KTO Kirjaessee Reeta Reijonen

Leimatut Lapset kun koulu ei ymmärrä, Otava, 2007

Luin Eija Reinikaisen kirjoittaman kirjan, leimatut lapset kun koulu ei ymmärrä. Reinikainen kertoi kirjassaan lapsista jotka ovat kokeneet erilaisia asioita elämässään.

Reinikainen on toiminut opettajana erityis- ja alkuluokissa, laitoskouluissa ja tarkkailuluokassa lähes 30 vuotta. Reinikaisella oli 4 lasta. Hän oli lähettänyt ottolapsihakemuksen ja halusi 3 vuotiaan lapsen, jonka hän sen sitten sai. Eija auttoi lapsia erilaisten ongelmien takia, jotkut saattoivat olla koulukiusattuja tai heidän perheissään oli joitakin ongelmia. Kirjassa lasten tarinat ovat tositarinoita, mutta lasten nimet ovat muutettu eri nimiksi. 

Kirjassa tutustutaan mm. koulukiusattuihin Perttiin, Joeliin ja Hannuun, jotka istuvat jatkuvasti luokan ulkopuolella. Joillakin oppilailla saattoi olla erilaisia vaikeuksia koulussa. Oppilaat saattoivat karata keskellä päivää.  Ensimmäiset vuodet hän opetti laitoksessa, jonka jälkeen hän siirtyi opettamaan yläasteen tarkkailu luokkaan.  Opettajaksi laitokseen meneminen oli täysi sokki. Suurin osa laitoksessa olleet olivat yläaste ikäisiä. Lähes kaikilla oppilailla oli lävistyksiä, irokeesi kampauksia, jotka olivat luonnottoman värisiä. Oppilaat viettivät aikaa välitunnilla tuulikaapissa tupakkaa poltellen. Kun Reinikainen aloitti työnsä laitoksessa hänen luokassaan ei ollut kuin muutama oppilas mutta oppilaita tuli sitten lisää. Eija kertoi luokassaan yleensä tarinoita, jotta lapset keskittyisivät paremmin.

Kirjassa hän kertoi mm. pojasta nimeltä Jan, joka oli vihainen, eikä hymyillyt lattiasta hän ei nostanut ollenkaan päätään. Hän oli menettänyt vanhempansa Janin ollessaan noin kaksi vuotias. Hän oli kulkenut lastenkodin kautta sijaisperheeseen ja sitten takaisin lasten kotiin. Jan oli vilkas poika, joten lastenkodista hänet passitettiin sairaalan kautta laitokseen ja Eijan luokkaan, jossa Jan oli silloin kun kirjaa oli kirjoitettu. Koulupäivänä hän saattoi käydä kaupassa ja yhtenä päivänä Jan kävi ostamassa suklaata, jota hän heitteli suklaata opettajan pöydälle. Oppilaat tiesivät, että opettaja piti suklaasta. Vähän aja kuluttua, joku avasin oven ja sisään astui rehtori ja lähikaupan mies, joka tunnisti Janin, joka oli varastanut kaupasta suklaalevyn. Janille ei koitunut mitään hankaluuksia vaan kauppias oli hyvin otettu, kun Jan oli halunnut ilahduttaa opettajaan.

Janin kaveri piiri oli muuttunut päästyään pois peruskoulussa. Janille sattui ja tapahtui vaikka ja mitä, mutta silti hän piti yhteyttä vanhaan laitos opettajaansa Eijaan. Hän oli 16 vuotias poika joka asui nuorisokodissa ja asiat eivät olleet kunnossa. Jan oli löytänyt sijaisvanhempien laatikoista paperin, jossa oli lukenut, että hänen vanhempansa eivät olleet kuolleet vaan isänsä oli saanut elinkautisen vankilatuomion ja äidillään oli usean vuoden vankilatuomio, mutta oli päässyt sieltä pois. Jan meni ammattikouluun ja piti yhteyttä Eijaan soittelemalla silloin tällöin. Eijasta tuli hänen virallinen valvoja, kun Jan pääsisi vankilasta pois ehdonalaiseen. Jan haki kaupungilta asuntoa, kun oli vapautunut vankilasta. Jan ei saanut asuntoa vaan joutui asumaan kavereidensa nurkissa, mutta Jan kävi pesemässä pyykkiä ja kahvittelemassa Eijan perheen luona. Janista ei ollut kuulunut kolmeen viikkoon yhtään mitään kunnes eräänä aamuna vankilasta soitettiin ja kerrottiin että Jan oli poissa.

Siirryttyään toiseen kouluun. Hän alkoi toimia erityisopettajana, joka luona lapset usein kävivät. Eijalla oli pieni erityisluokka, johon lapset pääsivät opiskelemaan, jos heillä oli jotakin vaikeuksia. Huone oli pieni, jonne ei kerrallaan kovin montaa oppilasta sopinut. Joillain lapsilla saattoi olla ongelmia, joissain aineissa kuten matematiikassa ja kirjoittamisessa. Jotkut lapset saattoivat käydä vain juttelemassa ja kertomassa huoliaan, jos heitä vaikka esimerkiksi kiusatiaisiin koulussa. Usein Eija piirsi oppilaittensa kuvat, jotka kävivät hänen luonaan ja saattoi joskus tarjota kahvia, teetä ja korppuja. Oppilaat luottivat Eijaan, jos he eivät uskaltaneet opettajalle jutella. Jos jokin asia oli huonosti tai sellaista asiaa, joka oli opettajan tiedettävä, niin hän kertoi sen opettajalle. Muuten hän piti asiat omanaan. Hän perusti lapsille temppukoulun temppiksen, jossa lapset saivat tehdä erilaisia temppuja ja leikkiä muitten lasten kanssa. Lapsia kävi paljon. ja saivat paljon uusia kavereita ja aratkin oppilaat pääsivät leikkimään, tutustumaan ja tekemään erilaisia temppuja.

Kirjassa kerrottiin myös monista muista lapsista, mutta tarinat selviävät, kun kirjan on itse lukenut. Kirjaa oli mukava ja helppolukuinen, koska siinä kerrottiin erilaisia tarinoita lapsista. Kirja oli minä kerrontaa eli kirjan kirjoittaja oli itse kertonut ja kokenut tarinat.