VANHEMMUUS, pohdintaa Tommy Hellstenin kirjasta vanhemmuus
Vanhemmuus on tosi iso asia. Siinä otetaan suunnattoman iso vastuu. Vastuu toisen ihmisen elämästä, hyvinvoinnista, arvoista. Ylipäätään suuri vastuu siitä, millainen kokonaisuus lapsesta aikuiseksi kasvamiseksi muodostuu. Toki lapsen kehitykseen ihmisenä ja kasvaminen vastuuntuntoiseen aikuisuuteen vaikuttaa monikin asia, mutta vanhemmilla on siinä prosessissa erittäin suuri vastuu. Lapsen kasvattamisessa hyödynnetään kaikkia sitä mitä vanhemmalle on matkansa varrelta mukaan tarttunut: elämänkokemus, tiedot, taidot, arvot ja rohkeus. Ennen kaikkea tarvitaan sitoutuneisuutta edessä olevaan suureen, haasteelliseen ja myös vaikeaankin tehtävään.
Aikuisilla on selkeä etu lapsiin ja nuoriin verrattuna juuri se, että he ovat oppineet elämänsä varrelta kaikkia asioita joskus myös kantapäänkin kautta. Juuri tätä kaikkea tietoja, taitoja ja kokemuksia vanhemmat opettavat lapsilleen. Lasten ei enää tarvitse opetella ja kokeilla kaikkia asioita alusta asti. Näinhän se yhteiskunta kehittyy ja muokkautuu sukupolvesta toiseen aina vain paremmaksi ja kehittyneemmäksi.
Medialla on iso merkitys tiedon jakamisessa. Mitä maailmalla tapahtuu ja mitä se katsoo tärkeäksi meidän kaikkien tietää. Media ohjaa ajatuksiamme tiettyyn suuntaan ja vaikuttaa paljon siihen, mistä me jokapäiväisessä arjessamme keskustelemme. Mediassa saatetaan keskustella siitä, että kouluun tarvitaan lisää erityisopettajia, kun on niin paljon häiriökäyttäytyviä lapsia mutta ei puututa välttämättä siihen, minkälaisissa olosuhteissa lapsia kasvatetaan kotona. Toisin sanoen sysätään kasvatusvastuu kotoonta kouluille.
Lapset ovat myös alttiina kaikelle tietotulvalle ja saavat niin median eri lähteistä kuin ympärillä vallitsevista keskustelujen aiheistakin paljon vaikutteita. Lapset eivät aina ymmärrä sitä, mikä on tärkeää tietoa ja mikä taas ei. Siksipä vanhempien tehtävänä onkin muodostaa lapsille oikea kuva todellisuudesta ja miettiä myös omia puheitaankin lasten kuullen.
Kasvatuksesta puhuttaessa pohditaan sitä, kenelle se kuuluu. Onko vastuu siitä vanhempien, päiväkotien, koulujen tai jonkin muun tahon. Eräs asiantuntija aikoinaan antoi ymmärtää, että kasvatusvastuu on liian iso vanhemmille ja vastuu siitä pitäisi olla alan eksperteillä. Ulkopuoliset tahot eivät kuitenkaan pysty antamaan samanlaista rakkautta ja turvallisuuden tunnetta mitä omilta vanhemmilta saa. Tähänkin nojaten ensisijainen vastuu kasvatuksesta on omilla vanhemmilla ja muut tahot ovat tätä kasvatustyötä tukemassa. Joissakin tapauksessa yhteiskunta on toki ”pakotettu” ottamaan vastuu tästä.
Isän ja äidin rooli perheessä sekä tasa-arvo keskustelut tuovat oman juttunsa puhuttaessa vanhemmuudesta. Onko vielä ns. miesten ja naisten tehtäviä? Jo hyvän aikaa naiset ovat peräänkuuluttaneet oikeuksiensa perään ja missä on miehen vastuu lasten kasvatuksessa.
Paljon on asiat kehittyneet parempaan suuntaan ja miehetkin ottavat jo pitkältikin osaa kodin- ja lastenhoitoon. Miten sitten erotellaan isien ja äitien roolit perheessä vai pitäisikö ne erotella? Naiset ja miehet ovat luonnollisestikin erilaisia. Naiset synnyttävät lapsia ja imettävätkin niitä. Tästä johtuen äidin ja lapsen välinen rakkaus ja kiintymissuhde on yleensä voimakkaampaa kuin isillä. Miehet taas fyysisesti voimakkaampia ja kodin raskaammat kunnossapitotyöt lankeavat näin luonnollisestikin hänelle. Ajatusmaailma ja toimintatavat poikkeavat useinkin toisistaan. Lapsen monipuolisen kehityksen kannalta on tärkeää, että perheestä löytyy molemmat puolet. Jos perheeseen kuuluu kaksi äitiä tai kaksi isää, on vaikeaa huomata, miten pystytään luomaan sekä naisen, että miehen tuoma kombinaatio perheessä lapsen näkökulmasta.
Kiire on usein läsnä lapsiperheessä. Kun on ansiotyöt ylitöineen ja urakehityksenkin kannalta tärkeitä menoja. Lapsia täytyisi viedä harrastuksiensa pariin ja pitäisi vielä kaikki kotityötkin ehtiä jossain välissä tehdä. Entä sitten omat harrastukset ja ns. oma aika. Kiire saattaa tuoda kitkaa vanhempien välille kun hermot kiristyy. Kiire heijastuu vääjämättä lapsiinkin.
Heitä ei huomata samalla tavalla eikä pysähdytä oikeasti kuuntelemaan mitä lapsella sanottavana. Läsnäolo puuttuu vaikka fyysisesti olisikin läsnä. Lapset kyllä vaistoavat onko vanhempi oikeasti aidosti kiinnostunut hänen asioistaan vai onko läsnäolo pelkästään sanoissa ja väkinäisessä hymyssä. Kiire johtuu omista valinnoista ja valinnoilla taas voi määrittää miten kiire tulee asioiden kanssa. Vanhemmuudessa on kuitenkin kysymys lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan.
Vanhemmat saattavat tuntea joskus syyllisyyttä lasten huomioimisen puutteesta ja korvaavat sen erilaisilla tavaroilla. Tämä ei kuitenkaan korvaa vanhempien läsnäoloa ja lapset saattavat pidemmän päälle ahdistua siitä.
Kaiken kaikkiaan kasvatuksen ydin on siinä, että lapsilla on hyvä ja turvallista olla. Vanhemmat tukevat lapsiaan elämän joka vaiheessa: antavat ruoan, vaatteet ja lämmön, tukevat ja auttavat opinnoissa, opettavat elämän perusasiat.
Päiväkodit, koulut ja erilaiset tukiverkostot ja asiantuntijaryhmät tukevat ja auttavat tässä haastavassa tehtävässä tarpeen mukaan.
Vanhemmuus on tosi iso asia. Siinä otetaan suunnattoman iso vastuu. Vastuu toisen ihmisen elämästä, hyvinvoinnista, arvoista. Ylipäätään suuri vastuu siitä, millainen kokonaisuus lapsesta aikuiseksi kasvamiseksi muodostuu. Toki lapsen kehitykseen ihmisenä ja kasvaminen vastuuntuntoiseen aikuisuuteen vaikuttaa monikin asia, mutta vanhemmilla on siinä prosessissa erittäin suuri vastuu. Lapsen kasvattamisessa hyödynnetään kaikkia sitä mitä vanhemmalle on matkansa varrelta mukaan tarttunut: elämänkokemus, tiedot, taidot, arvot ja rohkeus. Ennen kaikkea tarvitaan sitoutuneisuutta edessä olevaan suureen, haasteelliseen ja myös vaikeaankin tehtävään.
Aikuisilla on selkeä etu lapsiin ja nuoriin verrattuna juuri se, että he ovat oppineet elämänsä varrelta kaikkia asioita joskus myös kantapäänkin kautta. Juuri tätä kaikkea tietoja, taitoja ja kokemuksia vanhemmat opettavat lapsilleen. Lasten ei enää tarvitse opetella ja kokeilla kaikkia asioita alusta asti. Näinhän se yhteiskunta kehittyy ja muokkautuu sukupolvesta toiseen aina vain paremmaksi ja kehittyneemmäksi.
Medialla on iso merkitys tiedon jakamisessa. Mitä maailmalla tapahtuu ja mitä se katsoo tärkeäksi meidän kaikkien tietää. Media ohjaa ajatuksiamme tiettyyn suuntaan ja vaikuttaa paljon siihen, mistä me jokapäiväisessä arjessamme keskustelemme. Mediassa saatetaan keskustella siitä, että kouluun tarvitaan lisää erityisopettajia, kun on niin paljon häiriökäyttäytyviä lapsia mutta ei puututa välttämättä siihen, minkälaisissa olosuhteissa lapsia kasvatetaan kotona. Toisin sanoen sysätään kasvatusvastuu kotoonta kouluille.
