SAHU Kirjaessee Kirsi Ryynänen

PALA PALALTA POIS

Kertomuksia Alzheimerin taudista

ANNELI KANTO

Pala palalta pois on koskettava tarina, jonka kirjoittajana on Alzheimerin tautiin sairastuneen naisen tytär. Teos on siis kirjailijan omakohtainen kertomus siitä, miten Alzheimer muuttaa sekä sairastunutta, mutta myös läheisen elämää.

Sairastunut on diagnoosin saatuaan 85-vuotias ja 90-vuotias silloin, kun tytär on purkanut tuntemuksiaan kirjan muotoon. Kirja kertoo siitä, kuinka sairauden edetessä tuttu ihminen muuttuu tavallaan tuntemattomaksi ihmiseksi. Se kertoo myös siitä, kuinka omaishoitajuus on raskasta niin henkisesti kuin käytännöllisesti. Omaishoitajuus on tavallaan ilmaista työtä ja yhteiskunnalle säästöjä tuottavaa. Omaishoitajuus on kuitenkin todellisuudessa arvokasta työtä, mutta valitettavasti monet hoitajat voivat sairastua myös itsekin hoitajuuden myötä.

Kirjan alussa kuvataan elävästi sairastuneen tuntemuksia siitä hetkestä lähtien, kun diagnoosi sairaudesta on saatu. Sairastunut kuvaa sairautta Pahaksi taudiksi ja toteaa sen olevan totta, vaikka se ei "tunnu".  Epätoivo sairauden tuomista elämänmuutoksista herää ja samalla toiveet kuolemasta. Turhautuminen on mielessä siitä, että ihmisen tullessa vanhaksi ja sairaaksi häntä ei enää kuunnella, ei välitetä. Kohdellaan, kuin jotain esinettä. Mielessä siintää ajatus siitä, että kaikki olisi kuin ennenkin sairaudesta huolimatta.

Kirjan loppupuolella tytär kertoo omista tuntemuksistaan ja suhtautumisestaan äitinsä sairauteen. Siitä, kuinka alkujärkytyksen jälkeen häneen iskee halu taistella sairauden etenemistä vastaan. Halusta ottaa kaikki mahdollinen tieto sairauteen liittyen, halusta tehdä äitinsä elämästä niin hyvän ja rikkaan kuin se on mahdollista. Välillä iskee turhautuminen äidin muistamattomuuden ja unohdusten myötä. Hyvä ja rakas äiti muuttuu kolmessa vuodessa persoonaltaan erilaiseksi, kuin mitä on ollut ennen sairautta. Henkilöllisyys katoaa, tunteet latistuvat ja muuttuvat teeskentelyksi. Huoli äidin hyvästä hoidosta on koko ajan läsnä, vaikka välillä on niitä huolettomiakin hetkiä.

Tämä kirja on kertomus siitä, kuinka Alzheimer vie sairastuneen vääjäämättä pois tästä maailmasta. Tuttu ihminen häviää vähitellen, persoonallisuus, äly, huolenpito, myötätunto, rakkaus ja tunteet katoavat. Jäljelle jäävät viha, katkeruus ja tyytymättömyys. Kirjassa kuvastuu kuitenkin tyttären rakkaus ja välittäminen äitiään kohtaan sairaudesta huolimatta. Se, kuinka jokainen ihminen on arvokas elämänsä loppuun saakka ja sairaudestaan huolimatta

Suosittelen lämpimästi tämän mukaansa tempaavan ja koskettavan teoksen lukemista. Alzheimer on nykypäivänä sairautena lähellä niin monen elämässä, joten kirja liikuttaa ja on ajankohtainen.