KUNT Essee Riina Pyykkö

Tanssi neljällä jalalla

Luin Annukka Järven kirjoittaman romaanin Tanssi neljällä jalalla. Kirja kertoo vuonna -75 syntyneestä Tuulia nimisestä tytöstä, joka harrastaa tanssia ja unelmoi tästä jonain päivänä itselleen ammattia. Unelmat särkyvät, kun hän joutuu onnettomuuteen, missä hän menettää toisen jalkansa. Tytön mielestä hänellä oli tehtävä tässä elämässä, hänen piti puhua kehollaan ja tanssia ihmisille elämyksiä. Tuulia joutuu kasaamaan elämänsä palapelin uudelleen. Tapahtuman hyväksymisessä kuluu aikaa ja ennen tätä millään ei ole mitään merkitystä. Elämä on välillä yhtä epätoivoa, Tuulia miettii, miksei hän löydä elämänsä rakkautta, ja kaikilla muilla sellainen jo on. Tarinan aikana hän kiinnostuu tallilla tapaamastaan pojasta, mutta onko hän se oikea?

                      Tuulia käy lukiota ja istuu perinteisesti tanssikavereidensa kanssa luokan takapulpeteissa. Koulussa oppi hyvin kieliä, mikä oli hänelle tärkeää, sillä hänen unelmansa oli päästä opiskelemaan Leningraadiin. Tanssijan täytyi puhua ainakin englantia, venäjää ja ranskaa. Viikot vierähtivät liikuntahallilla tanssiharjoituksissa. Yhtenä päivänä normaalisti vanhaan tapaan kävellessä pysäkille Reija, Tuulian ystävä unohti jotain teiden jo erkaannuttua. Hän huusi ja käski Tuulian odottamaan, mikä vei huomion muualle ja hän käännähti ympäri ja lähti kävelemään ystäväänsä kohti. Tuulia kerkesi nähdä vain vilahduksen valkeasta autosta, mikä ei pysähtynyt. Hän tunsi kuinka auton renkaat pyörivät hänen toisen säärensä yli, sen jälkeen kaikki pimeni.

                      Seuraavat muistikuvat ovat sairaalasta, kun hänen eteensä tuotiin kaksi ruskeaa pilleriä. Sairaanhoitaja kertoi lääkintävoimistelijan saapuvan piakkoin. Sängyssä ei ollut laitoja ylhäällä, harvoin joku muisti nostaa ne yöksi. Hoitajilla ei ollut juuri aikaa, kun antaa lääkkeet. Tuuliaa arastutti ja niinpä hän ei kehdannut soittaa kelloa, hänen mielestään työntekijät olivat tehokkaita ja ajastettuja tekemään kaiken tiettyyn aikaan. Tuulia oli lievässä shokissa, eikä vielä edes tajunnut oikeasti toisen jalan puuttuvan, vaikka näki sen koko ajan. Hänellä oli avuton olo ja hän tahtoi olla vanha kokonainen itsensä. Keho ei tuntunut omalta ja siinä on paha olla. Iltayön tunnit ovat vaikeimmat, jokainen lihas muistutti entisestä, jokainen jänne, nivel ja nikama.

Hän tuntee vihaa usein, hän tahtoisi sytyttää torille roihun lomakkeista, kaavakkeista, kelan esitteistä, lääkärinlausunnoista, vakuutusyhtiön kuiteista ja todistusjäljennöksistä

Tuulia katseli äidin ja isä edellisiltana tuomia varhaisia ruusuja, mitkä oli poimittu omalta pihamaalta. He vierailivat joka päivä suljettuaan kuvaamon ja viipyivät iltamyöhälle asti. He toivat aina mukanaan kasetteja ja suklaata, sekä kirjeitä ja kortteja sukulaisilta, mikä lämmitti hänen mieltään. Eräs hoitaja tuli vilkaisemaan Tuuliaa tutkivasti. Hän harppasi tytön viereen ja tarttui kädestä ja sanoi tietävänsä miltä hänestä tuntui. Raivo valtasi Tuulian ja hän huusi sen minkä lähti. Kaikki hoitajat olisivat saaneet painua hiiteen, kaikki, jotka tukehtuvat omahyväisyyteensä ja luulevat osaavansa ohjata toisten tunteita, tai luulevat tietävän mikä hänelle on parhaaksi. Hoitaja purskahti itkuun ja saatuaan kerättyään itsensä, hän sanoi tietävänsä mistä puhui. Hän sanoi Tuulialle, jos hän loputtomiin vain säälisi itseään, hän ei ikinä kuntoutuisi. Hän käski olla iloinen siitä, että on sentään hengissä. Tyngän muotouduttua ja haavan turvotuksen laskeuduttua, proteesi tulee mittatilaustyönä. Se että terveet liikkuvat ihmiset alkavat opettaa sopeutuvuutta viilasivat Tuulian vereslihalle. Sitten hoitaja kertoi jotain odottamatonta. Hänen isänsä kuoli ja äitinsä halvaantui rattijuopon ajaessa heidän päältään. Äiti ei pärjännyt kotonaan, joten hän joutui vanhainkotiin.  

Aikaa kului, sairaalasta päästyään Tuulia joutui Käpylän kuntoutuskeskukseen joksikin aikaa, siellä ollessaan hänet herätti ruokailussa tapaama selkäydinvammainen poika. Tuulia kertoi, että jos hän olisi juossut vielä kaksi askelta hän ei olisi enää tässä. Tällöin poika tarttui häntä kädestä ja kehotti unohtamaan tapahtuneen jo. Poika suunnitteli itse jo hankkivansa ajokortin ja lähtevänsä pelaamaan koripalloa. Unelmoimista ei saa unohtaa, eikä jäädä rypemään suruun. Keskuksessa ollessaan lääkäri tuli kertomaan, että lääkintävoimistelijan mukaan Tuulia tarvitsisi säännöllistä liikuntaa ja harrastuksen. He päätyivät harrastukseen, johon Tuulia voisi keskittyä yhtä intensiivisesti kuin tanssimiseen, ratsastusterapiaan. Tynkä ei olisi liian lyhyt hyvän tasapainon saavuttamiseen hevosen selässä. Ajatus ei houkutellut Tuuliaa, mutta eri indikaattoreiden mukaan tämä oli paras vaihtoehto, sillä he tähtäsivät psykofyysisen tilan kokonaisvaltaiseen kohentamiseen. Pysyvästi.

                      Kotiin paluu oli vaikeaa. Ystävien kanssa hengailu ei tuntunut normaalilta, sillä puhuminen kaikesta lähiaikoina tapahtuneesta tuntui ahdistavalta. Samoin perheen ja ystävien kanssa olo, he yrittivät auttaa liikaa, Tuuliaa raivostutti. Hän kertoi pystyvänsä kaikkeen itse, niin kuin aina ennenkin. Tuulia ikävöi eniten kaikkea sitä mitä hänellä oli ennen.

                      Sitten koitti ensimmäinen tallipäivä, missä liikuntajumppari Marja otti Tuulian ja hänen äitinsä ilomielin vastaan. Oli aika kohdata Viki, hevonen jota käytettiin ratsastusterapiassa, mutta sillä käytiin myös kouluratsastuskilpailuissa. Äiti pyysi Marjaa tarkentamaan mitä tämä oli. Jumppari kertoi sen olevan yksi ratsastuksen kilpailulajeista, vähän niin kuin klassinen baletti, jossa tietyt liikkeet ja askeleet tehtiin aina samalla tavalla. Ensikosketus hevosen turpaan ja taputus kaulalle sai Tuulian negatiivisen mielen muuttumaan. Hän tahtoi sittenkin oppia ratsastamaan.

Muutama ensimmäinen kuukausi meni opetellessa perusjuttuja ja totuttelemalla hevosen selässä oloon. Sitten hän olikin jo maneesissa katsomassa, kun Vikillä ratsasti arviolta noin 8-vuotias tyttö. Tällöin hän tapasi Matin, ja oli hänen ensi kertansa aika ratsastaa proteesin ollessa paikallaan. Päivä päivältä hän tykästyi ratsastukseen, hevoseen ja uusiin tallikavereihinsa enemmän. Matin lähellä Tuulialla oli outo tunne, hän tunsi jotain vierasta ja lämmintä. Hän saattoi olla kiinostumassa pojasta, jolla oli jo tyttöystävä. Hän kehittyi ratsastajana ja sai äidin ja vanhoja tanssiystäviäkin mukaan tallille ja katsomaan hänen ratsastustaan. Kerta kerralta hän oppi uusia liikkeitä kuten pohkeenväistöä, serpentiiniä, sekä askellajin- ja temmonvaihteluja. Hevosen askel näytti kepeältä ja lennokkaalta.  Erään kerran äiti huohahti. ”Minä en olisi koskaan uskonut, että meidän Tuulia vielä tuolla tavoin melkein tanssii. Tanssii neljällä jalalla”.

Seuraavalla tarkistuskäynnillä lääkärissä Tuulia tapasi pitkän ajan jälkeen parhaan ystävänsä isoveljen Sampan, he vaihtoivat lennokkaasti kuulumiset, kunnes Tuulia kutsuttiin sisään lääkärin vastaanotolle. Tuulia kertoi lääkärille kuulumisensa ja pitävänsä ratsastuksesta todella paljon. Muutaman päivän jälkeen Reija kutsui Tuulian perjantai-illaksi heille. Reijan luo saapuessaan Samppa oli häntä vastassa, samoin Matti oli myöskin paikalla. Ilta kului tutustuessa Mattiin paremmin.

Seuraavan kerran tavatessaan Matin, merkit eivät olleet yhtä iloiset. Matti kertoi, ettei hänellä olisi enää aikaa liikuttaa Vikiä säännöllisesti, ja niinpä hevonen ei olisi Tuulialle enää tarpeeksi vakaa. Hän kävi päivät töissä ja luki illat pääsykokeisiin. Jos hän pääsisi kouluun sisään hevonen piti myydä. Tuulia soitti hädissään tallille ja he miettivät yhdessä uuden hevosen, jolla hän voisi ratsastaa, kunhan omistajalta vain saataisiin lupa, asiat järjestyisivät. Ratsastus jatkui normaaliin tapaan. Erään kerran Tuulia meni katsomaan tanssiesitystä, mikä sai tunteet nousemaan pintaan, keho muisti. Hänen täytyi poistua paikalta, sillä ei tahtonut muiden näkevän hänen itkevän. Samppa oli häntä vastassa, hän vei Tuulian sitten ajelulle, he päätyivät kesämökille romanttisen takan ääreen, jossa Samppa lohdutti ja kertoi tunteistaan. Ilta päättyikin romanttiseen suudelmaan. Yhtä äkkiä Tuulia ei nähnytkään Matissa enää mitään, hän muisti Matin sanat, hän kaipasi juuri nyt vain ystävyyttä, hyvää ystävyyttä. Myöhemmin Tuulia kuuli tyttöjen puhuvan kuumasta bändin jäsenestä, heidän täytyi puhua Sampasta. Jotenkin hänen haluamattaan hänestä tuntui mustasukkaiselta. Myöhemmin jutellessaan Reijan kanssa hän kutsui Tuulian bileisiin Sampan pyynnöstä. He keskustelivat samalla, miten pienestä Samppa oli ollut jo ihastunut Tuuliaan. Tämä sai hänet miettimään, että miksi juuri häneen. Reija käski soittaa ja kysyä häneltä itseltään, ja näin Tuulia myös teki, mutta kysyä hän ei uskaltanut. Puhelimessa Samppa kysyy Tuulian tämän päivän menoja, Tuulia kertoo käyvänsä tallilla, jolloin Samppa ilmoittaa tulevansa mukaan ja hakevansa hänet tunnin kuluttua.

Kirja loppuu tähän. Kuka tietää mihin asiat johtivat lopulta. Löysikö Tuulia Sampasta elämänsä rakkauden? Tapaturman ja vammautumisen puolesta vaikutti, että Tuulia oli päässyt yli ja oli sujut itsensä kanssa. Tässä yksi hyvä oikean elämän esimerkki, kuinka kaikesta selvitään, kuntoutumiseen tarvitaan läheisten tukea, aikaa ja motivaatiota, sekä että jokainen löytää onnensa.