HOHU essee Sanni Koukkunen

Dementia, opettajamme: äidin ja tyttären tarina

Eila Ilenius

Kirjassaan Ilenius kertoo siitä, kun hänen äitinsä sairastui vaskulaariseen dementiaan ja kuinka se vaikutti heidän elämäänsä. Hänen äiti aluksi pystyi asumaan kotona kotihoidon tukemana, mutta kun kotona alkoi tulla vaikeuksia kotihoidonkin avunkin kanssa Ilenius jätti työnsä huolehtiakseen äidistään.

 Ileniuksen äiti pääsi dementiaryhmäkotiin kun hän oli 89- vuotias. Ileniukselle päätös oli vaikea, koska hänen äitinsä vastusti ajatusta, mutta hän tiesi silti, että ryhmäkoti on paras vaihtoehto. Aluksi hänelle oli vaikeaa jättää äitinsä ryhmäkotiin, vieraiden hoitajien käsiin. Mutta sitten kun hänen äitinsä sopeutui ryhmäkotiin ja viihtyikin siellä, hän pystyi myös lomailemaan ja huolehtimaan itsestään ja olla huolehtimatta äidistään, koska hän tiesi, että hoitajat huolehtivat hänestä.

Kun Ileniuksen äidin kunto huononi hän joutui terveyskeskuksen vuodeosastolle. Ilenius oli äitinsä vierellä hänen viimeiset viikkonsa. Hän kävi aina katsomassa äitiään kun oli mahdollista ja oli äitinsä tukena kuoleman lähestyessä. Kun Ileniuksen äidin viimehetket lähestyivät hän sai viettää äitinsä kanssa ”hiljaisen viikon” terveyskeskuksessa. Hän jopa yöpyi terveyskeskuksessa ja hän oli paikalla kun hänen äitinsä kuoli. Kirja oli tunteita herättävä ja Ilenius kertoi kirjassaan hyvin siitä, miten rankkaa se on omaisille kun läheinen sairastuu ja miten tärkeää on olla läsnä vaikeiden aikojenkin aikana.