HYTO Essee Ella Haapalainen

Mielensäpahoittaja

Katsoin elokuvan Mielensäpahoittaja. Elokuva löytyy esimerkiksi Netflix -suoratoistopalvelusta. Tämän elokuvan valitsin vähän sattuman kautta, katsoin elokuvaa ja sitä katsellessani huomasin elokuvan sisältävän paljon HYTO:n tutkinnonosaan liittyviä asioita. Elokuva kertoo miehestä ”mielensäpahoittajasta”, joka muistuttaa joka käänteessä siitä, kuinka ”ennen kaikki oli paremmin” ja ”kyllä minä niin mieleni pahoitin”, tällaiseen ajatusmalliin voi hyvinkin törmätä lähihoitajan työssä vanhusten kanssa. Elokuvan mies satuttaa itsensä ja vaikka lääkäri ja läheiset kannustavat, on parempaan hoitoon meneminen miehelle iso asia. Lisäksi elokuvassa miehen vaimo on hoivakodissa ja mies käy vaimoaan siellä tapaamassa. Vaikkakin elokuva on enemmän ”viihdettä”, on se kuitenkin mielestäni pätevä ja omia lähihoitajan tietoja ja taitoja voi peilata elokuvaan.

Elokuvan alussa mies kaatuu perunakellariin mennessä ja yleisesti heikentyneellä yleiskunnolla on varmasti osuutta asiaan. Mies menee lääkäriin yhdessä poikansa kanssa ja lääkärissä selviää, että jalasta on menneet nivelsiteet. Lisäksi lääkärissä käy ilmi, että on aiemminkin ollut jo puhetta lääkärin kanssa, ettei enää olisi hyväksi rehkiä niin paljon. Tällainen on varmasti monelle tuttua, jos lähipiirissä on esimerkiksi isovanhempia tai on kohdannut tällaisen tilanteen työelämässä, ettei niitä lääkärin ohjeita aina välttämättä haluta tai ymmärretä noudattaa. Lääkäri kertoo, että olisi syytä päästä jalan kanssa magneettikuvaukseen sekä fysioterapiaan. Mies suhtautuu asiaan nuivasti ja vähättelee sitä. Miehen poika yrittää kertoa isälleen, kuinka olisi hyvä, että hän menisi magneettikuvaukseen. Lisäksi poika yrittää keskustella isänsä kanssa siitä, missä miehen olisi paras asua tällaisessa tilanteessa, kotona yksin vai esimerkiksi pojan perheen luona. Mies kertoo pojalleen, että kotona on hyvä ja ettei pojan tarvitse puuttua asiaan koska asia on hänen ja lääkärin välinen. Tällainen tilanne on hyvin hankala, kun potilaan omaiset haluaisivat olla hoidossa mukana mutta potilas kieltää sen ja sitä on kunnioitettava. Lääkärikin yrittää vielä kertoa miehelle, kuinka hänen poikansa on oikeassa siinä, että parempi olisi olla paikassa, jossa on apukäsiä ja jossa pääsisi paremmin magneettikuvaukseen koska kyseisellä paikkakunnalla kuvaukseen ei ole mahdollista päästä. Toisessa kohtauksessa poika yrittää vielä selventää isälleen, kuinka huolissaan hän on. Monesti potilaat vähättelevät omia vaivojaan läheisille ja kertovat ettei tarvitse olla huolissaan ja tämä saattaa vain pahentaa läheisten huolta, kun ei pääse tukemaan potilaana olevaa perheenjäsentään. Lähihoitajana tällaisissa tilanteissa täytyy osata tukea omaisia ja kertoa tilanteet rehellisesti.

Toisessa kohdassa elokuvaa mies menee vaimonsa luokse hoivakotiin, hän syöttää vaimoaan ja juttelee tälle. Vaimo sairastaa todennäköisesti jotakin sairautta, joka on vienyt hänen toimintakykynsä ja puhekykynsä. Lisäksi paikalla on heidän poikansa, joka sanoo isälleen karusti: ”Ei äiti enää tiedä, kuka sitä syöttää. Ei se ole enää täällä.” Tämä särähtää hyvin pahasti ainakin minun korvaani, vaikka miehen vaimo ei olisikaan enää tietoisessa tilassa, on hänellä silti oikeus hyvään elämään hoivakodissa ja siihen että hänen miehensä syöttää häntä. Myös miehelle voi olla hyvinkin tärkeää päästä olemaan vaimonsa vierellä, jos esimerkiksi kuolema on lähellä, lisäksi tämä voi edistää miehen omaa hyvinvointia ja toimintakykyä.

HYTO Essee Natalia Popova

 

“Dokumentti ikäihmisten perhehoidosta”

 

https://www.youtube.com/watch?v=ZQOKEth-RdY

 

Dokumentti kuvaa ikäihmisten hoitoa perhehoitokodissa Pohjois-Karjalassa. Kolme erilaista perhehoitokotia ja kolme tarinaa ikääntyneistä ja heidän hoitajista. Nämä ovat sydämellisiä kertomuksia. Ikäihmiset kertovat elämästä perhehoitokodissa, muistelevat menneitä. Näemme heidän tavallisen elämänsä. 

Perhehoitomuoto on eräs vanhustenhoitomuoto. Tällaisen kotihoidon perustaminen edellyttää koulutusta ja viranomaisten lupaa. Täällä ihmiset saavat hoitoa kodinomaisessa ympäristössä. Tällä on mahdollisuus tarjota jokaiselle yksilöllistä hoitoa. Ikäihmiset tuntevat oloa täällä mukavasti ja turvalliseksi. Perhekodeissa kunnioitetaan vanhusten itsemääräämisoikeutta ja itsenäisyyttä. Lähes kaikki järjestäjät ovat lähihoitajia ja heidän perheenjäseniä. Heillä on laaja kokemus hoidosta.

Ei aina perhehoitokoti on teekutsuista ja metsäkävelyistä. Monet vanhukset ovat todella vakavasti sairaita. Joillakin on mielisairauksia. Hoitajat kertovat vakavista sairauksista ja kuolemista, mitkä ovat vanhusten viimeiset toiveet ja toivomukset. Elokuvassa esitetyt perhehoitokodit ovat erilaisia, mutta jokaisessa tarinassa vanhukset sanovat, että he ovat onnellisia kuin kotona eikä haluaisi asua toisessa hoitolaitoksessa. He kiittävät vilpittömästi perhettä ja ihmisiä, joille heistä on tullut perhe.

Mielestäni perhehoitokodin järjestäminen ja siellä työskentely on erittäin raskasta fyysistä työtä. Tällaisessa kodissa asuu useita vanhuksia. He voivat joissain tapauksissa olla apuna, mutta pääasiassa he tarvitsevat apua ja seuraa. Aamusta iltaan se on tiimi, jossa on säilytettävä positiivinen asenne ja otettava huomioon ikäihmisten sairaudet ja mielialat. Järjestää heidän vapaa-aika, keskustella ja kuunnella, ruokkia ja siivota talo. Kaikkien pitäisi tuntea olonsa mukavasti. Monet ikäihmiset ovat kuin lapsia. Hoitajista on tullut heille äitejä ja isiä. He ovat aidosti kiintyneitä hoitajiinsa, halailevat ja suutelevat heitä. Mutta luulen, että on olemassa monimutkaisempia tilanteita kuten aggressio ja apatia. On vaikea hoitaa vuodenpotilaita ja mielenterveysongelmista kärsiviä vanhuksia. Juuri tällaisissa tapauksissa ikäihmisten on parempi asua tutussa ympäristössä. Niitä on vaikeampi hoitaa.

Mielestäni, nykymaailmassa perhehoitokoti on paras ikäihmistenhoitomuoto. Se perustuu kunnioitukseen, ymmärrykseen ja inhimillisyyteen. Väestön elinajanodote nousee. Tämä hoitomuoto on myös kustannustehokkaampi.

HYTO Essee Susanna Kakkonen

 Matthew Walker Miksi nukumme-Unen voima 

Tein kirjaesseen Matthew Walkerin kirjasta Miksi nukumme-Unen voima. Kirja löytyy kaikista ääni ja e-kirjapalveluista. Kirja tarjoaa kattavasti tutkittua tietoa unen rakenteesta, unen hyvistä vaikutuksista sekä siitä miten vähäinen ja heikkolaatuinen uni meihin vaikuttaa. Kirja kannustaa tarkkailemaan ja arvostamaan unta monella eri tavalla. Itse tarkkailen nukkumistani päivittäin Oura sormuksen avulla ja kirja oli mielestäni todella mielenkiintoinen ja sai todella pohtimaan miten tärkeää ja arvokasta uni ihmiselle on ja miten monimuotoisesti siitä voimme hyötyä. Saipa minut myös vähentämään kofeiinin määrää iltapäivällä ja suhtautumaan armollisemmin teinien nukkumiseen joskus iltapäivälle saakka. Kirja tarjoaa kiehtovaa tietoa unen hyödyllisestä voimasta ja antaa myös käytännön neuvoja paremman unen saavuttamiseen sillä joka neljäs Suomalainen nukkuu tutkimusten mukaan huonosti. Walker kertoo miten uni voi vaikuttaa oppimiskykyyn, mielialaan, hormonitoimintaan ja jopa sairauksien ehkäisyyn. Kirja käsittelee unen vaikutusta ikääntymiseen, elinikään sekä työn tehokkuuteen ja tuottavuuteen. Kirja on Kansainvälinen Bestseller ja sen on kirjoittanut neurotieteen ja psykologian professori Matthew Walker joka on Kalifornian yliopiston (Berkeley) uni ja Neurokuvantamislaboratorion johtaja ja on toiminut myös Harward Medical schoolin Psykiatrian Professorina. On keskittynyt tutkimuksissaan etenkin unen terveydellisiin vaikutuksiin. Walker on julkaissut myös runsaasti tieteellisiä tutkimusartikkeleita sekä tutkimustuloksiaan ja mikäli aihe tuntuu sinusta kiinnostavalta niin kannattaa käydä lukaisemassa. Kirjassa on paljon hyvää asiaa järjellisesti perusteltuna ilman että olisi raskasta luettavaa. Hieman liikaa oli joissain kohdissa toistoa mutta tempaa lukijan mielenkiinnon nopeasti takaisin aiheen pariin. Lisäksi vaikutti että kirja olisi vähän huonosti suomennettu ja mielestäni kannattaa lukea tämä teos alkuperäisellä kielellä mikäli vaan on mahdollista

HYTO Essee Siiri Turunen

 

Nuoret alkoholistit

Tein esseen Yle Areenan dokumentista Nuoret alkoholistit. Dokumentissa Vilde niminen nuori nainen tapaa ihmisiä, jotka ovat alkoholisoituneet nuorena sekä myös heidän läheisiään. Minua tämä dokumentti kiinnosti henkilökohtaisista ja yhteiskunnallisista syistä. Hoitotyössä olen huomannut, että monen asiakkaan taustalta löytyy myös päihdeaineriippuvuutta ja liikakäyttöä, joten koen tämän dokumentin liittyvän vahvasti myös hoitoalaan.

Dokumentissa käy ilmi, kuinka usein nuorten kohdalla alkoholin liikakäyttö aluksi sekoitetaan vahvasti juhlintaan ja sosiaaliseen juomiseen sekä rentoutumiseen. Tämän seurauksena voi kehittyä riippuvuuteen kuuluvia vieroitusoireita, joiden tasaamiseksi taas saatetaan joutua ottamaan lisää alkoholia. Mikäli kierrettä ei ajoissa saa katkeamaan ollaankin jo pulassa, etenkin jos juhlia on usein. Moni dokumentin nuorista häpesi vierotusoireisiin liittyvää alkoholin käyttöä niin paljon, että piilotteli ja salaili sitä myös läheisimmiltä ihmisiltään.

Dokumentissa oli mukana myös nuori, joka halusi saada arkeensa lisää jaksamista ja energiaa. Hän oli suorittaja-tyyppi, joka oli palanut loppuun elämässään ja halusi jaksaa niin kuin ennenkin. Alkoholi on aluksi helpottanut tekemistä ja antanut tarvittavaa lisäbuustia ja aiheuttanut vahvan riippuvuuden, kun saman suorituksen saamiseksi annokset ovat kasvaneet ja tihentyneet.

Dokumentissa kasvuympäristön opittu malli tuli esille surullisessa muodossa. Dokumentissa oli nuorena alkoholisoitunut nainen, jonka molemmat vanhemmat olivat alkoholisteja. Hän ei osannut oikein ajatella millaista muuta elämää edes on. Hän oli todella vahvasti menettänyt sekä terveytensä, että identiteettinsä alkoholille. Vaikka hänen terveytensä oli jo murtumassa hän ei osannut sanoa jääkö alkoholin käyttö vähemmälle, vai jatkaako hän samalla linjalla loppuun saakka, sillä hän näki jatkamisessa enemmän hyötyjä kuin lopettamisessa. Toisaalta hän haaveili tavallisesta elämästä, perheestä ja muusta mihin saisi mahdollisuuden, jos raitistuisi.

 Dokumentti herättelee kysymyksen siitä, kuinka voisi estää alkoholisoitumista yhteiskunnassa? Joskus joku on uskaltanut ehdottaa jopa täyskieltoa tai anniskelua pelkästään anniskelualueilla, mutta itse en näihin usko ratkaisuna asiaan. Ihmisillä kuitenkin on ollut keinonsa päihtyä varmaankin aikojen alusta lähtien, joten tilalle voisi tulla jotakin vielä haitallisempaa. Ikärajan nosto voisi olla keinona toimiva, vaikka aiheuttaisi varmasti närää etenkin niiden kohdilta, joiden nenän edestä sitä nostettaisiin. Lempein konsti olisi tietoisuuden lisääminen alkoholin haitoista ja mahdollisista tuki- ja apukeinoista silloin kun huomaa itsessään tai läheisessään riippuvaisuuden oireita tai riskin alkoholisoitumiseen. Mielestäni alkoholin haitoista kerrotaan liian vähän. Myös alkoholisoituneiden hoito vaikuttaa hieman takapajuiselta, sillä itse olen tavannut alkoholikuntoutujia jopa vanhusten hoitoon tarkoitetussa palveluasumisessa. Se on väärä paikka ihmiselle, joka ei ole vanhus, vaikka ihminen tarvitsisikin ympärivuorokautista tarkkailua ja apua.

Yhteiskunnan rakennetta ja ongelmia, kun miettii, niin esimerkiksi matalan kynnyksen vapaaehtoinen toiminta ja ilmainen harrastustoiminta voisi lisätä nuorissa halua vähentää alkoholin käyttöä. Nuorisossa vaikuttaa olevan paljon ns. väliinputoajia, joilla ei opintojen lisäksi ole juurikaan muuta sisältöä elämässä. He eivät koe olevansa hyödyksi kenellekään, joten on heidän mielestään sama, miten he vapaa-aikansa viettävät ja koulukin saattaa edetä hälläväliä-asenteella.

Alkoholilla on vahvasti kulttuurillista jalansijaa niin rentoutumisessa kuin juhlassakin. Juomakulttuurin muuttaminen on hidasta ja työlästä, mutta suvaitsevaisuutta tässäkin asiassa kannattaa ajaa.  Avoimuus asiassa auttaa tekemään alkoholisoituneista muiden silmissä ihmisiä, eikä yhteiskunnan roskaa. Avoimuus purkaa häpeää, joka estää avun saamisen ja hakemisen. Liian moni ihminen jättää läheisensä ja syrjäytyy sairauden vuoksi, juo piilossa ja tekee itselleen valtavan henkisen painolastin. Avoimuudella saamme myös pintaa peilata itse omaa alkoholikäyttäytymistä ja keinoja tarttua liikakäyttöön. Hoitohenkilökunnan käytöksessä alkoholisoituneiden kanssa olen myös huomannut puutteita. Olen todistanut tilannetta jossa mukavaa ihmistä on kohdeltu huonosti ensihoitajien taholta pelkän alkoholismin takia. Ihmisarvo unohtui silloin täysin ja enpä usko, että hän muuta apua sai kuin kyydin kotiin, vaikka tiedän, että mahdollisuus auttaa on yksinäisen alkoholisoituneen kohdalla juurikin näissä yksittäisissä avunpyynnöissä, olipa kyseessä nuori taikka hieman varttuneempikin henkilö. Alkoholistin takana on aina ihminen.

HYTO Essee Tiia Nevalainen

 Arman pohjan tähden alla

Kirjoitan dokumentista Arman: vanhusten hoito. Tässä dokumentissa käsiteltiin vanhusten yksinäisyyttä, sekä miten se vaikuttaa vanhuksiin. Hyvin moni vanhuksista tuntee itsensä yksinäiseksi. Laitoshoidossa vanhuksien päivän kohokohta saattaa olla se, kun hoitajat käyvät juttelemassa heille. Siksi kaikenlainen yhteinen toiminta vanhuksille kuten esim. Askartelu tai ulkoilu on tärkeää arjessa.

Dokumentissa puhuttiin siitä miten laitokset laitostavat paljon, vaikka laitosten tavoitteena pitäisi olla, että vanhukset tuntisivat sen kodiksi. Laitoshoidossa asuvat ne vanhukset, jotka eivät pärjää enää yksin kotona. suurimalla osalla on yleensä muistisairaus, jonka takia niitä ei voi päästää yksin ulos ja tämän takia vanhus voi kokea, että häntä pidetään vankina. Myös monet vanhukset, jotka asuvat laitoksessa kokoaikaisesti odottavat sitä milloin he pääsevät omaan kotiin missä ovat ennen asuneet.

Vanhukset tulevat omasta tutusta kodista ja ympäristöstä vieraaseen hoitokotiin ja yksin eikä tunne sieltä ketään niin kyllähän siinä jo tuntee olonsa yksinäiseksi kuka vaan. Varsinkin jos asuu lapsuuskodissa tai jonkun omaisen kanssa. Mutta pitää sekin ymmärtää, että eivät omaisetkaan varsinkaan työssäkäyvät tai jos on lapsia niin jaksa hoitaa töiden ja lapsien lisäksi vielä vanhaa ihmistä.

Vanhusten kanssa hoitajien pitää ottaa huomioon monta asiaa esim. Se miten kommunikoivat vanhusten kanssa. Jos sattuu vaikka vanhus, joka esim. haukkuu hoitajaa niin ei siinä saa takaisin alkaa haukkumaan vaan pitää pysyä asiallisena ja olla vaan huomioimatta. Hoitajan työhön kuuluu muutakin kun vain hoitaa ja tehdä aamu- ja iltatoimet. Hoitajan pitää olla sosiaalinen ja hänen pitää osata kommunikoida jokaisen vanhuksen kanssa vähän eritavalla. Osalle vanhukselle voi heittää huumoria kun taas toiset eivät välttämättä pidä siitä. Niille jotka kuulevat huonosti pitää taas puhua kovempaa kuin niille jotka kuulevat hyvin. Hoitajan pitää myös osata kuunnella vanhusta jos on vaikka huolia ja yrittää auttaa.

Yksinäisyyttä voi estää sillä, että viettää vanhusten kanssa mahdollisimman paljon aikaa yhdessä on se sitten pelkkää juttelua tai jotain virikettä.

Minun mielestäni hoitajien pitäisi enemmän keskittyä vanhusten yksinäisyyteen. Mielestäni hoitotyö on todella tärkeää ja siinä parasta on se kun saa olla ihmisten kanssa tekemisissä eikä työtä tarvitse tehdä yksin kun on asiakkaita ja työkavereita.

HYTO Essee Eero Haapiainen

 

Matkalla vanhuuteen

Hieman jälkijunassa, mutta kirjoitan kuitenkin. Nyttemmin Matkasta Vanhuuteen löytyy areenasta. Sarja kertoo 77-vuotiaasta Marjasta, jonka muistisairaus on etenemässä pisteeseen, jossa laitoshoito olisi tarpeellista. Nopeasti etenevien muistiongelmien kanssa, oikean hoivan ja hoidon mitoittamiseksi on haastava, jonka dokumentti esittää hyvin.

