Elämää Asperger-lapsen kanssa/Saila Seppo
Äidin näkökulmasta kirjoitettu kirja. Kirjan perheessä on
viisi lasta ja Pekka on lapsista toiseksi vanhin. Pekka sai diagnoosin Asperger
syndrooma yhdeksänvuotiaana, kuukauden pituisen sairaalassa tehdyn
tarkkailujakson päätteeksi. Neurologi oli kuitenkin sanonut, ettei kyseessä ole
klassinen Aspergerin oireyhtymä.
Kirjan kertomuksen edetessä selvisi, että Pekan isän
veljellä on myös Aspergerin syndrooma, joka oli vasta aikuisiällä todettu.
Kirjassa kerrotaan perheen elämästä, jokaisesta lapsesta ja
erityisesti Pekasta. Isä oli melko paljon poissa kotoa johtuen työstä ja harrastuksista,
mielestäni isä olisi voinut olla enemmän mukana arkiasioissa. Äidin rakkaus ja
huolehtiminen oli suuressa osassa. Hän otti asioista paljon selvää.
Vähän yli yksivuotiaana Pekan päätä kuvattiin sairaalassa,
syynä oli jonkinlainen erilaisuus pään muodossa, siinä ei kuitenkaan
paljastunut mitään. Vauvana Pekka oli ollut liikkuvaisempi lapsi kuin muut
perheen lapset, hän käveli vuoden ikäisenä ja selkeä puhe tuli neljän vanhana.
Viisivuotiaana hän oli hyvä tietokonepeleissä.
Vaikeita ja vaarallisia tilanteita oli kuitenkin liiaksi,
epäilystä että kaikki ei ole kunnossa, tutkimuksia tehtiin mutta diagnoosia ei
osattu antaa tässä vaiheessa.
Päiväkodissa oli kiinnitetty kuitenkin huomiota Pekan hyvään
muistiin, kun luettiin eläinkirjaa sekä ruokailuhetkien sujuvuuteen, Pekka
osasi olla myös äkkipikainen ja voimakastahtoinen. Päiväkodissa hänellä oli
kehittämissuunnitelma ja perheneuvolassa säännöllinen puheterapia, kuten koko
ala-aste ajan kerran viikossa.
Kouluiän lähestyessä tuli valinta onko tavallinen vai
erityiskoulu, tutustumiskäynti erityiskoulussa, jossa rehtori valitti ”ruuhkaa”
ja kehoitta valitsemaan tavallisen koulun. Koulussa ilmeni ongelmia
sosiaaliseen kontaktiin hakeutumisessa, kynäotteen puuttumisessa, epäily koulun
puolelta, ettei Pekka opi ikinä lukemaan sekä negatiivinen suhtautuminen
kaikkeen. Pekan kolmannen luokan syystodistuksessa luki, että hän on laiska.
Mielestäni tämä arvio on tökerösti ilmaistu.
Psykologin mukaan Pekan oppiminen oli normaalia, hän
tarvitsi kuitenkin paljon positiivista kannustamista.
Perheen muutto aiheutti myös ongelmia, lähikouluun
pääseminen yläasteikäiselle Pekalle ei ollut helppoa. Palaute täältä oli
rohkaiseva: ”erityisen etevä matematiikassa, mutta pärjää myös muissa
aineissa”.
”Asperger ei yleensä näy ulospäin, ja ihmisen käyttäytymistä
voidaan tulkita väärin”.
Tiivistelmä kirjan lopusta:
” MIKÄ ON ASPERGER-SYNDROOMA?
Aspergerin oireyhtymä on neurobiologinen eli aivoperäinen
keskushermoston häiriö. Sitä on paljon enemmän pojilla kuin tytöillä ja se
näkyy selvimmin lapsilla kuin aikuisilla. Älykkyyteen syndrooma ei vaikuta.
Vaikeuksia on lähinnä sosiaalisessa käyttäytymisessä. Aistiyliherkkyydet ovat
tavallisia. Tyypillistä ovat erikoisuudet puheessa, juuttumiset ja vaikeat
aloitukset. Usein Aspergerin syndroomalaisilla on jokin erityinen harrastus tai
elämää rajoittava mielenkiinnon kohde, jonka ympärillä elämä pyörii.
Oppimisessa Aspergerin syndroomalaista auttavat pienet ryhmäkoot. Parhaan
tuloksen saa, jos joku pystyy auttamaan häntä henkilökohtaisesti. Ajan ja
paikan selkiinnyttäminen ja tehtävien havainnollistaminen visuaalisesti
auttavat. Samoin hyödyttää asioiden selvittäminen toisin sanoin. Asioiden
hallintaa edistää, jos pystyy ennakoimaan asioita ja tilanteita. Tärkeää on
nostaa esiin hyviä alueita ja löytää kompensaatiokeinoja heikommille alueille.
Oireyhtymä lukeutuu autistisiin häiriöihin. Oireet ilmenevät usein yksilöllisesti
ja vaihtelevat iän ja kuntoutuksen määrän mukaan”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti