HYTO Essee Aada Pyykkö

 Matkalla vanhuuteen

Katsoin yle areenasta dokumentin: matkalla vanhuuteen.

Dokumentissa kerrotaan siitä miten muistisairas Marja ei pärjää enää yksin kotonaan muttei halua muuttaa pois. Läheisillä on kova huoli siitä, miten Marja pärjää kotonaan sillä hän saattaa esimerkiksi kaatuilla ollessaan yksin eikä kukaan ole häntä auttamassa.

Läheiset yrittävät puhua marjan kanssa siitä, kuinka tämä tarvitsisi apua eikä pärjää yksin mutta tämä ei oikein Marjaa tunnu kiinnostavan ja hän on sitä mieltä, että pärjää vielä kotona ihan hyvin.

Tällainen on yleistä ikäihmisten kanssa, etteivät he halua muuttaa kotoaan pois varsinkin, jos ovat pitkään asuneet kotona. Töissä ollessa kuulee muistisairailta ihmisiltä usein sellaisia kommentteja, että haluaisivat kotiin eivätkä ymmärrä minkä takia ovat vanhainkodissa.

Valitsin tämän dokumentin siksi koska halusin nähdä millaista hoivakotiin, muuttaminen on ikään kuin muistisairaan ihmisen ja hänen omaistensa näkökulmasta.

HYTO Essee Valeriia Morozova

 

Katsoin dokumentin Ikääntymisen hyväksyminen: Muutoksen edessä olevat perheet.

 

Elokuva kertoo kuinka ihmiset hyväksyvät sen tosiasian, että he vanhenevat ja heidän elämänsä alkaa olla lopussa. Tämä on erittäin tärkeää lähihoitajille, koska me voimme ymmärtää paremmin, miten tämä tapahtuu, ja antaa asiakkaalle parempaa hoitoa. 

 

Esimerkiksi 87-vuotias Harry Davis on iästään huolimatta aktiivinen, rakastaa tanssimaan ja kävellä puistoissa, mutta vaimonsa kuoleman jälkeen hän ei enää voinut elää yksin. Hoitokodissa hän sai nopeasti ystäviä, hän jatkaa sitä, mitä rakastaa, esimerkiksi tietokoneiden pelaamista ja valokuvaamista. Hänen perheensä on täysin tyytyväinen työntekijöihin, ruokaan ja tapahtumiin. Harry toteaa, että työntekijät ovat aina paikalla ja pitävät hänestä hyvää huolta. Siksi meille, lähihoitajille, on tärkeää tukea ja kommunikoida asiakkaiden kanssa, koska siitä riippuu heidän hyvinvointinsa, motivaationsa ja terveytensä. Tämä on tärkeää myös omaisille, sillä he voivat luottaa meihin huolehtivan vanhemmistaan ja läheisistä. 

 

Elokuva kertoo myös odottamattomasta vanhuuden alkamisesta, tämä on väistämätöntä, vaikka nykylääketieteen laadusta huolimatta joitain sairauksia ei voida estää. Normaaliin ja aktiiviseen elämään tottunut ihminen ei ole valmis kohtaamaan vammaisuutta tai muuta työkyvyn heikkenemistä ja elimistön toimintahäiriöitä, joten vakava masennus voi ilmaantua. Hoitotyössä on erittäin tärkeää seurata ja havainnoida tarkasti asiakkaan tilaa, jotta masennus tai muut kehittyvät sairaudet voidaan tunnistaa ja ehkäistä nopeasti. 

 

Elokuva kertoo myös, että eläkkeelle jäämisen myötä ihminen menettää tärkeän osan elämästään, joten on tärkeää tarjota monipuolista viihdettä ja harrastuksia, jotta motivaatio ilmaantuisi jälleen. Vanhemmat ihmiset pelkäävät olevansa "hyödöttömiä", koska he eivät tee mitään, tätä varten on olemassa monia vapaaehtoistöitä ja osa-aikatöitä vanhuksille. Näin he voivat löytää mielenkiintoista toimintaa ja oppia jotain uutta, mikä on erittäin hyödyllistä masennukseen. Hoitotyössä tarjoamme asiakkaillemme erilaisia aktiviteetteja, joihin he voivat halutessaan osallistua. Kokemuksestani voin sanoa, että lähes kaikki asukkaat osallistuvat, koska he todella tykkäävät pitää hauskaa seurassa ja kommunikoida muiden asukkaiden kanssa, he todella pitävät jakaa muistoja ja kertoa tarinoita elämästäsi. 

 

Mutta elokuvassa ei puhuta vain ikääntymisen huonoista puolista, vaan Paul Guengerich kertoo, että hän aloitti eläkkeelle jäämisen jälkeen historian opinnot, hän on iloinen, että hän voi monen vuoden työn jälkeen vihdoin rentoutua ja tehdä vaimonsa kanssa sitä, mitä rakastaa. Työssämme tulee kunnioittaa asiakkaan harrastuksia ja antaa hänelle mahdollisuus jatkaa sitä, mitä hän rakastaa.

 

Pidin tästä dokumentista, koska se saa meidät ymmärtämään ihmisten erilaisia näkökulmia vanhuudesta, se on erittäin hyödyllinen elokuva nuorille lähihoitajille, koska meidän täytyy pystyä antamaan jokaiselle asiakkaalle hyvää hoitoa hänen maailmankuvansa mukaisesti, tukea ja motivoida itsenäiseen ja onnelliseen vanhuuden jatkamiseen.

HYTO Essee Sanni Mustonen

 

                     Kohti terveempää ikääntymistä

Luin kirjan Kohti terveempää ikääntymistä e-kirjana. Ostin itse kirjan suomalaisesta kirjakaupasta ja sitten kirja tuli sähköpostiin sähköisenä. Kirjassa käydään erilaisia käsitteitä läpi ja niitä sitten selvennetään. Kirjassa kerrotaan esim. toimintakyvystä ja miten se vaikuttaa vanhentumiseen ja miten sitä voi testata. Toimintakyky on todella tärkeää etenkin iäkkäillä ihmisillä, kun se rupeaa haurastumaan. Kirjassa sanotaan että ’’Iän mukana henkilön kunto voi parantua terveellisten elintapojen noudattamisen takia, vaikka hänen suorituskykynsä olisi alentunut’’ joka voi olla monella ihmisellä aivan totta, jotka ovat noudattaneet niitä.

Kirjassa puhutaan miten elintavat vaikuttavat todella paljon sairauksien riskitekijöihin. Esimerkiksi jos poltat tupakkaa, niin altistut jo monelle sairaudelle. Kirjassa myös kerrotaan tutkimuksesta, jossa sanottiin, että suomalaisten sairastuvuus aikuisiän diabetekseen vähenisi noin 80 % jos kaikki suomalaiset noudattaisivat terveellisiä elintapoja, joka on todella iso prosenttiluku. Sitä suuremmalla syyllä on tärkeää, että kun ihminen ikääntyy, niin elintapoja korjattaisi terveellisempään suuntaan. Ja yksi asia on mitä voipi korjata on ruokavalio. Lähihoitajina voimme kiinnittää siihen huomiota ja auttaa ihmistä syömään terveellisemmin ja ravintorikkaammin. Vaikka asukkaat eivät paljon enää urheile tai liiku niin heidän pitää silti saada ravintorikasta ruokaa joka maistuu hyvälle.

Kirjassa myös puhuttiin vähän anatomiasta, joka liittyy aika olennaisesti tähän tutkinnon osaan. Siinä puhuttiin lihasten toiminnasta ja kuinka ne voivat surkastua, jos ihminen ei enää myöhemmällä iällä sitä harjoita. Sitä voi esimerkiksi harjoittaa, kun antaa asukkaan nousta itse sängystä käyttämällä käsivoimiaan.

Uni on todella tärkeää jokaisessa ikävaiheessa. Iäkkäät ihmiset saattavat yöllä nukkua vähän, mutta he nukkuvat päivän aikana paljon. Kirjassa kerrotaan minkälaisia univaiheita ihminen käy läpi ja mihin uni vaikuttaa. Unea voi huonontaa esimerkiksi stressi, jota iäkkäät voivat kokea. Meidän hoitajien pitää yrittää parantaa asiakkaan unen laatua, jos se on huonoa tai jos asiakas itse sanoo siitä jotain.

HYTO Essee Neea Solehmainen

 Katsoin dokumentin Arman Pohjantähden alla, kotihoito: yksinäinen vanhus -jakson.

Jaksossa Arman on viikon ajan mukana kotihoidossa yhden lähihoitajan kanssa, jolla on viiden vuoden kokemus kotihoidosta, Arman tutustuu jaksossa kotihoidon tehtäviin, hän on mukana aamu- ja iltavuoroissa. Jaksossa tulee hyvin ilmi se, kuinka joskus voi olla todella kiirettä työssä, mutta sitä kiirettä ei tulisi näyttää vanhukselle. Dokumentin aikana lähihoitajaa kertoo paljon Armanille hänen työstään, Arman on järkyttynyt siitä, kuinka kauan ihminen on joskus ollut käymättä suihkussa kun vanhus ei yksinkertaisesti suostu lähtemään suihkuun.

Arman käsitteli jaksossa myös paljon yksinäisyyttä ja sitä, miten se vaikuttaa vanhuuteen ja hän pohti sitä paljon, kuinka moni ikääntyneistä vanhuksista tuntee olonsa yksinäiseksi. Jaksossa tuli ilmi kuinka paljon vanhukset oikeasti ovat yksin ja he kertovat kuinka asuvat vain yksin, eikä heidän luonaan yleensä kukaan läheinen käy. Vanhukset eivät suoraan puhu siitä, kuinka he ovat yksinäisiä, vain se tulee ilmi sillä, kun he hoitajille sanovat ”ihana kun tulit käymään”, ”onko sinun nyt jo lähdettävä”, näistä lauseista välittyy se, kuinka sitä seuraa pitäisi olla enemmän.