Lapset ovat myös alttiina kaikelle tietotulvalle ja saavat niin median eri lähteistä kuin ympärillä vallitsevista keskustelujen aiheistakin paljon vaikutteita. Lapset eivät aina ymmärrä sitä, mikä on tärkeää tietoa ja mikä taas ei. Siksipä vanhempien tehtävänä onkin muodostaa lapsille oikea kuva todellisuudesta ja miettiä myös omia puheitaankin lasten kuullen.
Kasvatuksesta puhuttaessa pohditaan sitä, kenelle se kuuluu. Onko vastuu siitä vanhempien, päiväkotien, koulujen tai jonkin muun tahon. Eräs asiantuntija aikoinaan antoi ymmärtää, että kasvatusvastuu on liian iso vanhemmille ja vastuu siitä pitäisi olla alan eksperteillä. Ulkopuoliset tahot eivät kuitenkaan pysty antamaan samanlaista rakkautta ja turvallisuuden tunnetta mitä omilta vanhemmilta saa. Tähänkin nojaten ensisijainen vastuu kasvatuksesta on omilla vanhemmilla ja muut tahot ovat tätä kasvatustyötä tukemassa. Joissakin tapauksessa yhteiskunta on toki ”pakotettu” ottamaan vastuu tästä.
Isän ja äidin rooli perheessä sekä tasa-arvo keskustelut tuovat oman juttunsa puhuttaessa vanhemmuudesta. Onko vielä ns. miesten ja naisten tehtäviä? Jo hyvän aikaa naiset ovat peräänkuuluttaneet oikeuksiensa perään ja missä on miehen vastuu lasten kasvatuksessa.
Paljon on asiat kehittyneet parempaan suuntaan ja miehetkin ottavat jo pitkältikin osaa kodin- ja lastenhoitoon. Miten sitten erotellaan isien ja äitien roolit perheessä vai pitäisikö ne erotella? Naiset ja miehet ovat luonnollisestikin erilaisia. Naiset synnyttävät lapsia ja imettävätkin niitä. Tästä johtuen äidin ja lapsen välinen rakkaus ja kiintymissuhde on yleensä voimakkaampaa kuin isillä. Miehet taas fyysisesti voimakkaampia ja kodin raskaammat kunnossapitotyöt lankeavat näin luonnollisestikin hänelle. Ajatusmaailma ja toimintatavat poikkeavat useinkin toisistaan. Lapsen monipuolisen kehityksen kannalta on tärkeää, että perheestä löytyy molemmat puolet. Jos perheeseen kuuluu kaksi äitiä tai kaksi isää, on vaikeaa huomata, miten pystytään luomaan sekä naisen, että miehen tuoma kombinaatio perheessä lapsen näkökulmasta.
Kiire on usein läsnä lapsiperheessä. Kun on ansiotyöt ylitöineen ja urakehityksenkin kannalta tärkeitä menoja. Lapsia täytyisi viedä harrastuksiensa pariin ja pitäisi vielä kaikki kotityötkin ehtiä jossain välissä tehdä. Entä sitten omat harrastukset ja ns. oma aika. Kiire saattaa tuoda kitkaa vanhempien välille kun hermot kiristyy. Kiire heijastuu vääjämättä lapsiinkin.
Heitä ei huomata samalla tavalla eikä pysähdytä oikeasti kuuntelemaan mitä lapsella sanottavana. Läsnäolo puuttuu vaikka fyysisesti olisikin läsnä. Lapset kyllä vaistoavat onko vanhempi oikeasti aidosti kiinnostunut hänen asioistaan vai onko läsnäolo pelkästään sanoissa ja väkinäisessä hymyssä. Kiire johtuu omista valinnoista ja valinnoilla taas voi määrittää miten kiire tulee asioiden kanssa. Vanhemmuudessa on kuitenkin kysymys lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan.
Vanhemmat saattavat tuntea joskus syyllisyyttä lasten huomioimisen puutteesta ja korvaavat sen erilaisilla tavaroilla. Tämä ei kuitenkaan korvaa vanhempien läsnäoloa ja lapset saattavat pidemmän päälle ahdistua siitä.
Kaiken kaikkiaan kasvatuksen ydin on siinä, että lapsilla on hyvä ja turvallista olla. Vanhemmat tukevat lapsiaan elämän joka vaiheessa: antavat ruoan, vaatteet ja lämmön, tukevat ja auttavat opinnoissa, opettavat elämän perusasiat.
Päiväkodit, koulut ja erilaiset tukiverkostot ja asiantuntijaryhmät tukevat ja auttavat tässä haastavassa tehtävässä tarpeen mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti