Nuoret
alkoholistit
Tein esseen
Yle Areenan dokumentista Nuoret alkoholistit. Dokumentissa Vilde niminen nuori
nainen tapaa ihmisiä, jotka ovat alkoholisoituneet nuorena sekä myös heidän
läheisiään. Minua tämä dokumentti kiinnosti henkilökohtaisista ja
yhteiskunnallisista syistä. Hoitotyössä olen huomannut, että monen asiakkaan
taustalta löytyy myös päihdeaineriippuvuutta ja liikakäyttöä, joten koen tämän
dokumentin liittyvän vahvasti myös hoitoalaan.
Dokumentissa
käy ilmi, kuinka usein nuorten kohdalla alkoholin liikakäyttö aluksi
sekoitetaan vahvasti juhlintaan ja sosiaaliseen juomiseen sekä rentoutumiseen.
Tämän seurauksena voi kehittyä riippuvuuteen kuuluvia vieroitusoireita, joiden
tasaamiseksi taas saatetaan joutua ottamaan lisää alkoholia. Mikäli kierrettä
ei ajoissa saa katkeamaan ollaankin jo pulassa, etenkin jos juhlia on usein.
Moni dokumentin nuorista häpesi vierotusoireisiin liittyvää alkoholin käyttöä
niin paljon, että piilotteli ja salaili sitä myös läheisimmiltä ihmisiltään.
Dokumentissa
oli mukana myös nuori, joka halusi saada arkeensa lisää jaksamista ja energiaa.
Hän oli suorittaja-tyyppi, joka oli palanut loppuun elämässään ja halusi jaksaa
niin kuin ennenkin. Alkoholi on aluksi helpottanut tekemistä ja antanut tarvittavaa
lisäbuustia ja aiheuttanut vahvan riippuvuuden, kun saman suorituksen
saamiseksi annokset ovat kasvaneet ja tihentyneet.
Dokumentissa
kasvuympäristön opittu malli tuli esille surullisessa muodossa. Dokumentissa
oli nuorena alkoholisoitunut nainen, jonka molemmat vanhemmat olivat
alkoholisteja. Hän ei osannut oikein ajatella millaista muuta elämää edes on.
Hän oli todella vahvasti menettänyt sekä terveytensä, että identiteettinsä alkoholille.
Vaikka hänen terveytensä oli jo murtumassa hän ei osannut sanoa jääkö alkoholin
käyttö vähemmälle, vai jatkaako hän samalla linjalla loppuun saakka, sillä hän
näki jatkamisessa enemmän hyötyjä kuin lopettamisessa. Toisaalta hän haaveili
tavallisesta elämästä, perheestä ja muusta mihin saisi mahdollisuuden, jos raitistuisi.
Dokumentti herättelee kysymyksen siitä, kuinka
voisi estää alkoholisoitumista yhteiskunnassa? Joskus joku on uskaltanut
ehdottaa jopa täyskieltoa tai anniskelua pelkästään anniskelualueilla, mutta
itse en näihin usko ratkaisuna asiaan. Ihmisillä kuitenkin on ollut keinonsa
päihtyä varmaankin aikojen alusta lähtien, joten tilalle voisi tulla jotakin
vielä haitallisempaa. Ikärajan nosto voisi olla keinona toimiva, vaikka aiheuttaisi
varmasti närää etenkin niiden kohdilta, joiden nenän edestä sitä nostettaisiin.
Lempein konsti olisi tietoisuuden lisääminen alkoholin haitoista ja
mahdollisista tuki- ja apukeinoista silloin kun huomaa itsessään tai
läheisessään riippuvaisuuden oireita tai riskin alkoholisoitumiseen. Mielestäni
alkoholin haitoista kerrotaan liian vähän. Myös alkoholisoituneiden hoito
vaikuttaa hieman takapajuiselta, sillä itse olen tavannut alkoholikuntoutujia
jopa vanhusten hoitoon tarkoitetussa palveluasumisessa. Se on väärä paikka
ihmiselle, joka ei ole vanhus, vaikka ihminen tarvitsisikin ympärivuorokautista
tarkkailua ja apua.
Yhteiskunnan
rakennetta ja ongelmia, kun miettii, niin esimerkiksi matalan kynnyksen
vapaaehtoinen toiminta ja ilmainen harrastustoiminta voisi lisätä nuorissa
halua vähentää alkoholin käyttöä. Nuorisossa vaikuttaa olevan paljon ns. väliinputoajia,
joilla ei opintojen lisäksi ole juurikaan muuta sisältöä elämässä. He eivät koe
olevansa hyödyksi kenellekään, joten on heidän mielestään sama, miten he
vapaa-aikansa viettävät ja koulukin saattaa edetä hälläväliä-asenteella.
Alkoholilla
on vahvasti kulttuurillista jalansijaa niin rentoutumisessa kuin juhlassakin. Juomakulttuurin
muuttaminen on hidasta ja työlästä, mutta suvaitsevaisuutta tässäkin asiassa
kannattaa ajaa. Avoimuus asiassa auttaa
tekemään alkoholisoituneista muiden silmissä ihmisiä, eikä yhteiskunnan roskaa.
Avoimuus purkaa häpeää, joka estää avun saamisen ja hakemisen. Liian moni
ihminen jättää läheisensä ja syrjäytyy sairauden vuoksi, juo piilossa ja tekee
itselleen valtavan henkisen painolastin. Avoimuudella saamme myös pintaa
peilata itse omaa alkoholikäyttäytymistä ja keinoja tarttua liikakäyttöön. Hoitohenkilökunnan
käytöksessä alkoholisoituneiden kanssa olen myös huomannut puutteita. Olen
todistanut tilannetta jossa mukavaa ihmistä on kohdeltu huonosti ensihoitajien
taholta pelkän alkoholismin takia. Ihmisarvo unohtui silloin täysin ja enpä
usko, että hän muuta apua sai kuin kyydin kotiin, vaikka tiedän, että
mahdollisuus auttaa on yksinäisen alkoholisoituneen kohdalla juurikin näissä
yksittäisissä avunpyynnöissä, olipa kyseessä nuori taikka hieman
varttuneempikin henkilö. Alkoholistin takana on aina ihminen.