Dokumentissa käydään keskustelua myös siitä, kun ihminen on huonossa kunnossa kotona ja hänelle soitetaan ambulanssi, joka sitten vie vanhuksen sairaalaan. Kun sairaalassa on oltu jonkin aikaa ja siellä todetaan, että ihminen voi tarpeeksi hyvin ollakseen kotona, mutta sitten kotihoito menee seuraavan kerran käymään vanhuksen luona, onkin näky aivan toinen eikä vanhus kykene tekemään paljoa tai joskus yhtään mitään, niin tulee siinä ristiriita kriteerien kanssa, milloin vanhus on siinä kunnossa, jotta pystyy selviytymään kotona. Tässä tilanteessa vanhus joutuu kärsimään turhasta pompottelusta paikasta toiseen.

Dokumentti oli todella hyvä ja ajatuksia herättävä siitä, kuinka yksinäisiä todella vanhukset ovat ja jos ikinä joku läheinen on esimerkiksi kotihoidossa tai palveluasumisessa, niin se merkitsee vanhukselle todella paljon, kun hänen luonaan kävisi kylässä edes pienen hetken. Mielestäni on hienoa että kotihoito on mahdollista ja ajatellaan pitävän vanhus mahdollisimman kauan kotona, mutta loppuvaiheessa tulisi miettiä tarkasti sitä miten kauan oikeasti pystytään vielä elämään omassa kodissa.

HYTO Essee Iuliia Bali

 

The Pursuit of Happyness

Elokuvassa ”The Pursuit of Happyness” seurataan Chris Gardnerin vaikeuksia köyhyyden ja kodittomuuden kanssa. Tarina opettaa meille tärkeitä asioita, jotka voivat auttaa meitä hoitotyössä.

Ensinnäkin, Gardnerin tarina näyttää meille, että vaikeuksista huolimatta voimme saavuttaa tavoitteemme, jos olemme sitoutuneita ja päättäväisiä. Hoitotyössä tämä tarkoittaa sitä, että meidän tulee rohkaista potilaita olemaan vahvoja ja jatkamaan eteenpäin vaikeuksista huolimatta.

Toiseksi, elokuvan korostaa sitä, kuinka tärkeää on saada tukea ystäviltä ja perheeltä vaikeina aikoina. Hoitotyössä me autamme potilaita löytämään tukiverkostoja ja tuemme heitä heidän tarpeissaan.

Kolmanneksi, Gardnerin tarina saa meidät pohtimaan yhteiskunnallisia ongelmia, kuten köyhyyttä ja epätasa-arvoa. Hoitotyössä me pyrimme tunnistamaan näitä ongelmia ja vaikuttamaan niihin positiivisesti potilaidemme hyvinvoinnin puolesta.

Viimeiseksi, elokuva muistuta meitä siitä, että jokainen yksilö on arvokas ja ansaitsee tukea ja kunnioitusta. Hoitotyössä me pyrimme olemaan empaattisia ja huolehtimaan potilaidemme tarpeista parhaamme mukaan.

Kaiken kaikkiaan ” The Pursuit of Happyness” tarjoaa meille tärkeitä oppeja, jotka voimme soveltaa hoitotyössä auttaaksemme potilaitamme paremman elämän saavuttamisessa.

HYTO Essee Teija Solehmainen

Vanhustenhoito hoitokodissa

Katsoin dokumentin Arman Pohjantähden alla Vanhustenhoito, dokumentti on kaudelta 1- jakso 5.

Tässä Arman osallistuu vanhusten arkeen, pohtii laitoshoidon ja kotona asumisen haasteita. Mitä on ihmisarvoisen elämän edellytykset ja miten voitaisiin vähentää ikäihmisten sairauksia ja syrjäytymistä. Tutkimusten mukaan 36-39% ikääntyneistä suomalaisista tuntee yksinäisyyttä. Dokumentti on tehty vierailemalla hoivakodissa joka on muistisairaiden ikäihmisten koti. Hoivakodin johtaja ja työntekijät kertovat kuinka pyritään pääsemään eroon laitosmaisesta ympäristöstä tekemällä kodin omaisemmat puitteet jossa kuitenkin hoitoapu on saatavilla ympärivuorokauden. Dokumentissa kerrotaan Paulasta jolla on muistisairaus ja ikä ihmisten elämästä hoivakodissa. Paula on hoivakodin ilopilleri ja kaikkien rakastama. Hoivakodissa järjestetään asukkaille viriketoimintaa, näissä toiminta hetkissä lauletaan/kuunnellaan musiikkia, askarrellaan,väritetään. Kuntouttavaa virikettä voi olla jumppaamista, kuntosalilla ohjattua toimintaa, erillaisia liikunnallisia pelejä esim. Dokumenttissa pelattiin pyörätuolilentopalloa jossa pallona on ilmapallo ja verkkona sulkapalloverkko, minusta ideana tosi hyvä! Henkilökunta järjestää asukkaiden iloksi myös teemajuhlia, tällä kertaa teema oli renesanssiaika. Omaisten vierailut ovat tärkeitä hetkiä asukkaiden päivässä, vaikkakin he eivät ehkä muista sitä hetken päästä. Omaiset voivat käynneillään viedä asukkaan ulkoilemaan ja vaikka piipahtamaan kotona, ne hetket ovat elämän ilo! Jokaisella asukkaalla on omahoitaja joka hoitaa asukkaan asioita esim. Seuraa vointia ja olemista hoivakodissa, käy jutustelemassa ihan vaan vaikka kysymässä “mitä kuuluu, mikä vointi”. Omaiset voivat olla helposti yhteydessä omahoitajaan jos jokin asia askarruttaa heidän läheisen elämässä. Hoivakodeissa pyritään luomaan ikäihmisille ihan normaalia elämää voinnin mukaan.

Hienoa nähdä että ajatukset ovat kehittyneet ikäihmisten hoidosta ja halutaan järjestää hyvät vanhuudenpäivät asukkaille.

HYTO Essee Ella Haapalainen

Mielensäpahoittaja

Katsoin elokuvan Mielensäpahoittaja. Elokuva löytyy esimerkiksi Netflix -suoratoistopalvelusta. Tämän elokuvan valitsin vähän sattuman kautta, katsoin elokuvaa ja sitä katsellessani huomasin elokuvan sisältävän paljon HYTO:n tutkinnonosaan liittyviä asioita. Elokuva kertoo miehestä ”mielensäpahoittajasta”, joka muistuttaa joka käänteessä siitä, kuinka ”ennen kaikki oli paremmin” ja ”kyllä minä niin mieleni pahoitin”, tällaiseen ajatusmalliin voi hyvinkin törmätä lähihoitajan työssä vanhusten kanssa. Elokuvan mies satuttaa itsensä ja vaikka lääkäri ja läheiset kannustavat, on parempaan hoitoon meneminen miehelle iso asia. Lisäksi elokuvassa miehen vaimo on hoivakodissa ja mies käy vaimoaan siellä tapaamassa. Vaikkakin elokuva on enemmän ”viihdettä”, on se kuitenkin mielestäni pätevä ja omia lähihoitajan tietoja ja taitoja voi peilata elokuvaan.

Elokuvan alussa mies kaatuu perunakellariin mennessä ja yleisesti heikentyneellä yleiskunnolla on varmasti osuutta asiaan. Mies menee lääkäriin yhdessä poikansa kanssa ja lääkärissä selviää, että jalasta on menneet nivelsiteet. Lisäksi lääkärissä käy ilmi, että on aiemminkin ollut jo puhetta lääkärin kanssa, ettei enää olisi hyväksi rehkiä niin paljon. Tällainen on varmasti monelle tuttua, jos lähipiirissä on esimerkiksi isovanhempia tai on kohdannut tällaisen tilanteen työelämässä, ettei niitä lääkärin ohjeita aina välttämättä haluta tai ymmärretä noudattaa. Lääkäri kertoo, että olisi syytä päästä jalan kanssa magneettikuvaukseen sekä fysioterapiaan. Mies suhtautuu asiaan nuivasti ja vähättelee sitä. Miehen poika yrittää kertoa isälleen, kuinka olisi hyvä, että hän menisi magneettikuvaukseen. Lisäksi poika yrittää keskustella isänsä kanssa siitä, missä miehen olisi paras asua tällaisessa tilanteessa, kotona yksin vai esimerkiksi pojan perheen luona. Mies kertoo pojalleen, että kotona on hyvä ja ettei pojan tarvitse puuttua asiaan koska asia on hänen ja lääkärin välinen. Tällainen tilanne on hyvin hankala, kun potilaan omaiset haluaisivat olla hoidossa mukana mutta potilas kieltää sen ja sitä on kunnioitettava. Lääkärikin yrittää vielä kertoa miehelle, kuinka hänen poikansa on oikeassa siinä, että parempi olisi olla paikassa, jossa on apukäsiä ja jossa pääsisi paremmin magneettikuvaukseen koska kyseisellä paikkakunnalla kuvaukseen ei ole mahdollista päästä. Toisessa kohtauksessa poika yrittää vielä selventää isälleen, kuinka huolissaan hän on. Monesti potilaat vähättelevät omia vaivojaan läheisille ja kertovat ettei tarvitse olla huolissaan ja tämä saattaa vain pahentaa läheisten huolta, kun ei pääse tukemaan potilaana olevaa perheenjäsentään. Lähihoitajana tällaisissa tilanteissa täytyy osata tukea omaisia ja kertoa tilanteet rehellisesti.

Toisessa kohdassa elokuvaa mies menee vaimonsa luokse hoivakotiin, hän syöttää vaimoaan ja juttelee tälle. Vaimo sairastaa todennäköisesti jotakin sairautta, joka on vienyt hänen toimintakykynsä ja puhekykynsä. Lisäksi paikalla on heidän poikansa, joka sanoo isälleen karusti: ”Ei äiti enää tiedä, kuka sitä syöttää. Ei se ole enää täällä.” Tämä särähtää hyvin pahasti ainakin minun korvaani, vaikka miehen vaimo ei olisikaan enää tietoisessa tilassa, on hänellä silti oikeus hyvään elämään hoivakodissa ja siihen että hänen miehensä syöttää häntä. Myös miehelle voi olla hyvinkin tärkeää päästä olemaan vaimonsa vierellä, jos esimerkiksi kuolema on lähellä, lisäksi tämä voi edistää miehen omaa hyvinvointia ja toimintakykyä.

HYTO Essee Natalia Popova

 

“Dokumentti ikäihmisten perhehoidosta”

 

https://www.youtube.com/watch?v=ZQOKEth-RdY

 

Dokumentti kuvaa ikäihmisten hoitoa perhehoitokodissa Pohjois-Karjalassa. Kolme erilaista perhehoitokotia ja kolme tarinaa ikääntyneistä ja heidän hoitajista. Nämä ovat sydämellisiä kertomuksia. Ikäihmiset kertovat elämästä perhehoitokodissa, muistelevat menneitä. Näemme heidän tavallisen elämänsä. 

Perhehoitomuoto on eräs vanhustenhoitomuoto. Tällaisen kotihoidon perustaminen edellyttää koulutusta ja viranomaisten lupaa. Täällä ihmiset saavat hoitoa kodinomaisessa ympäristössä. Tällä on mahdollisuus tarjota jokaiselle yksilöllistä hoitoa. Ikäihmiset tuntevat oloa täällä mukavasti ja turvalliseksi. Perhekodeissa kunnioitetaan vanhusten itsemääräämisoikeutta ja itsenäisyyttä. Lähes kaikki järjestäjät ovat lähihoitajia ja heidän perheenjäseniä. Heillä on laaja kokemus hoidosta.

Ei aina perhehoitokoti on teekutsuista ja metsäkävelyistä. Monet vanhukset ovat todella vakavasti sairaita. Joillakin on mielisairauksia. Hoitajat kertovat vakavista sairauksista ja kuolemista, mitkä ovat vanhusten viimeiset toiveet ja toivomukset. Elokuvassa esitetyt perhehoitokodit ovat erilaisia, mutta jokaisessa tarinassa vanhukset sanovat, että he ovat onnellisia kuin kotona eikä haluaisi asua toisessa hoitolaitoksessa. He kiittävät vilpittömästi perhettä ja ihmisiä, joille heistä on tullut perhe.

Mielestäni perhehoitokodin järjestäminen ja siellä työskentely on erittäin raskasta fyysistä työtä. Tällaisessa kodissa asuu useita vanhuksia. He voivat joissain tapauksissa olla apuna, mutta pääasiassa he tarvitsevat apua ja seuraa. Aamusta iltaan se on tiimi, jossa on säilytettävä positiivinen asenne ja otettava huomioon ikäihmisten sairaudet ja mielialat. Järjestää heidän vapaa-aika, keskustella ja kuunnella, ruokkia ja siivota talo. Kaikkien pitäisi tuntea olonsa mukavasti. Monet ikäihmiset ovat kuin lapsia. Hoitajista on tullut heille äitejä ja isiä. He ovat aidosti kiintyneitä hoitajiinsa, halailevat ja suutelevat heitä. Mutta luulen, että on olemassa monimutkaisempia tilanteita kuten aggressio ja apatia. On vaikea hoitaa vuodenpotilaita ja mielenterveysongelmista kärsiviä vanhuksia. Juuri tällaisissa tapauksissa ikäihmisten on parempi asua tutussa ympäristössä. Niitä on vaikeampi hoitaa.

Mielestäni, nykymaailmassa perhehoitokoti on paras ikäihmistenhoitomuoto. Se perustuu kunnioitukseen, ymmärrykseen ja inhimillisyyteen. Väestön elinajanodote nousee. Tämä hoitomuoto on myös kustannustehokkaampi.

HYTO Essee Susanna Kakkonen

 Matthew Walker Miksi nukumme-Unen voima 

Tein kirjaesseen Matthew Walkerin kirjasta Miksi nukumme-Unen voima. Kirja löytyy kaikista ääni ja e-kirjapalveluista. Kirja tarjoaa kattavasti tutkittua tietoa unen rakenteesta, unen hyvistä vaikutuksista sekä siitä miten vähäinen ja heikkolaatuinen uni meihin vaikuttaa. Kirja kannustaa tarkkailemaan ja arvostamaan unta monella eri tavalla. Itse tarkkailen nukkumistani päivittäin Oura sormuksen avulla ja kirja oli mielestäni todella mielenkiintoinen ja sai todella pohtimaan miten tärkeää ja arvokasta uni ihmiselle on ja miten monimuotoisesti siitä voimme hyötyä. Saipa minut myös vähentämään kofeiinin määrää iltapäivällä ja suhtautumaan armollisemmin teinien nukkumiseen joskus iltapäivälle saakka. Kirja tarjoaa kiehtovaa tietoa unen hyödyllisestä voimasta ja antaa myös käytännön neuvoja paremman unen saavuttamiseen sillä joka neljäs Suomalainen nukkuu tutkimusten mukaan huonosti. Walker kertoo miten uni voi vaikuttaa oppimiskykyyn, mielialaan, hormonitoimintaan ja jopa sairauksien ehkäisyyn. Kirja käsittelee unen vaikutusta ikääntymiseen, elinikään sekä työn tehokkuuteen ja tuottavuuteen. Kirja on Kansainvälinen Bestseller ja sen on kirjoittanut neurotieteen ja psykologian professori Matthew Walker joka on Kalifornian yliopiston (Berkeley) uni ja Neurokuvantamislaboratorion johtaja ja on toiminut myös Harward Medical schoolin Psykiatrian Professorina. On keskittynyt tutkimuksissaan etenkin unen terveydellisiin vaikutuksiin. Walker on julkaissut myös runsaasti tieteellisiä tutkimusartikkeleita sekä tutkimustuloksiaan ja mikäli aihe tuntuu sinusta kiinnostavalta niin kannattaa käydä lukaisemassa. Kirjassa on paljon hyvää asiaa järjellisesti perusteltuna ilman että olisi raskasta luettavaa. Hieman liikaa oli joissain kohdissa toistoa mutta tempaa lukijan mielenkiinnon nopeasti takaisin aiheen pariin. Lisäksi vaikutti että kirja olisi vähän huonosti suomennettu ja mielestäni kannattaa lukea tämä teos alkuperäisellä kielellä mikäli vaan on mahdollista

HYTO Essee Siiri Turunen

 

Nuoret alkoholistit

Tein esseen Yle Areenan dokumentista Nuoret alkoholistit. Dokumentissa Vilde niminen nuori nainen tapaa ihmisiä, jotka ovat alkoholisoituneet nuorena sekä myös heidän läheisiään. Minua tämä dokumentti kiinnosti henkilökohtaisista ja yhteiskunnallisista syistä. Hoitotyössä olen huomannut, että monen asiakkaan taustalta löytyy myös päihdeaineriippuvuutta ja liikakäyttöä, joten koen tämän dokumentin liittyvän vahvasti myös hoitoalaan.

Dokumentissa käy ilmi, kuinka usein nuorten kohdalla alkoholin liikakäyttö aluksi sekoitetaan vahvasti juhlintaan ja sosiaaliseen juomiseen sekä rentoutumiseen. Tämän seurauksena voi kehittyä riippuvuuteen kuuluvia vieroitusoireita, joiden tasaamiseksi taas saatetaan joutua ottamaan lisää alkoholia. Mikäli kierrettä ei ajoissa saa katkeamaan ollaankin jo pulassa, etenkin jos juhlia on usein. Moni dokumentin nuorista häpesi vierotusoireisiin liittyvää alkoholin käyttöä niin paljon, että piilotteli ja salaili sitä myös läheisimmiltä ihmisiltään.

Dokumentissa oli mukana myös nuori, joka halusi saada arkeensa lisää jaksamista ja energiaa. Hän oli suorittaja-tyyppi, joka oli palanut loppuun elämässään ja halusi jaksaa niin kuin ennenkin. Alkoholi on aluksi helpottanut tekemistä ja antanut tarvittavaa lisäbuustia ja aiheuttanut vahvan riippuvuuden, kun saman suorituksen saamiseksi annokset ovat kasvaneet ja tihentyneet.

Dokumentissa kasvuympäristön opittu malli tuli esille surullisessa muodossa. Dokumentissa oli nuorena alkoholisoitunut nainen, jonka molemmat vanhemmat olivat alkoholisteja. Hän ei osannut oikein ajatella millaista muuta elämää edes on. Hän oli todella vahvasti menettänyt sekä terveytensä, että identiteettinsä alkoholille. Vaikka hänen terveytensä oli jo murtumassa hän ei osannut sanoa jääkö alkoholin käyttö vähemmälle, vai jatkaako hän samalla linjalla loppuun saakka, sillä hän näki jatkamisessa enemmän hyötyjä kuin lopettamisessa. Toisaalta hän haaveili tavallisesta elämästä, perheestä ja muusta mihin saisi mahdollisuuden, jos raitistuisi.

 Dokumentti herättelee kysymyksen siitä, kuinka voisi estää alkoholisoitumista yhteiskunnassa? Joskus joku on uskaltanut ehdottaa jopa täyskieltoa tai anniskelua pelkästään anniskelualueilla, mutta itse en näihin usko ratkaisuna asiaan. Ihmisillä kuitenkin on ollut keinonsa päihtyä varmaankin aikojen alusta lähtien, joten tilalle voisi tulla jotakin vielä haitallisempaa. Ikärajan nosto voisi olla keinona toimiva, vaikka aiheuttaisi varmasti närää etenkin niiden kohdilta, joiden nenän edestä sitä nostettaisiin. Lempein konsti olisi tietoisuuden lisääminen alkoholin haitoista ja mahdollisista tuki- ja apukeinoista silloin kun huomaa itsessään tai läheisessään riippuvaisuuden oireita tai riskin alkoholisoitumiseen. Mielestäni alkoholin haitoista kerrotaan liian vähän. Myös alkoholisoituneiden hoito vaikuttaa hieman takapajuiselta, sillä itse olen tavannut alkoholikuntoutujia jopa vanhusten hoitoon tarkoitetussa palveluasumisessa. Se on väärä paikka ihmiselle, joka ei ole vanhus, vaikka ihminen tarvitsisikin ympärivuorokautista tarkkailua ja apua.

Yhteiskunnan rakennetta ja ongelmia, kun miettii, niin esimerkiksi matalan kynnyksen vapaaehtoinen toiminta ja ilmainen harrastustoiminta voisi lisätä nuorissa halua vähentää alkoholin käyttöä. Nuorisossa vaikuttaa olevan paljon ns. väliinputoajia, joilla ei opintojen lisäksi ole juurikaan muuta sisältöä elämässä. He eivät koe olevansa hyödyksi kenellekään, joten on heidän mielestään sama, miten he vapaa-aikansa viettävät ja koulukin saattaa edetä hälläväliä-asenteella.

Alkoholilla on vahvasti kulttuurillista jalansijaa niin rentoutumisessa kuin juhlassakin. Juomakulttuurin muuttaminen on hidasta ja työlästä, mutta suvaitsevaisuutta tässäkin asiassa kannattaa ajaa.  Avoimuus asiassa auttaa tekemään alkoholisoituneista muiden silmissä ihmisiä, eikä yhteiskunnan roskaa. Avoimuus purkaa häpeää, joka estää avun saamisen ja hakemisen. Liian moni ihminen jättää läheisensä ja syrjäytyy sairauden vuoksi, juo piilossa ja tekee itselleen valtavan henkisen painolastin. Avoimuudella saamme myös pintaa peilata itse omaa alkoholikäyttäytymistä ja keinoja tarttua liikakäyttöön. Hoitohenkilökunnan käytöksessä alkoholisoituneiden kanssa olen myös huomannut puutteita. Olen todistanut tilannetta jossa mukavaa ihmistä on kohdeltu huonosti ensihoitajien taholta pelkän alkoholismin takia. Ihmisarvo unohtui silloin täysin ja enpä usko, että hän muuta apua sai kuin kyydin kotiin, vaikka tiedän, että mahdollisuus auttaa on yksinäisen alkoholisoituneen kohdalla juurikin näissä yksittäisissä avunpyynnöissä, olipa kyseessä nuori taikka hieman varttuneempikin henkilö. Alkoholistin takana on aina ihminen.

HYTO Essee Tiia Nevalainen

 Arman pohjan tähden alla

Kirjoitan dokumentista Arman: vanhusten hoito. Tässä dokumentissa käsiteltiin vanhusten yksinäisyyttä, sekä miten se vaikuttaa vanhuksiin. Hyvin moni vanhuksista tuntee itsensä yksinäiseksi. Laitoshoidossa vanhuksien päivän kohokohta saattaa olla se, kun hoitajat käyvät juttelemassa heille. Siksi kaikenlainen yhteinen toiminta vanhuksille kuten esim. Askartelu tai ulkoilu on tärkeää arjessa.

Dokumentissa puhuttiin siitä miten laitokset laitostavat paljon, vaikka laitosten tavoitteena pitäisi olla, että vanhukset tuntisivat sen kodiksi. Laitoshoidossa asuvat ne vanhukset, jotka eivät pärjää enää yksin kotona. suurimalla osalla on yleensä muistisairaus, jonka takia niitä ei voi päästää yksin ulos ja tämän takia vanhus voi kokea, että häntä pidetään vankina. Myös monet vanhukset, jotka asuvat laitoksessa kokoaikaisesti odottavat sitä milloin he pääsevät omaan kotiin missä ovat ennen asuneet.

Vanhukset tulevat omasta tutusta kodista ja ympäristöstä vieraaseen hoitokotiin ja yksin eikä tunne sieltä ketään niin kyllähän siinä jo tuntee olonsa yksinäiseksi kuka vaan. Varsinkin jos asuu lapsuuskodissa tai jonkun omaisen kanssa. Mutta pitää sekin ymmärtää, että eivät omaisetkaan varsinkaan työssäkäyvät tai jos on lapsia niin jaksa hoitaa töiden ja lapsien lisäksi vielä vanhaa ihmistä.

Vanhusten kanssa hoitajien pitää ottaa huomioon monta asiaa esim. Se miten kommunikoivat vanhusten kanssa. Jos sattuu vaikka vanhus, joka esim. haukkuu hoitajaa niin ei siinä saa takaisin alkaa haukkumaan vaan pitää pysyä asiallisena ja olla vaan huomioimatta. Hoitajan työhön kuuluu muutakin kun vain hoitaa ja tehdä aamu- ja iltatoimet. Hoitajan pitää olla sosiaalinen ja hänen pitää osata kommunikoida jokaisen vanhuksen kanssa vähän eritavalla. Osalle vanhukselle voi heittää huumoria kun taas toiset eivät välttämättä pidä siitä. Niille jotka kuulevat huonosti pitää taas puhua kovempaa kuin niille jotka kuulevat hyvin. Hoitajan pitää myös osata kuunnella vanhusta jos on vaikka huolia ja yrittää auttaa.

Yksinäisyyttä voi estää sillä, että viettää vanhusten kanssa mahdollisimman paljon aikaa yhdessä on se sitten pelkkää juttelua tai jotain virikettä.

Minun mielestäni hoitajien pitäisi enemmän keskittyä vanhusten yksinäisyyteen. Mielestäni hoitotyö on todella tärkeää ja siinä parasta on se kun saa olla ihmisten kanssa tekemisissä eikä työtä tarvitse tehdä yksin kun on asiakkaita ja työkavereita.

HYTO Essee Eero Haapiainen

 

Matkalla vanhuuteen

Hieman jälkijunassa, mutta kirjoitan kuitenkin. Nyttemmin Matkasta Vanhuuteen löytyy areenasta. Sarja kertoo 77-vuotiaasta Marjasta, jonka muistisairaus on etenemässä pisteeseen, jossa laitoshoito olisi tarpeellista. Nopeasti etenevien muistiongelmien kanssa, oikean hoivan ja hoidon mitoittamiseksi on haastava, jonka dokumentti esittää hyvin.

 
Itselläni on jonkin verran kokemusta siitä, kuinka oma mummoa ei päässyt ajoissa tarvittavan hoidon piiriin. Läheltä katsottuna on hyvinkin tuttua, muistiongelmien piilottelu. Toistuvana esimerkkinä “jalan” huono kunto kaatumisten selittämisessä. Asioita, jotka korostuvat on myös kohtaamistapa. Sekä lapset, että lapsenlapset kohtaavat mummin omalla persoonallaan, toisin kuin esimerkiksi lääkäri, joka ohittaa asian “peruskamana”.

Sarjassa kuvataan myös hyvin alkavan ja jo edenneen muistisairaan ahdistus ohipuhumisesta. Ihmisellä pitäisi olla tunne, jotta hänen omat valintansa vaikuttavat asioihin. Jälleen kerran korostaisin vuorovaikutuksen välittömyyden merkitystä. Se, että ihminen ei kenties pysty jonkin ajan jälkeen muistamaan tapahtumaa ei tee hänen tunteistaan yhtään merkityksettömämpiä.

Suurena ongelmana, jonka olen nähnyt tapahtuvan toistuvasti, on avun tarpeen mitoittaminen. Tästä tekee hyvinkin haastavaa useimmiten se, miten paljon häpeää liitetään muistisairauksiin. Myös “palvelutaloon” päätymisen häpeä on hyvin näkyvä Marjassa.
 

Arvosanaksi tälle dokumentille antaisin 3,87/5 ja suosittelen kaikille alalle pyrkiville.

HYTO Essee Emma Toivanen

 Arman Pojan tähden alla

Vanhusten hoito, kausi 1 jakso 5.

Arman käsitteli tässä jaksossa yksinäisyyttä ja miten se vaikuttaa vanhuuteen. Siinä kerrottiin myös, kuinka paljon ikääntyneistä vanhuksista tuntee olonsa yksinäiseksi. Yksinäisyyden on huomattu lisäävän ikääntyneiden kuolleisuutta sekä pysyvään laitoshoitoon joutumista.

Jaksosta kävi ilmi, että vanhuksia kohdellaan huonosti ja myös, että laitokset laitostavat paljon, vaikka ne ovat ihmisten koteja ympäri Suomea. Muistisairaudet ovat suurin ongelma vanhuksilla ja jos vanhus sairastuu hänen elämästänsä voi paljastua paljon sosiaalisia ongelmia ja yksinäisyyttä. Vanhukset haluavat myös hoitokodeista omaan kotiin, jossa he ovat asuneet ja työskennelleet esim. maatilalla.

Muistisairaalle pahin painajainen on, jos hän joutuu sairaalajaksolle ilman puolisoa tai jotain hänelle tärkeää ihmistä. Perhe suhteet liikuttavat paljon siihen, miten pitkään ikäihminen voi olla kotona asumassa. Joskus ikäihmisille annetaan niin paljon lääkkeitä, että heidän toimintakyky tehdä asioita tai puhua voi huonontua tai pahimmassa tapauksessa loppua kokonaan.

Muistisairaiden ihmisten kanssa pitää huomioida oma puhetyyli eli, että ei sanota ”Yritä muistaa” tai ”Muistatko?” Hyväksi työntekijäksi muistisairaalle ihmisille ei riitä, että osaa tehdä perushoidon. Hoitajan pitää osata kohdata asiakas hyvin kunnioittavasti ja omanlaisena ihmisenä.

Yksinäisyyden torjumiseksi auttaa, että omaiset kävisivät enemmän vanhusten luona vierailemassa ja vaikka ulkona heidän kanssa. Myös hoitajat voivat torjua yksinäisyyttä pitämällä juttelutuokioita, musiikkituokioita tai vaikka jumppaa vanhuksille. Yleensä omaiset eivät käy tarpeeksi paljon vanhuksien kotona, mutta totta kai on omaisia, jotka myös käyvät.

HYTO Essee Alisa Schadewitz

 Arman pohjantähden alla

Katsoin dokumentin Arman: kotihoito, yksinäinen vanhuus

Katsoin dokumentin kotihoidosta, jossa hoitaja Heidi Hirvonen vierailee Armanin kanssa eri asiakkaiden luona näyttäen minkälaista arkea kotihoidossa on ja mitä eri puolia ja tehtäviä hoitajalla on.

Kotihoidossa on monia asioita, joista pitää huolehtia ja dokumentissa tulee esille, kuinka apua tarvitsevia tuetaan päivittäisessä elämässä näyttäen myös työn niin sanotut varjopuolet. Yhä useampi asiakas kuuluu kotihoidon piiriin, kuitenkin kotihoidossa on paljon vastuuta, suuria puutteita, ongelmia työntekijöistä sekä ajan aikatauluttaminen asiakkaan tarpeita ajatellen.

Hoitajilla on kotihoidossa monenlaisia ja todella monipuolisia työtehtäviä. Tähän kuuluvat mm. lääkkeiden jakaminen ja antaminen, haavahoito, asiakkaan syömisestä ja voinnista huolehtiminen, ruoan antaminen ja varmistaminen, että se tulee syötyä, peseminen, kuntouttaminen ja muunlainen aktivoiminen liikkumiseen ja toimimiseen.

Mielentilan ja fyysisen hyvinvoinnin tarkkailu kuuluu hoitajan tehtäviin, jonka heikentymisestä hoitaja on velvollinen ilmoittamaan eteenpäin. Pitkäaikainen hoitaja osaa jo huomata pienetkin muutokset asiakkaan voinnissa, josta Heidi kertoikin dokumentissa. On tärkeää tuntea asiakas hyvin ja tietää mikä on hänelle ominaista, näin hoitaja huomaa heikentymisen helpommin ja osaa auttaa. Hoitaja on monissa tapauksissa apua tarvitsevan ihmisen ainoa kontakti moniin viikkoihin, tämä kerrottiin dokumentissa johon Arman lisäsi kuinka yksinäisyyttä tuntevat ihmiset tulisi ottaa huomioon ja antaa heille tarvitsemaansa tukea. Tämänkin vuoksi on hyvin tärkeää, että hoitaja on vastuullinen ja kiinnostunut asiakkaan elämästä sekä pystyy olemaan juuri se henkilö, jonka puoleen voi kääntyä.

Dokumentti oli todella kiinnostava ja mieleeni painui surullinen fakta, kuinka monet vanhukset ovat yksinäisiä ja välillä suurin apu mitä he voivat saada, on tulla kuunnelluksi. Pienikin juttelu tuokio voi saada niin monelle asiakkaalle hymyn naamalle. Heidi vaikutti todella hyvä sydämiseltä hoitajalta ja dokumentissa tuli selvästi näkyville kuinka iloisia kaikki asiakkaat olivat saadessaan seuraa. Monissa kohdissa osottautui todeksi kuinka useat hoitajat eivät kuuntele tai edes näytä välittävänsä, vaikka se on suuri osa työtä. Kotihoidossa empatiakyky ja läheisyys ovat suuria ominaisuuksia, joiden pohjalta ajattelin, että kotihoito voisi olla myös minulle sopiva työ.

HYTO Essee Heli Sormunen

 ARMAN POHJANTÄHDEN ALLA

Katsoin dokumentin Arman: Kotihoito, yksinäinen vanhuus

Katsoin dokumentin kotihoidosta, jossa hoitaja Heidi Hirvonen kertoo eri puolia työstään, vierailee Armanin kanssa asiakkaiden luona. Hän näyttää millaista arki ja työ on kotihoidossa.

Kotihoidossa on paljon asioita, joista pitää huolehtia. Tarkoitus on tukea ikääntyneitä, pitkäaikaissairaita sekä apuatarvitsevia.

Laitospaikkoja on vähennetty ja yhä useampi asiakas kuuluu kotihoidon piiriin. Tavoitteena on hoitaa ihmistä omaan kotiin mahdollisimman pitkään monin eri keinoin. Kotihoito on kuntien vastuulla ja suuria puutteita ja ongelmia tuovat henkilöstöpula, kiire, rahan puute sekä asiakasmäärien kasvaminen.

Kotihoitoa tekevät lähihoitajat sekä sairaanhoitajat. Muita palveluja, joita asiakas voi saada kotiinsa ovat ruokapalvelu, siivouspalvelu, asiointipalvelu sekä pesupalvelu. Jokaiseen toimintaan on nykyisin eri henkilö. Ennen asian hoiti yksi ihminen, eikä niin paljon väkeä tarvittu. Pohdinkin, olisiko entisaikojen kodinhoitaja edelleen hyvä ja toimiva ratkaisu hoitohenkilökunnan rinnalle hoitamaan asiakasta? Sama tuttu ihminen hoitaisi monta asiaa ja olisi juttelukaverina asiakkaalle, eikä henkilöt vaihtuisi koko ajan. Lääkinnälliset ja hoidolliset toimenpiteet hoitaisi toki edelleen pätevä lähi- tai sairaanhoitaja.

Hoitajilla on kotihoidossa laaja kirjo erilaisia työtehtäviä. Siihen kuuluvat mm. lääkkeiden jakaminen, ruoan antaminen asiakkaalle tarpeen mukaan, kuntouttaminen, asiakkaan aktivointi toimimaan ja liikkumaan, haavahoito, mahdollisesti peseminen, asiakkaan siirtäminen, huolehtiminen asiakkaan syömisestä ja toimintakyvystä. Seurata hänen vointiaan, onko tilassa tai voinnissa tapahtunut muutoksia. Hoitaja on velvollinen ilmoittamaan asiasta eteenpäin ja järjestämään jatkohoitoa tarpeen vaatiessa.

Dokumentista käy ilmi, että hoitaja pitää erityisen tärkeänä, että tuntee asiakkaan hyvin. On hyvä tietää, mikä on hänelle ominaista. Myös tämän vuoksi saman hoitajan pysyvyys on erityisen tärkeää. On molemminpuolinen etu, että hoitaja on tuttu ihminen ja asiakas tuntee olonsa turvallisemmaksi. Hoitaja voi olla hänen ainut ihmiskontakti päiviin tai viikkoihin. Tämänkin vuoksi hoitajan on tärkeää ja vastuullista olla mukana asiakkaan elämässä, olla kiinnostunut mitä hänelle kuuluu.

Mietinkin, onko raha ja säästäminen palveluista tärkeämpää, kuin hyvä asiakashoito ja kunnioittava kanssakäyminen heidän kanssaan? Hyvä työ ja hoito sekä riittävät resurssit tuovat asiakkaille ja työntekijöille paljon iloa ja tyytyväisyyttä ja parantaa ihmisten elämänlaatua. Lisää myös työmotivaatiota.

Missä menee raja hyvää kotihoitoon? On joskus tilanteita, kun asiakasta pallotellaan sairaalan ja kodin välillä. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että sairaalasta annetaan kotihoitoon tieto asiakkaan kunnosta ja pärjäämisestä, joka ei käytännössä pidä paikkaansa. Asiakas voi pärjätä hyvin sairaalaoloissa heidän kriteeriensä mukaisesti, mutta kotiin päästessään hän ei pärjääkään niin kuin on oletettu.

On kuitenkin selvää, että jos asiakas ei enää pärjää omassa kodissaan turvallisesti kaikista avuista huolimatta, on hänen vaikea jatkaa kotihoidossa. Tällöin yksi mahdollisuus asumiseen on laitoshoito.

Lähihoitajan ja sairaanhoitajan pätevyys näkyy heidän työtehtävissään koko ajan. Heillä tulee olla pätevyys työhön mitä tekevät, ammatillista silmää tilanteisiin, sosiaalisuutta ja taitoa tulla erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Pitää hallita kokonaiskuva ja osata arvioida tilanne sekä tehdä tarvittavat jatko toimenpiteet. Olla kiinnostunut ihmisistä ja asioista, toimia ihmistä kunnioittavalla tavalla. Auttaa ihmistä puhumalla, olemalla läsnä, olla mukana heidän arjessaan ja antaa apua yksinäisyyden tuomaan pahoinvointiin.

Hoitajat tekevät arvokasta työtä, jota ilman ei yhteiskunta toimisi. Olkaamme ylpeitä ammatistamme ja toteuttakaamme sitä sillä arvokkuudella mikä sille kuuluu. Huolehtikaamme ja pitäkäämme huolta läheisistämme, kukaan ei saisi jäädä yksin.

Minulle tuli dokumentista sellainen ajatus, että meillä alkaa olla todella paljon kotihoidon tarvitsijoita, kun suuret ikäluokat tulevat iäkkäiksi. Miten saadaan kaikki hoidettua, kun nyt on jo mittava hoitajapula. Asialle on nopeasti tehtävä jotain, eikä mistään hoitotyöstä saa leikata varoja pois.

Hoitoalaa pitää tuoda esille hyvällä tavalla ja kannustaa ihmisiä opiskelemaan alaa, jotta hyvä hoitotyö jatkuisi myös tulevaisuudessa.

HYTO Essee Riikka Behm

ARMAN POHJANTÄHDEN ALLA

Katsoin dokumentin Arman Pohjantähden alla:Kotihoito

Dokumentissa seurataan lähihoitaja Heidi Hirvosen työtä Helsingin kaupungin kotihoidossa. Heidi on tehnyt vanhusten kanssa töitä reilut 5 vuotta eikä omien sanojensa mukaan vaihtaisi yhtäkään päivää pois. Kotihoito on ollut pitkään huonolla tolalla, laitoshoitopaikkoja ei ole riittävästi, vaikka näin ei pitäisi olla väestön vanhentuessa ja asiakasmäärien lisääntyessä. Lehdissä monesti kirjoitetaankin, että vanhuksia on unohtunut kotiin hoitamatta. Arman lähti selvittämään millaista kotihoito on ja millaista arkea lähihoitajat viettävät työssään. Moni vanhus on täysin riippuvainen kotihoidon palveluista eikä pystyisi asumaan kotonaan ilman kotihoitoa. Kotihoidon tehtävä on tukea ikääntyneitä, pitkäaikaissairaita, vammaisia ja erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden toimintakykyä ja elämänhallintaa siten, että he voivat asua turvallisesti kotona. Kotihoito toteutetaan moniammatillisena tiimityönä ja kotikäyntejä tehdään päivittäin. Kotihoito tulee järjestää kuntien toimesta ja kotihoidossa työskentelee pääasiassa lähihoitajia ja sairaanhoitajia.

Arman ja Heidi aloittavat kotihoitokäynneille lähdön tarkistamalla monta paikkaa on käytävä illan aikana. Ensimmäisenä iltana paikkoja on 13. Kotihoitokäynnillä syötetään, annetaan lääkkeet, vaihdetaan vaippa ja varmistetaan, että asiakas on valmis menemään nukkumaan käynnin jälkeen jossain vaiheessa. Apteekkitilausten vienti kuuluu myös kotihoidon tehtäviin. Käynnille pakataan mukaan reppu, jossa on esim. käsidesiä ja kertakäyttöhanskoja.

Säännöllisen kotihoidon asiakkaita on Suomessa lähes 70000, osa asuu omassa kodissa ja osa palvelutaloissa.

Lähihoitaja tekee käytännössä käynneillä mitä vaan, joka liittyy asiakkaan hoitoon ja huolenpitoon. Työ on kaksivuorotyötä. Jokaisella hoitajalla on omat vastuuasiakkaansa ja hoitopiirinsä. Asiakastyötä on vähintään 4 tuntia 30 minuuttia per päivä. Välimatkoihin menee oma aikansa. Matkat kuljetaan omalla autolla, julkisilla tai kävellen. Hankalinta työssä on se, ettei aikaa tunnu olevan riittävästi ja joutuu tarkkaan suunnittelemaan työvuoronsa. Aamuvuorossa on enemmän sairaanhoidollisia tehtäviä ja suihkussa käynnit hoidetaan arkiaamuisin. Illat ja viikonloput ovat enemmän päivystyksellisempää ja hoidetaan asiakas siihen kuntoon, että hän selviää seuraavaan käyntiin asti. Yöt asiakkaat ovat turvarannekkeen turvin.

Hoitajat pyrkivät auttamaan ja kannustamaan asiakkaita niin, että he voisivat tehdä mahdollisimman paljon asioita itse, joihin he vielä kykenevät.

Kaikilla on oikeus kotihoitoon, mutta esim. siivousapuun on amhdollista saada palveluseteli, jolla voi kattaa osan kuluista.

Heidi oli todella sydämellisen oloinen hoitaja ja jutteli kaikkien asiakkaiden kanssa ja kyseli kuulumisia. Yksi asiakas sanoikin, että kaikki hoitajat eivät juttele, mutta Heidi kyllä aina juttelee. Ruoanlämmityksen lomassa Heidi jutteli asiakkaiden kanssa ja tuli tunne, että häntä oikeasti kiinnostaa, mitä kellekin kuuluu. Heidi on sen aikaa asiakkaan luona, että saa varmistettua ruoan tulevan syödyksi. Vanhus sanoi ensin, ettei hänellä ole nälkä, mutta söi kuitenkin ruoan hyvällä ruokahalulla.

Jos hoitaja huomaa kotihoitokäynnillä jotain tavallisesta poikkeavaan asiakkaan käytöksessä, tarpeen mukaan soitetaan ambulanssi tai otetaan yhteyttä lähiomaiseen. Haasteen tuokin se, kun tulee uusia asiakkaita ja työntekijöinä on sijaisia ja asiakkaita ei tunneta, silloin on vaikeaa tietää mikä on hänen normaali olemuksensa ja toimintakykynsä. Pitkäaikaishoidossa olevista vanhuksista ¾ sairastaa muistisairautta. Muistisairaan menettävät yleensä lähimuistin, mutta vanhat asiat säilyvät mielessä. Jos asiakas kieltäytyy syömästä tai ottamasta lääkkeitä, asiasta pitää tehdä kirjaus. Itsemääräämisoikeuden vuoksi ketään ei pysty pakottamaan mihinkään. Heidi kertoo, että on nähnyt jopa pari vuotta suihkussa käymättömän asiakkaan.

Heidi asuu kolmen lapsensa kanssa ja kertoo, ettei muuten lapsiaan oikein näe, kuin aamulla ja nukkumaan mennessä. Lapsista kaksi on erityislapsia. Vapaapäivinä hän sopii terapia- ja lääkärikäyntejä. Hänestä tuntuu, ettei aikaa ole tarpeeksi lapsilleen.

Itselle tuli tästä dokumentista sellainen olo, että monikaan ei ajattele miten paljon sinun täytyy osata asioita lähihoitajan työssä ja empatiakyky on ensisijainen ominaisuus, joka sinulla tulisi olla. En ole aiemmin ajatellut, että kotihoito voisi olla se minun juttuni, mutta dokumentti kyllä muutti ajatusmaailmaani tässä asiassa. Voisin ihan hyvin kuvitella tekeväni töitä kotihoidossa.

HYTO Essee Lotta Tahvanainen

 

HYVÄ KUOLEMA

 

Katsoin dokumentin nimeltä ”Hyvä Kuolema”. Dokumentti kertoo palliatiivisesta hoidosta eli oireenmukaisesta hoidosta ja viime vaiheessa puhutaan saattohoidosta.

Moni toivoo voivansa kuolla kotona, mutta käytännössä yleisin kuolin paikka on terveyskeskuksen tai sairaalan vuodepaikka tai hoivakoti.

Hämeenlinnassa on yksi Suomen neljästä erityisesti saattohoitoon keskittyneestä hoitokodista Koivikkokoti. Siellä työskentelee hoitajia, erikoislääkäri ja vapaaehtoistyöntekijöitä.

Sirpa Lundgren on yksi Koivikkokodin vapaaehtoistyöntekijä ja hän kertookin millaista, on työskennellä vapaaehtoistyöntekijänä ja mitä se vaatii.

Sirpa sanoo; ”Normaali, tasapainoinen ihminen, jolla on omat asiat reilassa”, joka on erittäin tärkeää omasta mielestäni, koska jos ei ole omassa elämässä kaikki hyvin ja työskentelee saattohoidossa ja kuolevien kanssa voi mennä liian raskaaksi elämä. Saattohoito ja kuolema on raskaita aiheita ja kokemuksia.

Koivikkokodilla vapaaehtoinentyöntekijä toteuttaa asiakkaiden toiveita, kuten Sirpa toteuttaa yhdelle asiakkaalle jalkahoidon hänen pyynnöstään. On todella kiva kuulla ja nähdä, että vapaaehtoiset haluavat auttaa asiakkaita toteuttamaan ”viimeisiä” toiveita ja se on todella tärkeää.

Palliatiivisen hoidon tarve on kaikilla yksilöllistä ja vuodeosastoilla ja hoivakodeissa on tärkeää muistaa se, että miten asiakas haluaa, että häntä kohdellaan ja kuunnellaan toiveita ja autetaan siinä missä asiakas tarvitsee apua. On myös tärkeää muistaa kohdata kuoleva ihminen myös ihmisenä, eikä ruveta säälimään häntä sen takia että on kuolemassa. Saattohoitopotilaallakin on itsemääräämisoikeus ja on kunnioitettava asiakkaan toiveita ja tahtoja hoitoon ja kaikkiin muihinkin asioihin liittyen.

Saattohoitokotiin tullaan lääkärin lähetteellä, vaikeiden sairauksien loppu vaiheissa. Yleensä kyseessä on syöpä tai etenevä neurologinen sairaus, mutta syy voi olla myös muu. Tiedän itse yhden tapauksen, jossa asiakas meni niin huonoon kuntoon perustasosta, että hänelle aloitettiin palliatiivinen hoito, mitään kunnollista syytä ei ikinä lopulta tiedetty, mutta se tiedettiin, että kipuja oli ja ruoka ja juomat ei menneet enää loppu vaiheella kunnolla alas.

Riikka Koivisto on johtanut Koivikkokodin arkea jo seitsemän vuotta. Hän kertoo, mitä ihmiset haluavat yleisemmin tietää, kun tulevat saattohoitokotiin. ”Saapumisvaiheessa ihminen lähtee aika käytännöllisistä asioista liikkeelle ja hän saattaa olla kiinnostunut hyvin paljon siitä mitä siinä kuolemassa itsessään tapahtuu ja he saattavat kysellä hyvinkin tarkkaan, että mistä sen tietää, että kuolema on nyt lähellä”

Riikan mukaan on ihanaa, miten hoitajat ja lääkärit kertovat potilaalle kauniisti, että mitä hengityksessä on muutoksia tai mistä he itse huomaavat, että kuolema lähestyy. Hoitajat ja lääkärit käyttää myös aikaa kertoa kuolemasta, jos asiakasta ja läheisiä pelottaa kuolema ja kerrotaan, miten erilaisia oireita hoidetaan. Tämä on semmoinen asia, joka on tärkeää läheisille, että asiakkaalle ja voi huomattavasti helpottaa kuoleman pelkoa ja pelkoa menettää läheinen. Minulla on oma henkilökohtainen kokemus, kun oma läheinen joutui saattohoitoon ja se helpotti huomattavasti, kun kerrottiin, miten hoidetaan ja miten vähennetään kipuja, silloin myös itsekin tajusi sen, että hän on hyvässä hoidossa ja kun hänen aikansa on lähteä hänellä ei ole enää mitään kipuja ja hänen on parempi olla.

”Kuolema voi olla, joskus lohdullinen ja rauhallinen.” – Riikka Koivisto

Turo Tuomisella on lantioalueenkasvain ja paljon etäpesäkkeitä keuhkoissa, vatsan imusolmukkeissa ja maksassa ja häneltä lopetettiin syöpä hoidot tuloksettomina. Ensimmäinen asia mitä Turo kysyi, kun kuuli, että hoidot lopetetaan oli se, että saako kotona kuolla. Sen jälkeen hän on saanut kotisairaanhoidon tuella oireen mukaista kipuja lievittävää hoitoa. Hän elää tilanteensa nähden hyvää elämää. Kun Turo sai kuulla, että hoidot lopetetaan, se oli hänelle pieni helpotus, koska ei tarvinnut pelätä koko ajan huonoja uutisia siitä, että hoidot ei tehoa ja loppuu sairaalassa ravaaminen. Turolle vaikeinta oli viedä tieto läheisille, koska on perhe ja pieni lapsi. Palliatiivisessa hoidossa on tärkeää, että on tukiverkosto ja on läheiset läsnä, koska siitä saa voimaa ja jaksamista.

Kaikilla on oikeus olla saattohoidossa, missä hän haluaa, kuten kotona, osastolla tai sukulaisen luona. Saattohoidossa kotona ollessa on tärkeää tukiverkosta ja että on joku apuna ja tukena koko ajan. Palliatiivinenhoito voi kestää viidestä päivästä viiteen vuoteen, saattohoidossa olevalla on tiedossa jo oletetun kuoleman ajankohta.

Palliatiivinenhoito ja saattohoito ei ole vain kivun lievitystä ja perushoitoa, vaan ymmärtää kuolevaa ihmistä ja läheisiä ja sitä kautta pitää hoitokeskustelut ja suunnittelut. Minusta on tärkeää ymmärtää ja tukea kuolevaa ja kuolevan läheisiä, koska kuolema on vaikea kohdattava läheisille ja kuolevalle ihmiselle.

KOHO Essee Tiina Pellikka

 

Elämää Asperger-lapsen kanssa/Saila Seppo

Äidin näkökulmasta kirjoitettu kirja. Kirjan perheessä on viisi lasta ja Pekka on lapsista toiseksi vanhin. Pekka sai diagnoosin Asperger syndrooma yhdeksänvuotiaana, kuukauden pituisen sairaalassa tehdyn tarkkailujakson päätteeksi. Neurologi oli kuitenkin sanonut, ettei kyseessä ole klassinen Aspergerin oireyhtymä.

Kirjan kertomuksen edetessä selvisi, että Pekan isän veljellä on myös Aspergerin syndrooma, joka oli vasta aikuisiällä todettu.

Kirjassa kerrotaan perheen elämästä, jokaisesta lapsesta ja erityisesti Pekasta. Isä oli melko paljon poissa kotoa johtuen työstä ja harrastuksista, mielestäni isä olisi voinut olla enemmän mukana arkiasioissa. Äidin rakkaus ja huolehtiminen oli suuressa osassa. Hän otti asioista paljon selvää.

Vähän yli yksivuotiaana Pekan päätä kuvattiin sairaalassa, syynä oli jonkinlainen erilaisuus pään muodossa, siinä ei kuitenkaan paljastunut mitään. Vauvana Pekka oli ollut liikkuvaisempi lapsi kuin muut perheen lapset, hän käveli vuoden ikäisenä ja selkeä puhe tuli neljän vanhana. Viisivuotiaana hän oli hyvä tietokonepeleissä.

Vaikeita ja vaarallisia tilanteita oli kuitenkin liiaksi, epäilystä että kaikki ei ole kunnossa, tutkimuksia tehtiin mutta diagnoosia ei osattu antaa tässä vaiheessa.

Päiväkodissa oli kiinnitetty kuitenkin huomiota Pekan hyvään muistiin, kun luettiin eläinkirjaa sekä ruokailuhetkien sujuvuuteen, Pekka osasi olla myös äkkipikainen ja voimakastahtoinen. Päiväkodissa hänellä oli kehittämissuunnitelma ja perheneuvolassa säännöllinen puheterapia, kuten koko ala-aste ajan kerran viikossa.

Kouluiän lähestyessä tuli valinta onko tavallinen vai erityiskoulu, tutustumiskäynti erityiskoulussa, jossa rehtori valitti ”ruuhkaa” ja kehoitta valitsemaan tavallisen koulun. Koulussa ilmeni ongelmia sosiaaliseen kontaktiin hakeutumisessa, kynäotteen puuttumisessa, epäily koulun puolelta, ettei Pekka opi ikinä lukemaan sekä negatiivinen suhtautuminen kaikkeen. Pekan kolmannen luokan syystodistuksessa luki, että hän on laiska. Mielestäni tämä arvio on tökerösti ilmaistu.

Psykologin mukaan Pekan oppiminen oli normaalia, hän tarvitsi kuitenkin paljon positiivista kannustamista.

Perheen muutto aiheutti myös ongelmia, lähikouluun pääseminen yläasteikäiselle Pekalle ei ollut helppoa. Palaute täältä oli rohkaiseva: ”erityisen etevä matematiikassa, mutta pärjää myös muissa aineissa”.

”Asperger ei yleensä näy ulospäin, ja ihmisen käyttäytymistä voidaan tulkita väärin”.

Tiivistelmä kirjan lopusta:

” MIKÄ ON ASPERGER-SYNDROOMA?

Aspergerin oireyhtymä on neurobiologinen eli aivoperäinen keskushermoston häiriö. Sitä on paljon enemmän pojilla kuin tytöillä ja se näkyy selvimmin lapsilla kuin aikuisilla. Älykkyyteen syndrooma ei vaikuta. Vaikeuksia on lähinnä sosiaalisessa käyttäytymisessä. Aistiyliherkkyydet ovat tavallisia. Tyypillistä ovat erikoisuudet puheessa, juuttumiset ja vaikeat aloitukset. Usein Aspergerin syndroomalaisilla on jokin erityinen harrastus tai elämää rajoittava mielenkiinnon kohde, jonka ympärillä elämä pyörii. Oppimisessa Aspergerin syndroomalaista auttavat pienet ryhmäkoot. Parhaan tuloksen saa, jos joku pystyy auttamaan häntä henkilökohtaisesti. Ajan ja paikan selkiinnyttäminen ja tehtävien havainnollistaminen visuaalisesti auttavat. Samoin hyödyttää asioiden selvittäminen toisin sanoin. Asioiden hallintaa edistää, jos pystyy ennakoimaan asioita ja tilanteita. Tärkeää on nostaa esiin hyviä alueita ja löytää kompensaatiokeinoja heikommille alueille. Oireyhtymä lukeutuu autistisiin häiriöihin. Oireet ilmenevät usein yksilöllisesti ja vaihtelevat iän ja kuntoutuksen määrän mukaan”.

KOHO Essee Tiina Pellikka

 

Pakko puhua/Satu Flinkman

Elämänkertateos, joka kertoo kuurona syntyneen tytön kasvusta, kouluvuosista ja äidiksi tulemisesta. Lapsuuden perheeseen kuului 10 lasta joista 3 oli kuuroja. Viittomakieltä ei perheessä käytetty, koska kuulevat eivät osanneet viittoa. Koulu oli kaukana kotoa, joten asuminen tapahtui asuntolassa. Asuntolan hoitaja oli ankara ja opettaja myös.

Puheopetus

”Aloitin koulunkäynnin 1959 syksyllä. Silloin oli oralismi vallalla koulussa, mikä tarkoitti sitä, että viittomakieli oli kielletty ja kaikkien oli opittava puhumaan. Meitä pakotettiin puhumaan tunnin aikana luokassa ja viittomakieli piti jättää pois. Saimme viittoa vain ulkona ja asuntolassa. Ensimmäisenä opettaja opetti meitä ääntämään aakkoset; A, AA, B… jne. Opettaja painotti, että ääni tulee rinnasta, niinpä istuimme käsi rintakehällä ja tuotimme ääntä. Kun rintakehä tärisi käden alla, tiesimme onnistuneemme. Mikäli jonkin kirjaimen ääntäminen ei millään tahtonut onnistua, opettaja käytti apuna peiliä. Opettaja puhui katsoen peiliin ja oppilas matki opettajan suun liikkeitä. Täristin oli laite, joka laitettiin suuhun. Laitteen tarkoitus oli tärisyttää kieltä siten, että siitä saisi tuntuman millä tavoin kielen tulee täristä R-kirjainta sanottaessa. Täristimen käyttö sattui kamalasti”.

Jos oppiminen ei sujunut opettajan toivomalla tavalla käytettiin poskelle läpsimistä ja muuta väkivaltaisuutta, ankaria otteita.

”Oralismi oli tuhonnut kuurojen elämää ja viittomakieltä. Olisipa jo minun kouluaikanani saanut viittoa ja puheopetusta olisi ollut vain pieni osa.”

”Puheen opettelu oli todella raskasta. Ääneni ei kuitenkaan muuttunut paremmaksi, vaan säilyi ennallaan yhdeksän vuotta koulun loppuun asti”.

Hänen kuulolaitteensa lasinen korvaistukka oli särkynyt eikä uutta ollut hankittu koska rahaa ei ollut yksinhuoltaja äidillä, tämä vaikutti huomattavasti Sadun ääntämiseen koska hän ei enää kuullut omaa ääntään.

 

Hoitokoti

Koska asuntolassa oli täyttä sijoituspaikkoina, käytettiin myös ”hoitokoteja” jotka olivat silloin eri henkilöiden koteja ei hoitolaitoksia. He majoittivat oppilaita tilapäisesti kuten yhden lukuvuoden ja koulunkäynti tapahtui sieltä käsin. Hoitokoteja oli monenlaisia, riippuen asunnon omistajan tavoista.

Myöhemmin Satu opiskeli itselleen ammatin kuurojen ammattikoulussa, Turussa. Hän valmistui pukuompelija- linjalta. Siellä hän oli tutustunut Jaakkoon ja he saivat kolme lasta, myös lapset olivat kuuroja. Satu tunsi häpeää omasta ja lasten kuuroudesta ja se aiheutti monia epämiellyttäviä tilanteita, mutta onneksi;

”Olin huomannut kuurojen lehdestä ilmoituksen, että viittomakielenopettajakurssi järjestetään Malminharjulla, siellä löysin vastauksen ongelmien ja esteiden poistamiseksi ja aloin rohkeasti häpeämättä käyttää viittomakieltä lastemme kanssa. Viittomakieli on tärkein meille kuuroille ja auttaa meitä edistymään paremmin elämässä”.

Asioiden vieminen tähän pisteeseen vei kauan.

HYTO Essee Johanna Pakarinen

 

Oikeus kuolla

 

Dokumentti käsittelee vaikeaa ja kiisteltyä aihetta, eutanasiaa. Onko ihmisellä oikeus kuolemaan, niin kuin elämäänkin. Voimmeko me päättää omasta kuolemastamme. Minun mielestäni, tämä aihe on mielenkiintoinen ja ajattelen, että ihmiset saavat tehdä omat päätöksensä kuolemastaan. Saamme päättää monista asioista elämämme aikana, saamme päättää omasta elämästämme, miksi emme saisi päättää omasta kuolemastamme.

 

Ensimmäinen dokumentin osa alkaa kertomalla naisesta, joka on käynyt lääkärissä, koska hän on tuntenut outoa tunnetta vasemmalla puolen kehoa. Juhannuksen aikaan, hän meni lääkärille, jolta sai lähetteen ultraääni tutkimukseen. Ultraäänitutkimuksessa kävi ilmi, että haimassa on jokin muutos. Se herätti hänessä mietteitä tulevasta, mitä siitä seuraa nyt. Häneltä otettiin seuraavana tomografia. Lääkäri totesi kuvista, että tällä naisella on pahanlaatuinen kasvain. Nainen kertoessa tarinaa diagnoosistaan, havaitsin toivon hänen äänessään, kun hän sanoi ajatelleen, että sen voisi leikata, mutta valitettavasti tämä toivo katosi pian, nimittäin kasvain oli levinnyt jo maksaan. Hänen kertoessaan, että syöpää ei voi leikata toi itsellekin epätoivon tunteita, ja minulle ymmärryksen, miksi tämä ruotsia puhuva nainen on osa tätä dokumenttia.

 

Seuraavaksi, dokumentissa nähdään kalju mies, joka istuu tuolissa, nainen vierellään. Nainen alkaa puhua miehelle ja kertoo tämän päivän, lauantain, olevan viimeinen päivä yhdessä, viimeinen päivä tämän miehen, jonka nimi on Albert, elämässä. He suunnittelevat miehen hautajaisia. Nainen tuntuu suhtautuvan hautajaissuunnitteluihin vakavemmin. Mies ikään kuin vähättelee asiaa. Hän haluaa vain hoitaa asian alta pois. Se on Albertille vain suunnittelua. Viimeinen asia, johon hän voi vaikuttaa, on suunnitella omat hautajaiset. Albert on valinnut päivän, jona kuolee. Nainen kehottaa miestä olemaan rauhallisin mielin. Ilman stressiä, ja pyytää häntä lähtemään rauha sydämessään ilman hautajaisjärjestelyjen murehtimista.

 

Albertin mieli tuntuu ahdistuvan mitättömistä asioista, joilla ei ole periatteessa loogisesti ajateltuna väliä, hän tulee kuolemaan. Emme voi tietää mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, mutta uskoisin, että hautajaisjärjestelyistä murehtiminen on asia, josta Albertin ei pitäisi huolehtia, viimeisinä päivänään. Ymmärrän kyllä, minkä takia hän murehtii hautajaisjärjestelyjään.

 

Ihmisen mieli keskittyy välillä epäolennaisiin asioihin, suojaten vakavemmilta asioilta, joita voi olla hankala käsitellä. Oman kuoleman luulisin olevan yksi niistä asioista, joka on kullekin ihmiselle tietyllä tavalla tuskainen aihe. Uskoisin tosin, että on ihmisiä, jotka ovat hyväksyneet kuolevaisuutensa, mutta monelle, pelkästään kuolemasta puhuminen on rankka aihe, ja jos se on oma kuolema, luulisin sen olevan rankempaa.

 

Nainen sai rauhoiteltua Albertin sanoessaan, että hautajaisjärjestelyt ovat pienin asia verrattuna siihen, että hän tulee kuolemaan pian. Dokumentissa kerrotaan seuraavana, miksi Albert on päättänyt kuolla. Hänelle todettiin aivosyöpä vuonna 2017. Nainen, joka on ollut hänen vierellään, kertoo tarinan siitä, kuinka Albert kertoi hänelle, että hän tulee kuolemaan. Nainen kertoo Albertin sanoneen hänelle "Kuolen, minulla on aivokasvain ja sinusta tulee rikas leski."

 

Dokumentissa lääkäri kertoo, että tarvitaan varmistavan lääkärin lausunto, kun ihminen haluaa eutanasian. Lääkäri alkaa haastatella Alberttia. Tämä aihe tuntuu olevan hänelle helpompi, kuin hänen vaimolleen. Albert kertoo, että hän ei halua muuttua "vihannekseksi" ja tiedottomaksi omasta itsestään. Se on monelle yksi pelkoa aiheuttava aihe, menettää oma minuus, oma itsensä, olla ilman minuutta. Mikä tekee meistä, ihmisen, onko se juuri tämä persoona, tunteet, jotka Albert pelkää menettävänsä. Hän pelkää muuttuvansa toiseksi, joksikin tiedottomaksi, pelkäksi ruumiiksi, joka makaa tiedottomassa tilassa. Olen itsekin pohtinut tätä aiemmin elämässäni, minä valitsisin saman tien kuin Albert on valinnut, kuolisin mieluummin, kuin eläisin elämäni tiedottomana ja en omana itsenäni. Lääkäri kertoo lopuksi Albertille, että tämä riittää ja tekee myönteisen lausunnon toiselle lääkärille. Vaimo olisi toivonut, että hän olisi saanut kielteisen päätöksen, hän alkaa itkemään, kuullessaan että lääkäri puoltaa eutanasiaa.

 

Ymmärrän Albertin vaimoa. Toisesta irti päästäminen on hankalaa, ja kaikki ne tunteet, jota tulee, kun jotakin lopullista on tapahtumassa, ja mikä olisi sen lopullisempaa kuin kuolema. Voin kuvitella Albertin vaimon tuntevan surua, tietynlaista vihaakin, koska hän on menettämässä miehen, jonka kanssa on elänyt, jakanut ilot ja surut, kulkenut yhteisen matkan. Hänen hyväksymisprosessinsa on vielä käynnissä.

 

Lääkäri kertoo, että yleensä, näissä tilanteissa, potilas on väsynyt, eikä jaksa enää ja läheisten on hankalampaa hyväksyä asia. Hän ei ole vielä tavannut ketään, jonka kohdalla se olisi toisin päin, että potilaalle se olisi hankalampaa. Albertin vaimo kertoo omista tuntemuksistaan, kun Albert kertoi haluavansa eutanasian. Ensin hän ajatteli, että Albert ei ole tosissaan eutanasiasta. Viimeiseen viikkoon asti Albertin vaimo piti toivoa yllä, että hänen miehensä muuttaisi mielensä eutanasian suhteen.

 

Albertilta kysyttiin tuntemuksia, kun hänen kuolinpäiväänsä on kuusi päivää aikaa. Albertin sanojen mukaan hänestä tuntuu todella hyvältä. Hän osoittaa kirkkoa, jossa vietetään hänen hautajaisensa. Minua ihmetyttää se hyväksynnän taso, joka on Albertilla hänen kuolemastaan.

 

Dokumentissa oli muidenkin ihmisten tarinoita ja lääkäri kertoi eutanasiasta. Pidin dokumentista ja se herätti paljon ajatuksia.