 
Itselläni on jonkin verran kokemusta siitä, kuinka oma mummoa ei päässyt ajoissa tarvittavan hoidon piiriin. Läheltä katsottuna on hyvinkin tuttua, muistiongelmien piilottelu. Toistuvana esimerkkinä “jalan” huono kunto kaatumisten selittämisessä. Asioita, jotka korostuvat on myös kohtaamistapa. Sekä lapset, että lapsenlapset kohtaavat mummin omalla persoonallaan, toisin kuin esimerkiksi lääkäri, joka ohittaa asian “peruskamana”.

Sarjassa kuvataan myös hyvin alkavan ja jo edenneen muistisairaan ahdistus ohipuhumisesta. Ihmisellä pitäisi olla tunne, jotta hänen omat valintansa vaikuttavat asioihin. Jälleen kerran korostaisin vuorovaikutuksen välittömyyden merkitystä. Se, että ihminen ei kenties pysty jonkin ajan jälkeen muistamaan tapahtumaa ei tee hänen tunteistaan yhtään merkityksettömämpiä.

Suurena ongelmana, jonka olen nähnyt tapahtuvan toistuvasti, on avun tarpeen mitoittaminen. Tästä tekee hyvinkin haastavaa useimmiten se, miten paljon häpeää liitetään muistisairauksiin. Myös “palvelutaloon” päätymisen häpeä on hyvin näkyvä Marjassa.
 

Arvosanaksi tälle dokumentille antaisin 3,87/5 ja suosittelen kaikille alalle pyrkiville.

HYTO Essee Emma Toivanen

 Arman Pojan tähden alla

Vanhusten hoito, kausi 1 jakso 5.

Arman käsitteli tässä jaksossa yksinäisyyttä ja miten se vaikuttaa vanhuuteen. Siinä kerrottiin myös, kuinka paljon ikääntyneistä vanhuksista tuntee olonsa yksinäiseksi. Yksinäisyyden on huomattu lisäävän ikääntyneiden kuolleisuutta sekä pysyvään laitoshoitoon joutumista.

Jaksosta kävi ilmi, että vanhuksia kohdellaan huonosti ja myös, että laitokset laitostavat paljon, vaikka ne ovat ihmisten koteja ympäri Suomea. Muistisairaudet ovat suurin ongelma vanhuksilla ja jos vanhus sairastuu hänen elämästänsä voi paljastua paljon sosiaalisia ongelmia ja yksinäisyyttä. Vanhukset haluavat myös hoitokodeista omaan kotiin, jossa he ovat asuneet ja työskennelleet esim. maatilalla.

Muistisairaalle pahin painajainen on, jos hän joutuu sairaalajaksolle ilman puolisoa tai jotain hänelle tärkeää ihmistä. Perhe suhteet liikuttavat paljon siihen, miten pitkään ikäihminen voi olla kotona asumassa. Joskus ikäihmisille annetaan niin paljon lääkkeitä, että heidän toimintakyky tehdä asioita tai puhua voi huonontua tai pahimmassa tapauksessa loppua kokonaan.

Muistisairaiden ihmisten kanssa pitää huomioida oma puhetyyli eli, että ei sanota ”Yritä muistaa” tai ”Muistatko?” Hyväksi työntekijäksi muistisairaalle ihmisille ei riitä, että osaa tehdä perushoidon. Hoitajan pitää osata kohdata asiakas hyvin kunnioittavasti ja omanlaisena ihmisenä.

Yksinäisyyden torjumiseksi auttaa, että omaiset kävisivät enemmän vanhusten luona vierailemassa ja vaikka ulkona heidän kanssa. Myös hoitajat voivat torjua yksinäisyyttä pitämällä juttelutuokioita, musiikkituokioita tai vaikka jumppaa vanhuksille. Yleensä omaiset eivät käy tarpeeksi paljon vanhuksien kotona, mutta totta kai on omaisia, jotka myös käyvät.