Kirjailija: Kirsti Aalto
Kirjan nimi: Saatto-hoito
Kustantaja: Kirjapaja Helsinki
Ilmestymisvuosi: 2000
Tämä
kirja sisältää hoitajan kertomukset, miten saatttohoito tapahtuu hoitajan
näkökulmasta. Miten hoitajalle pitää jaksaa pärjätä omaiden tunteiden ja
väsymyksen kanssa. ”Minäkin väsyn ja olen avuton”- sano hoitaja joka oli
haastatelttu. Nämä sanat kertovat paljon ja miten haastava olla viimeisessa
hetkessa potilaan lähellä.
”Hoitaja
hoidettava, kuka sen varmuudella tietää. Sinulla potilaspijama, minulla
hoitajan puku. Silmänlumetta harhaa, sinulla ruukku antimia täynnä, minulla
tyhjät kädet”. Kuolema kuuluu elämään ja siitä voidaan puhua sairalassa.
Potilaan kuolema ei ole enää pelkkä lääketieteellinen ja hoidollinen tappio
henkilökunnalle. Se nähdään kutsuna saattomatkalle ehdessä sairaan ja hänen
omaistensa kanssa.
Yksi
erikoissairanhoitaja Helsingin Yliopistollisesta Keskussairaalasta kertonut
omasta jaksamisesta töissä. ” Aina on tässä työssä jaksa, välillä väsyn.
Päällepäin voi näyttää siltä, että jaksan, mutta sydän ei ole mukana. Toisinaan
tekee mieli huutaa:”Seis, nyt riittää kuolema!”. Haluan välillä nähdä
paranemista ja elämää.” Hänen oli vaikea työskennellä osastolla sairaiden ja
kuolevien parissa. Astua kuolevan huoneeseen ja kuunnella hänen ja hänen
omaistensa tuskaa ja ahdistusta.
Hänellä
oli yksi tilanne, joka hän ei pystynyt unohtaa. Sairalassa oli
seitsemäntöistavuotiaan poika, hän vietti viimeiset hetket. Hänen omaiset
vuorottelivat sairaan luona päivin ja öin. Hän kertoo, että tämän pojan
viimeiset viikot osastollamme olivat minulle iäksi mielenpainuva kokemus
perheestä, jonka jäsenet olivat yhdessä surren selvittäneet lähestyvän kuoleman
ja sen mukanaan tuomat ahdistukset. Kuolema hetken lähestyessä he halusivat
olla huoneessa keskenään. Kuoleman tapahduttua he kutsuivat minut huoneeseen ja
pyysivät sytyttämään kynttilän. He kaikki kokoontuivat kuolleen vuoteen
ympärille ja veisasivat rauhallisesti kiitosvirren. Hänellä tarkertuivat
kiitosvirren sanat kurkkuun. Hän ei pystynyt laulamaan. Mutta sen hetken
tunnelmaa hän ei unohda koskaan.
Hänen
se oli iso esimerkki miten ihmiset ottavat vastaan kuolema.
On
tosi hyviä sanoja kirjassa, mitkä kaikkille hoitoalaisille pitää ottaa huomioon.
Hoitajana tarvitsen yhteyttä kuolevaan. Kuoleva päättää elämän, joka on hänelle
annettu. Meillä jää velvollisuus ja tehtävä elää edelleen ja nähdä rajallisuus.
Suosittelen
tämän kirjan lukemisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti