sunnuntai 26. marraskuuta 2017

SAHU Essee Jonna Vartiainen


Prinsessa

 

Vanhempani kertoi että he olivat olleet Tuusulassa kavereiden luona, olivat istuneet taksissa ja taksikuski selitti että kun hän oli ollut pieni poika, heillä oli ollut huonot rappuset kotona niin tämä Prinsessa oli käynyt antamassa leikkiseteleitä pikku pojan (nykyisen taksikuskin) perheelle.


Tämä prinsessa-elokuva perustuu siis tositapahtumiin. Prinsessa oli siis Anna Lappalainen, hän sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä, skitsofreniaa ja hänellä oli voimakkaat harhat. Hän kuvitteli itsensä kuninkaalliseksi Buckinghamin palatsiin. Hänen hallintoalueensa ulottui Kellokosken kylään ja myös sen pankin johtajaan asti, hovi oli joukko potilastovereista.  Kamarineitona toimi Christina Von Heyroth jonka kanssa Prinsessa kerkisi käydä jo Tukholmassa asti.

Hän joutuu mielisairaalahoitoon Kellokoskelle, on ollut muissa hoitokodeissa/sijaiskodeissa. Vastapuolta edustaa, ajanmukaisista hoitomenetelmistä innostunut lääkäri Grotenfelt, joka halusi parantaa Annan harhoistaan, mutta hänen lääkärikollega Lonka mietti, miksei Prinsessa saisi olla Prinsessa, jos hän haluaa olla hän.

Lopulta hänen vain annettiin olla se Prinsessa, joka hän halusi olla. Häntä hoidettiin 1900-luvun mielisairauden hoitomenetelmillä, hän kävi myös lähellä lobotomiaa, joka oli vasta rantautumassa Kellokosken sairaalaan.

Siinä näytettiin sen ajan hoitomuotoja ja että miten hoidettiin skitsofrenia potilasta.

Mielestäni elokuva pisti miettimään sen ajan hoitomenetelmiä, esim. kuumat kylvyt potilaan rauhoittamiseen, tai pakkopaidat. Toisaalta pakkopaidat on muuttunut lepositeisiin, mutta niitäkin vain lääkärin luvalla. Siihen aikaan myös kehitysvammaisia lapsia pidettiin mielisairaina esim. tuossa elokuvassa näkyi Down-lapsia.

Elokuva oli hyvä ja mielenkiintoinen. Elokuva ei ollut vain draamaa, vaan myös komediaa. Prinsessa-elokuva kuvastaa ihmisten hyväksymisestä sellaisena kun he ovat ja erilaisuudesta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti