Kirjaessee Elli Heikkinen

"KUN ÄITI EI OLE ENÄÄ ÄITI"

 

 

Pala palalta pois on Anneli Kannon kirjoittama kirja, jossa käsitellään Alzheimerin tautia sairastuneen ja omaisen näkökulmasta. Kirjassa on monta lyhyttä katkelmaa ja kuvausta arkisista tilanteista, jotka Kanto on kerännyt omasta elämästään sekä muiden dementiasta kärsivien arjesta. Anneli Kanto on itse kokenut kaiken tämän äidin sairastuttua Alzheimerin tautiin. Kirjailija kuvaa realistisesti ja säälimättömästi omaisten arkea, joka vastaa täysin todellisuutta kaikessa karuudessaan.

 

"Täällä kulkee vierasta väkeä. Tulevat kuin kotiinsa. Kuinka ne ovestakin pääsevät. Kai niille joku on avaimet antanut, olisiko tytär.

Ne tulevat sisään ja rupeavat touhuamaan eivätkä lupaa kysy. Hyvä että päivää sanovat. Ne katsovat jääkaappiin ja latovat ruokaa eteeni ja käskevät syödä. Vaikka just äsken olen itse laittanut kunnon ruokaa ja syönyt eikä yhtään tee mieli, niin eivät usko, vaan pakottavat. -- Minua ei kuunnella ollenkaan. Tekevät mitä tahtovat."

 

Lähihoitajan näkökulmasta kirjassa oli useita eri esimerkkejä eri tilanteista, joita tulisi miettiä ajatuksen kanssa ja yrittää muistaa omassa työssään. Hoitajat tekevät työtään rutiininomaisesti päivästä ja asiakkaasta toiseen. Välillä unohtaa kenen hyväksi sitä työtä oikeastaan tekeekään ja suorittaa työnsä mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti.

Kuitenkin sen puurolusikan toisessa päässä on ihminen, joka on hoitajien armoilla. Jokaisella on eri tarina ja erilainen tilanne, omanlainen persoona ja omanlaiset tunteet.

 

 

"Jos jätän yöksi ikkunan auki, voisiko äiti saada keuhkokuumeen?

Olen hirveä ihminen. Näin ei saa ajatella. En ajattele. Jokaisella on ihmisarvo. Minähän olen sitä mieltä.

Vetoaisi astmaan. Sanoisi, että astmaa se on, käyttäisi ahkerasti astmapumppua. -- Leikilläni minä tällaista mielessäni pyörittelen, en minä tosissani. Tietenkään.

Ajatuksilleen ei mahda mitään."

 

Omaisten kuvauksista huokui surua, vihaa, turhautumista ja väsyneisyyttä. Alzheimer on raadollinen läheiselle. Sairaus ei vain vie muistia kaikessa yksinkertaisuudessaan, vaan saa myös mm. vainoharhaisuuden nousemaan pintaan. Joku varastaa asunnosta tavaroita yöllä, tai vaimo käy vieraissa naapurin miehen luona. Hoitajakin tuo myrkkypillereitä ja pakottaa nielemään. Omaisena voit vain kertoa totuuden ja toivoa, että se tavoittaisi kuulijansa.

 

Kirja on kokonaisuudessaan hyvin silmiä avaava lukukokemus, jossa voi astua dementoituneen saappaisiin ja suoda ajatuksen sille, miltä sairastuneesta tuntuu ja miten hän asiat kokee. Koulussa oppii teoriaa ja faktoja, töissä näkee todellisuuden, mutta koskaan emme pääse sisään sairastuneen maailmaan ja aitoihin ajatuksiin. Tämä kirja raottaa sitä todellisuutta lukijalleen.