidaan.
Arvopohja,
asenteet ja kohtaaminen kuntoutuksessa
Kuntoutumisen
tukeminen on ihmissuhdetyötä. Hyvä hoitaja osaa kuunnella, keskustella, antaa
aikaa potilaalle ja hänen kyvystään huomioida ihmisten kokonaistilanne.
Hoitajalta vaaditaan sosiaalisia ja eettisiä taitoja.
Arvoilla
tarkoitetaan sitä, minkä ihminen kokee elämässä tärkeäksi, arvokkaaksi ja
oleelliseksi. Sisäistämme arvot kasvumme aikana. Ne näkyvät mielipiteissämme ja
valinnoissamme. Arvot heijastuvat asenteissamme.
Kuntoutuksen
arvot ja periaatteet
Kuntoutuksen
ja sosiaalipolitiikan perimmäisiksi arvoiksi määritellään usein onnellisuus,
vapaus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo.
Tavoitteet
ohjaavat kuntoutustoimintaa ja valittujen toimintatapojen tulisi kaikissa
palveluyksiköissä tähdätä näihin tavoitteisiin:
-
Osallisuus
-
Mahdollisuudet
-
Itsenäisyys
-
Voimaantuminen
-
Kuntoutuminen
-
Elämänlaatu
Rakenteet ja
kuntouksen muodot
Kokonaisvaltainen
ja monenlaisiin fyysisiin, psyykkisiin, sosiaalisiin ja henkisiin
kuntoutumistarpeisiin vastaaminen vaatii usein monen erilaisen asiantuntijan
ammattitaitoa kuntoutuksen keinojen ja mahdollisuuksien arvioimiseksi ja
toteuttamiseksi. Elämän hallintaa voivat häiritä terveyteen liittyvät vaikeudet
tai fyysisen sairauden aiheuttamat ongelmat. Taloudellinen tilanne tai
sosiaalisen selviytymiseen liittyvät pulmat.
Kuntoutusjärjestelmä
voidaan jakaa neljään osa-alueeseen:
Lääkinnällinen
kuntoutus
(terveydenhuolto, vakuutuslaitokset.), sosiaalinen kuntoutus
(sosiaalihuolto, Koulu- ja opetustoimi, vammaisjärjestöt), ammatillinen
kuntoutus (Elinkeino- ja työvoimahallinto, Kela, vakuutuslaitokset.),
kasvatuksellinen kuntoutus (Koulu- ja opetustoimi, vammaisjärjestöt,
vakuutuslaitokset.).
Lääkinnällinen
kuntoutukseen luetaan virallisesti kuuluviksi:
-
Kuntoutusohjaus
-
Apuvälinehuolto
-
Laitoskuntoutus
-
Sopeutumisvalmennus
-
Kuntoutustutkimus
-
Terapiat
Sosiaalisen
kuntoutuksen tarkoituksena on estää ihmistä syrjäytymästä- joutumasta perheen,
yhteisön, asumisen tai työelämän ulkopuolelle. Sosiaaliseen kuntoutukseen
liittyviä palveluja ovat:
-
kotipalvelun ja kotihoidon palvelut
-
Vammaispalvelut
-
Päihdehuollon
palvelut
Ammatillisen
kuntoutuksen muotoja ovat:
-
Ammatinvalinnanohjaus
-
Kuntoutustutkimus
-
Työ-
ja koulutuskokeilut
-
Työhön
valmennus
-
Ammatillinen
koulutus
-
Työvoimaneuvonta
-
Elinkeinotuki
-
Työhön
ja opiskeluun liittyvät apuvälineet
-
Työolosuhteinen
järjestelytuki
Kasvatuksellinen
kuntoutus ja kuntoutuspalvelut liittyvät lasten päivähoitoon ja koulunkäyntiin.
Toimintakyky
ja voimavarat lähtökohtina
Kuntoutumisen
kaksi keskeisintä käsitettä ovat toimintakyky ja voimavarat. Kuntoutujan
toimintakykyä on mahdollista havainnoida ja arvioida päivittäisissä
tilanteissa. Kuntoutujan voimavarat voi saada selville perehtymällä
kuntoutujaan ja hänen tilanteeseensa.
Kuntoutustarpeen
arviointi
Kuntoutuksen
tukemisen lähtökohtana on kuntoutustarve. Tarpeen voi havaita kuntoutuja itse
tai joku hänen kanssaan tekemisissä oleva. Lähihoitaja on avainasemassa
kuntoutustarpeen havaitsemisessa, koska hän tehtävänsä puolesta on lähellä ja
kohtaa myös asiakkaiden ja potilaiden omaisia ja läheisiä. Useimmiten tarve
huomataan terveydenhuollossa, johon ihmiset ottavat ensimmäisenä yhteyttä, kun
arki ei suju. Kuntoutumistarve ilmenee kuntoutujan henkilökohtaisena
kokemuksena: toimintakyvyn vajeina ja puutteina tai käsityksenä, että jokin
asia vaikeuttaa elämää. Kysymyksenä saattaa olla sairaus tai vamma, joka on
nimettävissä ja luokiteltavissa tai vaikeammin todettava ja mitattava muutos.
Asiantuntijoiden tehtävä on tarkentaa kuntoutustarve, jolloin kuntoutus voidaan
käynnistää. Arvioinnin yhteydessä kartoitetaan myös voimavarat eli se resurssi,
joka kuntoutujalla on käytössään ja johon hän kuntoutumisessa voi tukeutua.
Toimintakyky
ja sen ulottuvuudet
Toimintakyvyllä
tarkoitetaan ihmisen kykyä vastata elinympäristönsä hänelle asettamiin
vaatimuksiin, mihin liittyy kyky huolehtia itsestään, hoitaa työnsä ja nauttia
vapaa-ajan toiminnasta. Toimintakyvyllä kuvataan siis ihmisen fyysistä,
psyykkistä, sosiaalista ja henkistä selviämistä. Voidaan puhua kehon
ulottuvuudesta, yksilöllisen toiminnan ulottuvuudesta sekä yhteiskunnallisesta
ja kulttuurisesta ulottuvuudesta.
Toimintakyvyn
jaottelu: fyysinen-, psyykkinen-, sosiaalinen- ja henkinen toimintakyky.
Fyysisellä
toimintakyvyllä tarkoitetaan elimistön toiminnallista kykyä selviytyä fyysistä
ponnistelua vaativista tehtävistä, kuten työstä, liikkumisesta, päivittäisistä
askareista ja harrastuksista. Fyysiseen toimintakykyyn vaikuttavat hengitys- ja
verenkiertoelimistön sekä tuki- ja liikuntaelinten kapasiteetti ja
suorituskyky. Fyysinen toimintakyky alenee 50 ikävuoden jälkeen noin prosentin
vuodessa. Ensimmäiset merkit fyysisen toimintakyvyn heikentymisestä tuntuvat
nivelten liikkuvuuden vähentymisenä, kehon jäykkyytenä tai yleisen voiman
vähentymisenä. Selvimmin fyysinen suoriutuminen alkaa heikentyä 75 ikävuoden
jälkeen. Yksilölliset erot toimintakyvyn alenemisessa ovat kuitenkin suuria.
Fyysisen toimintakyvyn muutoksia voi ehkäistä kuormittamalla sydän- ja
verenkierto- sekä tuki- ja liikuntaelimistöä säännöllisesti ja riittävän
tehokkaasti. Fyysistä toimintakykyä arvioidaan haastattelemalla, havainnoimalla
ja mittaamalla suoriutumista. Testaamalla ja mittaamalla lihasvoimaa ja
liikkuvuutta, tasapainoa ja koordinaatiota, hengityselimistön toimintaa sekä
kestävyyttä saadaan monipuolisesti tietoa fyysisestä toimintakyvystä. Testien
tuloksia voidaan käyttää apuna diagnostiikassa, kuntouttavan toiminnan ja
kuntoutuksen vaikuttuvuuden arvioinnissa sekä harjoitteluun kannustamisessa.
Kestävyyttä selvitetään mittaamalla sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa.
Tavallisimpia kestävyyskunnon mittareita ovat 20–65-vuotiaille suunnattu
UKK-kävelytesti, polkupyöräergometritesti, askellustesti tai Cooperin testi.
Hengityselimistön toimintakyvystä saadaan selkoa mittaamalla keuhkojen
vitaalikapasiteettia eli toiminnallista keuhkojen kokonaistilavuutta, kuten
PEF-puhallustesti. Tuki- ja liikuntaelimistön suorituskyky kertoo
lihasvoimasta, lihaskestävyydestä ja notkeudesta. Tärkeimpiä testattavia lihasryhmiä
ovat vatsalihakset, selkälihakset ja raajojen lihaksisto. Tasapainon
säilyttäminen perustuu elimistön eri osien, kuten tunto- ja näköaistin sekä
tasapainoelimen yhteistyöhön. Tasapainosta saadaan tietoa mittaamalla kehon
huojuntaa. Ikääntyvien tasapainon kehittäminen ja arviointi on tärkeää
kaatumisen ehkäisemisessä.
Lähihoitaja
tekee jatkuvasti havaintoja kuntoutujan suoriutumisesta työskennellessään hänen
kanssaan. Havainnoinnissa huomio kiinnittyy kuntoutujan liikkumiskykyyn ja
päivittäisissä toimissa suoriutumiseen. Lähihoitaja on avainasemassa fyysisen
toimintakyvyn tason seuraamisessa. Hän huomioi kuntoutujan perusliikkumista,
asennon muutoksia ja päivittäisistä askareista suoriutumista kuntoutujan omassa
toimintaympäristössä. Perusliikkumisella tarkoitetaan henkilön itsenäistä
liikkumista vuoteessa, vuoteessa kääntymistä, istumaan nousemista, tasapainon
ylläpitämistä istuen, seisomaan nousemista, seisomatasapainon ylläpitämistä,
kävelemään lähtemistä ja kävelyä. Päivittäiset toiminnot ovat toistuvaa
toimintaa, joka aiheutuu perustarpeiden tyydyttämisestä toiminnot eli ADL ovat
syöminen, juominen, nukkuminen, pukeutuminen, peseytyminen, eritystoiminnot ja
liikkuminen. IADL-toiminnoilla tarkoitetaan laajempaa asioiden hoitamiskykyä
myös kodin ulkopuolella. Näitä asioita ovat mm. Puhelimen ja tietotekniikan
käyttö, ostoksilla käynti, kulkeminen, itsenäinen lääkkeiden ottaminen, rahan
käsittely, ruuan valmistus sekä selviytyminen talouden hoidosta. Koska nämä
perustoiminnat ovat toimintakyvyn kannalta keskeisiä, niitä on liitetty useaan
eri mittaristoon. Esim. RAVA tai RAI-mittariin.
Säännöllinen
liikunta, jalkeilla olo, arkinen puuhastelu pitävät terveyttä ja toimintakykyä
yllä. Siirtymiset, pukeminen ja wc-käynnit vaativat tietyntasoista lihasvoimaa
ja liikkuvuutta nivelissä. Jos kuntoutujalla on vaikeuksia näissä toiminnoissa,
lähihoitajan on syytä pohtia hänen kanssaan tekijöitä, joihin vaikuttamalla
toimintaa voitaisiin helpottaa. Vuodelevon aikana on tärkeää toteuttaa
asentohoitoa ja pitää yllä fyysistä toimintakykyä joko aktiivisilla
liikeharjoituksilla tai passiivisilla harjoitteilla.
Psyykkisen
toimintakyvyn arvioiminen ja tukeminen
Psyykkistä
toimintakykyä voidaan ajatella kykynä suoriutua erilaisissa älyllisistä ja
muuta henkistä työskentelyä vaativista tehtävistä. Se tarkoittaa ihmisen kykyä
ottaa vastaan ja käsitellä tietoa, muodostaa käsityksiä ympäröivästä maailmasta
sekä kykyä tuntea ja kokea. Tarvitaan myös kykyä laatia omalle elämälle
suunnitelmia, tehdä tietoisia, vastuullisia ratkaisuja ja valintoja elämässä.
Sen osa-alueita ovat mm. Havaitseminen, muisti, oppiminen, ajattelu ja
kommunikointi. Psyykkiseen toimintakykyyn kuuluvat myös: realiteettien taju eli
todellisuudentaju, elämän hallinnan kokeminen, optimismi, tyytyväisyys elämään,
sosiaalinen toimintakykyisyys, itseluottamus ja toiminnallisuus. Psyykkisessä
toimintakyvyssä on mukana kolme psyykkisen toiminnan perusaluetta: ajattelu,
tunne-elämä ja toiminta. Psyykkistä toimintakykyä voidaan arvioida tai kuvata
monella tavalla. Hyvin pitkälle on kysymys ihmisen kokemuksista. Arviointia ja
kuvausta voivat tehdä joko ihminen itse tai ulkopuoliset henkilöt. Usein oma
arviointi toimintakyvystä on luotettava, mutta ei suinkaan aina. Psyykkisen
toimintakyvyn arviointia voidaan tehdä psykologien tekemien testausten avulla.
Lähihoitaja voi tehdä myös arviointia havainnoinnin ja vapaamuotoisen
haastattelun avulla. Muutosten havainnointi on tärkeää ja havainnoimalla
henkilön ulkoista olemusta ja sanatonta viestintää saadaan tietoa henkilön toimintakyvystä.
Sosiaalisen
ja henkisen toimintakyvyn arvioiminen ja tukeminen
Sosiaaliseen
toimintakykyyn voidaan katsoa kuuluvaksi luonnollinen vuorovaikutus, läheisyys,
osallisuus yhteisölliseen elämään, kyky huolehtia itsestään ja tietoisuus
oikeuksista. Sosiaalista toimintakykyä voidaan arvioida parhaiten ja
luontevasti vuorovaikutuksen ja dialogin avulla. Sosiaalista toimintakykyä
voidaan edistää tukemalla kuntoutujan ihmissuhteita, vertaistuen
järjestämisellä, tukemalla kuntoutujan osallisuutta ja yhteisöllisyyttä
tukemalla.
Voimavarat
ja selviytymiskeinot
Kuntoutumisen
tukemisen tulisi olla ihmisen omien voimavarojen, mahdollisuuksien ja jäljellä
olevan toimintakyvyn vahvistamista. Kuntoutumisessa on aina kyse muutoksesta,
tällöin on tärkeää kartoittaa kuntoutujan voimavarat muutoksen suhteen. Monet
kuntoutujat ovat kokeneet arjen voimavaroja omaa kuntoutumista tukeviksi. Näitä
ovat esimerkiksi koti, liikunta, tavallinen arki, luonto, harrastukset yms.
Voimavarat voivat olla joko ympäristössä tai ihmisessä itsessään. Ympäristön
voimavarat ovat ihmisen elinympäristöön liittyviä fyysisiä tai sosiaalisia
mahdollisuuksia. Fyysiset: tilat, palvelut, varustus, rakenteet ja
taloudellinen tilanne. Sosiaaliset: konkreettinen apu, emotionaalinen apu,
informaatio ja harrastukset. Varsinaiset kuntoutujassa itsessään olevat
voimavarat voidaan luokitella fyysisiin, psyykkisiin ja henkisiin
voimavaroihin. Fyysisiä voimavaroja ovat terveydentilaan, ikään,
elämänvaiheeseen ja koettuun yleiskuntoon liittyvät seikat, joiden kuntoutuja
kokee edistävän muutoksen saavuttamista. Psyykkisinä voimavaroina voidaan pitää
kognitiivisia taitoja (muisti, havainnointi, ajattelu, oppimiskyky),
motivaatiota, itsetuntemusta eli itsearvostusta sekä tunnetaitoja.
Henkilökohtaisella motivaatiolla on kuntoutumisessa merkittävä asema. Myös
lähihoitajan motivaatiolla on merkitystä. Motivoitunut työntekijä välittää
kuntoutujalle viestiä, että tämän tekemisillä on tarkoitus ja merkitys, ja
edistää näin kuntoutujan kiinnostumista ja yrittämistä. Kuntoutuminen
edellyttää ihmiseltä uudelleen orientoitumista elämään ja tilanteeseensa.
Kuntoutumisella voidaan tällöin ymmärtää toipumisen ja paranemisen lisäksi
ihmisen kasvua uuteen tilanteeseen. Kasvu vaatii uuden oppimisen ja vanhan
poisoppimisen lisäksi arvojen tarkastelua ja tärkeysjärjestysten uudelleen
määrittelyä.
Kuntoutumisen
tukeminen ja mahdollistaminen
Lähihoitajan
työ on eri-ikäisten ihmisten auttamista ja tukemista terveyteen, sairauteen,
toimintakykyyn ja yleiseen hyvinvointiin liittyvissä asioissa arjessa, kotona
ja laitoksissa. Lähihoitaja tarvitsee työssään ja kuntoutumisen tukemisessa
voimavaralähtöisyyttä, toimintakyvyn arviointia, kuntoutumisprosessin
tuntemusta, monialaista yhteistyötä ja dialogitaitoja.
Lähihoitajan
kuntoutumista edistävän työn yleiset tavoitteet ovat toimintakyvyn laskun
hidastaminen, toimintakyvyn ylläpysyminen ja toimintakyvyn paraneminen.
Lähihoitaja voi havaita kuntoutustarpeen havainnoimalla, kuuntelemalla ja
kyselemällä. Lähihoitaja toteuttaa kuntoutusta ja toimii monessa roolissa
arkielämän perusasioissa.
Kuntoutumisen
suunnittelu
Kuntoutumisen
toteuttamista ohjaa kuntoutussuunnitelma. Kuntoutumissuunnitelman avulla siis
varmistetaan kuntoutuksen jatkuvuus ja yhteistyö. Yhteistyön sujuvuutta ja
kuntoutusprosessinhallintaa varmistavat myös useat lait.
Kuntoutumissuunnitelman
keskeinen tarkoitus: määritellä ja tarkentaa kuntoutustarve, tavoitteet ja
keinot kuntoutumisen onnistumiseksi. Kuvata kuntoutujan toimintakyvyn ja
toimintaympäristön nykytila. Määritellä tehtävät ja vastuu osallistujien
kesken. Määritellä kuntoutuksen aikataulu, toimia kirjallisena vahvistuksena
sopimuksena kuntoutujan ja palvelujen tuottajan välillä.
Kuntoutumisen
toimintaympäristöt ja kuntoutujaryhmät lähihoidossa
Erilaisia
kuntoutujaryhmiä ovat: kehitys-, liikunta- ja aistivammaiset kuntoutujat,
kehityshäiriöiden aiheuttamien esteiden ja oppimisvaikeuksien vuoksi tukea ja
kuntoutusta tarvitsevat, mielenterveyden häiriöiden sekä päihteiden käytön
haittojen ja päihderiippuvuuksien ja syrjäytymisen vuoksi eri asteista tukea ja
kuntoutusta tarvitsevat, fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti ikääntyneet
kuntoutujat.
Kuntoutuminen
vanhuudessa
Kun iäkkään
ihmisen kuntoutumista suunnitellaan, yksilöllisyys on lähtökohtana olennaisin
seikka. Vanhustyössä toimiva hoitohenkilöstö korostaa ihmiseen perehtymistä,
seikkaperäistä tutustumista hänen elämäntilanteeseensa, ennen kuin lähdetään
miettimään kuntoutumisen tukemista. Perehdytään elämäntarinaan, kartoitetaan
perhesuhteet ja läheiset ihmiset. Myös ammattitausta, osaamisesta ja
harrastuksista on hyvä tietää, kun suunnitellaan kuntoutumisen toteuttamista
arjessa. Yksilöllisyyden rinnalla autonomia on tärkeä käsite kuntoutuksessa.
Autonomialla tarkoitetaan, että ihminen on itse oman elämänsä asiantuntija ja
hänen tärkein oikeutensa on itse päättää asioista, joilla on merkitystä hänen
elämässään ja jotka vaikuttavat hänen arkeensa.
Työntekijänä
kuntoutumisen tukemisessa
Oma
jaksaminen
Lähihoitajan
työssä on palkitsevia asioita. Sellaiset tuovat työniloa ja mielekkyyden
tunnetta, joiden varassa jaksaa jatkaa. Tällaisia asioita ovat mm. Asiakkaiden
tyytyväisyys, hyvin toimiva työyhteisö, kokemus, että voi käyttää
ammattiosaamistaan ja että voi oppia uusia asioita ja kehittyä ihmisenä.
Työtovereilta saatava tuki on myös tärkeä. Fyysisesti ja psyykkisesti
kuormittavia asioita on paljon. Kaikki kuormittava ei kuitenkaan ole pelkästään
kielteistä, vaan on olemassa myönteistäkin kuormitusta. Työtehtävien määrä ja
sisältö on keskeisin tekijä. Myös jakautuuko työ oikeudenmukaisesti
työntekijöiden kesken. Työpaikan ihmissuhdeilmapiiri ja oma itsetunto.
Työnohjaus on hyvä prosessi, jossa voi käydä läpi työtä ja oman itsensä
tarkastelua työntekijänä.
Lopuksi
Tämä
valitsemani kirja ei ollut hyvinvointi- ja toimintakyvyn edistämisen tutkinnon
osan yksi osa tai juttu, vaan tämä kirja oli kaikkea sitä, jota lähihoitaja
työssään tarvitsee – Kuntouttavaa työotetta. Olen kiinnostunut kaikesta
terveysliikuntaan liittyvästä ja siksi valitsin tämän essee kirjaksi.
Kiinnostus ja kirjasta saatava hyödyllinen oppiminen olivat avainasemassa. On
hyvin helppoa lähteä työskentelemään niin, että tehdään liikaa toisen puolesta.
Olen kiinnostunut oppimaan mitä kaikkea lähihoitaja voikaan tehdä asiakkaan
toimintakyvyn edistämiseksi ja parantamiseksi. Ja pienikin asia voi olla isokin
asia, kun edistetään toimintakykyä.
Kirjassa oli
myös hyödyllisiä vinkkejä eri asiakasryhmien kanssa työskenneltäessä. Lapsiin,
mielenterveys kuntoutujiin, ikääntyviin ja päihdekuntoutujiin sopii esimerkiksi
erilaiset lähestymistavat. Vuorovaikutus taidot ja oma motivaatio vaikuttavat
paljon asiakkaaseen.
Liikunnalla
suuri rooli hyvinvoinnin- ja toimintakyvyn edistämisessä. Toimintakyvyn
arvioimiseen käytössä erilaisia mittareita. Lähihoitaja pystyy näkemään paljon
työskennellessään lähellä.
Kuntoutus
käsitteenä on paljon muutakin kuin pelkkä “kunto”.
Tämän kirjan
saattelemana on hyvä lähteä toteuttamaan kuntouttavaa työotetta työelämässä ja
olla mukana mahdollistamassa terveyttä sekä edistää toimintakykyä,
toivottavasti myös parantaa sitä.