Minä katsoin elokuva “En
voi sanoa hyvästit”, jossa kerrotaan yhden miehen elämästä. Elokuvan alusta
Sergei oli oikein komea ja suosittu mies. Hän meni naimisiin Martan kanssa.
Mutta toinen nainen Lida rakastaa Sergeitä tosi kovasti ja Sergein häät Martan
kanssa oli suuri isku. Lida yritti unohtaa hänen ensimmäisen rakkautensa.
Sergei asui kylässä ja
työskenteli hakkuissa. Eräänä päivänä, kun oli sumu, puu putosi hänen päälleen
ja rikkoi hänen selkänsä ja hän vammautui. Hän vietti koko päivän sängyssä ja
kohta hänen vaimonsa hylkäsi hänet.
Tästä alokoi Sergein
uusi elämä. Alussa se oli oikein vaikea vaihe elämässä, kun hän oli yksin, mutta
kun Lida kuuli Martalta, että Sergei on nyt vammautunut, hän tuli välittömästi
hänen luokseen. Hän antoi hänelle toivoa. Hänen kanssaan hän uskoi, että voisi
toipua, vaikka oli hyvin vähän mahdollisuuksia. Elokuva näyttää, kuinka Lida
huolehti Sergeista, ruokkii häntä, auttoi pukeutumaan ja ylläpitämään
hygieniaa.
Sergei alkaa elpyä. Nyt
hän voi tehdä harjoituksia vahvistaakseen selkää. Jonkin ajan kuluttua hän voi
jo istua ilman kenenkään tukea. Hän aloittaa opettajana kotona. Kaikki lääkärit
ovat järkyttyneitä, he ihailevat hänen terveytensä kehitystä.
Lida löytää pyörätuolin
Sergeille. Sergei on jo erittäin hyvässä kunnossa ja täydelliseen elpymiseen hän
tarvitsee jonkinlaista tukea. Ja sitten Lida auttaa häntä. Eräänä päivänä, kun
he kävelevät joen rannalla, Lida ilmoittaa Sergeille ihastuttavista uutisista.
Heillä on lapsi.
Elokuva päättyy, kun
Sergey hyppää ylös pyörätuolistaan ja juoksee halaamaan Lidaa.
Tämä elokuva on
mielenkiintoinen paitsi hoidon näkökulmasta myös ihmissuhteiden näkökulmasta.
Elokuva vahvistaa, että kaikki eivät voi ottaa vammaista ja hoitaa häntä
kunnolla. Jotta ei pelätä tätä ja selviydytään kaikista vaikeuksista, on oltava
ystävällinen sydän ja halu auttaa muita ihmisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti