"Huh,Huh mihinkäs se perjantai oikein hävisi."
Ystäväni Katrin elämä muuttui täysin hänen äitinsä sairastuttua
Alzheimerin tautiin. Taudin edettyä hänen äitinsä nukkui pois joulukuussa 2003.
Ensimmäiset huomiot sairaudesta ja äiti Salmen poikkeavasta
käytöksestä tulivat naapureilta ja vihdoin poliisilta.Tuolloin äiti asui
Savonrannalla ja Katri Miehensä kanssa Helsingissä.
Alzheimerin tauti on omaisen sairaus, jonka olen sairastanut
alusta loppuun saakka,sanoo Pitkät jäähyväiset kirjan kirjoittanut Katri sanoo.
Äidin sairauden ensimmäiset vaiheet oireilivat monella
tavalla.Milloin katosi tiskiharja, rahapussi tai nepparit
aamutakista.Epäilyksen kohteena olivat naapurit, ja äiti vaihtoikin kirjan
mukaan asuntoa nopeaan tahtiin. Joskus äidin siskon vierailut saivat
televisiosta värit ja säädöt katoamaan nitropurkista puhumattakaan.
Osattomaksi tavaroiden tai rahojen katoamisesta ei jäänyt myöskään
tytär Katri. Hänen olikin vaikea syytöksiä ymmärtää, vaikka tiesikin ne
sairaudesta johtuviksi.
Tauti on äidissä, mutta minä oireilen. Koko minun elämäni täyttää
äidin sanomiset ja tekemiset ja tekemättä jättämiset,Katri sanoo kirjassaan.
Tekipä äiti rikosilmoituksen naapurin rouvastakin, kun kahvikupit
ja rahat katosivat. Äiti oli jopa käynyt käsiksi tähän rouvaan, ja uhannut
poliisilla jos ei saa varastettuja tavaroita takaisin.
Tauti eteni ja Katri näki Eila siskonsa kanssa ainoana
vaihtoehtona,että äiti muuttaa Katrin ja hänen miehensä Paavon luo Helsinkiin.
Näin jatkui jonkun aikaa,mutta väistämättä läheni se hetki,
jolloin äiti olisi laitoshuollon tarpeessa.
Äiti sanoi itse sairastavansa Alzheimerin tautia, mutta ei osannut
yhdistää sitä rahapussin ,tai aamutakin nappien katoamiseen pohtii Katri.
Kirjassa tulee myös hyvin esille millaisia haasteita sairastunut
omainen tuo parisuhteeseen,ja työssäkäymiseen sekä arjen pyörittämiseen.
Olen saanut tutustua kirjan kirjoittaneeseen Katriin ja hänen
mieheensä AA-yhteisön kautta,ja meistä on tullut minun raitistumisen kautta
hyvin läheisiä ystäviä.
Valinta läheisen sairastuttua vakavasti,hoitaako kotona,vai
ottaako apua ulkopuolelta on varmasti hyvin vaikea asia. Olen oman elämäni
lähipiirien kautta päässyt seuraamaan tätä asiaa hyvinkin läheltä,ja oma
mielipiteeni asiasta on se että kotona asuminen tiettyyn pisteeseen saakka on
hyvä vaihtoehto,mutta olen myös törmännyt tapaukseen, jossa hoitaja ja
hoidettava on väsyneet niin,että molemmat on jouduttu siirtämään laitoshoitoon.
Ehkäpä pitkäään parisuhteessa eläneet ikäihmiset voisivat miettiä
niinä hyvinä päivinä kun elämiseen ei tarvita vielä ulkopuolista apua,miten
asia sitten järjestetään kun elämä alkaa olla ehtoopuolella.
Monasti nämä asiat kuitenkin jäävät omaisten kontolle,ja varsinkin
jos lapsia on enemmän kuin yksi,niin kompromissiin pääseminen tämän asian
suhteen voi muodostua haasteelliseksi.
Tähän loppuun kevennykseksi,vaikka kirjan luettuani koin että
tähän aiheeseen ei leikinlasku sovi,mutta sain Katrilta tekstin jonka tähän lainaan
hänen luvallaan.Ymmärsin näin että tämä on hänen kynästään lähtöisin,ja
julkaistu joskus alan lehdessä.
ITTVH:n oireet(Iän Tuoma Tarkkaivaisuuden Vajaus-Häiriö)
Näin se ilmenee:
Päätän pestä autoni.
Lähtiessäni kohti autotallia huomaan eteisen pöydällä postia
Päätän selata postin läpi ennen kuin menen pesemään autoa.
Tarkistan myös puhelimen vieressä olevat postiin menevät
kutsukortit.
Laitan auton avaimet pöydälle ja rypistän roskapostin roskskoriin
joka on pöydän alla.
Silloin huomaan roskakorin olevan täynnä.
Niinpä päätän laittaa kutsut takaisin pöydälle ja käydä
tyhjentämässaä roskakorin.
Mutta sitten tajusinkin,että kun kerran olen viemässä roskia ulos
ja roskalaatikko sattuu olemaan lähellä postilaatikkoa,voin aivan hyvin ensin
laittaa kutsuihin postimerkit, ja viedä ne samalla laatikkoon.
Otanpostimerkkikuoren esiin ja huomaan, että jäljellä on vain yksi
postimerkki.
Lisää postimerkkejä on pöytälaatikossa työhuoneessani, joten
lähden kohti työpöytääni,jonka päällä huomaan kokistölkin,jota olin ollut
juomassa.
Jotta en merkejä etsiessäni kaataisi kokista pitkin pöytää,
siirrän sen hieman syrjään.
Huomaan että kokis on kokis on alkanut lämmetä ja päätän viedä sen
jääkaappiin.
Matkalla jääkaapille huomaan ikkunalla kukan,joka kaipaa pikaista
kastelua.
Laitan kokiksen ikkunalaudalle ja huomaan lukulasini,joita olen
etsinyt koko aamun.
Ajattelen, että on varminta viedä lasit työpydälleni heti sen
jälkeen kun olen kastellut kukan.
Lasken lasit takaisin ikkunalaudalle ja menen täyttämään
kastelukannun kun siinä samassa huomaan TV:n kaukosäätimen.
Jpku on jättänyt sen keittiönpöydälle.
Tajuan,että illalla katsellessani telkkaria tarvitsen
kaukosäädintä,mutta todennäköisesti en muista,että se on keittiön
pöydällä,joten päätän viedä sen oikealle paikalleen kunhan vain ensin kastelen
kukat.
Kaadan vähän vettä kukalle, mutta suurinosa läikkyy
lattialle,joten laitan kaukosäätimen takaisin keittiön pöydälle ja haen
pyyhkeitä jolla kuivaan läikyttämäni veden.
Matkalla liinavaatekaapille yritän muistaa mitä olin tekemässä.
Päivän lopuksi: Autoa ei ole pesty, kutsujs ei ole postitettu,roskista ei ole
tyhjennetty,lämmin kokis on edelleen ikkunalaudalla,kukkia ei ole
kasteltu,postimerkkejä on edelleen vain yksi,en löydö television kaukosäädintä
saatikka sitten lasejani,enkä muista minne olen laittanut auton avaimet
Miettiessäni,miksi mitään hommaa ei ole hoidettu tänään,olen
todella hämmentynyt,sillä olen ollut kiireinen koko päivän ja olen todella
väsynyt.
Ymmärrän että tämä on vakava ongelma ja aion hankkia apua,mutta
ensin tarkistan sähköpostini..........
Tee minulle palvelus, jookos? Lähetä tämä viesti eteenpäin
kaikille tutuillesi,sillä minä en muista keille tämä on lähetetty.
ÄLÄ NAURA! Jos et vielä tunnistanutitseäsi niin voit olla
varma,että sekin päivä tulee.........ehkä nopeammin kuin arvaatkaan!
VANHENEMINEN ON PAKOLLISTA
AIKUISTUMINEN ON VAPAAEHTOISTA
ITSELLEEN NAURAMINEN ON TERAPEUTTISTA!
Lähteet: Pitkät jäähyväiset:
Katri Ahola
Kopijyvä Oy Jyväskylä v.2006
Lähi Lehti v.2006
Esa Kirjavainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti