AVOT - Arvokasta vanhenemista
omatoimisuutta tukemalla
Ikäihmisten kotihoito ja
kaikenikäisten omaishoito on aihe, joka erityisesti kiinnostaa minua
lähihoitaja-opiskelijana. Uskon myös, että tulevalle ammattilaiselle on tärkeä
seurata, mitä alalla tapahtuu - minkälaisia hankkeita ja tutkimuksia
toteutetaan? Voiko siitä olla myös minun työssä hyötyä? Siksi valitsin juuri
tämän dokumentin.
Hankkeessa ennakoidaan väestön
ikääntymisestä johtuvaa palvelutarpeen kasvua ja tutkimuksessa olivat mukana
myös opiskelijat - esimerkiksi, Karelia AMK:stä ja Etä-Suomen Yliopistosta.
Tavoitteet ovat muun muassa kotihoidon saatavuus koko vuorokaudessa,
työntekijöiden osaamisen vahvistaminen, palveluiden saatavuus ja valinnanvapaus
omaishoitajille ja hoiton laadun kehittäminen.
Ikäihmisten määrä
Pohjois-Karjalassa kasvaa. Se kertoo hyvinvointiyhteiskunnan onnistumisesta:
väestö elää entistä pitempään. Mutta yhteiskunnan pitää valmistautua tähän ja
kiinnittää huomiota sekä kotihoitoon että omaishoitoon ja ikäihmisten
toimintakyvyn tukemiseen.
AVOT – Siun sote Arvokasta Vanhenemista Omatoimisuutta Tukemalla
Ennen tähän tekstiin tutustumista
en tiennyt, kuinka paljon ikäihmistä Pohjois-Karjalassa asuu nyt ja mikä on
heidän arvioitu määrä tuleville vuosille.
Nyt ymmärrän parempi, kuinka
tärkeä on luoda sellaisen palvelukokonaisuuden, jossa olisivat mukana
kotihoitoammattilaiset, sairaanhoitajat, lääkärit, jne. Sote-alan
ammattilaisten yhteistyö on erittäin tärkeä uuden paremman palvelujärjestelmän
luomisessa. Pitää kehittää myös digitaalisia ohjelmia ja järjestelmiä.
Sähköinen asiointi otetaan käyttöön enemmän ja enemmän, se helpottaa ja
parantaa palveluiden saatavuutta.
Dokumentissa tunnistetaan
haasteita ja riskejä, jotka liittyvät tutkimukseen: muun muassa ikääntyneiden
ihmisten määrä, ammattilaisten kouluttamisen tarve jne. Projektin
toteuttamisessa ja tuloksen arvioimisessa käytettiin erilaisia mittareita
(WHOQOL-BREF elämänlaatumittari, toimintakykytesti SPPB, ICF), sain myös niistä
tietoa. Väliarvioinnin ja itsearvioinnin tärkeys tuodaan myös esille.
Mielestäni se on hyvä ja koko
yhteiskunnalle tärkeä projekti. Ikäihmisten kasvavaa määrä edellyttää että
meidän pitää suunnitella jo etukäteen, miten voisimme ammattilaisina ja
yhteiskunnan jäseninä parantaa sellaisin ihmisten hoitoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti