Edelleen Alice
Ohjaaja: Wash Westmoreland, Richard Glatzer Käsikirjoittaja: Wash Westmoreland, Richard Glatzer
Tuottaja: James Brown, Pamela Koffler, Lex Lutzus
Ilmestymisvuosi: 2014
Perustuu Lisa Genovan romaaniin Edelleen Alice
Juoni
Edelleen Alice on draamaelokuva, joka kertoo juuri 50 vuotta täyttäneen Alicen kamppailusta alzheimeria vastaan. Alice on menestynyt perheellinen nainen. Hän opettaa yliopistossa eri kommunikoinnin muotoja, tästä voimme päätellä että Alicelle kommunikointi on sekä tärkeää että hänen elämän työnsä. Alice on sivistynyt ja tasapainoinen nainen.
Vähitellen hän alkaa huomata jotain poikkeavaa itsessään. Muisti ei tunnu pelaavan niin kuin ennen. Yhtä äkkiä lenkillä ei enää löydäkään takaisin kotiin, sanat katoavat mielestä ja niin edelleen. Miten tämä voikaan olla mahdollista vasta 50 vuotta täyttäneen naisen elämässä, tämän pitäisi olla elämän kulta aikaa. Alice päättää käydä lääkärissä ja pian tutkimusten jälkeen selviää että hän sairastaa harvinaista nuorella iällä alkavaa alzheimerin tautia. Tauti on geneettinen eli se voi periytyä hänen kolmelle lapselleen. Ja niin kuin käykin, yksi hänen lapsistaan on tämän geenin kantaja, mikä musertaa Alicen ja hän syyttää asiasta itseään. Alice tekee itselleen muistitestin puhelimeensa. Hän kirjoittaa itselleen kysymyksiä ja on päättänyt että kun hän ei enää niihin pysty vastaamaan on aika ottaa piirongin laatikosta pilleripurkki ja vaipua uneen josta ei enää herätä. Alice on nauhoittanut itselleen videon missä hän opastaa muistamatonta itseään tekemään itsemurhan. Siinä vaiheessa kun Alice löytää videon on hän jo erittäin muistamaton. Hänen täytyy katsoa video monta kertaa että hän pääsee pisteeseen missä tarvitsee enää kuin vain ottaa pillerit ja vaipua uneen. Kuitenkaan Alice ei tätä kerkeä tekemään, sillä hänen hoitajansa palaa kotiin.
Aiemmin elokuvassa Alice menee tapahtumaan jossa puhutaan alzheimeristä. Hän on kirjoittanut puheen ( jossa on jo mennyt aikaa enemmän kuin silloin kun hän oli terve), Hänen täytyy puheensa aikana käyttää yliviivaus kynää että hän muistaa missä kohdassa hän on. Puhe on inspiroiva ja pistää miettimään, olen päättänyt ottaa puheen myös tähän esseeseen mukaan.
Alicen puhe
”Hyvää huomenta, on kunnia olla täällä. Elisabeth Bishop kirjoitti runon aikoinaan: katoamisen taitoa ei ole vaikea hallita, niin monet asiat näyttävät olevan täynnä aikomusta kadota, ettei niiden menetys ole katastrofi. Minä en ole runoilija, minä olen ihminen jolla on todettu varhainen alzheimer, ja sellaisena ihmisenä huomaan oppivani katoamisen taidon joka päivä. Kadottamalla mieleni, kadottamalla esineitä, kadottamalla uneni, mutta eniten kadottamalla muistojani. (tässä vaiheessa Alice tiputtaa vahingossa paperinsa).
Taidan yrittää unohtaa että tuo juuri tapahtui, Alice nauraa. Koko elämäni olen kerryttänyt muistoja, niistä on tavallaan tullut kaikkein tärkeimpiä asioita minulle. Ilta kun tapasin mieheni, ensi kerran kun pitelin oppikirjaani, lapsieni saaminen, ystävien saaminen, ympäri maailmaa matkaaminen. Kaikki mitä olen kerryttänyt elämässäni, kaikki minkä eteen olen tehnyt kovasti töitä, nyt se kaikki viedään minulta pois. Niin kuin voit kuvitella, tai niin kuin tiedät, tämä on helvettiä. Mutta se pahenee vielä. Kuka voi ottaa meidät vakavasti kun olemme niin kaukana siitä mitä me joskus olimme? Meidän outo käytös, hämmentävät lauseemme, muuttavat muiden näkökulman meistä ja meidän näkökulmasta olemme naurettavia, kykenemättömiä, koomisia.. tämä ei ole me. Tämä on meidän sairaus. Ja niin kuin mikä tahansa sairaus sillä on syy, se etenee ja sillä voisi olla parannuskeino. Minun suurin toiveeni on että minun lapsieni, meidän lapsiemme, seuraavien sukupolvien, ei tarvitse kohdata sitä mitä minä nyt kohtaan. Mutta tällä hetkellä minä olen vielä elossa, minä tiedän olevani elossa, minulla on ihmisiä joita rakastan todella paljon, minulla on asioita joita haluan vielä elämässäni tehdä, Tie sitä kohti että en enää pysty muistamaan asioita. Minulla on vielä kuitenkin onnellisia hetkiä ja iloa elämässä. Toivon että ette ajattele minun kärsivän. Minä en kärsi, minä kamppailen. Kamppailen että voin olla osana asioita, kamppailen että voin olla kontaktissa siihen mitä joskus olin. Sanon itselleni että elä hetkessä, se on oikeastaan ainut asia mitä voin enää tehdä, elää hetkessä ja että en syytä itseäni liikaa siitä että minulla on nyt taito kadottaa. Yhdestä asiasta yritän pitää kiinni, siitä että puhuin täällä tänään. Se katoaa kyllä, tiedän sen. Se voi kadota huomenna, mutta se merkitsee minulle niin paljon että puhun täällä tänään niin kuin vanha kunnianhimoinen minä, jota kiehtoi niin paljon kommunikointi. Kiitos tästä mahdollisuudesta, se merkitsee minulle todella paljon. Kiitos.”
Tämä puhe kiteyttää minusta koko elokuvan juonen täydellisesti ja onhan puhe todella upeaa kuunneltavaa ja luettavaa.
Alicen henkilökuva
Alice on todella kunnianhimoinen nainen. Hän on fiksu ja on tiennyt jo nuoruudestaan asti mitä haluaa elämältään.Alicen sisko ja äiti kuoli hänen ollessaan nuori. Eli menetyksen kokemuksia on jo koettu nuorella iällä. Alice on ollut pitkään naimisissa tohtori miehensä kanssa, luulen heidän tavanneen yliopistossa, sillä molemmat ovat tohtoreita yliopistolla elokuvassa. Avioliitto vaikuttaa onnelliselta ja molemmille osapuolille on annettu tilaa olla menestynyt ja kunnianhimoinen. Pariskunnalla on kolme jo aikuista lasta. Vanhimmat kaksi ovat hyvissä ammateissa collegen käyneitä aikuisia. Nuorin lapsi on hyvin taiteellinen ja haluaa näytellä, joten hän on tehnyt päätöksen olla menemättä collegeen. Alicelle tämä on ollut kova pala nieltäväksi akateemisena ihmisenä. Hän monta kertaa riitautuu tyttärensä kanssa, kun asia tulee esille. Alice opettaa yliopistossa kommunikointia ja tämä on hänelle tärkeää, voisi sanoa hänen elmänsä työ.
Alzheimerin tauti tulee todella yllätyksenä Alicelle, miten hän terve 50 vuotias voi sairastua tälläiseen tautiin, joka todetaan vanhoille ihmisille. Alice ei heti kerro perheelleensä asiaa. Hän tekee jatkuvasti itselleen muistitestejä ja yrittää pitää yllä toimintakykyään. Vähitellen hänen tilansa alkaa kuitenkin heiketä ja hänen täytyy jättää työnsä. Pian myös muut arkiset asiat hankaloituvat. Vessan löytäminen ajoissa ja alleen pissaaminen kun vessaa ei enää löytynytkään oli kova paikka Alicelle, kuten kelle tahansa meistä.
Lopulta se kunnianhimoinen sinnikäs nainen on vain muisto läheisille ja vastassa on täysin vieras vuorokauden ympäristä hoitoa vaativa sairas nainen.
Oma mielipide
Näyttelijä Julianne Moore näyttelee Alicen roolin mielestäni täydellisesti. Hänestä huokuu kunnianhimoisuus ja se pelko omaa sairauttaan kohtaan. Elokuva puhutteli minua todella paljon ja mietin niitä kohtaloita, jotka joutuvat kokemaan tämän sairauden. Se miten oma minä häviää lopulta kokonaan on järkyttävää. Ja se kuinka se itse sairastava rupeaa myös vähitellen huomaamaan että minä en ole enää minä. Myös läheisten tuska on näytetty hyvin elokuvassa, vaikka elokuva keskittyykin enemmän Aliceen ja hänen kamppailuihinsa. Aihe oli mielestäni erinomainen ja elokuva nappasi mukaansa todella hyvin. Luulen myös että kirjana tämä tarina on hyvä. Suosittelen elokuvaa kaikille ketkä pitävät henkilötarinoista ja siitä että elokuvassa näytetään se todellisuus mitä alzheimer on sairastuneelle ja hänen läheisilleen. Elokuva on myös hyvä oppimistarina, siitä miten elämä voi muuttua täysin ja kuinka pitäisi nauttia joka hetkestä joka meille suodaan.
